Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Yleislakko’ tag

Arviot: Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää (2012)

with 2 comments

Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää CD/LP (Blast of Silence 2012) Tervetuloa maailmaan, jossa sana rautaisannos on räikeää aliarviointia. Istuin autossa kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan. Koen jollain tasolla olevani henkilö, joka lukee suhtellisen paljon ajankohtaisista asioista. Kun levyn ensimmäinen kierros loppui ja soitin siirtyi takaisin alkuun, suljin soittimen. Mietittävää nimittäin riittää. Olen seurannut orkesterin edesottamuksia läheltä ja vähän kauempaakin aika pitkään. Voitaisiin sanoa, että minun osaltani keskimääräinen Yleislakkotaajuus vuodessa on noin viiden-seitsemän keikan tuntumassa. Koska orkesteri on harvinaisen tuttu, tästä uudesta levystä kirjoittaminen tuntuu vain luontevalta, kaikkine kehitysasteineen. Aloitetaan ensin puhumalla hieman musiikista. Se kun on se helpoin osuus tässä levyssä. Punkvaihde on kutosella. Edellinen “Vapauden rautaiset raamit” LP oli se yhtyeen taiteellisten kokeiluje levy, jonka myötä ei oikein tiennyt mitä tältä kolmannelta odottaa. No. Oikeastaan neljänneltä, jos mukaan lasketaan se täyspitkän mittainen demo/cdr. Siinä missä jotkut kriitikot osasivat nokkelasti yhdistää bändin Dead Kennedysiin tuon edellisen kohdalla, on todettava, että he olivat aikaansa edellä. Minä kun en DK:n vaikutusta siitä edellisestä saanut millään irti. Nyt sitä on kyllä, vaikka osittain onneksi Jellon äärimmäinen hektisyys onkin asetettu miedommalle lämmölle. Muutenkin turhat ja vähemmän turhat taiteilut on jätetty muutamaa pientä jippoa lukuunottamatta vähemmälle. Suoraa punkkia 77:sta hardcorempaan tulkintaan. Suomipunkkia. Eikä todellakaan huonoa sellaista. Kertosäkeiden melodioissa on useassa paikassa edeltäjiään enemmän särmää, vaikka varsinaisia “lekakertsejä” on edelleen suhteellisen vähän. Soitossa ei ole ongelmia. Kuudes vaihde pysyy päällä mukavasti viimeiseen ralliin asti. Siinä tosin tyydytään “vain” vitoseen ja reiluun ylinopeuteen moottoritiellä. Kappaleiden rakentamisessa on havaittavissa kehitystä monipuolisuuteen oman karsinan sisällä. Lähes kaikki kappaleet kulkevat ja riffeissä on sitä jotain – sitä jotain joka kantaa. Voisiko levy olla vielä parempi? Voisi. Mutta ei se siitä missään nimessä huonoa tee. Ei sinne päinkään. Soundipolittiikka on nykyistä puoluepolittiikkaa vahvempaa. Siinä on tarpeeksi särmää ja räkää, mutta soundeista tai tekstistä selvää saaminen ei ole vain Mögäfriikkien yksinoikeus. Anti-Flagiin en vertaa, mutta selvän saa riittävän hyvin. Ja onhan tuossa levyssä sanalipuke jos tuntuu ettei pysy vauhdissa mukana.

Sitten se itse aihe. Kun pysäytin soittimen ensimmäisen kierroksen jälkeen, oli olo kuin jouluaattoiltana. Niin täynnä, ettei pystynyt liikkumaan. Autossahan tuo on lähes tarpeetonta, mutta silti jouduin pitämään selvän tauon ennen seuraavaa kuuntelukierrosta. Jos mielestäsi Sandbergin punainen kuulakärkikynä ja musta sarkasmitussi olivat teräviä aiemmin, niin väärässä olit. Kantaa otetaan enemmän kuin tämän mittaiselle levylle fyysisesti mahtuu. Totuus ja sarkasmi ovat ne aseet joilla, anteeksi anglismi, miestä vastaan lähdetään. Aiemmat tekstit ovat olleet myös hyviä kannanottoja, mutta minun makuuni kliseiden värikäs käyttäminen on aiemmin johtanut myös muutamiin pop-korneihin, jotka ovat satuttaneet kokonaisuutta. Kynien kunto näkyy tässä suhteessa uudella levyllä parhaiten. Korniutta on karsittu ja sen jättämä tyhjiö on korvattu vähemmän kliseisillä, jopa uusilla sanailuilla ja mustalla huumorilla. Alussa laitetaan valtakunnan hallitus osallistujineen oikealle paikalleen ja sitten käsitellään kaikki kaikki muukin maaseudun tyhjenemisestä avohoidon suosimiseen, sukupuolieroista sotilasliittoihin ja arkitodellisuudesta nyky-yhteiskunnan voitontavoitteluun. Uskontoja unohtamatta. Useammin kuin usein, käytettävät fraasit ovat timanttisia. Sekä loisteeltaan, että kovuudeltaan. Uutuutena mukana on myös selvästi henkilökohtaista pohdintaa. Teksteistä huomaa hienoisen turhautumisen tunteen – Mikä on havinaisen ymmärrettävää, kun katsoo sekunnin avoimin silmin ympärilleen. Kuin levy huutaisi suoraa huutoa, että “Herätkään nyt tuosta unestanne! Kaikki on menetetty ellette herää!” Suurin ja päälimmäinen kysymys on “Miksi annamme tämän kaiken tapahtua?”. Maailma on pientä pohjolaamme myöden suoraan sanottuna kusessa, mutta silti kaikkein köyhinkin kansa haluaa näytellä vähintään keskiluokkaa, ellei rikasta. Samalla unohtaen, mitä ulkona tapahtuu. Yleislakko osoittaa suoraan sormella meitä kaikkia. Nykyajan meno kaipaa levyn, jossa asioista uskalletaan sanoa oma kanta suoraa huutoa. Tämä on sellainen. Voin suositella kaikille. Ainakin niille, joiden mielenterveys kestää todellisuuden käsittelemisen.

Mielikappaleekseni nousee ehdottomasti “Maaseudun tuleivaisuus”, joka on ehdottomasti levyin keveintä antia.

Written by mirosol

November 7th, 2012 at 8:40 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Tapahtumaraportit: Solidaarisuustapahtuma 22.02.2012.

without comments

Solidaarisuustapahtuma järjestettiin Turussa salaisessa paikassa Autonomiselle kulttuuriyhdistykselle ja sakkorahaston perustamiseen. Ohjelmaan kuului livekeikkoja, avoin runostage sekä TVO-dokkari. Tapahtuman tulot muodostuivat lipunmyynnin lisäksi herkullisten seitankebabien myynnistä, ja tuotto tullaan käyttämään pääasiassa talonvaltaussakkojen maksamiseen.

Tapahtuma aloitettiin katsomalla viime vuoden lopulla ensi-iltaansa saanut TVO-dokumentti, jossa esitellään TVO:n historiaa ja toimintaa perustamisesta häätöön saakka. Kaikille turkulaisesta vaihtoehtokulttuurista kiinnostuneille suositeltavaa katsottavaa. Illan aikana seinälle heijastettiin myös kuvia Autonomisen kulttuuriyhdistyksen ja talonvaltausliikkeen tapahtumista vuosien varrelta.

Pohjavireen keikka kuulosti paremmalta kuin koskaan. Riinan heleä ääni täytti koko tilan ja päästi kauniit melodiat oikeuksiinsa. Jounin synaosuudet toivat lisäväriä Veikan kitaroinnin ohella. ”Mukava, ja suorastaan harras tunnelma oli” kommentoi Riina keikan jälkeen. ”Oli mukava tuoda musiikkiaan esille uudelle yleisölle, ja oli myös hienoa olla osa illan monipuolista esiintyjäkaartia” hän jatkaa.

Iida Umpikuja ja Mikko Mies esiintyivät kokemuksen tuomin varmoin ottein, mutta silti edelleen herkkänä ja elämänmakuisesti. Keikalla kuultiin myös Iida Umpikujan uusia, entistä surumielisempiä kappaleita. Keikka huipentui yhteissoittoon Pohjavireen kanssa. Bändit olivat valmistelleet suomenkielisen coverin Rage Against the Machinen Killing in the Name Of-biisistä. Herkkien bändien suunnanmuutos rajumpaan tyyliin villitsi yleisön, ja ”haista paska, en tee mitä käsketään!” sekä ”RUNKKARI!”-huudot raikuivat myös yleisön suista.

Folk Against the Machine eli Iida Umpikuja ja Pohjavire

Illan yllätysbändi koostui kolmesta muusikosta. Taitavaa, koskettavaa ja sympaattista. Tämän jälkeen viereisessä huoneessa alkoi avoin runostage johon osallistui innokkaasti monenlaisia runoilijoita, konkareista ensikertalaisiin. Tunnelma oli avoin ja rohkaiseva.

The Reflections oli uusi tuttavuus. Hyvän kuuloista ja tummanpuhuvaa postpunkkia, vaikka oikea genremääritelmä kai oli cold wave. Tekniset vaikeudet laulun suhteen hiukan harmitti, mutta oikein miellyttävä kokemus oli. Rumpuryhmä Bogolo puolestaan riuhtaisi juhlakansan villiin tanssiin. Rankimpienkin punkkareiden polvet notkuivat ja lihakset lämpenivät Yleislakon keikkaa varten.

Yleislakon keikalla vallitsi tuttuun tapaan melkoisen hurja meininki. Yleisö osasi vanhat biisit ulkoa mutta kuultiinpa myös upouusi punkralli Hallitukseen. Basisti Torre kehui keikan jälkeen yleisöä: ”Taideslummissa ja myös täällä on aina ollut mukava soittaa koska yleisö lähtee niin hyvin messiin. Rokkipoliisiosastoa ei ole.”  Yleislakon ja viimeisen bändin välissä runostage käynnistettiin jälleen.

Viimeinen bändi esitteli itsensä Juustohöyläperiaatteeksi. Keikan aikana liikuttiin raskaista äänimaisemista ja näytelmätekstin lukemisesta musiikinteorian kautta skapomppuiselle maailmanympärimatkalle joka päättyi TVO:lle. Vielä myöhäänkin ihmiset jaksoivat vielä kerran lähteä tanssiin ja tunnelma oli katossa.

Kokonaisuudessaan hyvä ilta. Alussa säätöä äänentoiston kanssa ja illan aikana lieviä järjestyshäiriöitä muutaman sekoilijan vuoksi, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut ja asiat edistyivät kohtalaisen hyvässä yhteishengessä.

 

Riina, Anna ja Torre

Tapahtumaraportit: Punkfutis + Besthöven, Kontatto, Noia, Eyewitness

with one comment

Oma punkfutis-aamuni lähti käyntiin kello 07:30 kännykän herättäessä aamukahvin juontiin. Pienimuotoista stressiä aiheeseen liittyen oli ilmassa, joka näkyi erittäin huonosti nukuttuna yönä. Yhdeksältä oli baariprojektin uskollisen autokuskin määrä kurvata pihaan ja poimia tavarat kyytiin. Edellisiltana pieneksi iltapuhteekseni pätkin pitkin viikkoa raksalta pöllityt lankut ja ilokseni huomasin, että tarpeet riittivät juuri kahden käppämaalin rakentamiseen. Tämä oli hyvä juttu, sillä ylimääräinen aika aamulla ennen kyydin saapumista meni Forecan sivuilla F5-näppäintä kurittaen. Ei auttanut, siltikin näytti sääennuste aika pelottavalta.

Muutaman koukkauksen ja kamojen poiminnan jälkeen pääsimme suunnittelemaamme paikkaan Kupittaan puistossa. Matkalla pohdiskeltiin, että lähes kaikki oli mietitty loppuun asti, mutta dj-kamoille ei ollut minkäänlaista pöytää varattuna. Kamat siis autosta kiireen vilkkaa puistoon ja auto pöydänmetsästykseen. Itse jäin odottelemaan ja kasailemaan kamoja. Ilma näytti uhkaavalta samoin kuin nurmikentän toiselle laidalle pysähtyneet autot, joista tädit alkoivat kantaa tuoleja ja sunmuuta roinaa ulos. Tätien suunnitelmaksi paljastui koko päivän kestävä koirien jalostuskoetapahtuma tai joku vastaava. Aloin siis kiltisti kiikuttaa kamoja hiukan kauemmaksi, jotta piskit saisivat jalostua rauhassa.

Aiemmin viikolla ostamani kallis porakone osoittautui hyväksi ostokseksi ja maalien rakentaminen kävi nopeasti. Hieman tuo ostos kukkaroa kirpaisi, mutta perustelin itselleni, että pitäähän miehellä työkaluja olla ja vielä viimoisen päälle sellaiset. Agregaatti ja telttakatos saapuivat hiukan myöhässä ja viimeksi mainittu hyvinkin myöhässä ainakin sen takia, että jääkylmä tihkusade alkoi jo hiukan vituttamaan. Teltta osoittautua aikamoiseksi härveliksi ja kovasti jo veikkailtiin, että saadaanko kovasti tuulta alleen ottavaa kapistusta repiä läheisten puiden latvasta pois päivän päätteeksi.

Vähitellen kamat alkoivat olla kasassa, musiikit soimassa ja kello lähennellä kello yhtä, jolloin oli määrä ensimmäisen pelin alkaa. Ensimmäisenä pelivuorossa oli Yleislakko vastaan Raivoraittius, joka tarkoitti sitä, että kun oli rakennuspuuhat saanut juuri ja juuri ohi, täytyikin jo alkaa pelaamaan jalkapalloa. Jalkapalloa olin pelannut viimeksi joku pari vuotta sitten, enkä muutenkaan ole mikään joukkuepelien ystävä. Puolitoista vuotta kestänyt urheilukieltokaan yhtään helpottanut asiaa. Kunto on kuin paavilla. Pelin ensimmäinen kymmenen minuuttia tuntui aivan ikuisuudelta ja mä olin aivan paska jalkapallonpelaaja. Ennen peliä ajattelin olla rouhea jätkä ja pelata niittiliivi päällä, mutta pakkohan tuo oli heittää jossain kohtaa pois kuten myös paita. Läski hikosi. Toisella puoliskolla taisin saada sattuman kaupalla jalkani pallon eteen siten, että pallo ohjautui maaliin. Oho! Voitettiin peli, vaikka salaa toivonkin, että olisi hävitty ja päästy huilaamaan loppupäiväksi.

Jalkapallomatsiruokaa, eli tässä tapauksessa vegaanista hodaria syödessä alkoi kummasti tehdä mieli olutta. Juopotuttanut ei kuitenkaan, joten lainasin pyörää ja kävin cittarista hakemassa parit alkoholittomat kaljat. Takaisinpäin fillaroidessa oli todella hienoa nähdä pelit täydessä tuoksinnassa ja kaikki ne ihmiset. Siinä konkretisoitui juttu, jota oli järjestämässä. Oli saanut jotain aikaan.

H.A.P.A.N. vastaan Kashmar

Puoli tuntia ennen toista omaa peliä musat loppui ja grilli sammui. Agregaatista oli bensa loppunut, eikä kukaan ollut varautunut moiseen. Eipä auttanut muu kuin lähteä autoilemaan bänditoverin kanssa. Onni onnettomuudessa, sillä autoilureissu olisi muutenkin pitänyt tehdä Raunistulan suuntaan, jotta saisi kitara- ja bassonupin illan keikkaa varten. Olisikohan siinä maksimissaan parikymmentä minuuttia mennyt kun oli jo grilli kuumana ja punkki raikasi taas.

Parit pelit jäi tässä säädössä väliin, mutta sen verran selvisi, että me pelaisimme Alley Godsia vastaan. Etukäteen osasi jo arvata kuinka peli tulee päättymään, mutta pelailtiinpa nyt kuitenkin. Saatiin yksi maali, mutta sekin taisi mennä oman maalivahdin käsistä. Hieman lyhyt siis tuo kenttä, mutta enpä ainakaan itse olisi pidempää matkaa jaksanut juosta. Hävittiin peli ja yhteistuumin päätettiin, että turhaan olisi pelata enää pronssipeliä. Ei olisi jaksanut ja saipahan siinä sitten enemmän aikaa mestaruuspelille. Mukavampi kuitenkin ratkaista tasan päättynyt mestaruuspeli esimerkiksi rankkareilla, kuin kivipaperisakset-mittelöllä, jota oli tarkoitus soveltaa tasapelien ratkaisuun.

Viimeisessä pelissä vastakkain olivat Alley Gods ja Mugshot. Itseasiassa kumpaisenkin bändin joukkueessa taisi olla vain kaksi bändin jäsentä ja loput värvättyjä vahvistuksia. Itsehän en jalkapallosta tajua yhtään mitään, mutta aika tiukalta ottelulta tuo vaikutti. Alley Gods tuon mestaruuden sitten loppujenlopuksi vei ja saivat hienon diy punkfutispalkinnon! Katsotaan kuka ensi vuonna palkinnon lunastaa. Toiveena ja aikomuksena olisi vastaavat kinkerit järjestää myös tulevina vuosina.

Vuoden 2011 mestaruuden voittanut Alley Gods vastaanottaa pääpalkinnon DIYTurku Zinen toimitukselta

Voittaja saatiin siis kruunattua ja hommaa alettiin ajaa alas. Kamat saatiinkin yllättävän nopeasti kasaan ja autoihin pakattua. Telttakatostakaan ei tarvinnu puun latvasta hakea, vaan hökötys oli lähestuloon purkanut itseitsenä. Keikkapaikalla hommat olivat myös jo hyvin käynnissä soundcheckkien muodossa. Hiukan paikkojen järjestämistä sekä kaljojen kylmään laittamista ja pystyikin avaamaan lipunmyynnin. Kerrankin porukka oli ajoissa paikalla, sillä useimmat varmasti tulivat suoraan puistosta kaljoittelemasta. Tiivis aikataulu oli ehkä sittenkin hyvä juttu. Kukaan ei ehtinyt kotiin laiskottelemaan.

Illan aloitti rumputeknisistä syistä Noia. Turun nuoriso-osasto sai siis iltavuoron soittojärjestystä jaettaessa. Noia ei itelle kauhean tuttu bändi ollut entuudestaan. Toki jotain levyjä netistä varastanut, mutta niistä sen kummemmin ole innostunut. Keikka sen sijaan oli aivan helvetin kova. Kovempi kuin ite Venom! Rumpali nauratti, koska se oli niin perus Italia-hanun näköinen piikkilankatatskoineen. Seuraavana soittaneen Kontatton keikkaa olin todella kovin odottanut. Levyltä toimii ja livenä toimi aivan julmetun hyvin. Eikä siis pelkästään äärettömän kovan rumpalin asioista, vaan koko bändien esiintyminen oli erittäin intensitiivistä ja energistä. Toisaalta tuo rumpuja pieksevä neito soittaisi yksinäänkin suohon suurimman osan nykypäivän hc-bändeistä. Itse herra Besthövenkin saatiin lavalle Olho Seco -coverin ajaksi. Muutenkin tyylikkäitä coverivalintoja kuultiin illan aikana: Wretchediä ja Besthövenin aikana Disclosea ja Anti Cimexiä. Voi olla, että tuli jotain muutakin, mutta nämä ainakin puurokorvineni olin kuulevinani.

Noia

NOIA

Besthöveniä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta jotenkaan nyt ei lähtenyt ihan täysillä. Johtuen luultavasti siitä, että oli jo pari aivan uskomattoman hyvää keikkaa alla. Huono tuo ei missään tapauksessa ollut. En tiiä oliko pääpirulla järjetön krapula vai onko esiintyminen aina noin flekmaattista ja poissaolevaa. Taustaryhmä hoiti hommansa kuitenkin hieman isompi eleisesti. Eyewitnessistä kuulin ekaa kertaa kun bändin rumpali kyseli josko ottaisin heidän tulevaa demoaa myyntiin distrooni. Toki lupauduin ottamaan ja samalla lupauduin hoitamaan heidät keikallekin. Nykypäivän Turussa kun uusien bändien näkeminen on todella harvinaista. Siis ihan oikeasti uusien, eikä vain samojen jätkien uusia bändejä ja projekteja. Osaltaan TVO:n häätö on vaikuttanut tähän asiaan. Uusia ja lupaavia bändejä on taatusti treenikämpät täynnä, mutta eipä niitä missään pääse näkemään tai kuulemaan, kun useimmat lavat avautuvat vain tunnetummille bändeillä. Tämähän on pitkällä tähtäimellä ajateltuna aika helvetin tylsää, että samat vanhat moneen kertaan nähdyt bändit veivaa joka keikalla.

Kuitenkin, Eyewitness veti meikäläiseltä jalat alta, kuten varmasti vei monelta muultakin. 16-vee jätkät veivasivat nopeeta punkkia sellaisella raivolla ja puhtaalla innolla, että moni pitkänlinjan bändi jäisi kevyesti kakkoseksi. Ja kukapa edes suostuisi soittamaan tälläisen lineupin jälkeen? Nämä jätkät kuitenkin hoitivat homman sen verran hyvin, ettei jäänyt arvailujen varaan vastaus illan kovimmasta bändistä. Nuorissa on sittenkin tulevaisuus. Tämä oli todella hyvä päätös erittäinkin onnistuneelle sunnuntaipäivälle. Kiitos kaikille asianosaisille.

Kuvat: Torre

Jalkapalloa ja d-beattiä sunnuntaina 28.8.2011

without comments

Mitä? – Jalkapalloa, kirpparia, distroilua, levyjen soittoa, piknikkiä, keikka

Kuka? – Alakulttuuribaari Turkuun -projekti

Missä? – Kupittaan puistossa, keikasta lisää tietoa: baari ät riseup.net

Milloin? – Elokuun viimeisenä sunnuntaina 28.8.11. klo 13 alkaen

Miksi? –  Keikkojen yhteyteen on aina mukava saada jotain muutakin toimintaa. Useimmille riittää olutpullo ja keikkapaikan pihalla istuskelu, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna tällainenkin toimintamalli alkaa tympimään. Tällä kertaa siis potkitaan jalkapalloa. Alunperin ajatus punkfutiksesta tuli H.A.P.A.N. yhtyeen leiristä. Idea oli sen verran hyvän kuuloinen, joten baariprojekti päätti ottaa järjestelyt vastuulleen. Pelkkään jalkapalloiluun ei kuitenkaan tyydytty, vaan pienimuotoista kirpparia, distroilua, piknikkiä ja levyjen soittoa olisi myös luvassa. Tai saa muutakin tehdä sillä tilaisuus on toki vapaamuotoinen ja kaikille avoin, eli saa sen olutpullonsakin mukaan ottaa, jos siltä tuntuu.

Keikan turkulaisvahvistusta mietittiin pitkään. Ajatuksena oli tarjota uudelle ja/tai nuorelle bändille mahdollisuus keikkaan. Nykyään kun niin harvoin näkee uusia bändejä Turussa. Illan ensimmäisen bändin paikan nappasi tällä kertaa uusi ja nuori hardcore-bändi nimeltä Eyewitness.

 

Written by papu

August 22nd, 2011 at 7:25 pm

Arviot: Yleislakko – Vapauden Rautaiset Raamit LP (2011)

with 7 comments


Yleislakko
– Vapauden Rautaiset Raamit LP (Räkälevyt, Psychedelica Records, Pupu’s Bistro 2011)
Yleislakko on sellainen bändi, jota on suht alusta asti tullut seurattua sekä livenä että äännitteinä. Jotkut äänitteet löytyy kotihyllystä jopa useampana kappaleena. Tunnustan, että olen fani, mutta arviota olisi tarkoitus tehdä p.ppp..p..puolueettomasti. Voi tätä objektiivisen musiikinkuuntelun sietämätöntä subjektiivisuutta.

Lähtökohdat toisen YL LP:n kuuntelulle olivat jokseenkin jännittävät. Etukäteen olin kuullut kommentteja vallan uudistuneesta meiningistä: “Räppiäkin ne vetää!”. Itse en halunnut levyltä pieniäkään maistiaisia ennenkuin vinyylin saisi soittimeen pyörimään. Hiukan pelotti, että mitä sieltä tulee.

Silmiin pistävin öh eiku siis korviin pistävin ero ensimmaiseen pitkäsoittoon verrattuna on, että uutukainen on pehmeämpi soundeiltaan ja sovituksiltaan – enemmän tilaa soittimille. Musikaalisempi. Eka LP “dänkädänkä”, toka LP “naa-na-naa-na”. Olen vähän vierastanut Yleislakon Dead Kennedys leimaa. Eiköhän pidetä Jello Jellona ja Antsa Antsana, eihän San Fransiscokaan 1982 – 83 ole Turku 2011. Mieluummin tätä uutta levyä varsinkin vertaa vanhoihin Eppuihin.

Ilmaisun laventaminen on tällä levyllä onnistunut ihan helvetin hyvin. Löytyy räppiä, reggaeta, synkistelyä, hc:tä ja onneksi herkullisesti maustettua, hienosti soitettua peruspunkkia. Antsan ulosanti, oli se sitten suullista tai kirjallista, on vimmaista ja palavaa joka suloisesti potkii päähän muka-rankkoja tusinahuutajia ja ennenkaikkea laput silmillä kulkevaa valtavirtaa. Edelleen. Poliittinen teksti on ironialla kuorrutettua ja viiltävää, huumorilla höystettyä propagandaa verrattuna vaikka Satrun Käpykaartille tekemään toteavaan, perusteltuun, myöskin v*ttumaiseen analyyttiseen ulospurkaukseen.

Mikä sitten tekee Yleislakosta niin helvetin kovan? Arvioijan villi veikkaus on, että järjettömän räjähtävä tekemisen halu joka YL jätkien yhdessä soittamisesta huokuu. Tuo luomisvimma ei varmaan ihan heti voi loppua!

Jos joku kuningas Midas niminen tyyppi, vai kuka se nyt olikaan, sai kosketuksellaan kaiken muuttumaan kullaksi, niin Yleislakon kosketus muuttaa kaiken punkiksi. Olen ihan varma, että kun saisin ujutettua niiden treenilistalle pari iskelmää, lastenlaulua ja virttä niin punk rockiksihan ne siellä olisi väännetty alta aikayksikön! Vaikka ihmekös tuo, siinähän ne on pirun hyviä, imemään sisään arkipäivää, lukemaan sen rivien välit ja sylkemään ulos mehukasta punk rockia. Tällä Vapauden rautaiset raamit- levyllä joku kyllä oli ujuttanut sinne Blue1 – mainosbiisin, mutta sen jostain syystä kyllä huomasi ulostulemassa, sillä Ajatuksen ylistys– biisiä kuunnellessa häiritsevän vahvasti arvioijan silmiin piirtyi kuva mahallaan ja kädet levällään makaavasta mainosvauvasta. Tai sitten arvioijan mielikuvitus on tehnyt tepposet. Tai sitten arvioijalla on vauvakuume. Toivottavasti kyse kuitenkin oli siitä, että lentoyhtiömainosriffi siitä biisistä kuului.

No pitääkö tässä sitten pelätä, että tässä ryhmä luovia, lahjakkaita ja kapinahenkisiä punk – muusikkoja tekee tulevaisuudessa levyjä, jotka meiltä keskiverto – juomaantaipuvaisiltakin punkkareilta menee korkealta yli? No tietty ei pelätä, kun pelkääjistä tulee fasisteja, mutta toivottavasti Yleislakko ei ainakaan ala hc – bändiksi.
Kaikenkaikkiaan hieno levy tämä ja ihan tunnistettavaa YL – meininkiä kutkuttavasti uudistuneena!

Written by jankke

July 4th, 2011 at 8:04 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,