Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Punkrokkia ja keskikaljaa perjantaina, mikä jottei! Varsinkin, kun keikkaillat ihan pelkästään yleisön edustajan roolissa on liian harvinaista herkkua nykyään, joten olihan tuonne pakko lähteä. Klubin hintatason sekä toisinaan pahan makuisen hanakaljan peloittelemana suunnaattiin ekaksi Daily Newsin häppäreille, jossa tavattiin myös RPRC:n edustaja. Halpojen neloskaljojen rohkaisemana siirryttiin Klubille puoli yhdeksitoista, jolloin oli soiton määrä alkaa. Eipä alkanu. Perusmeno taas kai, eli bändit venaili yleisöä saapuvaksi.

Viimein Dwyers kuitenkin aloitti. Bändillä on vitun toimivia punk-biisejä ja muutenkin keikkakunto on todella tasaisen vahva. Tosin bändin lukuisia kertoja nähneenä tuo tasainen vahvuus alkaa kääntymään itseään vastaan. Biisit on kuitenkin hyviä, joten kyllähän tuota mielellään kuuntelee, vaikka live-esiintyminen ei varsinaisesti tuokaan mitään lisäarvoa soitettavaan musaan. Tänä aamuna sain tietää, että tämä keikka oli aikalailla varmasti bändin viimeinen. Harmi, olisin toki mielelläni vielä muutamat levylliset tätä kamaa kuunnellut.

Tokana soittanut So Called Plan oli kyllä vihoviimeisintä paskaa mitä oon vähään aikaan kuullu. Kovin koitettiin miettiä, että miks vitussa joku alkaa tollasta musaa soittamaan. Kaipa tommosesta kakarat ehkä tykkää.

Häiriköt oli vitun kova. Taatusti parasta punkrokkia mitä tässä maassa tällä hetkellä tehdään. Joka kerta myös pitää pällistellä, että kuinka perkeleen kova punk-rumpali Maukka oikeen onkaan. Noin sitä punkkia mätkitään menemään! Uuden EP:n biisit tais tulla melkeen kaikki ja ”Tulevaisuus on musta”-biisi onkin soinut koko päivän päässä. Seiskaa en kuitenkaan keikalta hankkinut, kun baaritiski vei voiton kukkarosta ja pitsaa piti vielä jäljelle jääneillä masseilla hakea.

Olihan tuo periaatteessa sellainen ilta, mistä tiesi jo etukäteen, et mitä on tulossa. Ei sen kummempia yllätyksiä, mutta ei tarviskaan. Kaksi hyvää bändiä tarjoili punkrokkia, ni mitäs siinä sit enää muuta vaatiskaan. Kiitos erittäin paljon AP-levyjen puuhastelijoille tästä!

Hisko Detria – Static Raw Power Kraut CDr (2012) Alkuun riemastun: Uusi päiväunilevyni on täällä. Tiedättehän sen väsyneen olotilan kun (työ)päivän päätteeksi jaksaa tasan laittaa jonkun sopivan levyn soimaan ja retkahtaa sohvalle koira kainalossa. Neljän minuutin introhenkisen leijunnan jälkeen sitä on sitten jo lähdetäänkin jyrkemmin sekavien päiväunien maailmaan. Ja vauhti vaan kasvaa. Hienoahan tämä! Voihan pyörivät spiraalit. Soundipolitiikka on hallussa. Läskiä on ja koko kuultavan äänen spektri on hivelee korvia pullasudilla. Sitä voi ihan fiiliksen mukaan keskittyä elämään basson elävien kuvioiden maailmassa, tai komppikitaroiden junamaisessa raiteiden vaihtelussa. Toinen kitarahan soittaa jatkuvaa sooloa tai vaihtoehtoisesti käsittämättömän pitkää liidiä. Ensimmäisen “Nothing Happens”-teoksen lopussa tarjottimellinen hampurilaispapereita valahtaa yksityiskohtaisesti kosmisen fly-in hampurilaisravintolan roskiksen laitoja pitkin poistoputkessa aurinkoisen niitylle maatuen välittömästi. “Poserslave” kappaleessa nimittäin kierretään ympäri aurinkoista peltoa milloin milläkin kulkuvälineellä maisemien vaihtuessa. Maan pysyessä visusti paikallaan. Se mistä pidän tässä levyssä erityisesti, on tuo soundimaailma. Seuraava lauseeni saattaa suurella todennäköisyydellä lisätä numeerisesti vihamiesteni määrää; nyky-Circlen ja hengenheimolaisten luotaantyöntävä metallisuus ja liioiteltu tarkkuus loistavat nerokkaasti poissaolollaan. Internetissä lukemani pseudorealistinen kirjoitelma orkesterin synnystä ja alkumetreistä johtaa samalla tavalla metsään kuin yritykseni kuvailla orkesterin soundia. Hyvää junnausta 70-luvun saksalaiseen tyyliin. Putket huutavat punaisina ja fuzz ei ole vieras termi. Sen sijaan tuo ylitarkka psykedelia ala Ozric Tentacles on edelleen poissa ja hyvä niin. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Lauluja. 70-lukutyylistä hevilaulantaa. Kiemurtelen. En enää tiedä miten päin pitäisi olla. Onko tuo nyt vaan miksattu liian pintaan vai mitä tässä tapahtuu. Äänitysteknisesti olen laulusta hieman eri mieltä orkesterin kanssa. Matalaa osastoa puuttuu ja minun korviini tuo nyt vaan on liian kovaa. Hieno kappale jää ikävästi trumpettilahkeisen kiharatukkasoundin jalkoihin. Viimeisenä sitten käsitellään blues-junttausklassikko “On the Road Again”, josta en keksi muuta negatiivista kuin tuon saman näkemyseron laulua koskien. Yhteenvetona sanottava kuitenkin, että tässähän on ainesta. Genre on melko marginaalinen, mutta näillä tunnelmanrakennustaidoilla yleisön löytämisestä ei voi tulla kynnyskysymys. Hieno uusi bändi. Kertakaikkiaan.

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

”Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Näin skottilaisen Absolutist -nimisen crust-bändin syyskuussa Turussa keikalla. Kova bändi, vielä kovempi keikka. Yksi tällä hetkellä lempicrust/D-beat-bändeistäni. Päätin tehdä haastiksen bändistä, kun tuli turistua muutenkin kaikkea yhtyeen kitaristilaulaja Shean, joka tekee Absolutist-matskun, kanssa. Sain tän haastiksen vastaukset jo 5.3., mutta oon ollu laiska, enkä jaksanut kääntää vastauksia samantien, mutta tässä tää nyt on. Jos haluu ottaa yhteyttä Absolutikseen, kirjottakaa tänne: shea.campbell.08 [ät] Aberdeen.ac.uk. Haastattelussa vastaili Shea. (P: Minä) (S: Shea)

P: Kerro jotain teidän bändin historiasta. Kuinka kauan Absolutist on ollut kasassa? Miten monta julkaisua teillä on? Ja soittajat? Kuinka vanhoja olette?
S: Bändi perustettiin joskus loppuvuodesta 2010 ja julkaisimme ensimmäisen ep:n “Blasphemy” pari kuukautta myöhemmin. Ennen kesää 2011 me äänitimme ensimmäisen albumimme “Ave”. Silloin bändissä soitti minä (Shea) kitara/laulu, Chris basso/laulu ja Oliver rummut. Chrisin piti palata Irlantiin heti Ave äänitysten jälkeen, joten me löysimme Callumin paikkaamaan häntä. Oliver 20, minä 21 ja Callum 23.

P: Onko teillä ollut paljon keikkoja ja kiertueita Britanniassa tai ulkomailla?
S: Me ollaan soitettu jonkun verran keikkoja ympäri Skotlantia ja meillä on ollut kaksi Irlannin kiertuetta ja yksi Skandinavian kiertue kesällä 2011. Soitimme Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Ruotsissa ja Suomessa me soitimme Valdsamt Mostandin, loistavan d-beat/crust bändin kanssa. Myös mahtavia jätkiä. Maalis-huhtikuussa 2012 aiomme soittaa Euroopassa (Ranska, Sveitsi, Saksa ja Belgia)

P: Mitkä bändit ovat inspiroineet musiikkianne?
S: Me rakastamme paljon kaikkea punk- ja hardcore -musaa. Monet Scandinavia-scenen bändit ovat loistavia, joten kun aloitimme, niin vaikuttajina toimi Matyrdod, Wolfbrigade, Nuclear Death Terror ja sen tapaiset. Mutta me myös rakastamme hitaampaa matskua niinkuin Morne, Unkind jne.

P: Mitä mieltä olette päihteistä, väkivallasta ja eläinkokeista?
S: Emme edusta päihteiden käyttöä. Ihmiset ovat vapaita käyttämään mitä itse haluavat ja he saattavat oppia vain kokemalla. Keitä me olemme sanomaan mitä pitää tehdä? Väkivalta on osa ihmisluontoa ja on ollut jo satoja vuosia, joskus on parempi että kaksi ihmista ratkaisevat riitansa siten kuin puhumalla toisten selän takana jne. Kotiväkivalta ja väkivalta johonkin heikompaa tai sellaiseen joka ei ole valinnut väkivaltaa kohtaan on heti rasismia tai fasismia jota ei voi missään nimessä hyväksyä muutenkaan. Ehkä pitäisi lopettaa eläinkokeet ja käyttää testeissä vaikka pappeja, pankinjohtajia tai politiikkoja eläinten sijaan.

P: Onko siellä minkälainen scene, onko paljon bändejä, levykauppoja, keikkoja ja punkkareita?
S: On pieniä omistautuneita ryhmiä tottakai, esimerkiksi Belfastissa on iso scene, joka saa paljon aikaan (http://www.warzonecollective.com/). Sitten on ympäri maata yksittäisiä punkkareita, jotka järkkäilee keikkoja ja auttaa mahtavilla tavoilla. Joitain loistavia bändejä on esim. Twisted mass, Droppin Bombs ja Clocked Out.

P: Tykkäätkö tai seuraatko suomalaista punkkia?
S: Tykkäsin muutamasta suomalaisesta bändistä jonkun verran ennen kuin kävimme Suomessa kiertueella. Mutta siellä ollessamme löysimme monia mahtavia bändejä: Ekaria, Pahaa verta, Ydinperhe ja Unkind mm. olivat uskomattomia.

P: Mitä haluatte sanoa biiseissänne?
S: Me käsittelemme paljon asioita uskonnosta sosiaaliluokkiin. Mutta jokainen arvioi niitä itse.

P: Absolutist oli Suomessa viime syyskuussa jos muistan oikein. Mitä piditte Suomesta? Onko ollut suunnitelmissa tulla joskus uudestaan?
S: Suomi oli uskomaton. Se oli ensimmäinen kerta siellä ja emme ajatelleet että ensimmäinen kiertue voisi mennä niin saumattamomasti ja ongelmitta. Soitimme yhden keikan Helsingissä klubilla mikä kusi, koska keikan järkkääjä ei ollut hirveän diy-henkinen. Mutta me opimme läksymme, soitamme vain bändien ja järkkääjien kanssa, jotka pyörivät scenessä. Meidän kanssa kulki kaverimme Seve Backlashistäja hän katsoi peräämme paremmin kuin olisimme voineet uskoa ja ihmiset jotka majoittivat meitä pitivät meistä niin hyvää huolta. Olemme suunnitelleet että tulisimme takaisin Suomeen ensi vuonna ja soittaisimme enemmän keikkoja ja menisimme myös Venäjälle.

P:Haastattelu rupeaa loppumaan. Haluatko sanoa vielä jotain lopuksi?
S: Kiitos paljon sulle haastattelusta, ja kiitos kaikille jotka auttoivat meitä Suomessa. We can’t wait to get back!

Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7” EP (Airiston Punk-Levyt 2011) Sääli sinänsä. Soundit osuvat kuin miljoona volttia, eikä biiseissä ole oikein mitään negatiivista – paitsi..  Tuntuu kuin olisin kuullut tämän joskus aiemmin. En ole. Tämä nyt vaan kuulostaa sekoitukselta Luonteria, Luumäkiä, vähän ehkä jopa Häiriköitä ja pariakymmentä muuta kotimaista punkrokin nimeen vannovaa bändiä. Ja nimenomaan vuosien -88 ja -99 väliltä. Nyt ehkä vaan rokataan vähän tiukemmin kuin nuo mahdolliset arvaaamani esikuvat. MC5 ja muu toimintarokki pilkistelee siellä täällä muun maukkaan garagepunk-vaikutteen rinnalla. Ei sillä. Kyllähän maailmaan musiikkia mahtuu ja piekseehän tämä kaiken maailman Robinit verille jo ennen ensimmäisen kitaraliidin alkua. EP:n nimi on osuvasti “Terveisiä lähiöön”, joka toimii kantavana yleisteemana kaikilla neljällä rallilla. Joillekkin näiden valitettavan keskinkertaisten tuuttausten tekstit saattavat olla, ja varmasti ovatkin, kuin sinappi uunimakkaralle. Ehkäpä näiden teemojen kanssa ei ole menty tarpeeksi syvälle, tai toisin sanoen, liian pitkälle. Raaka todellisuuden viima tuntuu vain kepeältä tuulahduksella pitkin naamaa. Soiton ja biisien puolesta Katujen Ääniltä voi olla odotettavissa tulevaisuudessa tiukkaakin settiä. Live-elämyksenä veikkaan orkesterin tarjoavan enemmän – Tämä kun on vielä tällä hetkellä kokematta. Suhteellisen asiallinen lähtökohta ja tsekkaamisen arvoinen seiska niille, jotka keräilevät suomipunkin erikoisuuksia. Ei nyt vaan osu yhtään tässä osoitteessa. Keikka olisi kuitenkin hyvä nähdä ennen jyrkempää tuomiota..

Identiteettikriisi – Demo CDR (2011) Ensimmäisen kerran kuulin bändin musaa viime joulukuussa kun kriisi oli pommarissa keikalla. Vitun hyvä keikka mielestäni, vaikka soittajat ei tainnu oikee tykätä kun piti olla koko keikan selvänä. Keikan jälkeen sain Miikkaselta bändin demon ja heti seuraavana päinänä pistin demon soimaan ja pidin kuulemastani melkein enemmän kuin livenä. Ensimäisen kuuntelu kerran jälkeen tuli mieleen että laulu on vähän liian hiljasella tai kitara muuttaa sen puuroksi. Kuuntelin demon pari kertaa läpi ja pistin sen levyhyllyyn homehtumaan. Biisit jäivät heti soimaan päässä varsinkin “Ei Osteta Mitään Yhteistä” soi päässä kunnes radiosta joku diskojumputus.

Vähän aikaa sitten pyydettiin kuitenkin tekemään kriisin demosta levyarvio. Kaivoin demo taas esille ja kuuntelin levyn taas läpi. Ehkä se laulu ei olekaan liian hiljaisella vaan se on just sopivalla. Demosta tulee väkisin mieleen Pelle, Ratsia, Ypöt, sun muut -77/uudenaallon bändit, mutta biisit ei ole kuitenkaan millään tavalla liikaa matkitulta. Itseasiassa ratsiat ym. on niin puhki kuunnelluita että tää demo kuulostaa paljon tuoreemmalta. Varsin laihan näköiset kannet saattavat vähän hämätä vaikkei pelkkien kansien perusteella saisi luoda milelipiteitä. Henkilöhohtaisesti diggaan kuitenki selailla kansia samalla kun kuuntelen levyä. Riffit on soitettu todella tarkasti ja biisit pysyy hyvin kasassa. Kaikissa neljässä demon biisissä on melkein sama soittotempo. Sanat kertoo jokapäiväisistä murheista, tunteista, turhautumisesta ja elämisen ristiriidoista. Soittajat ovat jo suht vanhoja mutta biisit potkii nuorekkaan vimmaisella voimalla kovaa päähän. Nuoruudenkapinaa löytyy vieläkin. Kitaramelodiat on tarkaan mietitty  ja laulumelodiat komppaa hyvin mukana tasaisella rumpukompilla höystettynä pitää huolen että biisit jää soimaan päähän. Se on demossa hyvä, että siihen ei ole tungettu väkisin liikaa biisejä. CD-R kestää vain vajaa 12 min ja siinä on neljä kappaletta joista ei ole yhtään sellaista selvästi huonompaa biisiä. melkein kaikissa demon biiseissä on kyllä hittiainesta. Ja kun itse olen ehkä vähän enempi hoocee ihmisiä niin melko usein tälläisissä levyiissä tulee kyllästyminen mutta tässä päinvastoin, haluisi kuulla lisää. En tiedä mistä tarkalleen levyä saa, paitsi soittajilta – mutta kannattaa hankkia tämä demo itselleen. Ei varmasti tule hutiostosta!!

Solidaarisuustapahtuma järjestettiin Turussa salaisessa paikassa Autonomiselle kulttuuriyhdistykselle ja sakkorahaston perustamiseen. Ohjelmaan kuului livekeikkoja, avoin runostage sekä TVO-dokkari. Tapahtuman tulot muodostuivat lipunmyynnin lisäksi herkullisten seitankebabien myynnistä, ja tuotto tullaan käyttämään pääasiassa talonvaltaussakkojen maksamiseen.

Tapahtuma aloitettiin katsomalla viime vuoden lopulla ensi-iltaansa saanut TVO-dokumentti, jossa esitellään TVO:n historiaa ja toimintaa perustamisesta häätöön saakka. Kaikille turkulaisesta vaihtoehtokulttuurista kiinnostuneille suositeltavaa katsottavaa. Illan aikana seinälle heijastettiin myös kuvia Autonomisen kulttuuriyhdistyksen ja talonvaltausliikkeen tapahtumista vuosien varrelta.

Pohjavireen keikka kuulosti paremmalta kuin koskaan. Riinan heleä ääni täytti koko tilan ja päästi kauniit melodiat oikeuksiinsa. Jounin synaosuudet toivat lisäväriä Veikan kitaroinnin ohella. ”Mukava, ja suorastaan harras tunnelma oli” kommentoi Riina keikan jälkeen. ”Oli mukava tuoda musiikkiaan esille uudelle yleisölle, ja oli myös hienoa olla osa illan monipuolista esiintyjäkaartia” hän jatkaa.

Iida Umpikuja ja Mikko Mies esiintyivät kokemuksen tuomin varmoin ottein, mutta silti edelleen herkkänä ja elämänmakuisesti. Keikalla kuultiin myös Iida Umpikujan uusia, entistä surumielisempiä kappaleita. Keikka huipentui yhteissoittoon Pohjavireen kanssa. Bändit olivat valmistelleet suomenkielisen coverin Rage Against the Machinen Killing in the Name Of-biisistä. Herkkien bändien suunnanmuutos rajumpaan tyyliin villitsi yleisön, ja ”haista paska, en tee mitä käsketään!” sekä ”RUNKKARI!”-huudot raikuivat myös yleisön suista.

Folk Against the Machine eli Iida Umpikuja ja Pohjavire

Illan yllätysbändi koostui kolmesta muusikosta. Taitavaa, koskettavaa ja sympaattista. Tämän jälkeen viereisessä huoneessa alkoi avoin runostage johon osallistui innokkaasti monenlaisia runoilijoita, konkareista ensikertalaisiin. Tunnelma oli avoin ja rohkaiseva.

The Reflections oli uusi tuttavuus. Hyvän kuuloista ja tummanpuhuvaa postpunkkia, vaikka oikea genremääritelmä kai oli cold wave. Tekniset vaikeudet laulun suhteen hiukan harmitti, mutta oikein miellyttävä kokemus oli. Rumpuryhmä Bogolo puolestaan riuhtaisi juhlakansan villiin tanssiin. Rankimpienkin punkkareiden polvet notkuivat ja lihakset lämpenivät Yleislakon keikkaa varten.

Yleislakon keikalla vallitsi tuttuun tapaan melkoisen hurja meininki. Yleisö osasi vanhat biisit ulkoa mutta kuultiinpa myös upouusi punkralli Hallitukseen. Basisti Torre kehui keikan jälkeen yleisöä: ”Taideslummissa ja myös täällä on aina ollut mukava soittaa koska yleisö lähtee niin hyvin messiin. Rokkipoliisiosastoa ei ole.”  Yleislakon ja viimeisen bändin välissä runostage käynnistettiin jälleen.

Viimeinen bändi esitteli itsensä Juustohöyläperiaatteeksi. Keikan aikana liikuttiin raskaista äänimaisemista ja näytelmätekstin lukemisesta musiikinteorian kautta skapomppuiselle maailmanympärimatkalle joka päättyi TVO:lle. Vielä myöhäänkin ihmiset jaksoivat vielä kerran lähteä tanssiin ja tunnelma oli katossa.

Kokonaisuudessaan hyvä ilta. Alussa säätöä äänentoiston kanssa ja illan aikana lieviä järjestyshäiriöitä muutaman sekoilijan vuoksi, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut ja asiat edistyivät kohtalaisen hyvässä yhteishengessä.

Riina, Anna ja Torre

Kaikki turkulalaisethan jo tietävät miten kusinen tilanne meillä on keikkapaikkojen suhteen. Turussa ei ole pitkään aikaan ollut paljoa keikkapaikkoja tai punkkkareiden omia hengaustiloja joissa voisi nähdä porukkaa, vaihtaa levyjä, kuunnella uusia levyja ja juoda kaljaa. Tilanne on nyt tänä keväänä muuttumassa mielestäni oikeastaan KRIITTISEKSI. Vanha ja alkuperäinen TVO suljettiin tilalle tulleen pyöräkellarin ja pesutuvan takia 2010 ja sitten saatiin uusi tila ihan vierestä. Keikkatoiminta ei kuitenkaan noissa tiloissa voinut jatkua samassa muodossa, koska anniskeluoikeuksia ei paikkaan saanut ja julkisia tilaisuuksia ei voinut järjestää. No se “uusi” tevis menee myös jonkinlaiseen remppaan ja tätä myöden loppuu myös pienimuotoinen toiminta noissa tiloissa. Ymmärtääkseni näiden remonttien jälkeen emme enää saa tiloja keikkatiloiksi, muuta kuin käyttöömme jonkun toimistotilaksi tarkoitetun paikan jostain kerrostalosta. Terveellä järjellä tajuaa että siellä ei soiteta keikkoja. Tai no ehkä “saaminen” on vähän väärä muoto, koska ei ainakaan tämän uuden teviksen tiloja saatu ilmaiseksi, eikä 24/7 käyttöön, vaan saatiin varata tiloja käyttöön yleensa perjantaiksi tai lauantaiksi. Tilaisuuden järkkääjä maksoi joko lipputuloista tai omasta pussistaan vuokran ja miksaajan. Uudella Tvo:lla toiminta jatkuu vielä toistaiseksi ja enkä ole varma tarkasta remonttiajasta, enkä tarkalleen tiedä kuinka monta alakulttuuritilaisuutta siellä vielä ehditään järjestää, mutta nyt kevään mittaan se suljetaan.

Sitten on S-osis, k-18 klubi Turussa, jossa voidaan järjestää punkkeikkoja ja pienfestareita, mutta sekin suljetaan huhtikuun kolmannella viikolla remonttien takia. Siellä kuitenkin ehditään pitää 2.-3.3. Räkärokki-punk ja hoocee-festarit. Näiden lisäksi Turussa on Klubi ja pub Port Arthurt joissa toivon mukaan saadaan pitää enemmänkin keikkoja -siellä on kuitenkin pidettävä desibelit vissiin alhaisina. Sitten on kulmabaari, jossa ainakin muistaakseni H.A.P.A.N on soittanu. Auran panimosta en tiiä tarkalleen, että miksei siellä saa enää pitää keikkoi, mut mitä oon vähäsesti oon ollu sinne yhteydes, nii aika vittumaiset pitäjät siel on tällä hetkellä. Ja sit on tietty kaikki puistokeikat mutta niihin tulee kytät aika helposti ja muutenkin se on aika arpomista noitten säiden ja muiden suhteen. Sit on Pikku-Torre, mis on kans pidetty kai joskus jokunen keikka. Ei näiden lisäksi ole pahemmin paikkoja jossa pitää keikkoja, eikä varsinkaan keikkoja joille pääsevät myös alaikäiset.Niin ja sitten on vielä treeniskeikat. Treeniksillä on huonoina puolina se että siinä on todellä iso vastuu ja riskit järjestäjillä. Samoin ei ole turvallista pitää keikkoja treeniksillä jos paikkoja menee rikki tai kun täällä tapahtuu treeniksille murtoja, joten ei ole turvallista toitottaa treenisten sijaintia ympäri Turkua.  Plussaa treeniskeikoilla on se että kun ne ovat yleensä suht pieniä tiloja siellä on hyvä meininki pienelläkin yleisöllä. Niillä on myös edullista ja helppoa järjestää keikkoja. Mutta tälle tämän hetkiselle keikkatilanteelle pitäisi tehdä jotain ja nopeasti, muuten Turkuscene kuivuu.

Ei kukaan jaksa perustaa bändejä jos ei pääse keikkailemaan, eikä kukaan innostu punkista jos vaan näkee videoita ja kuvia tai kuuntelee myspacesta kaaosta. Eikä tapahdu mitään uutta jos ei ole keikkoja, ei nää uusia bändejä eikä uusia naamoja. Ja vaikka punklevyt ja -lehdet ovat mahtavia niin kylla se on keikalla ihan eri meno. Ja sitten nuoriso jota voisi edes vähän kiinnostaa kunnon musa, mutta kun ei oo keikkoja niin menee lady gaga ja wesc kavereittensa mukaan. Ja onhan se näille vanhoillekkin punkkareille varmaan vähän turhauttavaa kun on keikkoja kerran kuussa. Mutta ei auta vinkua jos ei asialle tee mitään. Ei ne asiat parane jos vastustaa ja vihaa kaikkea muttei tee mitään asian parantamiseksi. Treenikeikkoja pitäisi mun mielesta ruveta pitämään enemmän, koska niitä on helppo järjestää, eikä voi oikeastaan jäädä rahallisesti tappiolle ja niille on vielä toistaiseksi ok puitteet.

Mun mielestä se on vähän ihmeellistä ja ikävää että Turussa on niin paskassa jamassa keikkapaikkojen suhteen kun kyllä suomessa punkkareita on. Jos katsotaan vuosittain puntalassa käyvien määriä. Ja Tampereella on klubeja ja Vastavirta ym. ja Helsingissä on myös paljon keikkoja ja keikkapaikkoja esim. Lepakkomies. Ja kun näissä muissa paikoissa on keikkoja 2-4 joka viikonloppu on bändejä ja punkkareita paljon enemmän ja ennen kaikkea nuoria. Tuntuu että Kuopiossakin on enemman punkkeja kuin Turussa vaikka se on paljon pienempi mesta. Mikä siis mätää Turku on ihan yhtä suuri kaupunki kuin Tampere tai Kuopio tai Oulu ja täällä on ihan yhtä paljon rakennuksia kun muuallakin, eikä Turussa asuvat punkkarit varmaan ole yhtään sen tyhmempiä tai avuttomampia. Ja kyllä Turussakin on tarpeettomina olevia huoneistoja ja varastoja vaikka muille jakaa. Turun seurakunnallakin on leiritiloja, varastoja, toimistoja ja kaikkea eikä kaikki tilat ole todellakaan käytössä ja ylimäärästä tilaa on vaikka kuinka paljon mutta kyllä kaupunki niille nyt tilaa antaa kun nehän kertovat satuja ja uskovat taruolentoihin, en oikeen ymmärrä mutta ei mun varmaaan kaikkea tarviikkaan ymmärtää olen vasta nuori tyhmä poika. Ja ei seurakunnat ole ainoita joilla on tiloja. On muillakin tyhjiä varastoja ja halleja ja kellareita jotka ovat tyhjillään, se on tyhmää miksi meillä ei ole tiloja jos turku on täynnä tyhjiä tiloja joita puretaan ym.

Jotkut punkkarit ovat taas todella viitsimättämiä ja laiskoja kun eivät jaksa lähteä yli 10 metriä keikkapaikoille, jos sanoo että tevis on liian kaukana keskustasta niin sitten on asenne keikkojen lisääntymistä vastaan. Olen käynyt Raision nuorisotyöntekijöiden kanssa sopimassa että Raision pommarissa saa pitää keikkoja, mutta sinne sisään ei saa tuoda juomia ja siellä keikkojen pitäminen olisi täysin ilmaista. Eli jos siellä nyt vaan kävisi tarpeeksi porukkaa niin siellä olisi jatkossa hyvä pitää keikkoja. Mutta sitten taas jotkut on naama norsunvituilla ja valittaa että Raisio on liian kaukana. Hei c`moon! Bussi maksaa puolentoista bissen verran ja pysäkiltä on 200 metrin kävely, ei oo pahaa ja ei sekään nyt varmaan ole mikään ylitsepääsemätön että siellä keikkatilassa ei saa juoda. Lopetetaan keikat vaan sen verran aikasemmin että ehtii vielä helposti baariin ja voi ulkopuolella juoda, että vähän lämpee.  Jotkut voi ajatella että ei tarvita enmpää kun pari klubi keikkaa kuussa ja thats it, mutta miettikää 5-15 vuoden päästä kun ette enää jaksakkaa kuunnella särösiä kitaroita ja gbh-komppia pikkutunneilla saakka, niin ketä on jatkamassa sceneä jos nyt ei ole pariin vuoteen oikeestaan ikärajattomia keikkoja. Ei ketään, kun on paljon helpompi katsella Jare& VilleGalle Ikärajattomilla keikoilla. Ja jos aattelee niin että ei jaksa lähtee kattoo keikkaa ja dokaamaan jos on ikärajatonkeikka, niin vittu herätkää ja avatkaa silmänne. Ei ne pari nuorta siellä seassa vaikuta yhtään teijän dokaamiseen tai keikkafiilikseen päinvastoin. Eikä nuoret punkkaritkaan jaksa sitä kun kaikki kovat bändit on klubeilla ja sitten pääsee vaan Vimmaan tai tämäntapaseen kattoo ku räkänokat vetaa ramonesii. Ja 80 -luvun alussakin kaikki punkkeikat oli ikärajattomia tai tyyliin k-15 mutta ei vain täysikäsille ja olihan sillä muitakin syitä mutta osaksi sen takia tuli ni paljon nuoria kuvioihin ja nuoria bändejä. Unelmahan elää että Turkuun saataisiin oma alakulttuuribaari jossa olisi kunnolla keikkoja ja muuta toimintaa mutta se on ainakin vielä toistaiseksi vielä haaveilua, mutta toivo elää ainakin mulla.

Eikä tää kirjotus varmaa maailmaa hirveesti paranna mut sain kuitenki purettua vitutuksen johonki. Se on ihan viitsimisestä kiinni, että tulee paremmat tilat. Tälle asialle pitää tehä jotain ja nopeesti. YOU GOTTA FIGHT, FOR YOUR RIGHT

Käpykaarti- Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (Sarasteen pienmuovi, 2011) Nostalgian syövereissä, liikuttuneena, pyyhin kyyneleen silmäkulmasta toisella kädellä. Toisessa kädessä pitelen Käpykaartin uutta seiskaa. Onkos siitä j*malauta jo puolisen vuotta, kun näiden jätkien pitkäsoitto sai tässä zinessä ”Jankke tykkää” – leiman ja siinä sivussa sai tungettua meikäläisen levysyynäriksi?? On se punkrok hurjaa!

Jos se pitkäsoitto oli punkeinta, mitä olin silloin aikoihin kuullut, niin mitäs nyt, kun uuden seiskan materiaali kulkeutuu kuuloelimiin? MIKÄÄN EI OLE MUUTTUNUT! Enkä nyt tarkoita sitä, että taas meikä höpisee Käpykaartista täällä vaan, että Käpykaarti on vieläkin ihan v*tun kova!

Meille, jotka haluamme punkkimme raakana, räkäisenä ja vaarallisena, KK on tälläkin kertaa taltioinut sitä itteään. Edelleenkään soundeilla ei kosiskella soittolistapäälliköitä radiokanavilla, eikä siloitella tietä Emma-gaalaan. Tämänkään julkaisun biiseistä ei löydy ikivihertävää karaokebaarien kestohittiä. Siitä pitää huolen äärimmäiset tekstien sovitukset, jotka saa jopa kuunnellessa hengästymään. On se Satru vaan kova(keuhkoinen) jätkä. Eikä pelkästään Satru erikoisella saundillaan vaan koko miehistö kyllä tietää mitä tekee. Ei ole jätkät tosiaan ekaa kertaa punkkia soittamassa ja sen kyllä huomaa. Vielä tuli roihuaa!

Käpykaartin tekstit ovat edelleen oivaltavia, tiedostavia ja viiltäviä. Aiheita ei tarvitse ammentaa iltapäivälehtilööppipolitiikasta. Tässä huushollissa hengaileva punkveteraani ja allekirjoittaneen oppi-isä oli kuulevinaan Ostosviikonloppu Lontoossa – biisissä 80-luvun lopun Conflictia. Ja oikeassahan tuo on. Itseasiassa kauttaaltaan KK materiaalissa on tietty anarkomainen tunnelma. Asiaa löytyy niin tupakan kasvatuksesta (LP) kuin kotitarvekalastuksesta, eikä ole pelkoa kuulijalla myötähäpeän tuntemisesta kliseisistä tai väkisin-polittisista sanoituksista johtuen.

Tässäpä taas kelpo äänite vimmaista punkkia. Jos kaartilaisista joku joskus lukee tämän, niin ottakaahan yhteyttä. Vois vähän istua iltaa ja jutella maailman menosta!

Papu: Ketä ootte ja mistä?

Seve: Kokoonpano tällä hetkellä Anttu rummuissa, Iida bassossa, Joonas laulaa ja Tiitto ja Seve soittaa kitaroita. Länsi-Tampereelta (Kalkku, Ikuri, Rahola, Haukiluoma) kaikki ollaan alunperin, nykyään ympäriinsä Suur-Tamperetta, hehe. Ollaan tunnettu toisemme “aina”, käyty samaa koulua, asuttu naapurissa jne paskaa, joten päätettiin sit soittaa hardcorea kimpassa? Tällä kokoonpanolla ollaan soitettu jostain keväästä, sitä ennen Raime (Horros) ja Anselmi (T.E.K, Surffiveikot) soitti kitaraa, mutta kumpikaan ei kestänyt tätä meidän äärimmäistä suhtautumista rock’n'roll musaan… Terveisiä vaan pojille…

P: Oliks alusta asti selvää, että alatte soittamaan japani-vaikutteista hc:ta (omasta mielestä ainakin Death Side osuva vertauskohta), vai ajautuko hommat siihen? Ja mitä tarkoittaa äärimmäinen suhtautuminen rock’n'roll musaan?

S: No se oli lähinnä huumoriluonteinen heitto, mutta todellisuudessa me treenataan yllättävän paljon ja tehdään asioita muutenkin melko tosissamme. 100% asenne jne.

Joo, alusta asti oli selvää mitä tyyliä vedetään, heh. Muistan kun Joonas oli saanut joskus cd-r:lle poltettuna Forwardin “Just Go Forward To Death”-levyn ja Mannio soitti Rocky & The Sweden-nimistä bändiä meille silloisella työpaikallaan. Niitä hommia sitten ihmeteltiin pidempään ja oli selvä, että joskus tällä tyylillä vedetään. Itse olisin edellisen bändini Sabelin kanssa jo halunnut suunnata kohti tuota “päämäärää”, mutta se homma nyt tuli muutenkin kehityskaarensa ja tiensä päähän hyvin nopeasti. Päätin sitten ostaa kitaran ja toteuttaa visioni?

P: Niin tuosta pitikin kysyä, kun sut tunnetaan aiemmista bändeistä rumpujen takaa, niin mikä sai vaihtamaan kitaraan? Ei löytyny sopivaa kitaristia toteuttamaan visiota vai muuten vaan vaihtelua?

S: No siis suurin osa kavereista ei tietenkään halua, tai ehkä osaakaan, soittaa tällästä musaa. Plus mulla oli niin pahoja selkävaivoja niihin aikoihin (ja nykyäänkin), etten voinut soittaa rumpuja lainkaan. Nykyäänhän soitan rumpuja Kohu-63:ssa, missä Joonas soittaa kitaraa, mutta tuolloin ei pystynyt ollenkaan ees yrittään mitään.

P: Noi selkävaivat on kyl helvetin ikäviä. Nuo ja monet muut kehon vammat on tullu itellekin hiukan liiankin tutuksi bmx-pyöräilyn sivutuotteena. Todella turhauttavaa kun kroppa ei kestä sitä mitä haluaisi tehdä… Noh, iloisempiin aiheisiin. Teillä näyttäisi olevan tulossa aika pitkä rundi Cruden kanssa. Miten moinen organisoitui? Olitteks oikeessa paikassa oikeeseen aikaan vai itellä sormet rystysiä myöten mullassa?

S: Niinhän se taitaa vähän olla, toivottavasti seuraavaks menee kädet niin voi lopettaa kaikki soittohommat kerralla… No siis joo, vähän sekä että. Olin viime vuonna Cruden & Selfishin kuskina kun kiersivät Euroopassa ja Hidetoshi ilmoitti, että seuraavalla kerralla haluavat kiertää meidän kanssa. Mä sitten hoidin noi keikat tohon, joku reilu 15 niitä pitäis olla, jatketaan sitten itään ilman Crudea vielä jokskin aikaa sekoileen, ne keikat ei ookaan vielä niin hyvin kasassa… “Our konzertgroup don’t wont make show for you”… Eli vaikea sanoa, pyydettiin periaatteessa, mutta itsehän sen saa/sai järjestää loppuviimein. Toki kaverit jeesas jne.

P: Kuten oot varmaan kuullukin, on Turussa keikkapaikat ja muutenkin tilapolitiikka aika perseellään. Tän 18.1. keikan mestakin järkkääntyi vasta viime metreillä. Tampereella on kuitenkin ainakin Turkuun verrattuna aika hyvin pullat uunissa. Onko keikkapaikkojen määrällä ja tarjonnalla runsaudella negatiivisia vaikutuksia? Riittääkö jengiä keikoille tai jaksaako jengi lähteä kaupungin toiselle puolelle keikkaa kattomaan kun lähempääkin löytyy musisointia?

S: Kyllä teitä turkulaisia joutuu hieman säälimään tässä asiassa tällä hetkellä, mutta toivottavasti saatte mahdollisimman pian “oman” keikkapaikan sinne. Joskus laskeskeltiin, että Tampereella oli silloin helposti kymmenkunta baaria (ja jokunen muu tila), missä järjestää punk-keikka.

Kyllähän se täällä jo on vähän mennyt siihen välillä, että saattaa olla 3 keikkaa päällekäin samana iltana ja se sitten syö yleisöä kaikilta keikoilta. Pääsääntöisesti jengiä kuitenkin käy ihan hyvin ainakin noissa keskustan mestoissa, Vastavirralla itse käyn niin harvoin, etten osaa siitä sanoa enää yhtään mitään. Musta tuntuu, että just tolle Pispala-osastolle toi sijainti on ongelma, ei muille, muut sitten valitsee vissiin keikat enemmänkin bändien/tyylien yms. Perusteella? Omilla keikoilla nyt ei käy ketään, paitsi meidän äiti, niin tosi vaikea sanoa siihenkään mitään. Pakko kyllä vielä kiittää&kehua niitä muutamaa henkilöä, jotka siellä Turussa yrittää taistella vallitsevaa tilannetta vastaan ja olosuhteista huolimatta yrittää järjestää näitä tilaisuuksia

P: Kieltämättä ikävää aikaa, kun eletään jatkuvan muutoksen keskellä, eikä tilanteeseen todennäköisesti saada lähiaikoina muutosta. Toisaalta on tässä tilanteessa jotain positiivistakin ollut. Keikat on ollu enemmän harkittuja juttuja, koska ei jaksa ponnistella minkään jämäkeikan vuoksi. Lisäksi salamesta (joka saa myöskin lähitulevaisuudessa häädön), jossa on nyt aika paljon keikkoja “yksityistilaisuuksina” järkätty, on mahdollistanu alaikäistenkin pääsyn keikoilla. Keikoilla on nyt ihan oikeesti käyny nuorta jengiä ja nuoria bändejäkin on (tai ainakin yks, heh). Mites Tampereella, kun keikat taitaa lähinnä olla baareissa, onko siellä skene “vanhentumassa” vai löytyykö nuorta ja uutta porukkaa? Aina puhutaan kovin treenikämppien tarpeellisuudesta nuorille, mutta kyllä esiintymispaikkojen tarpeellisuus on myös yhtä iso. Ei kukaan jaksa pelkästään treeniksellä kitkuttaa ikuisuuksia ellei pääse johonkin keikkailemaan. Onko Tampereella mestoja, johon myös alaikäiset pääsevät soittamaan ja kattomaan keikkoja?

S: No siis, oon sivusta kattellut tota noitten kölvien touhua, niillä on ihan omat meininkinsä kyllä. Vitusti niillä on bändejä vissiin, yhtä tai kahta oon kuullut. Hengailevat Koskikeskuksessa jne. Ei tollasia ollut sillon kun me oltiin Joonaksen kaa siinä iässä. Ollaan me tossa Hertassa joskus järkätty ikärajattomiakin juttuja, samoin Vastavirralla on jonkun verran ollut samanlaisia. Eli koitetaan kyllä resurssien mukaan järkätä niitäkin. Mitään erillistä tilaa sellasta varten ei kannata vuokrata, tilat maksaa helvetisti ja on aina suhteellisen epäkäytännöllisiä. Sen lisäks noi järjestää ite jotain keikkoja jossain nuorisotilassa, en oo ite käynyt koskaan ko. keikoilla tai paikassa, niin en osaa kauheasti siihen vastata. Mutta oikeassa olet, alaikäisille pitäis olla keikkoja, että ne saatais “kiinteämmäksi osaksi” yhteisöä, eli ne vois itsekin tehdä jotain muuta kun ostaa hiusväriä ja niittejä? Niin ja skenen vanhentumisesta vielä tosiaan se, että täällä on hianoo se, että vanhat jarrut on ihan yhtälailla mukana touhussa kun muutkin, eli ei mitään rokkitähtihommaa!

P: Tuollaista on mukava kuulla. Tuntuu olevan niin helppo vaihtoehto jämähtää tuopin äären muistelemaan kuinka asiat oli ennen hyvin ja et kuinka kakarat nykyään sählää eikä ymmärrä punkista mitään. Nuorempien tyyppien hiusvärit ja niitit tietty ymmärtää, kun katselevat ”skeneä ulkoapäin”, eli näkevät vaan sen miltä punkkarin tulisi näyttää. Myöhemmin sit oppivat mitä kaikkea muuta tää juttu pitää sisällään jne. Mut jostainhan se on tietty aloitettava. Mut ihan hyvällä mallilla tuntuis kuitenkin hommat olevan suomessa. Vai miten sun mielestä suomalainen punk ja punkskene voi? Bändejä on ainakin paljon, mutta onko liikaa ja löytyykö ihan oikeesti kaikille julkaistuille levyille kuulijoita? Ite oon ainakin sitä mieltä, että levylle prässätään ihan liikaa puolivalmista kamaa. Bändien pitäs tehä enemmän demoja. Mitä mieltä?

S: No siis itse en juurikaan jaksa seurata mitä levyjä tulee ulos tms. Paras suomalainen bändi on kuitenkin Popeda. Bändejä ja keikkoja on kuitenkin ihan helvetisti, kuten myös lafkoja jotka julkaisee aktiivisesti kamaa. Eli määrällisesti menee todella hyvin, laatu taas on sitten jonkun muun arvioitava. Itse en tosiaan kauheasti jaksa seurata, livenä seuraa kuitenkin monia yhtyeitä ihan mielellään, jos keikalle sattuu. No aika paljon puolivillaista paskaa laitetaan ulos, onhan siihen itsekin sortunut. Tosta demoasiasta oon periaatteessa ihan samaa mieltä, mutta en kyllä jaksa tsekkailla mp3:sia ja cd-r roska ei kotiin kiinnosta, eli jos kasetin joku tekee niin sit kiinnostaa! Eli vähän niin ja näin, itekin ajateltiin nyt jättää vissiin tuo bandcampissa oleva 7″ julkaisematta, lafka joka halus sen demosta tehdä ei ole hetkeen osoittanut kiinnostustaan niin aattelin, että vittuako tehdään yhtä puolivalmista levyä tähän maailmaan lisää. Tuolta bandcampista sen saa ja voin mä sen cd-r:lle polttaa ilmaiseksi, jos joku haluaa…

P: Niin, mitenkään yleistämättä mut, formaatin valinnalla pystyy toki vaikuttamaan, että kenen korville saa tuotoksensa kuuluville. Et siis oo aktiivisesti siis julkaisuja seurannu, mut onko joku bändi, levy tai demo jääny kuitenkin muistiin esim viime vuodelta?

S: Niin ja se voi tosiaan olla vaan omaa nihkeyttä, että sillä formaatilla on merkitystä. Mitähän levyjä viime vuonna edes tuli? Tykkäsin Nuorien Sankareiden demosta, 7″ oli vähän pettymys, osa versioista oli paljon tylsempiä. Juggling Jugulars 12″ oli ihan hyvä. Popedan uus oli ihan ok, vähän tylsä. Vuoden levy oli selvästi kotimaisista White Tearsin 7″!!! Helvetin hyvä! Koska se Kylmän Sodan 12″ tuli? Ulkomaisista tulee mieleen lähinnä Confront Japanista, en kyllä tiedä mikä helvetin levy toi on tai milloin on julkaistu. Oon koittanut kysellä usealta paikalliselta taholta, että mikä ryhmä tämä on, mutta ei oo tullut vastauksia. Niin joo ja Armless Children pitää mainita erikseen pettymyksenä, periaatteessa hyvä levy, mutta livenä se bändi on jotain niin käsittämätöntä parhaimmillaan, että toi tuntui jotenkin vaisulta.

P: Kylmä Sota tuli jo 2010, mut uusinta tuli kyl 2011 puolella. Hyvä levy kyl, et sen puolesta sopii uudelleenkin mainita. Pakko muuten kysyä tästä Popeda-hommasta, kun useempi tamperelainen punkkari tuntuu vannovan enempi tai vähempi tosissaan sen nimeen? Miksi Popeda on suomen paras bändi?

S: No vittu, eihän näissä pysy mukana. No siis me kaikki Iidaa lukuunottamatta digataan tosissamme Popedaa, muista en tiedä. Onhan se nyt kovaa rokkia ja naapurista, heh… En mä tiedä mikä siinä viehättää? Sen verran diggaan, että kaikki studioalbumit löytyy jossain (osa useammassa) muodossa… Etkö sä muka tykkää Popedasta? Turussahan tää on vaikeampaa kaiketi, kun vaihtoehtoina on jotain Suurlähettiläitä, Bogart Co:ta ja Tommi Läntistä? Sen verran vielä vakavasti tosta, että Popedan lisäks tulee kyllä kuunneltua muutakin rokkimusaa, eli ei tää nyt rajotu pelkästään siihen. Esim. nyt soi Slade.

P: Niinpä, kukapa sitä räimettä jaksais pelkästään kuunnella. Kyllä meikällekin Popeda ja moni muu rokkibändi maistuu, ei sillä. Piti vain kysyä, kun monessa eri yhteydessä tullu tuo tamperelaisten punkkarien Popeda-diggailu esille. Itehän en oo Turussa asunu ku reilut neljä ja puol vuotta, joten ei ole pahemmin Suurlähettiläiden levyjä ehtiny hyllyyn kertyä. Kotikaupunkini Dingot tietty hallussa, heh. Mites tää tammikuun rundi, kun kierrätte Tsekkiläisen Mad Pigsin kanssa. Onko nää entuudestaan tuttuja tyyppejä vai miten päädyit hoitamaan näille Suomen keikkoja?

S: Nimenomaan. DINGO! Niin no siis joo, tuttuja tyyppejä ja menin jotain möläyttään, että voin jeesata keikkoja Suomeen jos tarvii apua tms. Sit ne tarvitsikin niitä ja näin. Perusjuttu vissiin.

P: Varmasti kiitoksena ovet avoimena sinne suuntaan sitten. Vaikka kuukauden pituisen rundin jälkeen varmaan toivookin, että ei olis enää mikään ovi enää mihinkään koskaan auki, heh. Loppuun vielä yks kysymys. Mikä kumma voima ajaa kerta toisensa jälkeen keikoille ja kiertueille?

S: Yhteiskeikkoja pitäs olla pari nyt keväällä Mad Pigsin kanssa tuolla Tsekeissä, heh… Sitähän tässä on mietitty ja melkein päivittäin sitä joutuu selittään itselleen, että kivaahan näissä touhuissa on. En tiedä, kai se on se keikalla soittamisesta saatu tunne? Jaksaa sitä paskaakin aika runsaasti sitten sillä. Kiertueella on myös tosi mukavaa se, että jää ne arkimurheet taka-alalle ja tulee uusia tilalle… Mutta tosiaan ei se nyt sanottua ole, että tuon kiertueen jälkeen soitetaan enää ikinä missään?

P: Hyvä mainospuhe! Eli kannattaa pelata siis varmanpäälle ja tulla 18pv Port Arthuriin kattomaan keikka.