Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Keikat’ Category

Keikat: Telmu – Perjantain punkrokit Portissa 6.3.2015

without comments

Sitä aina joskus saapuu työviikon jälkeen kotiin ja miettii mitä sitä tänään tekisi. Kalenteri tällä sivulla on usein hyvin avulias näissä tilanteissa. Erityisesti nyt kun keikkojen taajuudessa ei ole samaa pahaa vajatta, kuten muutama vuosi sitten vielä ikävästi oli. Tälle kyseiselle perjantaille oli merkintä Telmun järjestämästä Perjantain punkrokit Portissa. Kattauksena minulle ennestään vieraat Sinful Society ja The Sayonaras. Lisäksi Tuttujen miesten Älgkvot, jota en myöskään ollut kuullut aiemmin. The Sayonarasin tsekkasin heidän Soundcloud-tililtään ja pidin kuulemastani. Koska kyseessä oli kuitenkin tarpeeseen tuleva työviikon jälkeinen ulkoilutus, niin oman makuni mukaisesti “ihan sontaa” en olisi jaksanut lähteä tutkailemaan. Iltapäivän nokkaunien jälkeen keitin sopivat kahvit, puuhailin vielä omiani ja suuntasin ulos. Tarkoituksena oli mennä vielä kaverin kanssa treenikselle virittelemään omia soittovermeitä ennen illan keikkaa. Varustettuna kaljapussein, kolvein ja uusin kaiutinkaapelein päädyimme treenikselle. Ihan vaan huomataksemme, ettei kumpikaan meistä ollut tajunnut katsoa tilan varauksia. Näin ollen päädyimme istumaan treeniksen ulkopuolella ryystäen kaljaa ja kertoillen huonoja juttuja. Kellohan ei ollut vielä niin paljoa, että suoraan baariin olisi jaksanut siirtyä. Mutta kaljan tissuttelu ja kevyt jutustelu on sen verran mukavaa touhua, että kello eteni siivillä. Soittojärjestystä kaiveltiin vielä tutuilta ja sitten liikkeelle.

Olen pitänyt Portista sekä baarina, että keikkapaikkana paljon siitä asti kun siellä ensimmäisen kerran vajaa vuosi aikaisemmin kävin. Henkilökunta on miellyttävää väkeä, hanassa on aina jokin vähän parempi tuontiolut (tätä kirjoittaessa Brewdogin Punk IPA, ei kannata jättää väliin) ja keikkanurkka on jotenkin kotoisan oloinen. Näin ollen ilta ei voisi mennä kovin pahasti pieleen, vaikkei bändeistä mikään onnistuisi osumaan omaan makuhermoon. Ovella portieerille iloinen tervehdys ja suoraan alakertaan, jossa Sinful Society oli jo pitkällä setissään. Pääsylipun lunastus ja samalla pöydällä oli tyrkyllä Älgkvotin kasettijulkaisua ja The Sayonarasin tuoretta CD:tä. Jälkimmäisen nappasin mukaani välittömästi, sillä nuo netissä tsekkaamani kappaleet ovat tällä levyllä mukana. Tiskiltä vielä menovettä tuopillinen ja tutustumaan Sinful Societyn tarjontaan. Kasari-hardrock vaikutteisesti punkkia vetävä trio kerrassaan loistavalla naislaulajalla. Hyvä ja taitava rokkibändi, jonka pelkään vielä kompastuvan tuohon 80’s ihannointiin. Ajatellaan nyt vaikka Social Distortionia, Judas Priestiä ja Stoogesia sekaisin. Enemmän kuitenkin tuota osastoa, kuin 00-luvun actionrockia, josta siitäkin on selviä vaikutteita havaittavissa. Tsekkaamisen arvoinen bändi, vaikkei minuun kovin suurta vaikutusta tehnytkään. Livenä kuitenkin selvästi parempi, kuin youtubesta löytyvät treenidemot antavat ymmärtää.

Yläkerrasta IPAa mukiin ja odottelemaan Älgkvotiä. Tässä kokoonpanossa on tuttuja naamoja orkestereista kuten Yleislakko ja Abus, vaikka muuta tuttua ei ollutkaan. En ollut tsekannut musiikkia etukäteen, kun logon perusteella olin valmis laittamaan bändin luokkaan “Darkened crust”. Kun keikka alkoi, niin kävi hyvin pian selväksi, että tästä ei ole kyse. Miehet vetivät hirvittävän hyvällä raivolla vanhankoulun hardcorea, eikä melodioista tai jyrkistä  kitara/bassokoukuista ollut puutetta. Valitettavasti oma ruotsinkielen taito ei riittänyt saamaan enempää selvää tekstistä. Kasetin nappasin keikan jälkeen mukaan, joten tähänkin saatetaan saada korjaus piakkoin. Jos taas vertauksia kaivetaan, niin uskaltaisin lähteä vetämään Älgkvotin kohdalla sellaisia nimiä esiin, kuin Zero Boys, Regulations ja The Vicious. Metalliharkot on jätetty muille ja bändi potkii kovaa, raakaa ja rehellistä punkkia. Ja tekee sen aivan helvetin hyvin. Ehdottomasti näkemisen arvoinen yhtye. Ei kannattane antaa sen logon vaikuttaa niin paljon… Hyvä energinen keikka hyvältä bändiltä. Soundeista en puhu sen enempää. Mitään liian isoa vikaa niissä ei koko illan aikana ollut. Mutta kun on tälläinen “tonefreak” ja äärimmäisen tarkka soundeista itse, niin rutistavaa löytyy aina. Menoon se ei tietenkään vaikuta mitenkään.

Sitten taas taukoa ja lisää IPAa naamariin. Odotukset The Sayonarasin kohdalla olivat suht ristiriitaiset. Kuulemani biisit olivat todella hyviä punk/pop/garage-ralleja. Mitä jos bändi ei rullaakkaan samaan tapaan? Ostinko cd:n turhaan? Raikas IPA alkoi jo olla merkittävästi läsnä verenkiertojärjestelmässäni kun tämä trio kapusi valoihin. Selvyyden kaikkiin kysymyksiin sai pian. Ei. Soitto kulki suurella tyylitajulla ja tarttuvilla melodioilla. Yksinkertaisimmat ja vetävimmät kertosäkeet nappasivat jo muitakin mukaan tanssiin. Vaikkei tupa ollut ihan täynnä, niin erityisen hyvään menoon tämä ryhmä sai yleisön temmottua. Mitään täysin uutta ja ihmeellistä bändi ei tarjonnut, mutta loistava paketti, joka pitää punkit, popit ja garaget juuri täydellisessä tasapainossa. Ja kun helppoa tarttumapintaa tarjoaa kuulijalle, niin mikäs siinä! Mikäli jaksavat tehdä nyt keikkoja paljon, niin tämä ensimmäinen julkaisu tulee varmasti löytämään kuluttajakunnan. Erityisen hyvä uudehko bändi.

Telmun tapahtumaksi koin markkinoinnin olleen mitoitettu aika alakanttiin. Onneksi oli kuitenkin tämä DIYTurku-kalenteri. Ilman sitä en olisi tiennyt keikasta mitään. Ja onneksi nyt tiesin. Tämän missaaminen olisi saattanut harmittaa. Kaikki bändit olivat hyviä ja hanasta valunut Punk IPA myös. Täydellinen päätös työviikolle. Kiitos bändeille, järjestäjille ja kavereille. Hetken vielä tuolilla keikkumista kuin humalaiset apinat konsanaan ja sen jälkeen baarista ulos. Portin viehättävyyttä baarina ja keikkapaikkana lisää myös 24h ruokapaikan läheisyys. Ei tarvi aina olla se pitsa kainalossa, kun saapuu kotiin ulkoilun jälkeen. Se voi joskus olla jotain vähän terveellisempääkin.

Kuvassa on muuten The Sayonaras. Kuvan otti Retku.

Written by mirosol

March 7th, 2015 at 4:56 pm

Keikka: 13.10.2012 Tvo, Turku Ikuinen pimeys laskeutuu Turkuun -minifestarit

without comments


Tästä tapahtumasta tuli kyllä elävästi muistoihin legendaarisen 8-salin keikat (käsi ylös, jos tiedät mistä puhun ja toinenkin käsi jos olit joskus paikalla), bändejä oli paljon ja hommat alkoi aikaisin. Tosin se oli poikkeusta, että ne bisset pystyi hörppään sisällä.
Tapahtuma alkoi leffanäytöksellä, mutta itse en sitä nähnyt. Piti pitää mögäveri siinä parin korttelin päässä.
Sitten kun sinne paikalle päädyin ja johonkin nurkkaan yritin mennä kökertämään, tapojeni mukaan, niin eikös tuon Iskran kitaristi tullut siihen juttelemaan kuin vanhalle kaverille. Eikä myö oltu koskaan tavattu. Siinä sitä vaan juteltiin.
Tuli siihen  Ahnan Anju kans höpöttämään. Ja hänellä sitä juttua sit vasta riittääkin, korvani hengästyivät, ei ne oo tottuneet tuommoiseen. Ahna / noituus splitti kasettia siinä saatiin bändille pari kopiota ja selvisi samalla vähän tuon julkaisun kuviot, kuinka se oli mennyt jne. Tehtiin siinä sit jotain levyvaihtoikin.
Niin illan ohjelmaan siis kuului myös bändejä, joten kait niistäkin jotain kerron. Tietty jos haluisin päästä oikein helpolla, niin kirjottaisin tähän vaan kaikki oli todella hyviä ja mahtavia. Mutta voin minä nyt jotain muutakin sepustaa.
Ekana lavan sai itselleen Raivoraittius. On muuten nimensäveroinen bändi on raivoa ja raittiutta. Basisti ehkä hiukan helläkätisesti kohteli instrumenttiaan. Tai sit tää vaan vaikutti siltä, kun rumpali mätti niin raivoisasti.
Eli näin oli soitot alkaneet vauhdilla, eikä se nyt toisenkaan bändin aikana hidastunut. Raision hossekunkut Eyewitness oli vuorossa toisena. Eikä kyllä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa heihin. Täytyy tässä nyt erikseen mainita, että ne biisit missä oli kaksi huutajaa kuulosti erityisen hyviltä (ihan kun ne yksiääniset nyt ois huonolta kuulostaneet). Mut jos jäbillä on aikaa ja energiaa niin perustakaa projekti kahdella huutajalla.
Kolmannesta bändistä en oikein voi sanoa mitään. Tai voinhan minä. Oli mögää, oli zegoilua! Joko tiedät mistä puhun? (vastaukset voi lähettää Kohelluksen sähkö-postiin: kohellus82@gmail.com).
Vendida sit meni ohi ihan kokonaan, kun palailin takasin mögäulottovuuksista. Mut Vendida oli varmaan kans hyvä, koska yhtään huonoa bändiä ei illan aikana soittanut.
Horros, suomibändeistä odotin tätä eniten. Ja kovempihan tää oli kuin mitä odotin tai muistinkaan. Kovaa crustia, jossa on sopivasti räkäisyyttä mukana. Sekä semmoista asennetta, että me tehdään tää näin ja ajatelkaa te mitä ajattelette.
Näiden jälkeen sitten Ahna. Aika paha paikka mennä lavalle, Horroksen jälkeen.Ainakin mun mielestä. Mutta eihän se tätä duoa haitannut täysillä vetivät settinsä. Vertailukohteeksi voisin ottaa pyörremyrskyn. Kovempi oli Ahna kuin joulukuussa 2011.
Iskra sitten viimeisenä. Eipä mulla ollut tietoa tästä bändistä etukäteen (jaksa mistään netistä kuunnella), joten kiinnosti kovasti. Tummasävyistä crustia tuli. Ja tulikin pitkästi, hitto nää soitti pitkän setin. Vai tuntuiko se vaan siltä, voi olla.
Mutta kovin kyllä oli hyvä tämäkin bändi. Pakkohan sitä oli käydä ostoksilla heidän distropöydällä.
Semmoinen tuli tuossa Iskran soittaessa mieleen, että mitähän Kanadan ilmassa on kun sieltä tulee näin kovia naishuutajia. Kuten tää  Iskran huutaja, Ahna Anju (joka viel rumpaloi samalla) ja sit Fuck The Factsin huutaja.
Sit viel ainakin Iskran ja FTF:n huutajat on lavan ulkopuolella aika hiljaisia ja rauhallisia. Tai ainakin sen vaikutelman heistä saa.
Anteeksi, tuli tuommoinen harhauma tuohon. Mutta eipähän tuossa oikein sitten muuta kuin sovittiin sunnuntairoudaukset ja jotain pientä/ perinteistä vielä kohellettiin. Sitten olikin hyvä lähteä hyvällä mielellä kotiin.

Written by mogalix

June 12th, 2013 at 4:19 pm

keikka:8.10.2012 pub Port Arthur, Turku Umpio, Ekaria, Alert! Alert!

without comments

8.10.2012 pub Port Arthur, Turku
Umpio, Ekaria, Alert! Alert!

Syksyisen maanantai-illan ratoksi oli Paavo ja apurit järjestäneet tämmöisen keikan. Mukana piti olla Juggling Jugulars, mutta sairastumisen vuoksi ei ollut.
Ilta aloitettiin heti täysillä eli Umpiolla. Olipas se kovin aggressiivinen setti. Alusta loppuun täydellä teholla, ei mitään hidasteluja. Mutta oli myös lyhyt setti. Tykkäsin minä silti. Taisi olla illan kuvatuinta nuo Umpion epäsoittimet.
Ekaria aloitti sitten heti ja välittömästi, kun Umpio lopetti. Tämä oli kuulemma suunniteltu juttu. Oli miten vaan, tehokasta se ainakin oli. Turha sitä on antaa tunnelman laskea. Ekaria onkin muuttunut sitten keväästä 2012, enkä
tarkoita pelkästään jäsenvaihdoksia. Bändistä on tullut jotenkin tummasävyisempi ja raskaampi. Ei mitään heviä vaan semmoista painostavaa maailmanlopun tunnelmaa heistä huokuu. Olihan tämä muutos havaittavissa jo
Taideslummin keikalla, mutta nyt soundit oli paremmat. Vaikka vieläkin jäi kitara ja basso ”jalkoihin”, mutta en jaksa nyt valittaa tuosta volyymiasiasta enempää, kun se on tuossa keikkapaikassa tuo. Ja hyvä että on edes joku
paikka. Ekarialtakin siis oikein hyvä keikka.
Viimeisenä sitten Alert! Alert! Puolasta. Heti alkuun kiinnitin huomiota siihen että kitaristi muistutti Sur-Rurin Larea ja basisti Utbrottin Helenaa, terveisiä nyt sit vaan kaikille. Alert! Alert! oli paikoin hyvän-kuuloista synkistelyä, mutta
sitten taas paikoitellen (liian usein ja liian) punkpoppia/-rokkia. Laulaja oli hivenen monotoninen, mutta arvelen sen nyt johtuvan ihan maanantai-illasta. Mitenköhän se näiden auton sivuovi on kestänyt lopun reissua. Oli hiukan
huonokuntoinen.
Kaikilla bändeillä/ esiintyjillä oli lyhyet setit, vaan se ei kyllä haitannut noin maanantaina. Summa summarum, kiva ilta oli. Kiitos.

 

Kirjoitus julkaistu alkujaan Kohellus 3 zinessä.

Written by mogalix

April 4th, 2013 at 5:32 pm

keikka: 30.8.2012 Titanik-galleria, Turku, Noise meets jazz-ilta

without comments

30.8.2012 Titanik-galleria, Turku
Ilja Belorukov, Pentti Dassum, Lauri Hyvärinen ja Topias Tiheäsalo.
Noise meets jazz-ilta

Tästä tapahtumasta sain kuulla samana päivänä ja ihan yllärinä. Kiitokset Vekelle, että tieto ylipäätään saavutti minut.

Siinäpä sitten mietin aikataulujani, kun oli treenit ja saunavuorokin varattuna. Mutta ajattelin sitten mennä treenien jälkeen käymään paikalla, ainakin palauttamassa
Penalle lainassa olleen Sledge Hammer –dvd:n.

Penan näinkin heti  siinä gallerian ulkopuolella. Kuulumisia siinä sitten vaihdettiin ja mukavia turistiin. Ja kuinkas ollakaan minut ylipuhuttiin jäämään paikalle.

Alkuosa keikasta oli seesteistä, tunnelmallista ja kaunista sävelten harmoniaa. Kunnes romurauta rupesi ryskämään ja kirskumaan villiten saksofonin ja kitarat tolaltaan.
Kuvittelin olevani orjana terästehtaassa. Keskivaiheilla settiä tuli jälleen seesteisempi osuus, vanhaa Suomi-filmi tunnelmaa. Kunnes lopputöristys, jonka aikana kitaristit
vaikuttivat mielipuolisilta Väinämöisiltä (johtuuko mielikuvani siitä, että pitivät kitaroita sylissään kanteleen tapaan). Saksofoni tuuttasi, suhisi, korisi kuin lävistetyt keuhkot.
Kaiken tähän kuorrutti infernaalinen romumelu, joka oli ehkä se viimeinen linkki joka säilytti kuulijat todellisuudessa.

Jonkun 50 minuuttia taisi tuo kestää, mutta aika meni kyllä huomaamatta. Eikä esitys tarvinnut taustalle mitään muka rankkaa kuvastoa.

Hauskaa oli se, kun paikalla oli eräs iäkkäämpi mies, kovasti yritti taputtaa jo alkuosassa settiä. Ei siis kannu-tustaputusta vaan että lopettakaa jo.
Ilmeisesti olisi halunnut ”oikeaa” musiikkia. Poistui sitten paikalta, ehkä pettyneenä. Muutenkin oli lysti seurata ohikulkijoiden ilmeitä. Keikka sisätiloissa,
mutta  varmaan ulos jotain kuului ja ainakin ikkunoista näki sisään, kuten myös ulos. Niin ja se, että kerkesin saunaankin .

Written by mogalix

March 12th, 2013 at 2:05 pm

keikka: 19.7.2012 Streetbar95, Turku, Mugrind, Eyewitness, Sotavamma

without comments

19.7.2012  Streetbar95, Turku
Mugrind, Eyewitness, Sotavamma
Heinäkuisena torstaina oli tuommoinen keikka Turussa. Jotenkin onnistuin sössimään tuonne lähdön ja saavuin paikalle, niin että Sotavamma jo soitti keikkaansa. Senlisäksi, että olin myöhässä, jäin vielä terassille juoruamaan Ekarian Janken ja Larsin kanssa. Eli Sotavamma jäi näkemättä.
Sitten kuitenkin lunastin lipun ovelta ja juoman tiskiltä, juuri ennen kuin terassi suljettiin. Pöh, eikun sisälle istumaan. Sisälle olisi ollut jokatapauksessa siirryttävä, kun espanjalainen Mugrind aloitti keikkansa. Bändi olikin melkoista murinaa ja grindinää, eikä alkuun kuulostanut ollenkaan huonolta. Oikein hyvältä itse asiassa, mutta kun keikka kesti, kesti ja vieläkin kesti, eikä oikein menoa ja meinikiä ollut, rupasi kyllä puuduttamaan pahasti.  Tulipahan siinä keikanaikana selattua Räkä-levyt distrolaatikot ja muuta oheistoimintaa. Lyhyemmällä setillä olisivat Mugrindit tehneet tuhoisaa jälkeä.
Eyewitness oli illan viimeinen, eikä suinkaan hidas. Keikka oli heidän Päättäjät on kännissä ep:n julkkarikeikka (juuri muita ollutkaan kännissä tuol keikalla kuin päättäjät). Hyvä keikka, ehkäpä jopa paras jonka minä olen nähnyt. Soittovarmuus kasvanut kovasti ja sen kyllä huomasi.  Yleisössäkin esiintyi jotain epämääräistä liikettä, sen mitä siinä biljardipöydän ja lavan välissä mahtui. Se bilispöytä oli kyl harvinaisen tyhmässä paikassa.
Yleisömenestys ilta ei kuitenkaan ollut, joten taisi punk-keikat jäädä sitten tähän tuossa baarissa. Itse kuitenkin poistuin paikalta tyytyväisenä distrosta hankitut lomalukemiset taskussa.

 

#Kirjoitus julkaistu alunperin loppuunmyydyssä Kohellus #1 lehdessä.

Written by mogalix

January 11th, 2013 at 6:53 am

Heavy Days in Doomtown – DIY-festarointia Tanskanmaalla

without comments

Jossain vaiheessa netin syövereistä alkoi ilmestyä linkkejä uudesta doom-festarista Köpiksessä. Tarjonta muokkautui jonkun verrankin matkan varrella, mutta lopputulos pisti kehräämään ilosta: The Wounded Kings, Solstice, Devil, Pilgrim, Jex Thoth jne. Suomi-osastoa edusti Lord Vicar, Jess and the Ancient Ones ja Profetus.

Tapahtuman sivuilla korostettiin moneen kertaan DIY-aatetta festarin toteuttamisessa. Tämä näkyi kiitettävästi myös lipun hinnoissa: torstain aloitusklubi, perjantain ja lauantain festarointi plus koko sunnuntain kestävä päätöstapahtuma höystettiin vielä t-paidalla ja kahdella posterilla, ja huimaksi yhteishinnaksi tuli 60 euroa. Ei tarvii esim. Ruisrääkin porttia lähestyä noilla käteisvaroilla.

Toukokuinen Köpis siis kutsui, ja eikun kartasta etsimään mistä löytyy ”alternative venue” Stengade. Paikan lähelle päästessä ei ollut epäselvyyttä ollaanko oikeassa paikassa. Mustat pikkutornit odottivat portilla tulisoihtuineen ja pentagrammeineen, ja paikalle oli kerääntynyt jo erinäisiä doomareita ja crusteja silmät odotuksesta kiiluen. Hymy oli herkässä, kun festarit startattiin yläkerran pienellä taidenäyttelyllä valkkaritarjoilun kera, ja seuraavaksi pihaan roudataan drinksukärry, josta myydään ihanaisia sateenvarjodrinksuja vajaalla puolellatoista eurolla. Ei ollut nimittäin halpa kaupunki tuo Köpis, terassilla 0,2 desin kaljat saattoi olla 5 euron hintaisia. Toisen käden tietojen mukaan festarin järkkääjät olisivatkin varautuneet tekemällä kolmella pakulla juomahamstrausreissun Saksan puolelle. Takaisin tullessa rajalla crustiletka oli ilmeisesti herättänyt epäilyksiä ja parin pakun antimet olisivat jääneet tulliin…

Bändeistä torstaina olivat vuorossa kelpo keikan tehnyt Suma, joka saapuu kesäkuussa myös Turkuun. Sumaa seurasi Cauchemar, kanadalaista menoa, joka äityi välillä suorastaan eeppiseksi heviksi. Burning Savioursista voi mainita, että ruotsalaiset sitten osaa tämän genren, soundin ja melodiat.

Perjantai starttasi ei-niin-hyvin nukutun yön jäljiltä, eikä edes omaa ansiota, vaan hotellin sijainti ”eläväisellä alueella” aiheutti erinäistä kaupankäyntiliikennettä kadulla. Strippibaareista taas raikasi kasarihitit. Vaan menoksi, nyt pitäisi löytää legendaarinen Ungdomshuset. Tai numero kaksi, edellinenhän suljettiin mielenosoitusten ja mellakkapoliisien saattelemana muutama vuosi sitten. Paikka vakuutti jo heti sisääntulollaan ja lukuisilla graffiteillaan, kunhan sinne eksymisen jälkeen löydettiin. ”North-west” –suunta tuotti pikkuisen päänvaivaa, kun ei tullut tota kompassiakaan matkaan ja katu ei näy kartalla.


Ungdomshuset oli kuin valmiiksi rakennettu juuri festareita varten. Kaksi rakennusta kulmittain, joissa molemmissa bändit vuorottelivat. Väliin jäi pieni piha jossa oli puunkannoista rakennettuja penkkejä, cocktail bar (mojitojen ja gin-tonicien kera baarista löytyi myös jointti-lista ) ja vegaaniruokakoju. Aika asiallisia seitanburgereita by the way. Hollantilainen Herder aloitti raivokkaalla energialla. Perään Sinister Creation, ei oikein vakuuttanut tämä. Mutta sitten. Pilgrim. Kuinka mahtavaa tunteella laulamista ja loistavia biisejä. Ranskan Aguirre jäi välistä kun piti sosialisoida pihalla. Porukka oli mahtavaa, koko festarin ajan oli suorastaan ihailtavan hyvä, yhteisöllinen tunnelma. Patcheja, farkkua, rastaa, niittiä ja tatuointeja tulvi pihan täydeltä. Seuraavaksi starttasi norjalainen Devil, wohou, näillä lähti heti kunnon meininki. Brutusta ehti tämän jälkeen katsomaan harmittavan vähän. Festariohjelma oli kyllä rakennettu asiallisesti niin, että kaikkia bändejä ehtii oikeasti katsoa ainakin sen osan. Mutta Brutuksen olisi voinut katsoa kokonaankin, oli kovasti viihdyttävä, ja laulaja melkoisen liekeissä. Saattoi se olla pikkuriikkisen kännissäkin. Jex Thoth oli yleisesti varmaankin illan odotetuimpia, etenkin miespuolisten keskuudessa, mutta kolme kertaa aiemmin nähneenä ei oikein intoutunut enää. Joka keikalla rutiinit on suunnilleen samat, ja biiseihinkin on tullut jonkun sortin ähky. Sinänsähän biisit on loistavia ja eka keikalla olin aivan myyty. The Wounded Kings olikin sitten mannaa korville, hypnoottinen naisääni, musiikki vaikuttavaa ja kaunista. Täältä suoraan toiseen vakuuttavaan esiintymiseen, eli hämyisässä sinisessä valossa hautakynttilöiden kera esiintynyt Profetus oli funeral doomia puhtaimmillaan. Illan päätti Jess and the Ancient Ones. Oli omasta mielestäni jotenkin heikko esitys, vaikka periaatteessa palasten pitäisi olla kohdallaan. ”What is this, karaoke band” pohdiskeli irlantilainen kaverimmekin. Ei muuta kuin yöbussiin. Ja niitä muuten kulkee oikeasti läpi yön.

Kun perjantaina eksyiltiin kävelyosuudella, lauantaina sekoiltiin jo lähtöpysäkin sijainnissa. Jos eksyy Central Stationin kulmilla, ei ehkä näillä suunnistustaidoilla kannata lähteä metsään… Torstain kesäkeleistäkin oltiin jo perjantaina päästy eroon, eli koko vaatekerta olikin lähtiessä päällä, eikä siinä ollut yhtään liikaa. Eka bändi starttasi, ja melko nopeasti voi havaita ettei se ainakaan ole ohjelmaan merkitty italialainen Black Oath, jos ei ne sitten ole oppineet ruotsia. Black Oath olikin sitten seuraavana vuorossa, muita ohjelmamuutoksia ei juurikaan ollutkaan. Pyramido oli energinen ja veti kunnon asenteella. Griftegård ei ollut itselle tuttu aikaisemmin, mutta tätäpä pitää kuunnella lisää, ei myöskään ihme jos bändiä verrattu Candlemassiin. Aina plussaa jos laulaja vetäisee biisit saarnapöntöstä. Seuraavaksi oli vuorossa perinteikästä ruotsalaista doomia eli Ocean Chief. Itselleni illan odotetuin oli kuitenkin Solstice, eikä pettänyt tämä bändi. Tunnelmallista ja kovaa menoa, vaikuttavaa laulamista, loistavia biisejä. Yleisössä todistetusti kirposi myös liikuttumisen kyyneleitä. Seuraava jäikin sitten välistä, mutta sitten tuli Lord Vicarin vuoro. Perjantaina oli jo havaittu hyväksi ratkaisuksi tsekata osa bändeistä ylhäältä parvelta. Jopa meikän fyysikon lahjoilla pystyi toteamaan että ylhäällä oli lämpimämpää kuin puoliavonaisessa alakerran keikkatilassa. Siihen bonuksena vähän kynttilöitä niin avot. Suomi-perspektiivistä nähtynä osuikin silmiin se että kynttilöitä yleensäkin poltetaan huolettomasti valvomattomalla yläparvella, tai että oluet myydään lasipulloissa. Ei kaiken tosiaan aina tarvitsisikaan olla niin hysteerisen tarkkaa. Juttelimme erään leidin kanssa joka oli jokusia vuosia sitten muuttanut Australiasta Tanskaan, juuri musiikin ja hyvän asenteen vuoksi. ”You have freedom and you have responsibility” totesi hän, ja oli hieno huomata että kun ihmisille annetaan mahdollisuus, se myös toimii käytännössä. Suomalaisia ei muuten paikalla montaakaan ollut, bändien lisäksi ne kolme mukavaa festariseuralaista, jotka paikan päällä nähtiin, olivat myös, tsadaa, Turusta.

Niin, Lord Vicar, keikka oli loistava ja meininki kova. Olen nähnyt myös bändiltä keikan jossa näin ei ollut, joten oli ilo nähdä tämä. Bändillä onkin kovasti kysyntää tällä hetkellä kaikilla mahdollisilla Euroopan doom-festareilla. Altar of Oblivionista ehti nähdä hetken, hyvin toimi, Nootgrush tuli missattua kun oli ulkona niin kovasti asiaa. Ei nyt muista mitä, mutta varmaan jotain hyvin tärkeetä se oli. Worship päätti illan. Toimivaa hidastelua, ja jännällä tavalla tietyissä kohdissa tuli mieleen Swans, vaikkei musa ole samanlaista edes. Joku puhumistyyppisen laulun ja rauhallisen musiikin yhdistelmä auttoi asiaa.

Sunnuntaihin olikin sitten oikein panostettu. Koko päiväksi riitti ohjelmaa, tällä kertaa Christianiassa. Päiväkeikat aloitti Lynched, irlantilaista folkia, joka sopi kuin nakutettu idylliseen puutarhamaiseen Cafe Månfiskareen. Ulkotiloissa siis, onneksi ilma suosi. Oresund Space Collective, tuo Turussakin kerran esiintynyt (Kolerahautausmaan viereisen talon valtauksessa, keikka päättyi poliisien väliintuloon) spacejamittelubändi jatkoi. ”We have thirteen albums but we don’t have any songs”, totesikin pääjehu Doctor Space. Paikan coffee shop –luonteen vuoksi paikassa ei saisi ilmeisesti kuvata, mutta pitihän näistä symppiksistä nyt pari kuvaa napata.

Space-tunnelmista olikin hyvä siirtyä hillittömyyksiin. Ohjelmassa vuorossa oli leffanäytös, Wes Cravenin The Last House on the Left. Leffa olikin sopivan tajuton rentoon sunnuntain alkuiltaan. Paikka oli myös mahtava, vanha tunnelmallinen rakennus, puolittain baari ja puolittain elokuvasali, jonka lattia oli valkoista hiekkaa. Älkää kysykö miksi. Kesken elokuvan avonaisesta ovesta juoksenteli koira sisään, eikä se tietenkään ketään mitenkään häirinnyt. Irtonaisia koiria ja mahtavia itsetehtyjä fillareita riitti myös Christianiassa noin ylipäätäänkin. Leffan jälkeen pitikin hetken värjötellä ulkotiloissa ennen kuin pääsi päättämään festaria rockklubi Loppenille. Hiukan aikaisemmin olisivat voineet startata päätösklubin, ovet aukesi ysiltä ja eka bändi soitti kympiltä. Ehkä paikan tapa ettei siellä vielä kasilta bändit rieku. Bändejä odotellessa sai nauraa vedet silmissä kavereiden kolikoista kehittämälle muistipelille, jonka säännöt olivat lievästi mysteeriset. Torchlight oli ok, sitä seuraaava Kongh toimi loistavasti. Aldebaranin eka puoltuntinen oli hypnoottista hidastelua, mutta omasta väsymyksestäkin johtuen kokonainen tunnin keikka oli tuohon kohtaan ihan liikaa. Coffins pääsi alkamaan vasta puoli kahden jälkeen, joten vaikka keikka oli vallan mahtava ja energinen, väsymys yllätti ennen keikan loppua ja peti kutsui. Siinä kohtaa oli silti sellainen viikonloppu takana ettei puuttuvat pari biisiä enää kokonaisuutta haitanneet. Ei muuta kuin arkea päin.

Jalkapalloa ja d-beattiä sunnuntaina 28.8.2011

without comments

Mitä? – Jalkapalloa, kirpparia, distroilua, levyjen soittoa, piknikkiä, keikka

Kuka? – Alakulttuuribaari Turkuun -projekti

Missä? – Kupittaan puistossa, keikasta lisää tietoa: baari ät riseup.net

Milloin? – Elokuun viimeisenä sunnuntaina 28.8.11. klo 13 alkaen

Miksi? –  Keikkojen yhteyteen on aina mukava saada jotain muutakin toimintaa. Useimmille riittää olutpullo ja keikkapaikan pihalla istuskelu, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna tällainenkin toimintamalli alkaa tympimään. Tällä kertaa siis potkitaan jalkapalloa. Alunperin ajatus punkfutiksesta tuli H.A.P.A.N. yhtyeen leiristä. Idea oli sen verran hyvän kuuloinen, joten baariprojekti päätti ottaa järjestelyt vastuulleen. Pelkkään jalkapalloiluun ei kuitenkaan tyydytty, vaan pienimuotoista kirpparia, distroilua, piknikkiä ja levyjen soittoa olisi myös luvassa. Tai saa muutakin tehdä sillä tilaisuus on toki vapaamuotoinen ja kaikille avoin, eli saa sen olutpullonsakin mukaan ottaa, jos siltä tuntuu.

Keikan turkulaisvahvistusta mietittiin pitkään. Ajatuksena oli tarjota uudelle ja/tai nuorelle bändille mahdollisuus keikkaan. Nykyään kun niin harvoin näkee uusia bändejä Turussa. Illan ensimmäisen bändin paikan nappasi tällä kertaa uusi ja nuori hardcore-bändi nimeltä Eyewitness.

 

Written by papu

August 22nd, 2011 at 7:25 pm