Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Punk’ tag

Avaimet Elämään – II (CS)

with 2 comments

AE2
Avaimet Elämään
– II CS (ei levymerkkiä, 2016)

Kaikenlaista. Kun seinäjoella asustava tuttu jakoi keväällä (se oli ehkä kevättä)  2014 löytämäänsä Avaimet Elämään -kappaletta sosiaalisessa mediassa olin kuin päähän lyöty jaetun julkaisun nerokkuudesta. Aika kuitenkin meni eteenpäin sille ominaisella tappavalla tahdilla ja tuo nauha jäi osittain unohduksiin – nerokkuudestaan huolimatta. Kun heti vuoden vaihduttua lukuun 2016 sähköpostiini kilahti linkki orkesterin uuteen julkaisuun, en ajatellut kirjoittavani siitä. Tai oikeastaan en ajatellut mitään muutakaan. Jossain kohtaa tämän kahden vuoden aikana olin jo törmännyt tämän kasetin previkkajulkaisuun kappaleesta “Nahkabyysat”. Muistan kuunnelleeni sen hartaudella ja miettineeni, että samanhenkistä, loistavaa neo-garagepunkkiahan tämä, mutta jotenkin biisi ei noussut samoihin sfääreihin kuin nimikkoralli silloin 2014. Näin ollen tuo sähköpostin pingahdus sai minut vain avaamaan linkin uuteen selaimen välilehteen ja unohtamaan sen.

Ja se oli virhe. Kun pari päivää myöhemmin avasin selaimen, oli tämä välilehti edelleen tallessa ja nyt avoinna. No kokeillaan. Nyt, tätä kirjoittaessa tämä nauha on soinut yhtäsoittoa jo useamman päivän. Mikä se sitten on, mikä tekee Avaimet Elämään -orkesterista loistavan, tai jopa nerokkaan?

Ensimmäisenä soundit. Riittävästi rosoa ja paistinrasvaa. Soundin täysin kasettimainen yleisilme, joka tuo suoraan mieleen monet Slovenlyn julkaisut. Toisena tekstit. Lyriikoissa on tarpeeksi inhorealismia ja todellisuutta, mutta kuitenkin pitäytyen kaukana kaikesta itsesääliin vajoamisesta – katsoen kaikkea elämän älyttömyyttä sivusta, itsensä ulkopuolelta.  Jopa silloin kun aihe koskettaa vain ja ainoastaan kirjoittajaa itseään. Tästä täydellisenä esimerkkinä olkoon kasetin avaava “Hautapaikka”. Lisäesimerkin paikkaa hoitaa “Sekin tunne”, joka vaikuttaa vahvasti ensimmäiseltä julkaisulta tutun “Avaimet elämään”-kappaleen jatko-osalta. Kolmantena soitto. Riittävästi riittävän hyviä ja tyylikkäitä sooloja. Näitä kaikkia kolmea kohtaa varjostaa järkyttävä tyylitaju, mikä ottaa vielä lisää potkua Bandcamp-sivun tägeistä “gay” ja “swag”. Tästä tyylitajusta kertoo ehkä parhaiten tuo jo aiemmin julkaistu “Nahkabyysat”. Kadunvarsistondis on lähes käsinkosketeltava. Vaikkei Avaimet Elämään -orkesterin musiikki tarjoakaan mitään täysin uutta ja ihmeellistä, se on loistava esimerkki miten bändi toimii kun rakennuspalikat ovat kaikki tarpeeksi vahvoja. Se nimittäin riittää!

Vertauksia? No se onkin sitten haastavampaa. Nuo aikaisemmin mainitsemani Slovenlyn modernin räkäiset garage-seiskatuumaiset ovat edelleen hyvä tapa saada käsitys mistä on kyse. Tähän lisätään ripaus suomipunkkia Ratsiasta Kakkikseen, teelusikallinen “Anteeeks”ia ja “? and The Mysteians”sia. Kun tämä komeus flambeerataan jo muutenkin ääreistyylikkäässä jytä-revivalissa, niin aletaan olla aika lähellä.

Totta puhuen, vaikka parempaa mikkeliläistä bändiä saa etsiä, ei tämä kuitenkaan tarkoita, että orkesteri olisi täydellinen. Muutamia pahasti häiritseviä sudenkuoppia löytyy. Aloitan neutraalimmasta päästä. Mikäli bändi pystyy tekemään vain noin 10 kappaletta kahdessa vuodessa, se tulee väkisinkin jäämään monilla unholaan arkikulutuksesta, vaikka lunastaakin helposti paikkansa niche-genren kotimaisten uranuurtajien joukossa. Toisaalta. On täysin mahdollista, että näin nerokkaan materiaalin tuottaminen nyt vaan ottaa sen 2 vuotta per 10 kappaletta. Keikat? Asun tietty itse aika kiven alla ja olen kiinnostut, no, juuri mistään, mutten silti ole kuullut bändin tehneen keikkoja. Kolmas ja pahin. Bändi tarvitsee graafisen ilmeen. Kansitaiteet ja muu ulkomusiikillinen grafiikka vaikuttaa olevan ikävästi hukassa. Ensimmäisen, bändin nimellä varustetun julkaisun aikaan näytti, että tietty lyijykynäromantiikka olisi valittu suunta, mutta ei. Se(kin) loistaa poissaolollaan.

Toivottavasti tätä bändiä saa kuulla vielä tämänkin jälkeen lisää. Ja vielä enemmän tahtoisin todistaa tämän lavalla oluttuoppi kourassa. Sitä odotellessa saatan olla kotona turpa täynnä pitämässä bileitä näiden kuuden rallin tahtiin. Tai sitten lähden ulos. Onhan tämä kuitenkin päämajakaupunki.

Written by mirosol

January 8th, 2016 at 11:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Keikat: Telmu – Perjantain punkrokit Portissa 6.3.2015

without comments

Sitä aina joskus saapuu työviikon jälkeen kotiin ja miettii mitä sitä tänään tekisi. Kalenteri tällä sivulla on usein hyvin avulias näissä tilanteissa. Erityisesti nyt kun keikkojen taajuudessa ei ole samaa pahaa vajatta, kuten muutama vuosi sitten vielä ikävästi oli. Tälle kyseiselle perjantaille oli merkintä Telmun järjestämästä Perjantain punkrokit Portissa. Kattauksena minulle ennestään vieraat Sinful Society ja The Sayonaras. Lisäksi Tuttujen miesten Älgkvot, jota en myöskään ollut kuullut aiemmin. The Sayonarasin tsekkasin heidän Soundcloud-tililtään ja pidin kuulemastani. Koska kyseessä oli kuitenkin tarpeeseen tuleva työviikon jälkeinen ulkoilutus, niin oman makuni mukaisesti “ihan sontaa” en olisi jaksanut lähteä tutkailemaan. Iltapäivän nokkaunien jälkeen keitin sopivat kahvit, puuhailin vielä omiani ja suuntasin ulos. Tarkoituksena oli mennä vielä kaverin kanssa treenikselle virittelemään omia soittovermeitä ennen illan keikkaa. Varustettuna kaljapussein, kolvein ja uusin kaiutinkaapelein päädyimme treenikselle. Ihan vaan huomataksemme, ettei kumpikaan meistä ollut tajunnut katsoa tilan varauksia. Näin ollen päädyimme istumaan treeniksen ulkopuolella ryystäen kaljaa ja kertoillen huonoja juttuja. Kellohan ei ollut vielä niin paljoa, että suoraan baariin olisi jaksanut siirtyä. Mutta kaljan tissuttelu ja kevyt jutustelu on sen verran mukavaa touhua, että kello eteni siivillä. Soittojärjestystä kaiveltiin vielä tutuilta ja sitten liikkeelle.

Olen pitänyt Portista sekä baarina, että keikkapaikkana paljon siitä asti kun siellä ensimmäisen kerran vajaa vuosi aikaisemmin kävin. Henkilökunta on miellyttävää väkeä, hanassa on aina jokin vähän parempi tuontiolut (tätä kirjoittaessa Brewdogin Punk IPA, ei kannata jättää väliin) ja keikkanurkka on jotenkin kotoisan oloinen. Näin ollen ilta ei voisi mennä kovin pahasti pieleen, vaikkei bändeistä mikään onnistuisi osumaan omaan makuhermoon. Ovella portieerille iloinen tervehdys ja suoraan alakertaan, jossa Sinful Society oli jo pitkällä setissään. Pääsylipun lunastus ja samalla pöydällä oli tyrkyllä Älgkvotin kasettijulkaisua ja The Sayonarasin tuoretta CD:tä. Jälkimmäisen nappasin mukaani välittömästi, sillä nuo netissä tsekkaamani kappaleet ovat tällä levyllä mukana. Tiskiltä vielä menovettä tuopillinen ja tutustumaan Sinful Societyn tarjontaan. Kasari-hardrock vaikutteisesti punkkia vetävä trio kerrassaan loistavalla naislaulajalla. Hyvä ja taitava rokkibändi, jonka pelkään vielä kompastuvan tuohon 80’s ihannointiin. Ajatellaan nyt vaikka Social Distortionia, Judas Priestiä ja Stoogesia sekaisin. Enemmän kuitenkin tuota osastoa, kuin 00-luvun actionrockia, josta siitäkin on selviä vaikutteita havaittavissa. Tsekkaamisen arvoinen bändi, vaikkei minuun kovin suurta vaikutusta tehnytkään. Livenä kuitenkin selvästi parempi, kuin youtubesta löytyvät treenidemot antavat ymmärtää.

Yläkerrasta IPAa mukiin ja odottelemaan Älgkvotiä. Tässä kokoonpanossa on tuttuja naamoja orkestereista kuten Yleislakko ja Abus, vaikka muuta tuttua ei ollutkaan. En ollut tsekannut musiikkia etukäteen, kun logon perusteella olin valmis laittamaan bändin luokkaan “Darkened crust”. Kun keikka alkoi, niin kävi hyvin pian selväksi, että tästä ei ole kyse. Miehet vetivät hirvittävän hyvällä raivolla vanhankoulun hardcorea, eikä melodioista tai jyrkistä  kitara/bassokoukuista ollut puutetta. Valitettavasti oma ruotsinkielen taito ei riittänyt saamaan enempää selvää tekstistä. Kasetin nappasin keikan jälkeen mukaan, joten tähänkin saatetaan saada korjaus piakkoin. Jos taas vertauksia kaivetaan, niin uskaltaisin lähteä vetämään Älgkvotin kohdalla sellaisia nimiä esiin, kuin Zero Boys, Regulations ja The Vicious. Metalliharkot on jätetty muille ja bändi potkii kovaa, raakaa ja rehellistä punkkia. Ja tekee sen aivan helvetin hyvin. Ehdottomasti näkemisen arvoinen yhtye. Ei kannattane antaa sen logon vaikuttaa niin paljon… Hyvä energinen keikka hyvältä bändiltä. Soundeista en puhu sen enempää. Mitään liian isoa vikaa niissä ei koko illan aikana ollut. Mutta kun on tälläinen “tonefreak” ja äärimmäisen tarkka soundeista itse, niin rutistavaa löytyy aina. Menoon se ei tietenkään vaikuta mitenkään.

Sitten taas taukoa ja lisää IPAa naamariin. Odotukset The Sayonarasin kohdalla olivat suht ristiriitaiset. Kuulemani biisit olivat todella hyviä punk/pop/garage-ralleja. Mitä jos bändi ei rullaakkaan samaan tapaan? Ostinko cd:n turhaan? Raikas IPA alkoi jo olla merkittävästi läsnä verenkiertojärjestelmässäni kun tämä trio kapusi valoihin. Selvyyden kaikkiin kysymyksiin sai pian. Ei. Soitto kulki suurella tyylitajulla ja tarttuvilla melodioilla. Yksinkertaisimmat ja vetävimmät kertosäkeet nappasivat jo muitakin mukaan tanssiin. Vaikkei tupa ollut ihan täynnä, niin erityisen hyvään menoon tämä ryhmä sai yleisön temmottua. Mitään täysin uutta ja ihmeellistä bändi ei tarjonnut, mutta loistava paketti, joka pitää punkit, popit ja garaget juuri täydellisessä tasapainossa. Ja kun helppoa tarttumapintaa tarjoaa kuulijalle, niin mikäs siinä! Mikäli jaksavat tehdä nyt keikkoja paljon, niin tämä ensimmäinen julkaisu tulee varmasti löytämään kuluttajakunnan. Erityisen hyvä uudehko bändi.

Telmun tapahtumaksi koin markkinoinnin olleen mitoitettu aika alakanttiin. Onneksi oli kuitenkin tämä DIYTurku-kalenteri. Ilman sitä en olisi tiennyt keikasta mitään. Ja onneksi nyt tiesin. Tämän missaaminen olisi saattanut harmittaa. Kaikki bändit olivat hyviä ja hanasta valunut Punk IPA myös. Täydellinen päätös työviikolle. Kiitos bändeille, järjestäjille ja kavereille. Hetken vielä tuolilla keikkumista kuin humalaiset apinat konsanaan ja sen jälkeen baarista ulos. Portin viehättävyyttä baarina ja keikkapaikkana lisää myös 24h ruokapaikan läheisyys. Ei tarvi aina olla se pitsa kainalossa, kun saapuu kotiin ulkoilun jälkeen. Se voi joskus olla jotain vähän terveellisempääkin.

Kuvassa on muuten The Sayonaras. Kuvan otti Retku.

Written by mirosol

March 7th, 2015 at 4:56 pm

Arviot: Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää (2012)

with 2 comments

Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää CD/LP (Blast of Silence 2012) Tervetuloa maailmaan, jossa sana rautaisannos on räikeää aliarviointia. Istuin autossa kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan. Koen jollain tasolla olevani henkilö, joka lukee suhtellisen paljon ajankohtaisista asioista. Kun levyn ensimmäinen kierros loppui ja soitin siirtyi takaisin alkuun, suljin soittimen. Mietittävää nimittäin riittää. Olen seurannut orkesterin edesottamuksia läheltä ja vähän kauempaakin aika pitkään. Voitaisiin sanoa, että minun osaltani keskimääräinen Yleislakkotaajuus vuodessa on noin viiden-seitsemän keikan tuntumassa. Koska orkesteri on harvinaisen tuttu, tästä uudesta levystä kirjoittaminen tuntuu vain luontevalta, kaikkine kehitysasteineen. Aloitetaan ensin puhumalla hieman musiikista. Se kun on se helpoin osuus tässä levyssä. Punkvaihde on kutosella. Edellinen “Vapauden rautaiset raamit” LP oli se yhtyeen taiteellisten kokeiluje levy, jonka myötä ei oikein tiennyt mitä tältä kolmannelta odottaa. No. Oikeastaan neljänneltä, jos mukaan lasketaan se täyspitkän mittainen demo/cdr. Siinä missä jotkut kriitikot osasivat nokkelasti yhdistää bändin Dead Kennedysiin tuon edellisen kohdalla, on todettava, että he olivat aikaansa edellä. Minä kun en DK:n vaikutusta siitä edellisestä saanut millään irti. Nyt sitä on kyllä, vaikka osittain onneksi Jellon äärimmäinen hektisyys onkin asetettu miedommalle lämmölle. Muutenkin turhat ja vähemmän turhat taiteilut on jätetty muutamaa pientä jippoa lukuunottamatta vähemmälle. Suoraa punkkia 77:sta hardcorempaan tulkintaan. Suomipunkkia. Eikä todellakaan huonoa sellaista. Kertosäkeiden melodioissa on useassa paikassa edeltäjiään enemmän särmää, vaikka varsinaisia “lekakertsejä” on edelleen suhteellisen vähän. Soitossa ei ole ongelmia. Kuudes vaihde pysyy päällä mukavasti viimeiseen ralliin asti. Siinä tosin tyydytään “vain” vitoseen ja reiluun ylinopeuteen moottoritiellä. Kappaleiden rakentamisessa on havaittavissa kehitystä monipuolisuuteen oman karsinan sisällä. Lähes kaikki kappaleet kulkevat ja riffeissä on sitä jotain – sitä jotain joka kantaa. Voisiko levy olla vielä parempi? Voisi. Mutta ei se siitä missään nimessä huonoa tee. Ei sinne päinkään. Soundipolittiikka on nykyistä puoluepolittiikkaa vahvempaa. Siinä on tarpeeksi särmää ja räkää, mutta soundeista tai tekstistä selvää saaminen ei ole vain Mögäfriikkien yksinoikeus. Anti-Flagiin en vertaa, mutta selvän saa riittävän hyvin. Ja onhan tuossa levyssä sanalipuke jos tuntuu ettei pysy vauhdissa mukana.

Sitten se itse aihe. Kun pysäytin soittimen ensimmäisen kierroksen jälkeen, oli olo kuin jouluaattoiltana. Niin täynnä, ettei pystynyt liikkumaan. Autossahan tuo on lähes tarpeetonta, mutta silti jouduin pitämään selvän tauon ennen seuraavaa kuuntelukierrosta. Jos mielestäsi Sandbergin punainen kuulakärkikynä ja musta sarkasmitussi olivat teräviä aiemmin, niin väärässä olit. Kantaa otetaan enemmän kuin tämän mittaiselle levylle fyysisesti mahtuu. Totuus ja sarkasmi ovat ne aseet joilla, anteeksi anglismi, miestä vastaan lähdetään. Aiemmat tekstit ovat olleet myös hyviä kannanottoja, mutta minun makuuni kliseiden värikäs käyttäminen on aiemmin johtanut myös muutamiin pop-korneihin, jotka ovat satuttaneet kokonaisuutta. Kynien kunto näkyy tässä suhteessa uudella levyllä parhaiten. Korniutta on karsittu ja sen jättämä tyhjiö on korvattu vähemmän kliseisillä, jopa uusilla sanailuilla ja mustalla huumorilla. Alussa laitetaan valtakunnan hallitus osallistujineen oikealle paikalleen ja sitten käsitellään kaikki kaikki muukin maaseudun tyhjenemisestä avohoidon suosimiseen, sukupuolieroista sotilasliittoihin ja arkitodellisuudesta nyky-yhteiskunnan voitontavoitteluun. Uskontoja unohtamatta. Useammin kuin usein, käytettävät fraasit ovat timanttisia. Sekä loisteeltaan, että kovuudeltaan. Uutuutena mukana on myös selvästi henkilökohtaista pohdintaa. Teksteistä huomaa hienoisen turhautumisen tunteen – Mikä on havinaisen ymmärrettävää, kun katsoo sekunnin avoimin silmin ympärilleen. Kuin levy huutaisi suoraa huutoa, että “Herätkään nyt tuosta unestanne! Kaikki on menetetty ellette herää!” Suurin ja päälimmäinen kysymys on “Miksi annamme tämän kaiken tapahtua?”. Maailma on pientä pohjolaamme myöden suoraan sanottuna kusessa, mutta silti kaikkein köyhinkin kansa haluaa näytellä vähintään keskiluokkaa, ellei rikasta. Samalla unohtaen, mitä ulkona tapahtuu. Yleislakko osoittaa suoraan sormella meitä kaikkia. Nykyajan meno kaipaa levyn, jossa asioista uskalletaan sanoa oma kanta suoraa huutoa. Tämä on sellainen. Voin suositella kaikille. Ainakin niille, joiden mielenterveys kestää todellisuuden käsittelemisen.

Mielikappaleekseni nousee ehdottomasti “Maaseudun tuleivaisuus”, joka on ehdottomasti levyin keveintä antia.

Written by mirosol

November 7th, 2012 at 8:40 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Hasta La Vista Social Club – Melt (2012)

without comments

Hasta La Vista Social Club – Melt CD (2012, Secret Entertainment) Neljäs täyspitkä ja kiuruveden miehet ovat heittäneet vitosen silmään. Asvaltti katoaa neljän pyörän taakse hirvittävällä tahdilla. Välillä pyörähtää mielessä Motörhead, eikä sosdissiä tai rancidia voi jättää kokonaan pois laskuista. Edeltäjäänsä, vuonna 2009 julkaistua “Lake Lark White Trash”iä vielä isomman kuuloinen Melt on vaihtanut liigaa siitä kun bändiin tutustuin joskus 2006 AD. Nyt nimittäin on rahkeita lähteä vastavirtaa, lepakkomiestä ja teeveeoota pitemmälle. Enkä silti koe olevani yhtään vieraantunut. Vaikka suuren maailman meininki onkin levyllä käsin kosketeltava, ei tämä jätä kylmäksi niitäkään jotka innostuivat kahdesta ensimmäisestä teoksesta. Oikeasti. Yksityskohtaisesti katseltuna lätty lähtee massiivisella introlla huimaan rullaukseen. Kaksi ensimmäistä rallia määräävät tahdin. Kolmannella raidalla tahti hidastuu, mutta hittipotentiaalia on sitäkin enemmän. “Poisoning” on todella hieno raita, jonka kanssa luulisi bändin pääsevän vielä pitkälle. Eikä tämä loppulevykään heikkoja lenkkejä juuri väläyttele. Teksteistä en joko saa kiinni, tai niissä ei ole ihan niin voimakasta elämänmakua mitä nuoremmalta Herra Kärkkäiseltä on olen tottunut kuulemaan. Eikö sillä enää ole niin paha olla kuin aiemmin?!? Soitostakin on jotain mainittava. Sehän ei siis koskaan ole ollut millään tasolla heikkoa näiden miesten osalta. Nyt tarkkuutta ja sydäntä vielä entistä enemmän. Vanhempi Herra Kärkkäinen. Nyt jumalauta. Kertokaapas joku kotimainen kitaristi, joka edes etäisesti mahtaa tälle sällille jotain? Bendaukset on siellä missä niiden kuuluu olla, enkä suorilta keksi mitään negatiivista sanottavaa kitaroinnista. Sydäntä on enemmän kuin Duane Eddyllä konsanaan. Ei taida olla huono juttu, että bändillä on ikää kymmenkunta vuotta. Rytmiryhmässä joitain vuosia sitten tapahtuneet muutokset eivät ole vaikuttaneet ainakaan negatiivisesti soitantaan. Syvantojakin löytyy, eli levyllä on sekä riehakkaampaa paahtoa, että syvällisempää tulkintaa. No rules -rallilla kokeillaan jotain uutta ja Panteramaiset trashmetal-jipot nostavat hymyn huuulille. Lonely again on yksinkertaisesti kaunis hardrock balladi. Albumin lopettava Final Isolation potkii minua koviten. Joka tapauksessa, Walk with the gods, Poisoning, Gimme time ja Final isolation ovat kaikki timanttisia kappaleita jotka taatusti tulevat soimaan taloudessani lähikuukausina useaan otteeseen. Isompaa soundia kuin aiemmin. Kerrassaan nautittava kokonaisuus kovaa rokkia. Sitä en osaa sanoa, tuleeko tämä kestämään aikaa samaan tapaan kuin oma suosikkini 34 Minutes before total Devastation (joka muuten on edelleen ihan v:n kova levy). Toivotaan niin.

Lisämainintoina sanottakoon vielä, että käytettyjen soitinten kirjosta lisäplussaa. Ja juuri tajusin, että tuo Poisoning kuulostaa monessa kohtaa ihan Leatherfacelta.

Written by mirosol

October 18th, 2012 at 10:16 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012)

without comments

Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012) Eyewitness on sydäntälämmittävän hyvä bändi Raisiosta. Ensimmäisellä todistamallani keikalla tuli heti ilmi mistä on kyse. Nimittäin erittäin hyvästä hc-punkista. Yhtye on julkaissut aiemmin yhden CD-R-demon, joka jätti selkeästi parantamisen varaa näinkin potentiaaliselle bändille. Nyt kuitenkin Päättäjät on kännissä-seiskaa kuunnellessa voi todeta, että kehitystä on tapahtunut juuri oikeaan suuntaan.

Levyllä on lähes kaikki kohdallaan. Soundit esimerkiksi ovat erittäin hyvät. Sopivan rosoinen äänimaailma  toimii tässä tapauksessa hyvin. Taustalaulut tekevät paljon hyvää tälle musiikille. Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Kitara on ehkä aavistuksen liian hiljaisella, mutta se ei erityisemmin haittaa. Tämän ei varmastikaan ole tarkoitus olla paskantärkeää hifistely-musiikkia. Kokonaisuus toimii ja se riittää! Lyriikat
käsittelevät mm. uskontoa (tai lähinnä sen naurettavuutta), sotaa, politiikkaa ja viimeisessä biisissä haukutaan myös uusnatseja. Oikein!

Kappaleet ovat pääosin hardcore punkkia. Nopeaa, aggressiivista ja energistä. Viimeisessä biisissä rauhoitutaan soittamaan ska-punkkia. Minusta kyseinen kappale jää levyn heikoimmaksi, sillä olen saanut yliannostuksen vastaavaa musiikkia jo pikkupoikana. Onneksi EP:n loput viisi kappaletta korjaavat tilanteen. EP:n paras veto on nimikkokappale “Päättäjät on kännissä”. Siitä muuten löytyy myös tämän seiskan paras riffi! Toinen kohokohta on levyn aloitusraita “Ettekö tajua!?”

Tätä EP:tä voisi suositella ainakin vanhan suomipunkin ystäville. Täytyy myös sanoa, että tämä bändi on keikoillaan aivan helvetin kova. Sitä ei voi painottaa liikaa. Lisää näin hyviä bändejä Suomeen kiitos!

Written by idiootti

October 3rd, 2012 at 10:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)

without comments

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Written by tomppa

April 13th, 2012 at 8:12 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Arviot:Identiteettikriisi Demo cd-r 2011

without comments

Identiteettikriisi – Demo CDR (2011) Ensimmäisen kerran kuulin bändin musaa viime joulukuussa kun kriisi oli pommarissa keikalla. Vitun hyvä keikka mielestäni, vaikka soittajat ei tainnu oikee tykätä kun piti olla koko keikan selvänä. Keikan jälkeen sain Miikkaselta bändin demon ja heti seuraavana päinänä pistin demon soimaan ja pidin kuulemastani melkein enemmän kuin livenä. Ensimäisen kuuntelu kerran jälkeen tuli mieleen että laulu on vähän liian hiljasella tai kitara muuttaa sen puuroksi. Kuuntelin demon pari kertaa läpi ja pistin sen levyhyllyyn homehtumaan. Biisit jäivät heti soimaan päässä varsinkin “Ei Osteta Mitään Yhteistä” soi päässä kunnes radiosta joku diskojumputus.

Vähän aikaa sitten pyydettiin kuitenkin tekemään kriisin demosta levyarvio. Kaivoin demo taas esille ja kuuntelin levyn taas läpi. Ehkä se laulu ei olekaan liian hiljaisella vaan se on just sopivalla. Demosta tulee väkisin mieleen Pelle, Ratsia, Ypöt, sun muut -77/uudenaallon bändit, mutta biisit ei ole kuitenkaan millään tavalla liikaa matkitulta. Itseasiassa ratsiat ym. on niin puhki kuunnelluita että tää demo kuulostaa paljon tuoreemmalta. Varsin laihan näköiset kannet saattavat vähän hämätä vaikkei pelkkien kansien perusteella saisi luoda milelipiteitä. Henkilöhohtaisesti diggaan kuitenki selailla kansia samalla kun kuuntelen levyä. Riffit on soitettu todella tarkasti ja biisit pysyy hyvin kasassa. Kaikissa neljässä demon biisissä on melkein sama soittotempo. Sanat kertoo jokapäiväisistä murheista, tunteista, turhautumisesta ja elämisen ristiriidoista. Soittajat ovat jo suht vanhoja mutta biisit potkii nuorekkaan vimmaisella voimalla kovaa päähän. Nuoruudenkapinaa löytyy vieläkin. Kitaramelodiat on tarkaan mietitty  ja laulumelodiat komppaa hyvin mukana tasaisella rumpukompilla höystettynä pitää huolen että biisit jää soimaan päähän. Se on demossa hyvä, että siihen ei ole tungettu väkisin liikaa biisejä. CD-R kestää vain vajaa 12 min ja siinä on neljä kappaletta joista ei ole yhtään sellaista selvästi huonompaa biisiä. melkein kaikissa demon biiseissä on kyllä hittiainesta. Ja kun itse olen ehkä vähän enempi hoocee ihmisiä niin melko usein tälläisissä levyiissä tulee kyllästyminen mutta tässä päinvastoin, haluisi kuulla lisää. En tiedä mistä tarkalleen levyä saa, paitsi soittajilta – mutta kannattaa hankkia tämä demo itselleen. Ei varmasti tule hutiostosta!!

Written by piezu

March 9th, 2012 at 8:39 pm

Arviot: Käpykaarti – Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (2011)

without comments

Käpykaarti– Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (Sarasteen pienmuovi, 2011) Nostalgian syövereissä, liikuttuneena, pyyhin kyyneleen silmäkulmasta toisella kädellä. Toisessa kädessä pitelen Käpykaartin uutta seiskaa. Onkos siitä j*malauta jo puolisen vuotta, kun näiden jätkien pitkäsoitto sai tässä zinessä ”Jankke tykkää” – leiman ja siinä sivussa sai tungettua meikäläisen levysyynäriksi?? On se punkrok hurjaa!

Jos se pitkäsoitto oli punkeinta, mitä olin silloin aikoihin kuullut, niin mitäs nyt, kun uuden seiskan materiaali kulkeutuu kuuloelimiin? MIKÄÄN EI OLE MUUTTUNUT! Enkä nyt tarkoita sitä, että taas meikä höpisee Käpykaartista täällä vaan, että Käpykaarti on vieläkin ihan v*tun kova!

Meille, jotka haluamme punkkimme raakana, räkäisenä ja vaarallisena, KK on tälläkin kertaa taltioinut sitä itteään. Edelleenkään soundeilla ei kosiskella soittolistapäälliköitä radiokanavilla, eikä siloitella tietä Emma-gaalaan. Tämänkään julkaisun biiseistä ei löydy ikivihertävää karaokebaarien kestohittiä. Siitä pitää huolen äärimmäiset tekstien sovitukset, jotka saa jopa kuunnellessa hengästymään. On se Satru vaan kova(keuhkoinen) jätkä. Eikä pelkästään Satru erikoisella saundillaan vaan koko miehistö kyllä tietää mitä tekee. Ei ole jätkät tosiaan ekaa kertaa punkkia soittamassa ja sen kyllä huomaa. Vielä tuli roihuaa!

Käpykaartin tekstit ovat edelleen oivaltavia, tiedostavia ja viiltäviä. Aiheita ei tarvitse ammentaa iltapäivälehtilööppipolitiikasta. Tässä huushollissa hengaileva punkveteraani ja allekirjoittaneen oppi-isä oli kuulevinaan Ostosviikonloppu Lontoossa – biisissä 80-luvun lopun Conflictia. Ja oikeassahan tuo on. Itseasiassa kauttaaltaan KK materiaalissa on tietty anarkomainen tunnelma. Asiaa löytyy niin tupakan kasvatuksesta (LP) kuin kotitarvekalastuksesta, eikä ole pelkoa kuulijalla myötähäpeän tuntemisesta kliseisistä tai väkisin-polittisista sanoituksista johtuen.

Tässäpä taas kelpo äänite vimmaista punkkia. Jos kaartilaisista joku joskus lukee tämän, niin ottakaahan yhteyttä. Vois vähän istua iltaa ja jutella maailman menosta!

Written by jankke

January 16th, 2012 at 5:21 am

Arviot: Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (2011)

without comments

Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (Räävi 2011) No nyt on Punk! Bändin tuotantoa olin käynyt jo syyskussa kuuntelemassa bändcämpissä, ikäänkuin esilämmittelynä silloiselle keikalle. Ohuet soundit ja vähän keskeneräinen ote häiritsi ensidemon hyviä, kantaaottavia ralleja. Keikka nykäisi sitten jalat alta ja siitä on nyt suunnilleen kuukausi kun sain tämän kasetin. Nyt aletaan sen demon sijaan olla soundillisesti napakympin tuntumassa. Vähän vielä saisi olla lisää potkua. Mutta sitten siihen tärkeimpään. Vanhankoulun suomihardkorepunkkia mennään ja onnistuen siinä harvinaisen mallikaasti. Vertauskuvia on ihan turha alkaa kaivelemaan. Yleislakkoa on varmasti kuunneltu, mutta vertaaminen siihen ei tunnu järkevältä. Sanoista saa selvää, ja useampi biisi iskee terävästi teksteiltään siihen kuvitteelliseen, yhteiskynnalliseen kahvihampaaseen. Harvinaisen raikasta ja ironistakin sävyä sisältävä kasettihan on siis kerrassaan vallan mainio. Nauha alkaa jonkun puupään isänmaa-paatoksella jonka perään kuulla nauhan yksi timanttisimmista vedoista – “Sivari & Totaali”. Sitä on suorastaan kaivannut biisiä, jonka kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessaan “Sivari on sankari, totaali on tosimies”. Sitten heittäydytään vähän luovemmiksi sävellysten kanssa, eikä samaa iskevyyttä saada kasaan muutamaan biisiin, vaikka tekstipuolella ei mitään negatiivista sanottavaa olekkaan. Nelosraidan paikkaa pitää seuraava hitti – “Heteromiehen fantasia”, jossa on nerokas huomio, “Miten se sitä seinän jyskettä muuttaa, oli Pekan vieraana sitten Liisa tai Jussi?”. Seuraava minuutti menee odotellessa ja fiilistellen railakasta tekstiä “Uusi keskiluokka” -kappaleessa, jossa moderneja porvareita kehotetaan tukehtumaan sushiinsa. Sitte räjäytetään potti “Jutta Urpilainen” -pommilla, joka on ehdottomasti menneen vuoden kovimpia punk-biisejä. Loppupuolella sitten ruoditaan nahattomiksi valtamedia ja puoluepolitiikka. Viimeisenä orkesterin henkilöstön yleismaailmallisia näkemyksiä täsmennetään akustisella Against Me! -koverilla “Beibi, mä olen anarkisti”, jonka olemassa ololle en muuta syytä keksi kuin nämä kepeän humoristisesti kirjoitetut lyriikat. Hauskat niistä tekee se, että ne ovat totta. Bändistä on kehkeytymässä varsin varteenotettava tekijä. Nimi siis kannattaa ainakin laittaa korvan taakse. Jos nyt sitten loppuun jotain negatiivista haluaa sanoa, niin näistä kymmenestä biisistä olisi saanut käsittämättömän kovan neljän biisin seiskatuumaisen. Nyt vetelen hatusta, mutta uskon ja toivon, että seuraavaksi saamme Saarnaukselta käsiimme pelkkiä hittejä sisältävän seiskatuumaisen.

Written by mirosol

January 5th, 2012 at 7:42 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am