Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Arviot: Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (2011)

without comments

Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (Räävi 2011) No nyt on Punk! Bändin tuotantoa olin käynyt jo syyskussa kuuntelemassa bändcämpissä, ikäänkuin esilämmittelynä silloiselle keikalle. Ohuet soundit ja vähän keskeneräinen ote häiritsi ensidemon hyviä, kantaaottavia ralleja. Keikka nykäisi sitten jalat alta ja siitä on nyt suunnilleen kuukausi kun sain tämän kasetin. Nyt aletaan sen demon sijaan olla soundillisesti napakympin tuntumassa. Vähän vielä saisi olla lisää potkua. Mutta sitten siihen tärkeimpään. Vanhankoulun suomihardkorepunkkia mennään ja onnistuen siinä harvinaisen mallikaasti. Vertauskuvia on ihan turha alkaa kaivelemaan. Yleislakkoa on varmasti kuunneltu, mutta vertaaminen siihen ei tunnu järkevältä. Sanoista saa selvää, ja useampi biisi iskee terävästi teksteiltään siihen kuvitteelliseen, yhteiskynnalliseen kahvihampaaseen. Harvinaisen raikasta ja ironistakin sävyä sisältävä kasettihan on siis kerrassaan vallan mainio. Nauha alkaa jonkun puupään isänmaa-paatoksella jonka perään kuulla nauhan yksi timanttisimmista vedoista – “Sivari & Totaali”. Sitä on suorastaan kaivannut biisiä, jonka kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessaan “Sivari on sankari, totaali on tosimies”. Sitten heittäydytään vähän luovemmiksi sävellysten kanssa, eikä samaa iskevyyttä saada kasaan muutamaan biisiin, vaikka tekstipuolella ei mitään negatiivista sanottavaa olekkaan. Nelosraidan paikkaa pitää seuraava hitti – “Heteromiehen fantasia”, jossa on nerokas huomio, “Miten se sitä seinän jyskettä muuttaa, oli Pekan vieraana sitten Liisa tai Jussi?”. Seuraava minuutti menee odotellessa ja fiilistellen railakasta tekstiä “Uusi keskiluokka” -kappaleessa, jossa moderneja porvareita kehotetaan tukehtumaan sushiinsa. Sitte räjäytetään potti “Jutta Urpilainen” -pommilla, joka on ehdottomasti menneen vuoden kovimpia punk-biisejä. Loppupuolella sitten ruoditaan nahattomiksi valtamedia ja puoluepolitiikka. Viimeisenä orkesterin henkilöstön yleismaailmallisia näkemyksiä täsmennetään akustisella Against Me! -koverilla “Beibi, mä olen anarkisti”, jonka olemassa ololle en muuta syytä keksi kuin nämä kepeän humoristisesti kirjoitetut lyriikat. Hauskat niistä tekee se, että ne ovat totta. Bändistä on kehkeytymässä varsin varteenotettava tekijä. Nimi siis kannattaa ainakin laittaa korvan taakse. Jos nyt sitten loppuun jotain negatiivista haluaa sanoa, niin näistä kymmenestä biisistä olisi saanut käsittämättömän kovan neljän biisin seiskatuumaisen. Nyt vetelen hatusta, mutta uskon ja toivon, että seuraavaksi saamme Saarnaukselta käsiimme pelkkiä hittejä sisältävän seiskatuumaisen.

Written by mirosol

January 5th, 2012 at 7:42 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Leave a Reply