Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘cd’ tag

Arviot: Identiteettikriisi – Taas se aika vuodesta (2012)

without comments

Identiteettikriisi – Taas se aika vuodesta CD (Killer Records 2012) Aikamatka 80-luvun alkuun, sen tää levy saa aikaan mun mielessä. Millaisessa nosteessa mahtaisivat olla Ratsian alkuaikoina? Toisaalta on helvetin hyvä juttu, että näinä aikoina kun äärinopeat hc-bändit metronomin tarkkuudella porskuttaa, joku vielä uskoo melodiseen suomipunkkiin ja tekee sitä tunteen palolla. On sille tilausta nykyäänkin!

Levynsä pojat ovat äänittäneet treeniksellä. Paskempiakin treenisnauhoja on kuultu. Koska tämä on ihan “virallinen” julkaisu, niin pitää hiukan soundeista nurista. Ihmetyttää ainakin, että miks rummut on miksattu niin alas? Bändissä kuitenkin soittaa yks kovimmista tämän päivän punkrumpaleista Suomessa. Kitarat helisevät mallikkaasti. Ilmeisesti on ollut basisti hakusessa, koska kitaristien soittamalle bassolle ei levyllä olla paljon tilaa tehty. Soitto kuitenkin sujuu varman oloisesti kaikin puolin.

Näistä 8 biisistä kun ois poiminut kovimmat 4 ja äänittäny ulkopuolisen tuottajantapaisen avulla ja julkaissut seiskana, ni pirun kovan ois saanu! Tälle levylle on tallennettu selkeetä hittimateriaaliakin, kuten Ei osteta mitään yhteistä esimerkiksi. Joku biisi menee ohi vähän tuntumatta missään.

Tekstit on kautta linjan sellaisen naisiin ja elämään pettyneen ja katkeroituneenkin oloisia. Eipä siinä mitään, mutta onhan elämä joskus aika kivaakin. Ainakin nousuhumalassa hetken aikaa 😉 Arvostan eniten tuon hittibiisiksi mainitsemani kappaleen lyriikoita, koska niissä on inhorealistiseksi ja nokkelastikin lytätty orastavan, tuoreen parisuhteen aiheuttama alkuhuuma ja se vastakkainasettelu kaikessa tylyydessäänkin kuullostaa mainiolta ja saa jopa hymyilemään. Toisaalta, joku biisi oli omistettu pakenemiselle helvettiin enkeleitä pakoon ja vaikka kertaus onkin opintojen äiti, niin tällä pakkotoistolla tuli helposti koko biisi skippailtua, kun ko. kielikuva ei kolahtanut. Ja ne YH-äidit sitten, oodi niille olis pitänyt kirjoittaa!

Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi tästä. Toisaalta paljon hyvää soiton, säv./sov. ja tyylisuunnan suhteen, mutta jotenkin jäi vähän sellainen olo, että tässä on menty sieltä mistä aita on matalin? Tässä orkesterissa riittäis kyllä paukkuja kovempaankin. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö sellainen seuraavaksi tule. Jään innolla odottamaan lisää ratsiahenkistä Identiteettikriisin punkrokkia!

Written by jankke

January 11th, 2013 at 6:54 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Acid Elephant – Guerilla Drive Valley (2011)

without comments

Acid Elephant – Guerilla Drive Valley CD (2011) Kaukomaillakin han mukavaa kritiikkiä vastaanottanut Guerilla Drive Valley ei herätellyt alkuun mitään kummempia innostuksen tunteita. Siis mitään “toihan on pakko saada” -tunnelmia. Levy nyt kuitenkin tuli pöydälleni, ja tunnustan olleeni vähän epäileväinen; taas joku porukka on kuunnellut liikaa QOTSAa, ja koittaa apinoida jo valmiiksi kulahtaneita maneereita. Tiedän, että tälläistä tehdään, koska olen itse syyllistynyt moiseen viime vuosikymmenen puolivälissä. Ja olinhan nähnyt bändiltä keikan puolisentoista vuotta sitten. Otin levyn autoon mukaan, tungin sen soittimeen ja kappas.

Alkuun sitä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun rumpujen “totaalisesti ohi iskujen” happobiitti lähti rullaamaan. Tuskaisesti kasassa pysyvä komppi kannatteli avausraidan perusstonerin lähteille. Mitään ihan suoraa vertauskuvaa on hankala lähteä tarjoamaan. Monster Magnetin stadionmeininki on tästä kaukana, samoin Bongzillan metallisuus tai Fu Manchun kaahaus. Quutsavertausta en lähde edes arpomaan, sillä se tekisi hallaa molemmille bändeille. Se on sanottava, että tuotanto on tässä enemmän kuin kohdillaan. Miehet tietävät, miltä kunnolla fuzzattu putkivahvistin kuulostaa, ja käyttävät tätä tietoa ronskisti hyväkseen. Sitten kun laulu astuu kuvioihin, aletaan olla bändin ytimessä. Melko hapokasta stoner-junnausta ja siihen rauhallinen, vakava, lähes puhelaulun kaltainen leijunta. Happonorsu tarjoaa jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain mustaa. Levy pitää vieläpä kokonaisuutensa kasassa aivan mallikkaasti. Hyvä levy, vaikkakaan ei täydellinen. Siellä täällä poksahtaa inhottavan kornisti jokin ikävästi (nyt sormet ristin merkiksi) grungelta kuulostava vivahde. Näitä hetkellisiä hairahduksia ei ole paljon, mutta ne kuitenkin rikkovat hienoa kokonaisuutta. Kaikki bändin toiminnassa ja biiseissä viittaa kuitenkin siihen, että näitä vivahteita ei ainakaan toivottavasti kanneta pitkään mukana. Toisaalta pitkien biisien rauhallinen auringonpaahde laittaa etsimään varjoa keskellä lumettoman kylmää talvea. Tätä kuunnellessa tulee kuuma. Ei hiki, mutta kuuma. Asiallinen ensilevy monessakin mielessä. Viitteitä jatkostakin olisi havaittavissa, ainakin viidakkorummun mukaan. En laita vastaan. Jos ruotsin rekkatappelijat uppoaa, niin tätä ei kannata jättää väliin.

Written by mirosol

December 28th, 2011 at 8:05 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Maniac Miracles – Positive Anger! CD (2011)

without comments

Maniac Miracles – Positive Anger! CD (2011)  Harmittaa vähän, etten päässyt katsomaan MM konkareita sosikselle. Mirosol kuitenkin oli hommannut mulle tämän uuden levyn arvioitavaksi. -98 äänitetty When Do We Care on silloin tällöin omassa soittimessa pyörinyt ja jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta tai sukupuolisidonnaista “samassa – veneessä – oloa” tunnen Myra Maniaciin. Siinä lähtötunnelmat levyn kuuntelulle, positiivisen uteliaat.

Eka / nimibiisi oli pettymys. Synkillä väreillä maalattua rokkia. Aavistuksen popahtavakin maku tuli – kreditoidun taustalaulajattaren pikkuoravasoundista vissiin. Avausraidan jälkeen meininki onneksi paranee, muuttuu punkimmaksi. Soundia on kyllä MM raskauttanut. Siellä täällä aistittavissa the Avengers vaikutteita.

Jostain syystä Myran kuittaamat kappaleet toimii paremmin kuin säveltäjäkolleegansa Flagburnerin. Syy lienee se, että koen F:n biisit melko mahtipontisina “mä en ainakaan pelkää politiikkaa” rock-kappaleina, kun taas Myran biisit soljuvat vaivattomammin. Edelleen voidaan tehdä kahtiajakoa levyn suomen- ja englanninkielisten osien välillä. Lauluosuudet enkkupiiseissä on suorittamista, ei mitään karaokelaulantaa sentään, mutta suomeksi vedettäessä Myra on enempi mukana ja niissä on suloista vimmaa. Hei MM, laulukieleksi suomi ja pändin nimeksi Maaninen Mehuhetki! 😉

Rumpukompistakin piti jotain sanomani, mutta se oivallus on vallan päässyt unohtumaan. Järjettömän väkivaltaisesti kuoliaaksi hakatun Sophie Lancasterin muistoksi oli tehty laulu, se on mainitsemisen arvoinen yksityiskohta. Levy päättyy Tassun tekemään, muuta materiaalia kiukkuisempaan kappaleeseen. Tämän sepustuksen taas päätän ystävälliseen ja vihjailevaan sävyyn: allekirjoittanut lähtisi kyllä mielellään oman soittokoplansa kanssa Maniac Miraclesin kera samalle keikalle soittelemaan!

Written by jankke

October 28th, 2011 at 5:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Versus All – Dark Ages CD (2011)

without comments


Versus All
– Dark Ages CD (Solid Sound, Räkälevyt 2011) 
Mentiin taas mun mukavuusalueen ulkopuolelle, en ole oikein ikinä lämmennyt rancidilaiselle jenkkipunkille. En osaa luetella kymmeniä ko. lajityypin edustajia, joihin VA:a voisi verrata. Pitkän linjan melodisemman jenkkipunkin ystävät voivat kaikin mokomin naureskella partaansa tai vaikka keesiinsä tätä lukiessaan… Niin no, se Rancid ja Wasted tuli mieleen. Siinäkin mielessä neitseelliset lähtöasetelmat, että en ollut aiemmin kuullut koko yhtyettä ja tarkoituksella jätin lukematta muiden tekemät arviot etukäteen.

Joten siinä sitä oltiin Versus All Dark Ages ja minä, kaikkine rancidilaisen jenkkipunkin antipatioineni. Tehkööt vaikutuksen! Parin biisin jälkeen mun jalkaan tais tulla joku kramppi, kun se alkoi jotenkin nytkähtelemään oudosti kompin mukaan?? Sitten kummallisesti kolmannen biisin kohdalla kuulo huononi äkisti ja piti mennä nostamaan äänen voimakkuutta huomattavasti, että kuulee paremmin kappaletta sunnuntai aamuista – omituista. Sitten alkoi kädetkin taputtelemaan omia aikojaan. Yhdeksänteen biisiin mennessä ei onneksi ollut pää räjähtänyt, mutta loppua kohden ilahduttavat kuulohavainnot d-beatin tapaisesta poljennosta ja saksofonin soitannasta saivat mut hymyilemäänkin. Oi! Siideritölkki auki ja levy uudestaan alusta, voi sitä huonomminkin perjantai-iltaa viettää.

Soundeissa ei ollut kuultavissa radiokanaville suunnattua limaista kiiltokuvameininkiä vaan ne olivat mukavan rosoiset ja tarpeeksi räkäiset, ettei mennyt imeläksi.Melodiat tarttuivat räyhäkkäästi. Hieno homma. Vokalisti taitaa puhtaan laulun ja huutaakin komean karheasti. Englannin kieliset tekstitkin tulee artikuloitua niin selkeästi, ettei tarvitse lyriikoita kaivaa tekstitiedostoista. Ilmankin selviää, ettei tämä mitään ääripoliittista materiaalia ole. Hyvin soitettuja ja maustettuja, tarttuvia rallejahan nämä. Pitää olla tarkkana, ettei ala choruksissa huutamaan mukana. Suosittelen erityisesti niille, jotka miettii, että soittaiskos punkista autuaan tietämättömälle uudelle ihastukselleen ensimaistiaisiksi jonkun hc- tai crustlevyn. Soittakaa mieluummin tätä!

Voitte lopettaa partaan ja keesiin tirskumisen, meikä on nyt valmis ja harkitsee antavansa Rancidillekin uuden mahdollisuuden.

Written by jankke

September 9th, 2011 at 5:54 am

Arviot: Vyöry – Joka Sana Löytää Uhrinsa CD (2011)

without comments


Vyöry – Joka Sana Löytää Uhrinsa CD (2011) Voi Vyöry minkä teit. Vähänkö alkoi päätä särkeä kun yritin keksiä jonkun pätevän genren alalokeron mihin teidät vois lykätä. V*tuiks meni. Yritin päästä helpolla ja peilata teitä oman levyhyllyn metalliosastoon. Ei onnistunut. Mutta koska jostain palasista Vyöry pitää kuvailla niin hullun tuuri taas kävi, kun altistui radioaaltojen tarjonnalle ja korvaan pisti Stam1na. Siis se joka ponnekkaasti veisaa siitä kulutusjuhlasta. Sellainen suoraviivainen suomimetalli on ehdottomasti yksi palikka Vyörystä. Siihen sitten muutaman kasapanoksen verran lisää voimaa ja raakuutta, Göteborgin metallijätkien melodisuutta, aavistus synkkää doomia kuorrutettuna misantrooppisilla ja inhorealistisen uhkaavilla teksteillä (ok, yks poikkeus vahvisti säännön tosin) niin eiköhän siinä ole Vyöry.

Kuullostaako sekavalta? Siinä on juuri koko orkesterin vahvuus ja heikkous! Se genrerajoja rikkova kokeilevuus saa kapeakorvaisen purismiin taipuvaisen genrefanaatikon ehkä luovuttamaan.

Levyn materiaalikin on juurikin niin monitahoista. Mietin, että onko biisit tehty pitkällä aikavälillä ja esitetty kronologisessa järjestyksessä? Kun levy parantaa loppua kohden kuin sika juoksuaan. Köykäisempiin biiseihin vokalistin huutaminen istuu mainiosti, mutta oli joukossa  kappaleita joihin olisin enemmän kaivannut kööripoikien miehekkäämpiä mörinöitä.

Maukkaita brutaalimman death metalin riffejä ja kitaravalleja kuultiin, hienoja välikohtia suvantoineen ja toisaalta helmibiisin perässä tuli pitkä outro joka oli kuin prinsessan hääpuvun laahus Xenan persiissä.

Mitäpä sitten Vyöry? Turha melodisuus pois kun se runttaaminen toimii ja eikun metallisoittolistoja hämmentämään!

Ei tämä mitää easy – listeningia ole, mutta ei tällä yhtä paljon saa tylsiä ja turhia tyyppejä ympäriltään häädettyä kuin jos laittaisi Cannibal Corpsea tai Sore Throatia soimaan 😉

Written by jankke

August 29th, 2011 at 5:35 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Kakka-Hätä 77 – Huoltoasemalle unohdettu mies LP/CD (2011)

without comments


Kakka-Hätä 77 – Huoltoasemalle unohdettu mies LP/CD (Stupido 2011) Tämä on taatusti hankalin ja pisimpään pohdittu arvio, jonka joudun ikinä kirjoittamaan. Voisin tietysti jatkaa sitä samaa mitä kaikki muutkin tekevät ja ylistää bändiä, tekstejä, soittoa ja soundeja. Minulla on suorastaan molemmat, viha- ja rakkaussuhde tähän levyyn. Yleismaailmallinen miinus piilee uuden materiaalin määrässä. Siinä se levyn heikko kohta sitten olikin. Tästähän olisi siis saanut taas seiskallisen hittejä, mutta silloin loppuunmyydyillä seiskoilla piilevät nerokkaan räkäsoundiset helmet olisivat jääneet kokonaan niiden tiettyjen teennäisten peräreikien haaviin. Ja kuulostaahan tämä todella hyvältä. Tarpeeksi räkää saadaan kunnollisessa studiossakin, kun siellä tiedetään mitä tehdään. Selvinpäin en tosin pysty tätä enää kuuntelemaan. Todellisuuden tuntu on liikaa. Teksteissä muistutetaan siitä mitä maailma todella on. Ja miten paljon meistä jokainen on osa sitä pas*aa tahtomattaankin. Tornionmäki – Vaasankatu all night long on noussut ainakin minulle merkittävimmäksi biisiksi. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun Teemun kynästä irtoaa jotain huomattavan positiivista ja elämänmyönteistä. Vielä muutama vuosi taaksepäin olisin saattanut erehtyä luulemaan kakkiksen “myyneen itsensä” tämän biisin myötä. Ei. Siitä ei ole kysymys. Kerrassaan huono ajatus. Tuttipullonimijässä on tuota samaa sävyä. Siis sitä jossa todetaan, että ihan kaikelle huonolle tässä maailmassa ei voi mitään, mutta pakko se vaan on elää. Niin hyvin kuin se meille köyhille on mahdollista. Levy sietääkin olla pienoinen hitti. Niille ihmisille, joita maailman kylmyys ei voisi vähempää liikuttaa Kakkis saattaisi avata jonkun näkökulman pelkän kuluttamisen ihannoinnin sijaan.

Pitääkö joku Kakka-Hätä 77:aa oikeasti vielä huumoribändinä? Bändistä on todellisuudessa alusta alkaen ollut huumori aika perkeleen kaukana. Joku jossain foorumilla joskus vuosia sitten sanoi Kakkista huumoribändinä kritisoineelle: “Kommentoija on tainnut kuulla bändistä kokonaisen nimen”. Pitää edelleen harvinaisen hyvin paikkaansa. Teemu kirjoittaa edelleen, ja on aina kirjoittanut, niistä asioista, jotka ovat täysin tavallista känniapinaa lähellä. Tai vaihtoehtoisesti niistä, jotka ovat miestä itseään koskettaneet lähtemättömästi. Joka tapauksessa raadollinen arki on vähän jumalattoman huono vitsi. Tuttipullonimijän päätyminen YleX:n tehosoittoon julkaisun aikoihin otti varmasti loput luulot pois niiltä, jotka jaksoivat madonnan ja michael jacksonin välissä kuunnella sanoista pätkääkään.

Teemu koskee teksteillään kaikkia meitä, jotka olemme syntyneet valtakulttuurin väärälle puolelle. Surullisen tuntuisia tarinoita todellisesta maailmasta. Toivon koko sydämestäni, että bändi pysyy ja tekee hyviä biisejä meille kaikille vielä pitkään

Mikä sitten tekee tässä sen mainitsemani vihasuhteen? Huoltoasemalle unohdettu mies ei tarjoa sekuntiakaan eskapismia, joka nykyisen Suomen ja maailman arjen kanssa toimeen tultaessa on vähintäänkin pakollinen piirre viihteen ja kulttuurin kuluttamisessa – maanantaista perjantaihin. Nimittäin perjantaina viideltä naksahtaa taas perhemarketista hankittu halvin keskioluttölkki auki ja Kakkiksen viimeisin teos on taas levylautasella.

Tämä on siis pakkohankinta. Suosittelen. Ja muuten. Noista teennäisistä peräreijistä kun oli kerran puhe, niin minulta puuttuu se KH77/Seksihullut splitti kokonaan. Voin maksaa siitä ihan käyvän hinnan. Huudelkaa foorumilla. Eikä ole väliä kummalla kannella…

Written by mirosol

August 19th, 2011 at 5:22 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: Lunar Outpost – Everything We Know Is Wrong CD (2010)

without comments

Lunar Outpost – Everything We Know Is Wrong CD (SubSystem Request 2010) Kyseessähän ei ole mikään ihan uunituore julkaisu, mutta allekirjoittanut sai se vasta hyppysiinsä. Persoonallisella otteella tehtyä punk rokkia osasin odottaa, mutta yllätyin positiivisesti!

Tämä arvioija jättää bassokuvioiden ja kitarariffien analysoimisen muille ja keskittyy koko paketin aistinvaraiseen arviointiin. Tällä kertaa korvien välissä heräsi jokseenkin mielenkiintoisia kuvia, nimimerkin suojissa tohdin kuitenkin kirjoittaa LO – punkrok reseptin; annos yhdelle:

1) Viskaa tehosekoittimeen 2dl konstailematonta peruspunkrokkia
2) Lisää 2 maustemitallista synkkisdoomia
3) Ripaus SIG:iä tuomaan koskettimia
4) Hurauta koko komeus sekaisin ja nauti heti!

Jos tämän julkaisun yrittää purkaa mielikuvina, niin LO tarjoilee kummitusjunakyydin omituisten otusten tivolissa keskiyön auringossa – ja se on hyvä asia se.
Miinuksena omiin korviin otti, että laulu oli miksattu niin alas. Kyllä siihenkin korva tottuu kun kovaa luukuttaa, mutta meikän mielestä olis toiminut urkuharmonimelodioiden kanssa paremmin, jos laulu ei olisi jäänyt niin alas tumpatuksi. Erityiskiitos vetävälle rumpalille, seuraavaa levyä odotellen,

Written by jankke

June 24th, 2011 at 12:59 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Maakuntaradio – Ehkä huomenna kaikki on toisin CD (2010)

without comments


Maakuntaradio
– Ehkä huomenna kaikki on toisin LP/CD (Airiston Punk-Levyt 2010)
Tämäkin ehti ulos joskus puoli vuotta sitten. Omaa apaattisuuttani en juuri jaksanut kaivella muiden kirjoittamia näkemyksiä esiin. Ehkä huomenna kaikki on toisin jatkaa siitä mihin Ex-tytöille jäi. Kuin hyvän elokuvan hyvä jatko-osa. Nyt ei puhuta mistään beverly hillssin kytistä tai muustakaan paskasta, vaan kunnollisesta saagasta – vaikkapa Saw-sarjasta tai Star Trek-rainoista, joissa pari kolme ensimmäistä olivat oikeasti pirun hyviä elokuvia. Soitto ja laulu kulkee samalla teknisellä tarkkuudella, kuin esikoisella. Soundeista vastaava Alho on tehnyt taas sen minkä parhaiten osaa. Ei mitään moitittavaa. Tämä trio on keitetty niin monessa paikalliskokoonpanossa, että vikaan ei oikeastaan voi mennä. En lähde noita listaamaan, koska se nyt vaan olisi turhaa namedroppausta. “Mä en enää haluu tietää, mikä mulla on, kun kaikki menee aina pieleen.” Huoh. Hyvän mielen pimeä puoli. Sävyltään siis pysytään (mikä on nihilistin vastakohta?) lähes pörröisen tunnelman tasolla. Paha olo tulee Maakuntaradion mukaan sovussa tapahtuvista eroista, emännän vieraissa käymisestä ja yksinäisyydestä. Tälläistä levyä olen suorastaan kaivannut. Voisin jopa sanoa, että Ratsia kohtaa Jonathan Richmanin. Tässä voisi olla se jutun ydin. Eikä tässä mennä edes lällyn puolelle lainkaan. Tasapaino on paikallaan. Ja vielä – ainakin keikoilla Jamin soittamilla uruilla saadaan mukavasti lisää syvyyttä ja massaa yleissoundiin. Tämän puolen vuoden aikana levy on ollut soitossa monen monta kertaa. Nyt kun se taas pyörii soittimessa, niin en ihmettele yhtään miksi. Jokin yhtyeen musiikissa kuitenkin onnistuu pitämään sen pienen porukan suosikkina. Ehkäpä kyse on siitä jo mainitsemastani J. Richmanin (tahattomasta?) vaikutteesta. Sääli sinänsä. Toivottavasti orkesteri ei jää aliarvostettujen suuruuksien joukkoon kovin pitkäksi aikaa. Joka tapauksessa. Maakuntaradion paras työ tähän mennessä.

Written by mirosol

May 29th, 2011 at 7:44 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,