Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Arviot: Acid Elephant – Guerilla Drive Valley (2011)

without comments

Acid Elephant – Guerilla Drive Valley CD (2011) Kaukomaillakin han mukavaa kritiikkiä vastaanottanut Guerilla Drive Valley ei herätellyt alkuun mitään kummempia innostuksen tunteita. Siis mitään “toihan on pakko saada” -tunnelmia. Levy nyt kuitenkin tuli pöydälleni, ja tunnustan olleeni vähän epäileväinen; taas joku porukka on kuunnellut liikaa QOTSAa, ja koittaa apinoida jo valmiiksi kulahtaneita maneereita. Tiedän, että tälläistä tehdään, koska olen itse syyllistynyt moiseen viime vuosikymmenen puolivälissä. Ja olinhan nähnyt bändiltä keikan puolisentoista vuotta sitten. Otin levyn autoon mukaan, tungin sen soittimeen ja kappas.

Alkuun sitä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun rumpujen “totaalisesti ohi iskujen” happobiitti lähti rullaamaan. Tuskaisesti kasassa pysyvä komppi kannatteli avausraidan perusstonerin lähteille. Mitään ihan suoraa vertauskuvaa on hankala lähteä tarjoamaan. Monster Magnetin stadionmeininki on tästä kaukana, samoin Bongzillan metallisuus tai Fu Manchun kaahaus. Quutsavertausta en lähde edes arpomaan, sillä se tekisi hallaa molemmille bändeille. Se on sanottava, että tuotanto on tässä enemmän kuin kohdillaan. Miehet tietävät, miltä kunnolla fuzzattu putkivahvistin kuulostaa, ja käyttävät tätä tietoa ronskisti hyväkseen. Sitten kun laulu astuu kuvioihin, aletaan olla bändin ytimessä. Melko hapokasta stoner-junnausta ja siihen rauhallinen, vakava, lähes puhelaulun kaltainen leijunta. Happonorsu tarjoaa jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain mustaa. Levy pitää vieläpä kokonaisuutensa kasassa aivan mallikkaasti. Hyvä levy, vaikkakaan ei täydellinen. Siellä täällä poksahtaa inhottavan kornisti jokin ikävästi (nyt sormet ristin merkiksi) grungelta kuulostava vivahde. Näitä hetkellisiä hairahduksia ei ole paljon, mutta ne kuitenkin rikkovat hienoa kokonaisuutta. Kaikki bändin toiminnassa ja biiseissä viittaa kuitenkin siihen, että näitä vivahteita ei ainakaan toivottavasti kanneta pitkään mukana. Toisaalta pitkien biisien rauhallinen auringonpaahde laittaa etsimään varjoa keskellä lumettoman kylmää talvea. Tätä kuunnellessa tulee kuuma. Ei hiki, mutta kuuma. Asiallinen ensilevy monessakin mielessä. Viitteitä jatkostakin olisi havaittavissa, ainakin viidakkorummun mukaan. En laita vastaan. Jos ruotsin rekkatappelijat uppoaa, niin tätä ei kannata jättää väliin.

Written by mirosol

December 28th, 2011 at 8:05 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Leave a Reply