Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Levyarviot’ tag

Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)

without comments

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Written by tomppa

April 13th, 2012 at 8:12 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Arviot: Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7”

with 2 comments

Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7” EP (Airiston Punk-Levyt 2011) Sääli sinänsä. Soundit osuvat kuin miljoona volttia, eikä biiseissä ole oikein mitään negatiivista – paitsi..  Tuntuu kuin olisin kuullut tämän joskus aiemmin. En ole. Tämä nyt vaan kuulostaa sekoitukselta Luonteria, Luumäkiä, vähän ehkä jopa Häiriköitä ja pariakymmentä muuta kotimaista punkrokin nimeen vannovaa bändiä. Ja nimenomaan vuosien -88 ja -99 väliltä. Nyt ehkä vaan rokataan vähän tiukemmin kuin nuo mahdolliset arvaaamani esikuvat. MC5 ja muu toimintarokki pilkistelee siellä täällä muun maukkaan garagepunk-vaikutteen rinnalla. Ei sillä. Kyllähän maailmaan musiikkia mahtuu ja piekseehän tämä kaiken maailman Robinit verille jo ennen ensimmäisen kitaraliidin alkua. EP:n nimi on osuvasti “Terveisiä lähiöön”, joka toimii kantavana yleisteemana kaikilla neljällä rallilla. Joillekkin näiden valitettavan keskinkertaisten tuuttausten tekstit saattavat olla, ja varmasti ovatkin, kuin sinappi uunimakkaralle. Ehkäpä näiden teemojen kanssa ei ole menty tarpeeksi syvälle, tai toisin sanoen, liian pitkälle. Raaka todellisuuden viima tuntuu vain kepeältä tuulahduksella pitkin naamaa. Soiton ja biisien puolesta Katujen Ääniltä voi olla odotettavissa tulevaisuudessa tiukkaakin settiä. Live-elämyksenä veikkaan orkesterin tarjoavan enemmän – Tämä kun on vielä tällä hetkellä kokematta. Suhteellisen asiallinen lähtökohta ja tsekkaamisen arvoinen seiska niille, jotka keräilevät suomipunkin erikoisuuksia. Ei nyt vaan osu yhtään tässä osoitteessa. Keikka olisi kuitenkin hyvä nähdä ennen jyrkempää tuomiota..

Written by mirosol

March 20th, 2012 at 9:39 pm

Arviot:Identiteettikriisi Demo cd-r 2011

without comments

Identiteettikriisi – Demo CDR (2011) Ensimmäisen kerran kuulin bändin musaa viime joulukuussa kun kriisi oli pommarissa keikalla. Vitun hyvä keikka mielestäni, vaikka soittajat ei tainnu oikee tykätä kun piti olla koko keikan selvänä. Keikan jälkeen sain Miikkaselta bändin demon ja heti seuraavana päinänä pistin demon soimaan ja pidin kuulemastani melkein enemmän kuin livenä. Ensimäisen kuuntelu kerran jälkeen tuli mieleen että laulu on vähän liian hiljasella tai kitara muuttaa sen puuroksi. Kuuntelin demon pari kertaa läpi ja pistin sen levyhyllyyn homehtumaan. Biisit jäivät heti soimaan päässä varsinkin “Ei Osteta Mitään Yhteistä” soi päässä kunnes radiosta joku diskojumputus.

Vähän aikaa sitten pyydettiin kuitenkin tekemään kriisin demosta levyarvio. Kaivoin demo taas esille ja kuuntelin levyn taas läpi. Ehkä se laulu ei olekaan liian hiljaisella vaan se on just sopivalla. Demosta tulee väkisin mieleen Pelle, Ratsia, Ypöt, sun muut -77/uudenaallon bändit, mutta biisit ei ole kuitenkaan millään tavalla liikaa matkitulta. Itseasiassa ratsiat ym. on niin puhki kuunnelluita että tää demo kuulostaa paljon tuoreemmalta. Varsin laihan näköiset kannet saattavat vähän hämätä vaikkei pelkkien kansien perusteella saisi luoda milelipiteitä. Henkilöhohtaisesti diggaan kuitenki selailla kansia samalla kun kuuntelen levyä. Riffit on soitettu todella tarkasti ja biisit pysyy hyvin kasassa. Kaikissa neljässä demon biisissä on melkein sama soittotempo. Sanat kertoo jokapäiväisistä murheista, tunteista, turhautumisesta ja elämisen ristiriidoista. Soittajat ovat jo suht vanhoja mutta biisit potkii nuorekkaan vimmaisella voimalla kovaa päähän. Nuoruudenkapinaa löytyy vieläkin. Kitaramelodiat on tarkaan mietitty  ja laulumelodiat komppaa hyvin mukana tasaisella rumpukompilla höystettynä pitää huolen että biisit jää soimaan päähän. Se on demossa hyvä, että siihen ei ole tungettu väkisin liikaa biisejä. CD-R kestää vain vajaa 12 min ja siinä on neljä kappaletta joista ei ole yhtään sellaista selvästi huonompaa biisiä. melkein kaikissa demon biiseissä on kyllä hittiainesta. Ja kun itse olen ehkä vähän enempi hoocee ihmisiä niin melko usein tälläisissä levyiissä tulee kyllästyminen mutta tässä päinvastoin, haluisi kuulla lisää. En tiedä mistä tarkalleen levyä saa, paitsi soittajilta – mutta kannattaa hankkia tämä demo itselleen. Ei varmasti tule hutiostosta!!

Written by piezu

March 9th, 2012 at 8:39 pm

Arviot: Käpykaarti – Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (2011)

without comments

Käpykaarti– Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (Sarasteen pienmuovi, 2011) Nostalgian syövereissä, liikuttuneena, pyyhin kyyneleen silmäkulmasta toisella kädellä. Toisessa kädessä pitelen Käpykaartin uutta seiskaa. Onkos siitä j*malauta jo puolisen vuotta, kun näiden jätkien pitkäsoitto sai tässä zinessä ”Jankke tykkää” – leiman ja siinä sivussa sai tungettua meikäläisen levysyynäriksi?? On se punkrok hurjaa!

Jos se pitkäsoitto oli punkeinta, mitä olin silloin aikoihin kuullut, niin mitäs nyt, kun uuden seiskan materiaali kulkeutuu kuuloelimiin? MIKÄÄN EI OLE MUUTTUNUT! Enkä nyt tarkoita sitä, että taas meikä höpisee Käpykaartista täällä vaan, että Käpykaarti on vieläkin ihan v*tun kova!

Meille, jotka haluamme punkkimme raakana, räkäisenä ja vaarallisena, KK on tälläkin kertaa taltioinut sitä itteään. Edelleenkään soundeilla ei kosiskella soittolistapäälliköitä radiokanavilla, eikä siloitella tietä Emma-gaalaan. Tämänkään julkaisun biiseistä ei löydy ikivihertävää karaokebaarien kestohittiä. Siitä pitää huolen äärimmäiset tekstien sovitukset, jotka saa jopa kuunnellessa hengästymään. On se Satru vaan kova(keuhkoinen) jätkä. Eikä pelkästään Satru erikoisella saundillaan vaan koko miehistö kyllä tietää mitä tekee. Ei ole jätkät tosiaan ekaa kertaa punkkia soittamassa ja sen kyllä huomaa. Vielä tuli roihuaa!

Käpykaartin tekstit ovat edelleen oivaltavia, tiedostavia ja viiltäviä. Aiheita ei tarvitse ammentaa iltapäivälehtilööppipolitiikasta. Tässä huushollissa hengaileva punkveteraani ja allekirjoittaneen oppi-isä oli kuulevinaan Ostosviikonloppu Lontoossa – biisissä 80-luvun lopun Conflictia. Ja oikeassahan tuo on. Itseasiassa kauttaaltaan KK materiaalissa on tietty anarkomainen tunnelma. Asiaa löytyy niin tupakan kasvatuksesta (LP) kuin kotitarvekalastuksesta, eikä ole pelkoa kuulijalla myötähäpeän tuntemisesta kliseisistä tai väkisin-polittisista sanoituksista johtuen.

Tässäpä taas kelpo äänite vimmaista punkkia. Jos kaartilaisista joku joskus lukee tämän, niin ottakaahan yhteyttä. Vois vähän istua iltaa ja jutella maailman menosta!

Written by jankke

January 16th, 2012 at 5:21 am

Arviot: Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (2011)

without comments

Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (Räävi 2011) No nyt on Punk! Bändin tuotantoa olin käynyt jo syyskussa kuuntelemassa bändcämpissä, ikäänkuin esilämmittelynä silloiselle keikalle. Ohuet soundit ja vähän keskeneräinen ote häiritsi ensidemon hyviä, kantaaottavia ralleja. Keikka nykäisi sitten jalat alta ja siitä on nyt suunnilleen kuukausi kun sain tämän kasetin. Nyt aletaan sen demon sijaan olla soundillisesti napakympin tuntumassa. Vähän vielä saisi olla lisää potkua. Mutta sitten siihen tärkeimpään. Vanhankoulun suomihardkorepunkkia mennään ja onnistuen siinä harvinaisen mallikaasti. Vertauskuvia on ihan turha alkaa kaivelemaan. Yleislakkoa on varmasti kuunneltu, mutta vertaaminen siihen ei tunnu järkevältä. Sanoista saa selvää, ja useampi biisi iskee terävästi teksteiltään siihen kuvitteelliseen, yhteiskynnalliseen kahvihampaaseen. Harvinaisen raikasta ja ironistakin sävyä sisältävä kasettihan on siis kerrassaan vallan mainio. Nauha alkaa jonkun puupään isänmaa-paatoksella jonka perään kuulla nauhan yksi timanttisimmista vedoista – “Sivari & Totaali”. Sitä on suorastaan kaivannut biisiä, jonka kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessaan “Sivari on sankari, totaali on tosimies”. Sitten heittäydytään vähän luovemmiksi sävellysten kanssa, eikä samaa iskevyyttä saada kasaan muutamaan biisiin, vaikka tekstipuolella ei mitään negatiivista sanottavaa olekkaan. Nelosraidan paikkaa pitää seuraava hitti – “Heteromiehen fantasia”, jossa on nerokas huomio, “Miten se sitä seinän jyskettä muuttaa, oli Pekan vieraana sitten Liisa tai Jussi?”. Seuraava minuutti menee odotellessa ja fiilistellen railakasta tekstiä “Uusi keskiluokka” -kappaleessa, jossa moderneja porvareita kehotetaan tukehtumaan sushiinsa. Sitte räjäytetään potti “Jutta Urpilainen” -pommilla, joka on ehdottomasti menneen vuoden kovimpia punk-biisejä. Loppupuolella sitten ruoditaan nahattomiksi valtamedia ja puoluepolitiikka. Viimeisenä orkesterin henkilöstön yleismaailmallisia näkemyksiä täsmennetään akustisella Against Me! -koverilla “Beibi, mä olen anarkisti”, jonka olemassa ololle en muuta syytä keksi kuin nämä kepeän humoristisesti kirjoitetut lyriikat. Hauskat niistä tekee se, että ne ovat totta. Bändistä on kehkeytymässä varsin varteenotettava tekijä. Nimi siis kannattaa ainakin laittaa korvan taakse. Jos nyt sitten loppuun jotain negatiivista haluaa sanoa, niin näistä kymmenestä biisistä olisi saanut käsittämättömän kovan neljän biisin seiskatuumaisen. Nyt vetelen hatusta, mutta uskon ja toivon, että seuraavaksi saamme Saarnaukselta käsiimme pelkkiä hittejä sisältävän seiskatuumaisen.

Written by mirosol

January 5th, 2012 at 7:42 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Acid Elephant – Guerilla Drive Valley (2011)

without comments

Acid Elephant – Guerilla Drive Valley CD (2011) Kaukomaillakin han mukavaa kritiikkiä vastaanottanut Guerilla Drive Valley ei herätellyt alkuun mitään kummempia innostuksen tunteita. Siis mitään “toihan on pakko saada” -tunnelmia. Levy nyt kuitenkin tuli pöydälleni, ja tunnustan olleeni vähän epäileväinen; taas joku porukka on kuunnellut liikaa QOTSAa, ja koittaa apinoida jo valmiiksi kulahtaneita maneereita. Tiedän, että tälläistä tehdään, koska olen itse syyllistynyt moiseen viime vuosikymmenen puolivälissä. Ja olinhan nähnyt bändiltä keikan puolisentoista vuotta sitten. Otin levyn autoon mukaan, tungin sen soittimeen ja kappas.

Alkuun sitä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun rumpujen “totaalisesti ohi iskujen” happobiitti lähti rullaamaan. Tuskaisesti kasassa pysyvä komppi kannatteli avausraidan perusstonerin lähteille. Mitään ihan suoraa vertauskuvaa on hankala lähteä tarjoamaan. Monster Magnetin stadionmeininki on tästä kaukana, samoin Bongzillan metallisuus tai Fu Manchun kaahaus. Quutsavertausta en lähde edes arpomaan, sillä se tekisi hallaa molemmille bändeille. Se on sanottava, että tuotanto on tässä enemmän kuin kohdillaan. Miehet tietävät, miltä kunnolla fuzzattu putkivahvistin kuulostaa, ja käyttävät tätä tietoa ronskisti hyväkseen. Sitten kun laulu astuu kuvioihin, aletaan olla bändin ytimessä. Melko hapokasta stoner-junnausta ja siihen rauhallinen, vakava, lähes puhelaulun kaltainen leijunta. Happonorsu tarjoaa jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain mustaa. Levy pitää vieläpä kokonaisuutensa kasassa aivan mallikkaasti. Hyvä levy, vaikkakaan ei täydellinen. Siellä täällä poksahtaa inhottavan kornisti jokin ikävästi (nyt sormet ristin merkiksi) grungelta kuulostava vivahde. Näitä hetkellisiä hairahduksia ei ole paljon, mutta ne kuitenkin rikkovat hienoa kokonaisuutta. Kaikki bändin toiminnassa ja biiseissä viittaa kuitenkin siihen, että näitä vivahteita ei ainakaan toivottavasti kanneta pitkään mukana. Toisaalta pitkien biisien rauhallinen auringonpaahde laittaa etsimään varjoa keskellä lumettoman kylmää talvea. Tätä kuunnellessa tulee kuuma. Ei hiki, mutta kuuma. Asiallinen ensilevy monessakin mielessä. Viitteitä jatkostakin olisi havaittavissa, ainakin viidakkorummun mukaan. En laita vastaan. Jos ruotsin rekkatappelijat uppoaa, niin tätä ei kannata jättää väliin.

Written by mirosol

December 28th, 2011 at 8:05 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am

Arviot: Mimica – Sobersounds CDep (2011)

with 3 comments

Mimica – Sobersounds CDep (2011) Ensin meinasin, että kirjoitan arvion juovuksissa. Ihan vaan kostoksi. Sitten kävi kuitenkin niin, että siinä tuli kaikenlaista ja tämä ajatus jäi kaiken “todella tärkeän” toiminnan alle. Selvinpäin tätä sitten aloin pyörittelemään. Henkilökohtaisesti en pidä saatekirjeistä yleisesti. Tähän on varmaankin syynä se, että pienessä tekstissä on vaikea saada ajatuksiaan ja tarkoituksiaan läpi arvioijalle. Samalla kun tulee herkästi täysin väärinymmärretyksi. Mimica ei edes yritä, vaan saatekirjeen virkaa hoitaa kuvitteellinen ainekokoelma, jonka kirjoitusvirheet opettaja on jo punakynännyt. Mukava ja raikas lähestymistapa. Samoin kuin musiikissa. Tosin musiikissa huumori jää vähemmälle. Mimican kvintetti sotkee aineksia monesta suunnasta. Juuri kun alkaa fiilistelemään Go It Alone-tyyppistä riffiä, mukaan temmataan Amorphikselta kuulostavia aineksia. Tai kun duurisoinnut otetaan esiin ja aletaan kuulostaa Kid Dynamitelta, kaikki repäistään seiniltä alas ja siirrytään kylmästi ja varoittamatta Convergen pariin. SOAD-vertauksilta bändi tuskin tulee välttymään, vaikkakin siitä pelleilystä ollaan ihan sopivan välimatkan päässä. Tehokkaan oloista paahtoa. Tosin vahvuutena toimiva tyylilajien runsaudensarvi aiheuttaa myös hyvin kipeän akilleen kantapään. Ehkä liika on vähän liiankin liikaa. Teknisesti ja soundillisesti ep on esimerkillinen harkkotuotos. Tarpeeksi vähän metallia ja tasan nolla prosenttia muovia. Luomisvimman kourissa kettinkiä ulostava bändi on oikeassa siinä, että moottoritiellä pitää mennä kovaa – tosin saattaa helpottaa, jos tietää kumpaan suuntaan on menossa. Levyn nimikkoraita avaajana toimii ehkä koko teoksesta parhaiten. Tässä kun kuulija vedetään vain kerran kölin ali. Välillä väittäisin jopa Refusedin toimineen innoittajana siellä täällä. Ei siis yhtään pöllömpi hardcorebändi tämä Mimica. Livenä saattaisi toimia vielä paremmin.

Written by mirosol

November 25th, 2011 at 6:36 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot – Veriroiske MC (2011)

without comments

Veriroiske – Demo MC (Roistorecords 2011) Verenpunainen kasetti julman raakaa psykoa. Seinäjoen miehet ovat mitä ilmeisimmin perehtyneet aiheeseen vähintääkin riittävällä pieteetillä. Yleissoundi muistuttaa voimakkaasti kasettimankalla treeniksellä vedeltyä tuotantoa – Läskärin loiske ja vetinen virveli kuitenkin tuovat tunnelmat lähelle alan suurnimien atmosfäärejä. Alkuun petyin hieman. Tai no. Enhän edes tiennyt mitä odottaa. Avausraita luottaa yhteen riffin, joka jätti meikäläisen valitettavan kylmäksi. Tyylitajuisesta flangerin käytöstä huolimatta. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut mistään. “Kissimirri” jätti pohtimaan, että miksi tämä on tehty. Tässä vaiheessa bändi vetää valitettavasti esiin blues-kaavan. Torttutukkainen kauhumobiili koukkaa ikävästi ojan puolelta ohi. Seuraava ralli kuulostaa jokseenkin tutulta. Kampean ylipainoisen ruhoni ylös ja siirryn levyhyllyn ääreen. Kyllä. Vuonna 1992, eli 19 vuotta sitten, tehty psykobilly-klassikko saa uuden asun. Nyt voin jo tunnustaa, että “Dead girls don’t cry” älppäriin asti haalimani Nekromantix diskografia on jäänyt aika vähäiselle kulutukselle viime vuosina. Oli miten oli, raakuudessaan tämä veto Nekrofeliasta pesee alkuperäisen kloriitilla ja vetää jätteet vessasta alas ilman sen kummempia vastaväitteitä. Suomennoskin tuntuu melko tuoreelta ja sopivalta. Vieläkin olen hieman kysymysmerkkinä. Koveri pelastaa teoksen omalta alultaan. B-puolen avaava “Palaat luokseni” laittaa miettimään, onko kasetin biisit kenties siinä samassa järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu? Nyt nimittäin lähti oikea vaihde silmään ja heikommat avausraidat jäävät täysin unholaan. Bändin tarkoituksen paksu, palava punainen lanka alkaa hahmottumaan. Kitarasoololiidi nostaa kappaleen tunnelmaa vielä mukavasti. Tekstipuoli ei tarjoa muuta uutta kuin sen, että Batmobilen, Meantraitorssin ja Nekromantixin teemat ovat tällä kertaa suomeksi. Itse biiseistä paras on ehdottomasti kasetin päättävä Mikä-mikä-maa. Nämä kaksi viimeistä haluaisin kuulla tulevaisuudessa vielä paremmin tuotettuina, sillä nämä eivät jätä kylmäksi. Jos siis kuuntelee pelkkää b-puolta, niin uskaltaa sanoa, että tämä on alalajinsa ehdotonta kärkiäkastia tämän vuoden julkaisuissa. Niin joo. Mainitsinko jo, että Tiger Army?

Written by mirosol

November 14th, 2011 at 5:35 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: The Splits – Ghosts / Crazy for You 7” (2011)

with one comment

The Splits – Ghost / Crazy for you 7” (Airiston Punk-Levyt 2011) Ei nyt vi**u oikeesti! Ei tämä ole mitenkään reilua. Miten tämä Airiston Punk-Levyt nyt sitten onkin sellainen lafka, jolla on ainakin kaksi täysin eri persoonallisuutta? Julkaisut on Kakkista (R.I.P.) ja Maakuntaradiota toisella puolella ja toiselle päätyy näitä Moderneja Elämiä ja Nyt tuoreimpana tämä The Splits-sinkku. Kaksi viimeksi mainittua kun eivät ainakaan minun korvissani juuri punkista tiedä, vaan ollaan jossain nyky-garagen aalloilla. Mahtaakohan nyt sitten olla kyseessä joku kuudes aalto garagerockia menossa. En nyt jaksa aloittaa tunnin monologia omasta käsityksestäni siitä miten nuo aallot menevät, mutta reilua tämä ei vieläkään ole. Suorastaan ärsyttävää. Kun kerrankin saa käsiinsä jotain sellaista, jossa kuuluu Jay Reatard oxipameissa The Cub taustaorkesterinaan, niin tätä saa vain kahden biisin verran.

A-puolen “Ghosts” on kerrassaan maukas. Nykivä biitti pyörittää ilmavaa ja kaunista kappeletta eteenpäin kuin vierivä tiiliskivi mukulakivitettyä rinnettä. Säkeistö tuntuu jo itsessään kertosäkeeltä ja todellisen kertsin noustessa leukani tipahti pari senttiä alemmaksi. Kakkospuolen “Crazy About You” jää hiuksenhienosti jälkeen “Ghosts”ista, mutta pitää silti tukevasti kuristuotteensa hengen loppumiseen asti. Purkkapoppimaisuutta kun tällä on mukavasti avauspuolta enemmän.

Nälkä jäi, eikä useakaan kuuntelukerta oikein auta. Lisää olisi saatava. Tuotanto on viileydellään lähes nerokasta, eikä räkää, saati kolinaa olla unohdettu kyydistä. Raakaa ja luonnollisen kuuloista autotallirokkia. Aaah. Siitä onkin aikaa, kun täällä meillä suomessa on tälläistä tehty. Mistään mitään tietämättä veikkailisin, että helsinkiläisnelikon levylautasilla on on nähty ainakin Clorox Girlssiä, The Delmonasia, Manikinssia ja Fifi & The Mach 3:sta. The Reatardsista tai Ramoneksista nyt puhumattakaan. Temmot pysyvät hieman keskitemmon alapuolella ja tähän kun lisätään lähes emoilutyyppiset (tämä on sitten hyvällä sanottu), taatusti päähän jäävät melodiat, niin kuuntelu on kerrassaan mukavaa. Kuudennen kuuntelukerran jälkeen löytyy kyllä jotain negatiivistakin sanottavaa – Sanalipuke olisi ollut kiva. Sitä koukuttuu kaikkeen muuhun niin voimakkaasti, ettei pysty, tai ehkei edes halua keskittyä tekstiin. Josko nämäkin aukeaisivat vielä kunnolla muutaman lisäkuuntelun tukemana. Ja isoreikäinen sen pitäisi olla, kun kerran singlestä kyse! Jossain arviossa olen saattanut sanoa jostain bändistä, että olisi kivaa kuulla mihin bändi kehittyy. Tämän ei tarvi kehittyä enää mihinkään. Mutta tehkää nyt jerranjestas lisää.

Written by mirosol

October 31st, 2011 at 5:34 am