Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘lp’ tag

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am

Arviot: Kakka-Hätä 77 – Huoltoasemalle unohdettu mies LP/CD (2011)

without comments


Kakka-Hätä 77 – Huoltoasemalle unohdettu mies LP/CD (Stupido 2011) Tämä on taatusti hankalin ja pisimpään pohdittu arvio, jonka joudun ikinä kirjoittamaan. Voisin tietysti jatkaa sitä samaa mitä kaikki muutkin tekevät ja ylistää bändiä, tekstejä, soittoa ja soundeja. Minulla on suorastaan molemmat, viha- ja rakkaussuhde tähän levyyn. Yleismaailmallinen miinus piilee uuden materiaalin määrässä. Siinä se levyn heikko kohta sitten olikin. Tästähän olisi siis saanut taas seiskallisen hittejä, mutta silloin loppuunmyydyillä seiskoilla piilevät nerokkaan räkäsoundiset helmet olisivat jääneet kokonaan niiden tiettyjen teennäisten peräreikien haaviin. Ja kuulostaahan tämä todella hyvältä. Tarpeeksi räkää saadaan kunnollisessa studiossakin, kun siellä tiedetään mitä tehdään. Selvinpäin en tosin pysty tätä enää kuuntelemaan. Todellisuuden tuntu on liikaa. Teksteissä muistutetaan siitä mitä maailma todella on. Ja miten paljon meistä jokainen on osa sitä pas*aa tahtomattaankin. Tornionmäki – Vaasankatu all night long on noussut ainakin minulle merkittävimmäksi biisiksi. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun Teemun kynästä irtoaa jotain huomattavan positiivista ja elämänmyönteistä. Vielä muutama vuosi taaksepäin olisin saattanut erehtyä luulemaan kakkiksen “myyneen itsensä” tämän biisin myötä. Ei. Siitä ei ole kysymys. Kerrassaan huono ajatus. Tuttipullonimijässä on tuota samaa sävyä. Siis sitä jossa todetaan, että ihan kaikelle huonolle tässä maailmassa ei voi mitään, mutta pakko se vaan on elää. Niin hyvin kuin se meille köyhille on mahdollista. Levy sietääkin olla pienoinen hitti. Niille ihmisille, joita maailman kylmyys ei voisi vähempää liikuttaa Kakkis saattaisi avata jonkun näkökulman pelkän kuluttamisen ihannoinnin sijaan.

Pitääkö joku Kakka-Hätä 77:aa oikeasti vielä huumoribändinä? Bändistä on todellisuudessa alusta alkaen ollut huumori aika perkeleen kaukana. Joku jossain foorumilla joskus vuosia sitten sanoi Kakkista huumoribändinä kritisoineelle: “Kommentoija on tainnut kuulla bändistä kokonaisen nimen”. Pitää edelleen harvinaisen hyvin paikkaansa. Teemu kirjoittaa edelleen, ja on aina kirjoittanut, niistä asioista, jotka ovat täysin tavallista känniapinaa lähellä. Tai vaihtoehtoisesti niistä, jotka ovat miestä itseään koskettaneet lähtemättömästi. Joka tapauksessa raadollinen arki on vähän jumalattoman huono vitsi. Tuttipullonimijän päätyminen YleX:n tehosoittoon julkaisun aikoihin otti varmasti loput luulot pois niiltä, jotka jaksoivat madonnan ja michael jacksonin välissä kuunnella sanoista pätkääkään.

Teemu koskee teksteillään kaikkia meitä, jotka olemme syntyneet valtakulttuurin väärälle puolelle. Surullisen tuntuisia tarinoita todellisesta maailmasta. Toivon koko sydämestäni, että bändi pysyy ja tekee hyviä biisejä meille kaikille vielä pitkään

Mikä sitten tekee tässä sen mainitsemani vihasuhteen? Huoltoasemalle unohdettu mies ei tarjoa sekuntiakaan eskapismia, joka nykyisen Suomen ja maailman arjen kanssa toimeen tultaessa on vähintäänkin pakollinen piirre viihteen ja kulttuurin kuluttamisessa – maanantaista perjantaihin. Nimittäin perjantaina viideltä naksahtaa taas perhemarketista hankittu halvin keskioluttölkki auki ja Kakkiksen viimeisin teos on taas levylautasella.

Tämä on siis pakkohankinta. Suosittelen. Ja muuten. Noista teennäisistä peräreijistä kun oli kerran puhe, niin minulta puuttuu se KH77/Seksihullut splitti kokonaan. Voin maksaa siitä ihan käyvän hinnan. Huudelkaa foorumilla. Eikä ole väliä kummalla kannella…

Written by mirosol

August 19th, 2011 at 5:22 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: Yleislakko – Vapauden Rautaiset Raamit LP (2011)

with 7 comments


Yleislakko
– Vapauden Rautaiset Raamit LP (Räkälevyt, Psychedelica Records, Pupu’s Bistro 2011)
Yleislakko on sellainen bändi, jota on suht alusta asti tullut seurattua sekä livenä että äännitteinä. Jotkut äänitteet löytyy kotihyllystä jopa useampana kappaleena. Tunnustan, että olen fani, mutta arviota olisi tarkoitus tehdä p.ppp..p..puolueettomasti. Voi tätä objektiivisen musiikinkuuntelun sietämätöntä subjektiivisuutta.

Lähtökohdat toisen YL LP:n kuuntelulle olivat jokseenkin jännittävät. Etukäteen olin kuullut kommentteja vallan uudistuneesta meiningistä: “Räppiäkin ne vetää!”. Itse en halunnut levyltä pieniäkään maistiaisia ennenkuin vinyylin saisi soittimeen pyörimään. Hiukan pelotti, että mitä sieltä tulee.

Silmiin pistävin öh eiku siis korviin pistävin ero ensimmaiseen pitkäsoittoon verrattuna on, että uutukainen on pehmeämpi soundeiltaan ja sovituksiltaan – enemmän tilaa soittimille. Musikaalisempi. Eka LP “dänkädänkä”, toka LP “naa-na-naa-na”. Olen vähän vierastanut Yleislakon Dead Kennedys leimaa. Eiköhän pidetä Jello Jellona ja Antsa Antsana, eihän San Fransiscokaan 1982 – 83 ole Turku 2011. Mieluummin tätä uutta levyä varsinkin vertaa vanhoihin Eppuihin.

Ilmaisun laventaminen on tällä levyllä onnistunut ihan helvetin hyvin. Löytyy räppiä, reggaeta, synkistelyä, hc:tä ja onneksi herkullisesti maustettua, hienosti soitettua peruspunkkia. Antsan ulosanti, oli se sitten suullista tai kirjallista, on vimmaista ja palavaa joka suloisesti potkii päähän muka-rankkoja tusinahuutajia ja ennenkaikkea laput silmillä kulkevaa valtavirtaa. Edelleen. Poliittinen teksti on ironialla kuorrutettua ja viiltävää, huumorilla höystettyä propagandaa verrattuna vaikka Satrun Käpykaartille tekemään toteavaan, perusteltuun, myöskin v*ttumaiseen analyyttiseen ulospurkaukseen.

Mikä sitten tekee Yleislakosta niin helvetin kovan? Arvioijan villi veikkaus on, että järjettömän räjähtävä tekemisen halu joka YL jätkien yhdessä soittamisesta huokuu. Tuo luomisvimma ei varmaan ihan heti voi loppua!

Jos joku kuningas Midas niminen tyyppi, vai kuka se nyt olikaan, sai kosketuksellaan kaiken muuttumaan kullaksi, niin Yleislakon kosketus muuttaa kaiken punkiksi. Olen ihan varma, että kun saisin ujutettua niiden treenilistalle pari iskelmää, lastenlaulua ja virttä niin punk rockiksihan ne siellä olisi väännetty alta aikayksikön! Vaikka ihmekös tuo, siinähän ne on pirun hyviä, imemään sisään arkipäivää, lukemaan sen rivien välit ja sylkemään ulos mehukasta punk rockia. Tällä Vapauden rautaiset raamit- levyllä joku kyllä oli ujuttanut sinne Blue1 – mainosbiisin, mutta sen jostain syystä kyllä huomasi ulostulemassa, sillä Ajatuksen ylistys– biisiä kuunnellessa häiritsevän vahvasti arvioijan silmiin piirtyi kuva mahallaan ja kädet levällään makaavasta mainosvauvasta. Tai sitten arvioijan mielikuvitus on tehnyt tepposet. Tai sitten arvioijalla on vauvakuume. Toivottavasti kyse kuitenkin oli siitä, että lentoyhtiömainosriffi siitä biisistä kuului.

No pitääkö tässä sitten pelätä, että tässä ryhmä luovia, lahjakkaita ja kapinahenkisiä punk – muusikkoja tekee tulevaisuudessa levyjä, jotka meiltä keskiverto – juomaantaipuvaisiltakin punkkareilta menee korkealta yli? No tietty ei pelätä, kun pelkääjistä tulee fasisteja, mutta toivottavasti Yleislakko ei ainakaan ala hc – bändiksi.
Kaikenkaikkiaan hieno levy tämä ja ihan tunnistettavaa YL – meininkiä kutkuttavasti uudistuneena!

Written by jankke

July 4th, 2011 at 8:04 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Phoenix Foundation – No Love Lost LP (2011)

without comments

Phoenix Foundation – No Love Lost LP (Stonehenge, Passing Bells 2011) Sitä ihminen pääsee välillä yllättymään. Tunnustan suoraan, että pienoisen kulttihitin asemaan kivunnut debyytti on edellinen tuotos, joka on pyörinyt tältä orkesterilta soittimessa useasti. Kaikki bändit tietenkin kehittyvät matkansa varrella. Tällä kertaa ollaan kuitenkin varsin kaukana “Don’t be fooled by my smile”:n mustista tunnelmista. Musikillisesti kehitys ei välttämättä ole kulkenut huonompaan suuntaan. Uskoisinkin, että Bob Mouldin sävymaailmaa ollaan haettu jo alusta alkaen, mutta vasta nyt tämä haku on tuottanut järeää tulosta. Melodiat ovat kerrassaan komeita ja sitä huomaa toisinaan päässä pyörivän fraasin: “…like the engine of the train”. Keveitä poppirallatuksiahan nämä, mutta sillä kierteellä, että se kaikkein krusteimman näköinen liimanhaistelijakin voi kuunnella tätä täydellä sydämellä ilman pelkoa valtavirtaistumisesta. Homma hoidetaan edelleen ryhdillä ja genrelle sopivalla uskottavuudella. Ja hyvä niin – tämä kun on tuntunut joiltakin nykyisiltä suuren maailman nimiltä unohtumaan. Jopa biisien rakenteet rikkovat mukavasti totuttuja kaavoja onnistuneesti. Maalaileva osuus teksteistä osuu ja uppoaa kuin lentotukialus majakkaan törmätessään. Siinä se ylistys mitä meikäläiseltä tämän levyn kohdalta sitten irtoaakin. Joudun vetämään teksteistä surullisen johtopäätöksen; Mikäli tätä muuten mainiota levyä kuuntelee sanoihin keskittyneenä, tulee väkisinkin mieleen se joku Rancidin kaveri joka teki joskus samantyyppisen levyn. Kadotetun rakkauden perään haikaillaan. Valitettavasti tämä jättää levyn tekstisisällön vain nipuksi raapivia rakkauslauluja. Aihe on tietysti ikuinen ja siitä voidaan kirjoittaa monella tavalla. Tulen taatusti pyörittämään tätä jatkossakin paljon, mutta takakannen sanoituspräntin kanssa en pysty enää levystä nauttimaan. Suositeltava teos joka tapauksessa. Oikestaan häpeä sille popimpaakin punkkia kuluttavalle tyypille, joka tämän jättää hankkimatta. Tarvii varmaan itsekin ottaa käsittelyyn ne parit välistä jäänyttä älppäriä…

Written by mirosol

July 1st, 2011 at 12:40 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Käpykaarti – LP (2011)

without comments


Käpykaarti – LP (Sarasteen pienmuovi, 2010 tai 2011) Tätä ei kannata lukea, jos ruma kielenkäyttö häiritsee nimittäin pakko käyttää voimasanoja.. Oli täs juttua “Jankke tykkää” arviosta ja nyt löytyi paras mahdollinen ehdokas! Jumalauta, kuulin just Käpykaarti LP:n ja mitään niin punkkia en oo varmaan kuullu pitkiin aikoihin, jos koskaan! On se helvetin hieno tunne ku levyä kuunnelles karvat nousee pystyyn ja kylmät väreet vilistää! Oli niin raju paketti ja sanoja lueskellessa vaan mietti, et kiitti kun puit teksteiksi mun ajatukset. Sovitukset oli niin äärimmäiset et hatunnosto Satrulle jumalauta. Älkää kukaan vittu ikinä tulko sanomaan et PUNK on kuallu ku se ei vittu OO! -Jankke

Written by mirosol

June 2nd, 2011 at 6:54 pm

Arviot: Maakuntaradio – Ehkä huomenna kaikki on toisin CD (2010)

without comments


Maakuntaradio
– Ehkä huomenna kaikki on toisin LP/CD (Airiston Punk-Levyt 2010)
Tämäkin ehti ulos joskus puoli vuotta sitten. Omaa apaattisuuttani en juuri jaksanut kaivella muiden kirjoittamia näkemyksiä esiin. Ehkä huomenna kaikki on toisin jatkaa siitä mihin Ex-tytöille jäi. Kuin hyvän elokuvan hyvä jatko-osa. Nyt ei puhuta mistään beverly hillssin kytistä tai muustakaan paskasta, vaan kunnollisesta saagasta – vaikkapa Saw-sarjasta tai Star Trek-rainoista, joissa pari kolme ensimmäistä olivat oikeasti pirun hyviä elokuvia. Soitto ja laulu kulkee samalla teknisellä tarkkuudella, kuin esikoisella. Soundeista vastaava Alho on tehnyt taas sen minkä parhaiten osaa. Ei mitään moitittavaa. Tämä trio on keitetty niin monessa paikalliskokoonpanossa, että vikaan ei oikeastaan voi mennä. En lähde noita listaamaan, koska se nyt vaan olisi turhaa namedroppausta. “Mä en enää haluu tietää, mikä mulla on, kun kaikki menee aina pieleen.” Huoh. Hyvän mielen pimeä puoli. Sävyltään siis pysytään (mikä on nihilistin vastakohta?) lähes pörröisen tunnelman tasolla. Paha olo tulee Maakuntaradion mukaan sovussa tapahtuvista eroista, emännän vieraissa käymisestä ja yksinäisyydestä. Tälläistä levyä olen suorastaan kaivannut. Voisin jopa sanoa, että Ratsia kohtaa Jonathan Richmanin. Tässä voisi olla se jutun ydin. Eikä tässä mennä edes lällyn puolelle lainkaan. Tasapaino on paikallaan. Ja vielä – ainakin keikoilla Jamin soittamilla uruilla saadaan mukavasti lisää syvyyttä ja massaa yleissoundiin. Tämän puolen vuoden aikana levy on ollut soitossa monen monta kertaa. Nyt kun se taas pyörii soittimessa, niin en ihmettele yhtään miksi. Jokin yhtyeen musiikissa kuitenkin onnistuu pitämään sen pienen porukan suosikkina. Ehkäpä kyse on siitä jo mainitsemastani J. Richmanin (tahattomasta?) vaikutteesta. Sääli sinänsä. Toivottavasti orkesteri ei jää aliarvostettujen suuruuksien joukkoon kovin pitkäksi aikaa. Joka tapauksessa. Maakuntaradion paras työ tähän mennessä.

Written by mirosol

May 29th, 2011 at 7:44 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,