Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Hardcore’ tag

Arviot: Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012)

without comments

Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012) Eyewitness on sydäntälämmittävän hyvä bändi Raisiosta. Ensimmäisellä todistamallani keikalla tuli heti ilmi mistä on kyse. Nimittäin erittäin hyvästä hc-punkista. Yhtye on julkaissut aiemmin yhden CD-R-demon, joka jätti selkeästi parantamisen varaa näinkin potentiaaliselle bändille. Nyt kuitenkin Päättäjät on kännissä-seiskaa kuunnellessa voi todeta, että kehitystä on tapahtunut juuri oikeaan suuntaan.

Levyllä on lähes kaikki kohdallaan. Soundit esimerkiksi ovat erittäin hyvät. Sopivan rosoinen äänimaailma  toimii tässä tapauksessa hyvin. Taustalaulut tekevät paljon hyvää tälle musiikille. Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Kitara on ehkä aavistuksen liian hiljaisella, mutta se ei erityisemmin haittaa. Tämän ei varmastikaan ole tarkoitus olla paskantärkeää hifistely-musiikkia. Kokonaisuus toimii ja se riittää! Lyriikat
käsittelevät mm. uskontoa (tai lähinnä sen naurettavuutta), sotaa, politiikkaa ja viimeisessä biisissä haukutaan myös uusnatseja. Oikein!

Kappaleet ovat pääosin hardcore punkkia. Nopeaa, aggressiivista ja energistä. Viimeisessä biisissä rauhoitutaan soittamaan ska-punkkia. Minusta kyseinen kappale jää levyn heikoimmaksi, sillä olen saanut yliannostuksen vastaavaa musiikkia jo pikkupoikana. Onneksi EP:n loput viisi kappaletta korjaavat tilanteen. EP:n paras veto on nimikkokappale “Päättäjät on kännissä”. Siitä muuten löytyy myös tämän seiskan paras riffi! Toinen kohokohta on levyn aloitusraita “Ettekö tajua!?”

Tätä EP:tä voisi suositella ainakin vanhan suomipunkin ystäville. Täytyy myös sanoa, että tämä bändi on keikoillaan aivan helvetin kova. Sitä ei voi painottaa liikaa. Lisää näin hyviä bändejä Suomeen kiitos!

Written by idiootti

October 3rd, 2012 at 10:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)

without comments

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Written by tomppa

April 13th, 2012 at 8:12 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Haastattelut: Absolutist

without comments

Näin skottilaisen Absolutist -nimisen crust-bändin syyskuussa Turussa keikalla. Kova bändi, vielä kovempi keikka. Yksi tällä hetkellä lempicrust/D-beat-bändeistäni. Päätin tehdä haastiksen bändistä, kun tuli turistua muutenkin kaikkea yhtyeen kitaristilaulaja Shean, joka tekee Absolutist-matskun, kanssa. Sain tän haastiksen vastaukset jo 5.3., mutta oon ollu laiska, enkä jaksanut kääntää vastauksia samantien, mutta tässä tää nyt on. Jos haluu ottaa yhteyttä Absolutikseen, kirjottakaa tänne: shea.campbell.08 [ät] Aberdeen.ac.uk. Haastattelussa vastaili Shea. (P: Minä) (S: Shea)

P: Kerro jotain teidän bändin historiasta. Kuinka kauan Absolutist on ollut kasassa? Miten monta julkaisua teillä on? Ja soittajat? Kuinka vanhoja olette?
S: Bändi perustettiin joskus loppuvuodesta 2010 ja julkaisimme ensimmäisen ep:n “Blasphemy” pari kuukautta myöhemmin. Ennen kesää 2011 me äänitimme ensimmäisen albumimme “Ave”. Silloin bändissä soitti minä (Shea) kitara/laulu, Chris basso/laulu ja Oliver rummut. Chrisin piti palata Irlantiin heti Ave äänitysten jälkeen, joten me löysimme Callumin paikkaamaan häntä. Oliver 20, minä 21 ja Callum 23.

P: Onko teillä ollut paljon keikkoja ja kiertueita Britanniassa tai ulkomailla?
S: Me ollaan soitettu jonkun verran keikkoja ympäri Skotlantia ja meillä on ollut kaksi Irlannin kiertuetta ja yksi Skandinavian kiertue kesällä 2011. Soitimme Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Ruotsissa ja Suomessa me soitimme Valdsamt Mostandin, loistavan d-beat/crust bändin kanssa. Myös mahtavia jätkiä. Maalis-huhtikuussa 2012 aiomme soittaa Euroopassa (Ranska, Sveitsi, Saksa ja Belgia)

P: Mitkä bändit ovat inspiroineet musiikkianne?
S: Me rakastamme paljon kaikkea punk- ja hardcore -musaa. Monet Scandinavia-scenen bändit ovat loistavia, joten kun aloitimme, niin vaikuttajina toimi Matyrdod, Wolfbrigade, Nuclear Death Terror ja sen tapaiset. Mutta me myös rakastamme hitaampaa matskua niinkuin Morne, Unkind jne.

P: Mitä mieltä olette päihteistä, väkivallasta ja eläinkokeista?
S: Emme edusta päihteiden käyttöä. Ihmiset ovat vapaita käyttämään mitä itse haluavat ja he saattavat oppia vain kokemalla. Keitä me olemme sanomaan mitä pitää tehdä? Väkivalta on osa ihmisluontoa ja on ollut jo satoja vuosia, joskus on parempi että kaksi ihmista ratkaisevat riitansa siten kuin puhumalla toisten selän takana jne. Kotiväkivalta ja väkivalta johonkin heikompaa tai sellaiseen joka ei ole valinnut väkivaltaa kohtaan on heti rasismia tai fasismia jota ei voi missään nimessä hyväksyä muutenkaan. Ehkä pitäisi lopettaa eläinkokeet ja käyttää testeissä vaikka pappeja, pankinjohtajia tai politiikkoja eläinten sijaan.

P: Onko siellä minkälainen scene, onko paljon bändejä, levykauppoja, keikkoja ja punkkareita?
S: On pieniä omistautuneita ryhmiä tottakai, esimerkiksi Belfastissa on iso scene, joka saa paljon aikaan (http://www.warzonecollective.com/). Sitten on ympäri maata yksittäisiä punkkareita, jotka järkkäilee keikkoja ja auttaa mahtavilla tavoilla. Joitain loistavia bändejä on esim. Twisted mass, Droppin Bombs ja Clocked Out.

P: Tykkäätkö tai seuraatko suomalaista punkkia?
S: Tykkäsin muutamasta suomalaisesta bändistä jonkun verran ennen kuin kävimme Suomessa kiertueella. Mutta siellä ollessamme löysimme monia mahtavia bändejä: Ekaria, Pahaa verta, Ydinperhe ja Unkind mm. olivat uskomattomia.

P: Mitä haluatte sanoa biiseissänne?
S: Me käsittelemme paljon asioita uskonnosta sosiaaliluokkiin. Mutta jokainen arvioi niitä itse.

P: Absolutist oli Suomessa viime syyskuussa jos muistan oikein. Mitä piditte Suomesta? Onko ollut suunnitelmissa tulla joskus uudestaan?
S: Suomi oli uskomaton. Se oli ensimmäinen kerta siellä ja emme ajatelleet että ensimmäinen kiertue voisi mennä niin saumattamomasti ja ongelmitta. Soitimme yhden keikan Helsingissä klubilla mikä kusi, koska keikan järkkääjä ei ollut hirveän diy-henkinen. Mutta me opimme läksymme, soitamme vain bändien ja järkkääjien kanssa, jotka pyörivät scenessä. Meidän kanssa kulki kaverimme Seve Backlashistäja hän katsoi peräämme paremmin kuin olisimme voineet uskoa ja ihmiset jotka majoittivat meitä pitivät meistä niin hyvää huolta. Olemme suunnitelleet että tulisimme takaisin Suomeen ensi vuonna ja soittaisimme enemmän keikkoja ja menisimme myös Venäjälle.

P:Haastattelu rupeaa loppumaan. Haluatko sanoa vielä jotain lopuksi?
S: Kiitos paljon sulle haastattelusta, ja kiitos kaikille jotka auttoivat meitä Suomessa. We can’t wait to get back!

Kiitos!

Written by piezu

April 11th, 2012 at 11:02 am

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am

Arviot: Mimica – Sobersounds CDep (2011)

with 3 comments

Mimica – Sobersounds CDep (2011) Ensin meinasin, että kirjoitan arvion juovuksissa. Ihan vaan kostoksi. Sitten kävi kuitenkin niin, että siinä tuli kaikenlaista ja tämä ajatus jäi kaiken “todella tärkeän” toiminnan alle. Selvinpäin tätä sitten aloin pyörittelemään. Henkilökohtaisesti en pidä saatekirjeistä yleisesti. Tähän on varmaankin syynä se, että pienessä tekstissä on vaikea saada ajatuksiaan ja tarkoituksiaan läpi arvioijalle. Samalla kun tulee herkästi täysin väärinymmärretyksi. Mimica ei edes yritä, vaan saatekirjeen virkaa hoitaa kuvitteellinen ainekokoelma, jonka kirjoitusvirheet opettaja on jo punakynännyt. Mukava ja raikas lähestymistapa. Samoin kuin musiikissa. Tosin musiikissa huumori jää vähemmälle. Mimican kvintetti sotkee aineksia monesta suunnasta. Juuri kun alkaa fiilistelemään Go It Alone-tyyppistä riffiä, mukaan temmataan Amorphikselta kuulostavia aineksia. Tai kun duurisoinnut otetaan esiin ja aletaan kuulostaa Kid Dynamitelta, kaikki repäistään seiniltä alas ja siirrytään kylmästi ja varoittamatta Convergen pariin. SOAD-vertauksilta bändi tuskin tulee välttymään, vaikkakin siitä pelleilystä ollaan ihan sopivan välimatkan päässä. Tehokkaan oloista paahtoa. Tosin vahvuutena toimiva tyylilajien runsaudensarvi aiheuttaa myös hyvin kipeän akilleen kantapään. Ehkä liika on vähän liiankin liikaa. Teknisesti ja soundillisesti ep on esimerkillinen harkkotuotos. Tarpeeksi vähän metallia ja tasan nolla prosenttia muovia. Luomisvimman kourissa kettinkiä ulostava bändi on oikeassa siinä, että moottoritiellä pitää mennä kovaa – tosin saattaa helpottaa, jos tietää kumpaan suuntaan on menossa. Levyn nimikkoraita avaajana toimii ehkä koko teoksesta parhaiten. Tässä kun kuulija vedetään vain kerran kölin ali. Välillä väittäisin jopa Refusedin toimineen innoittajana siellä täällä. Ei siis yhtään pöllömpi hardcorebändi tämä Mimica. Livenä saattaisi toimia vielä paremmin.

Written by mirosol

November 25th, 2011 at 6:36 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: The Reality Show – A Candle In Hell 7” ep (2011)

with one comment

The Reality Show – A Candle In Hell 7” (RR, Raakanaama, Psychedelica 2011) Uudehkon turkulaisbändin debyyttiseiska on mahtava koulukirjaesimerkki uuden äänimaailman luomisesta hardcoren puitteissa. Olen kuulevinani Black Widown kaltaista kannabishuuruista riffittelyä sekoitettuna Man Is The Bastardin power-violenceen ja Convergen matikkaheviin. Kaikista osasista on koottu kasaan ne parhaat ominaisuudet, kuten stonerin suuruudenhulluus. Matikkahevistä on tarttunut mukaan teknisen oloiset ja äärimmäistä tarkkuutta vaativat ohi 4/4 beatin lyövät iskennät. Laulu on taas puhtainta power-violencea heti sen jälkeen kun kulutin E.B.S.:n splittiälpeen loppuun viime vuosituhannen puolella. Neljään biisiin mahtuu riittävästi asiaa ja koukkuja. Täyspitkä, no ainakin yli 28 minuuttinen, saattaisi tuoda jouluisen tunnelman ruoansulatusjärjestelmälle. Tästä syystä tuo neljä rallia on juuri sopiva näyte yhtyeen taidoista.

Kokoonpano junttaa teknisen vimmatusti lopputuloksenaan tuoretta, mutta silti tutun oloista hardcorea. Levyn olemassaolo on täysin oikeutettu ja uskallan veikata bändille hyvinkin nousujohteista tulevaisuutta. Kun kerran soitto, huuto, sovitukset, sävellykset ja asenne on enemmän kuin kohdallaan, on tästä harvinaisen hyvä lähteä raivaamaan tietä vähintäänkin teknis-metallisemman harkon kulttiorkesteriksi.

Kansitaiteen mystiset kuvastot eivät oikein allekirjoittaneelle avaudu. Se tosin saattaa kertoa enemmän minusta kuin itse teoksesta, mutta CHRZUn piirrokset ovat yhtä kaikki sen verran maukkaita, että merkityksiä on mukavan ahdistavaa yrittää löytää enemmänkin.

Kerrassaan napakka paketti modernia, raakaa hardcorea paketoituna komeisiin, mustavalkoisiin kansiin.

Written by mirosol

September 25th, 2011 at 5:00 am

Arviot: Noituus – Mögäten maailmanloppuun CS (2011)

without comments


Noituus
– Mögäten maailmanloppuun CS (Räkälevyt 2011)
Tässäpä kasetillinen oppikirjatason esimerkkiä crustista. Jopa enemmän kuin lääkäri määrää, mutta tämä onkin noitatohtorien määräämä annostus. Laitoin Mögäten maailmanloppuun – kassun auton soittimeen yks aamu töihin ajellessa ja tärykalvoille räjähti kutkuttavan räkäistä, kaoottista ja vaarallista crustia. Se ei pelkästään kuulunut vaan myös tuntui ja jopa haisi crustilta. Se on hyvä, akka oli vaihteeksi hyvällä päällä töihin tullessaan.

Vähän alkoi mietityttää, et miks se niin hyvälle tuntui?? Ehkä syynä on mögän tuoma (jopa alitajuisesti kaivattu) vaihtelu tehotuotanto – crustiin tottuneelle korvalle?

Mihin hittoon sitä kitaraakaan muuten tarvitaan? Noituus ainakin menis ihan piloille, jos mukaan ympättäis joku näppäräsorminen saaristolaiskitaristi. Sen verran komeasti basso pörisee ja särisee. Rummut paukkuu niin punkisti, että melkein itkettää ja Veikki huutaa parhaimmillaan kuin raivohullu teinityttö – mahtavaa!

Mulla on ollut sellainen fantasian tapainen ties kuinka kauan, et ois ollut hienoa istua Birminghamin Mermaid – pubissa 80- luvulla (jos oisin ollu täysikäinenkin…) ihmettelemässä Napalm Deathin early days keikkoja. Kyllä tuli nyt mieleen, et sopis se Noituuskin sinne grindcoren kehtoon siinä fantasiassa. Kuunnelkaas itse, ei ole kovin kaukana Nappiksen DEMOiluajoista.

Noituus pitäis määrätä pakolliseksi oppimääräksi tämän päivän crust – yrittäjille ja kuuntelijoille, ettei pääsisi se crustin syvin olemus unohtumaan. Kertakaikkisen miellyttävä kuuntelukokemus (heh) – GRIND THE BASTARDS DOWN!

Written by jankke

August 15th, 2011 at 10:18 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: Tuhkaus – 7” (2011)

with one comment


Tuhkaus – 7” (Roku, Psychedelica 2011) Mitä täällä tapahtuu? Ihan oikeasti? Otin ja asetin levyn lautaselle ja kohtuullisen miellyttävän asennon sohvalle. Kansi kourassa tietenkin. Oletusarvoisesti ajattelin, ettei sanoista kuitenkaan saa mitään selvää. Ensimmäinen puolisko meni niinkuin krustiseiskat nyt yleensäkkin menevät. Tiukkaa peruskrustia. Teemoina uskonnolliset lahkot, kuten lestaadiolaiset, kansanedustajuus ja sotien todellisuus yleensä. Aika perushuttua punkkibändille, eikö totta. Rumien asioiden kuvaaminen matalan graafisesti kuitenkin herätti vähän turhankin todellisia kuvia näistä aiheista. Sopivaa naivismia mukana. Tekstit mitä ilmeisimmin kirjoitetaan tosissaan, muttei vakavissaan. Tämä asenne on pelkkää plussaa. Ainakin jos mielii elää pidempään kuin seitsentoistakesäiseksi. Eli melko mitäänsanomatonta peruskrustia. Aloin jo melkein kaivella näppäimistöä arvion kirjoittamiseksi siitä, miten perus-crust-punk on edelleen meillä suomessa voimissaan, ja asiallisia orkestereita tulee nykyään mukavasti vastaan. Eikä siinä mitään, ettei yritetä väkisin tehdä “jotain uutta”. Parempi vaan. Taidekoulupunk kun ei meikälläisen hyllyyn mitenkään ihan kivuttomasti istu. No. Pyöritetäänpäs nyt vielä toinen puoli ainakin kerran, ennen lopullista tuomiota. Tässä kohtaa tulee se kysymys, että mitä täällä tapahtuu. Bändin nimikkobiisi pysäyttää nöyrän arvioijan. Raahaudun ylös ja laitan puolen alusta. Ymmärtääkö kukaan, jos kuvailen tätä Motörheadin soittamaksi Driller Killeriksi? D-hakkaus, sointukulun pyörittäminen “nyrkillä naamaan” -tyyppisesti ja teksti, joka ei jätä kellekkään arvailun varaan mitä halutaan sanoa. Olisiko tämä ollut vain yksi hitti muuten lajityypillisen bändin levyllä? No ei. Ulluh paukuttaa vasaraa päähään komeiden kaikujen ja saatanallisten efektien voimalla. Napinpainajat taas tuo positiivisesti mieleen joku vuosi takaperin ainakin minuun suuren vaikutuksen tehneen Psyched To Die:n ja Sotakone palaa taas nimikkobiisiin paahtoon. Voi pojat. Onneksi en hävittänyt tätä juovuspäissäni, kun se erään keikan yhteydessä omistukseeni päätyi. Ikävä sanoa, että se a-puoli ei tehnyt mitään kummenpaa, tai lähtemätöntä vaikutusta. Seiskan kääntöpuoli kyllä teki. Kun vielä Lestat olisi survottu välipaloineen b-puolelle, niin aijai.

Written by mirosol

June 18th, 2011 at 7:31 am

Arviot: Krähäjy – Päähän, mahaan ja putkahan CS (2010)

without comments

Krähäjy – Päähän, mahaan ja putkahan CS (Tu Hero Tapes, 2010) Nyt mennään kovaa. Jo vuosina 2008 ja 2009 äänitetty “Päähän, mahaan ja putkahan” kasetti päätyi käsiini vasta äskettäin. Vaikka villin viisikon paahto jääkin velkaa Hate Unitin kaltaisille tekijöille, toisinaan epäilen kuuntelevani vanhoja hyviä Valse Tristen seiskoja neljävitosella kolmekolmosen sijaan. Lajityypilliseen tapaan elämää on elettävä itse ja kiireiset pukumiehet voivat painua vittuun. Toisella ja kolmannella kierroksella äänitettä alkaa ovet avautua. Ei taatusti sovi jokaiseen kotiin ja jokaiseen arkipäivään. Sen verran tiukasta paketista on kuitenkin kyse, että helposti alkaa ihmettelemään. Miksei tästä ole kukaan pitänyt isompaa meteliä missään? Soiton puolesta ei juuri negatiivista sanottavaa löydy. Edes etsimällä. Lopun parit liveraidat ottavat lopuiltakin epäilyiltä niskat nurin. Smyn ja Hugen huudot tasapainottavat toisiaan ja touhu pysyy komeasti kasassa. Kaikki eivät näillä temmoilla moiseen kykene. Äänimaailma on toisinaan hieman turhan kotikutuoista. Siitä hieman miinusta. Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia. Hieman läskiä soundiin ja maailmalle. Näin kovalle anarkistiselle vanhankoulun hardcorelle on aina kysyntää.

Written by mirosol

June 15th, 2011 at 2:58 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Kiertueblogi: Raivoraittius kaakkoisaasiassa

without comments

Saimme tiedon, että Raivoraittius pitää täällä interwebin ihmeellisessä maailmassa kiertuepäiväkirjaa kaakkoisaasian turneestaan. Tässä pieni ote englanniksi, lisää onnistumisia ja pettymyksiä maailmalta osoitteesta: http://raivoraittius.wordpress.com/

Suspicious venues, nervous breakdowns and a lot of fun

What’s wrong with you?

Oh, just another breakdown.

On the night before last I didn’t get any sleep and that took a surprisingly high toll on my mood. We took a train from Kediri to Malang early in the morning. So no sleep, no breakfast, four and half hours on a completely full train with no hope of getting a seat and a constant flow of vendors trying to sell anything and using the wonderful marketing strategy known as loud yelling. Well, it was bearable and as soon as we arrived in Malang we ate some tahu (tofu) and tempeh with rice, like we do three times a day.

Our Kediri show was in no less than a strip club, complete with dancing poles and boxes of tissues on each table. We played on the bar desk. The show went well and the sound was better than average. The other bands were good, especially a band called Hantamrata. The people who organized the show had rented the place, so we didn’t really have anything to do with the evil people behind it. They invited us to go there for free after the show ended and the place was opened for business. We didn’t.

Malang. A bus trip to the out door venue. On the way we saw an example of privilege and injustice: a high end neighborhood. The campus where the show was was also pretty chic and shiny, with marble and glass everywhere, surrounded by a fence with guards on the gate. I don’t know if the show was open for students only or for everyone. I’ll find out soon.

Things looked good at first. The first band we saw was Xenobiotic, grindcore with female vocals. Excellent stuff. There were some good distros and we did a little shopping and trading, which was fun. There was also a Food Not Bombs stall and an anarchist zine library. I read a little about the mudslides in East Jawa, some kind of corporate caused eco catastrophe that’s ruined the lives of lots and lots of people, I don’t remember how many.

At some point I was really tired and annoyed and angry and pissed off and murderous and destructive and crying for no real reason, like sometimes may happen. It seemed to be the perfect mood to play a show in. The show was for my part the most energetic so far and the audience seemed to like it too. Someone even seemed to know the finnish lyrics for the refrain of one of our songs. I got a little too wild though, and at the beginning of our first song I fell down, breaking the skin on my knee and twisting my wrist, which luckily didn’t disrupt the rest of the gig. So, another photo for the upcoming injury gallery. Tuukka is the only one still intact, though he got some blisters on his toes from playing basketball in bare feet. He emptied them with a safety pin in candle light during a black out.

Oh, in Pati I did the basketball throw of the century. A one handed cartwheel with the ball in my other hand, and straight from the landing I tossed the ball in the general direction of the basket and whoop!!!!! It didn’t even touch the rim! It was a stroke of pure luck or otherwise I’m capable of anything!But we all are, so that’s nothing special.

In Kudus me and Janne got to ride bikes, which was great.

Half way through the tour. The others went out for a little partying last night while I stayed in and read some zines.

Gotta go!

xjussix

(ps. We’ve heard about four live covers of that Agnostic Front song Gotta gotta gotta go! or what ever it may be called.)

Kuten todettu, lisää tuntoja kaukomailta: http://raivoraittius.wordpress.com/

Written by mirosol

June 1st, 2011 at 8:19 pm