Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘aplevyt’ tag

Keikkaraportit: Häiriköt, So Called Plan & Dwyers Klubilla 27.4.2012

without comments

Punkrokkia ja keskikaljaa perjantaina, mikä jottei! Varsinkin, kun keikkaillat ihan pelkästään yleisön edustajan roolissa on liian harvinaista herkkua nykyään, joten olihan tuonne pakko lähteä. Klubin hintatason sekä toisinaan pahan makuisen hanakaljan peloittelemana suunnaattiin ekaksi Daily Newsin häppäreille, jossa tavattiin myös RPRC:n edustaja. Halpojen neloskaljojen rohkaisemana siirryttiin Klubille puoli yhdeksitoista, jolloin oli soiton määrä alkaa. Eipä alkanu. Perusmeno taas kai, eli bändit venaili yleisöä saapuvaksi.

Viimein Dwyers kuitenkin aloitti. Bändillä on vitun toimivia punk-biisejä ja muutenkin keikkakunto on todella tasaisen vahva. Tosin bändin lukuisia kertoja nähneenä tuo tasainen vahvuus alkaa kääntymään itseään vastaan. Biisit on kuitenkin hyviä, joten kyllähän tuota mielellään kuuntelee, vaikka live-esiintyminen ei varsinaisesti tuokaan mitään lisäarvoa soitettavaan musaan. Tänä aamuna sain tietää, että tämä keikka oli aikalailla varmasti bändin viimeinen. Harmi, olisin toki mielelläni vielä muutamat levylliset tätä kamaa kuunnellut.

Tokana soittanut So Called Plan oli kyllä vihoviimeisintä paskaa mitä oon vähään aikaan kuullu. Kovin koitettiin miettiä, että miks vitussa joku alkaa tollasta musaa soittamaan. Kaipa tommosesta kakarat ehkä tykkää.

Häiriköt oli vitun kova. Taatusti parasta punkrokkia mitä tässä maassa tällä hetkellä tehdään. Joka kerta myös pitää pällistellä, että kuinka perkeleen kova punk-rumpali Maukka oikeen onkaan. Noin sitä punkkia mätkitään menemään! Uuden EP:n biisit tais tulla melkeen kaikki ja ”Tulevaisuus on musta”-biisi onkin soinut koko päivän päässä. Seiskaa en kuitenkaan keikalta hankkinut, kun baaritiski vei voiton kukkarosta ja pitsaa piti vielä jäljelle jääneillä masseilla hakea.

Olihan tuo periaatteessa sellainen ilta, mistä tiesi jo etukäteen, et mitä on tulossa. Ei sen kummempia yllätyksiä, mutta ei tarviskaan. Kaksi hyvää bändiä tarjoili punkrokkia, ni mitäs siinä sit enää muuta vaatiskaan. Kiitos erittäin paljon AP-levyjen puuhastelijoille tästä!

Written by papu

May 15th, 2012 at 7:12 am

Arviot: The Dwyers – Bowling with Jesus CD (2011)

without comments

The Dwyers – Bowling with Jesus CD (Airiston Punk-Levyt 2011) Kokemusta yhtyeestä oli kertynyt kahden livetilanteen verran ennen kuin sain arviolevyn kätösiini. Aikani erittäin hienoa kansikuvaa ihailtuani, sujautin levyn auton soittimeen ja nyt jo viikon päivät on levyä tullut kuunneltua ajellessa. On muuten oikein näppärä keino tutustua musiikillisiin tuotoksiin juurikin kaahailemisen lomassa!

Ja mitä sieltä korviin sitten kantautuikaan? No perskeles, napakan oloista, radiosoittolistaystävällistä ”ameriikan” punk rockia. Terhakkaasti soitettuja ralleja, joita kuunnellessa mieleen pulpahtelee assosiaatioita sellaisiin yhtyeisiin kuin Green Day, Social Distortion, Backyard Babies, jopa Mike Monroe – ei siis ehkä ihan tyypillisiä mielleyhtymiä, mitä punkrokista äkkiseltään kuvittelisi, mutta ei huonoja. Ihan jokaisessa punkkareiden treenikämpässä ei saataisi tällaista matskua soitettua vaikka haluaisivatkin.

Niille, jotka haluavat punkkinsa räkäisenä, vaarallisena ja vimmaisena, Dwyers lienee liian rock… Tässä meinaan lätty, jossa ei tarvita vanhaa viisautta soitannan pienten epätarkkuuksien korvautumisesta räyhäkkäällä asenteella, sillä sellaisia ei ole vaan koko levy on kunnianhimoisen oloisesti soitettua punkahtavaa rockia. Radiosoittolistaystävällisyys ja rokkimeininki ovat epäilemättä Dwyers miehistössä tietoinen valinta, sillä punkin suhteen asiantuntemusta kyllä pitäisi löytymän. Biisien sanoituksista en ihan täysin päässyt perille pelkästään kuuntelemalla, mutta mitään poliittista tai erityisen kiukkuista sanomaa ei julisteta vaan jopa ehkä vähän emoillenkin laulellaan kuninkaista ja kuningattarista tai tytöistä – niin kuin rokkibändit tekevätkin.

Miten tällaista punkahtavaa rockia sitten käytetään? Livenä the Dwyers ei niinkään toimi pienissä punkluolissa perinteisten seiskaseiska – ja hc – bändien kera vaan paremminkin isommilla rokkiklubeilla vaikka lämppäämässä mitä tahansa noista mielleyhtymissä mainitsemaani yhtyettä. Ja vaikka the Dwyers on punkkinsa vimmaisena ja vaarallisena haluavalle siis turhan rock, niin tässä nytkin taustalla soivan kaupallisen rockmusiikkiin erikoistuneen radiokanavan soittolistoilla mikä tahansa Bowling with Jesus levyn biisi potkisi persuuksille ihan helvetisti!

Written by jankke

June 29th, 2011 at 7:36 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Maakuntaradio – Ehkä huomenna kaikki on toisin CD (2010)

without comments


Maakuntaradio
– Ehkä huomenna kaikki on toisin LP/CD (Airiston Punk-Levyt 2010)
Tämäkin ehti ulos joskus puoli vuotta sitten. Omaa apaattisuuttani en juuri jaksanut kaivella muiden kirjoittamia näkemyksiä esiin. Ehkä huomenna kaikki on toisin jatkaa siitä mihin Ex-tytöille jäi. Kuin hyvän elokuvan hyvä jatko-osa. Nyt ei puhuta mistään beverly hillssin kytistä tai muustakaan paskasta, vaan kunnollisesta saagasta – vaikkapa Saw-sarjasta tai Star Trek-rainoista, joissa pari kolme ensimmäistä olivat oikeasti pirun hyviä elokuvia. Soitto ja laulu kulkee samalla teknisellä tarkkuudella, kuin esikoisella. Soundeista vastaava Alho on tehnyt taas sen minkä parhaiten osaa. Ei mitään moitittavaa. Tämä trio on keitetty niin monessa paikalliskokoonpanossa, että vikaan ei oikeastaan voi mennä. En lähde noita listaamaan, koska se nyt vaan olisi turhaa namedroppausta. “Mä en enää haluu tietää, mikä mulla on, kun kaikki menee aina pieleen.” Huoh. Hyvän mielen pimeä puoli. Sävyltään siis pysytään (mikä on nihilistin vastakohta?) lähes pörröisen tunnelman tasolla. Paha olo tulee Maakuntaradion mukaan sovussa tapahtuvista eroista, emännän vieraissa käymisestä ja yksinäisyydestä. Tälläistä levyä olen suorastaan kaivannut. Voisin jopa sanoa, että Ratsia kohtaa Jonathan Richmanin. Tässä voisi olla se jutun ydin. Eikä tässä mennä edes lällyn puolelle lainkaan. Tasapaino on paikallaan. Ja vielä – ainakin keikoilla Jamin soittamilla uruilla saadaan mukavasti lisää syvyyttä ja massaa yleissoundiin. Tämän puolen vuoden aikana levy on ollut soitossa monen monta kertaa. Nyt kun se taas pyörii soittimessa, niin en ihmettele yhtään miksi. Jokin yhtyeen musiikissa kuitenkin onnistuu pitämään sen pienen porukan suosikkina. Ehkäpä kyse on siitä jo mainitsemastani J. Richmanin (tahattomasta?) vaikutteesta. Sääli sinänsä. Toivottavasti orkesteri ei jää aliarvostettujen suuruuksien joukkoon kovin pitkäksi aikaa. Joka tapauksessa. Maakuntaradion paras työ tähän mennessä.

Written by mirosol

May 29th, 2011 at 7:44 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,