Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Levyarviot’ Category

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am

Arviot: Mimica – Sobersounds CDep (2011)

with 3 comments

Mimica – Sobersounds CDep (2011) Ensin meinasin, että kirjoitan arvion juovuksissa. Ihan vaan kostoksi. Sitten kävi kuitenkin niin, että siinä tuli kaikenlaista ja tämä ajatus jäi kaiken “todella tärkeän” toiminnan alle. Selvinpäin tätä sitten aloin pyörittelemään. Henkilökohtaisesti en pidä saatekirjeistä yleisesti. Tähän on varmaankin syynä se, että pienessä tekstissä on vaikea saada ajatuksiaan ja tarkoituksiaan läpi arvioijalle. Samalla kun tulee herkästi täysin väärinymmärretyksi. Mimica ei edes yritä, vaan saatekirjeen virkaa hoitaa kuvitteellinen ainekokoelma, jonka kirjoitusvirheet opettaja on jo punakynännyt. Mukava ja raikas lähestymistapa. Samoin kuin musiikissa. Tosin musiikissa huumori jää vähemmälle. Mimican kvintetti sotkee aineksia monesta suunnasta. Juuri kun alkaa fiilistelemään Go It Alone-tyyppistä riffiä, mukaan temmataan Amorphikselta kuulostavia aineksia. Tai kun duurisoinnut otetaan esiin ja aletaan kuulostaa Kid Dynamitelta, kaikki repäistään seiniltä alas ja siirrytään kylmästi ja varoittamatta Convergen pariin. SOAD-vertauksilta bändi tuskin tulee välttymään, vaikkakin siitä pelleilystä ollaan ihan sopivan välimatkan päässä. Tehokkaan oloista paahtoa. Tosin vahvuutena toimiva tyylilajien runsaudensarvi aiheuttaa myös hyvin kipeän akilleen kantapään. Ehkä liika on vähän liiankin liikaa. Teknisesti ja soundillisesti ep on esimerkillinen harkkotuotos. Tarpeeksi vähän metallia ja tasan nolla prosenttia muovia. Luomisvimman kourissa kettinkiä ulostava bändi on oikeassa siinä, että moottoritiellä pitää mennä kovaa – tosin saattaa helpottaa, jos tietää kumpaan suuntaan on menossa. Levyn nimikkoraita avaajana toimii ehkä koko teoksesta parhaiten. Tässä kun kuulija vedetään vain kerran kölin ali. Välillä väittäisin jopa Refusedin toimineen innoittajana siellä täällä. Ei siis yhtään pöllömpi hardcorebändi tämä Mimica. Livenä saattaisi toimia vielä paremmin.

Written by mirosol

November 25th, 2011 at 6:36 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot – Veriroiske MC (2011)

without comments

Veriroiske – Demo MC (Roistorecords 2011) Verenpunainen kasetti julman raakaa psykoa. Seinäjoen miehet ovat mitä ilmeisimmin perehtyneet aiheeseen vähintääkin riittävällä pieteetillä. Yleissoundi muistuttaa voimakkaasti kasettimankalla treeniksellä vedeltyä tuotantoa – Läskärin loiske ja vetinen virveli kuitenkin tuovat tunnelmat lähelle alan suurnimien atmosfäärejä. Alkuun petyin hieman. Tai no. Enhän edes tiennyt mitä odottaa. Avausraita luottaa yhteen riffin, joka jätti meikäläisen valitettavan kylmäksi. Tyylitajuisesta flangerin käytöstä huolimatta. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut mistään. “Kissimirri” jätti pohtimaan, että miksi tämä on tehty. Tässä vaiheessa bändi vetää valitettavasti esiin blues-kaavan. Torttutukkainen kauhumobiili koukkaa ikävästi ojan puolelta ohi. Seuraava ralli kuulostaa jokseenkin tutulta. Kampean ylipainoisen ruhoni ylös ja siirryn levyhyllyn ääreen. Kyllä. Vuonna 1992, eli 19 vuotta sitten, tehty psykobilly-klassikko saa uuden asun. Nyt voin jo tunnustaa, että “Dead girls don’t cry” älppäriin asti haalimani Nekromantix diskografia on jäänyt aika vähäiselle kulutukselle viime vuosina. Oli miten oli, raakuudessaan tämä veto Nekrofeliasta pesee alkuperäisen kloriitilla ja vetää jätteet vessasta alas ilman sen kummempia vastaväitteitä. Suomennoskin tuntuu melko tuoreelta ja sopivalta. Vieläkin olen hieman kysymysmerkkinä. Koveri pelastaa teoksen omalta alultaan. B-puolen avaava “Palaat luokseni” laittaa miettimään, onko kasetin biisit kenties siinä samassa järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu? Nyt nimittäin lähti oikea vaihde silmään ja heikommat avausraidat jäävät täysin unholaan. Bändin tarkoituksen paksu, palava punainen lanka alkaa hahmottumaan. Kitarasoololiidi nostaa kappaleen tunnelmaa vielä mukavasti. Tekstipuoli ei tarjoa muuta uutta kuin sen, että Batmobilen, Meantraitorssin ja Nekromantixin teemat ovat tällä kertaa suomeksi. Itse biiseistä paras on ehdottomasti kasetin päättävä Mikä-mikä-maa. Nämä kaksi viimeistä haluaisin kuulla tulevaisuudessa vielä paremmin tuotettuina, sillä nämä eivät jätä kylmäksi. Jos siis kuuntelee pelkkää b-puolta, niin uskaltaa sanoa, että tämä on alalajinsa ehdotonta kärkiäkastia tämän vuoden julkaisuissa. Niin joo. Mainitsinko jo, että Tiger Army?

Written by mirosol

November 14th, 2011 at 5:35 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: The Splits – Ghosts / Crazy for You 7” (2011)

with one comment

The Splits – Ghost / Crazy for you 7” (Airiston Punk-Levyt 2011) Ei nyt vi**u oikeesti! Ei tämä ole mitenkään reilua. Miten tämä Airiston Punk-Levyt nyt sitten onkin sellainen lafka, jolla on ainakin kaksi täysin eri persoonallisuutta? Julkaisut on Kakkista (R.I.P.) ja Maakuntaradiota toisella puolella ja toiselle päätyy näitä Moderneja Elämiä ja Nyt tuoreimpana tämä The Splits-sinkku. Kaksi viimeksi mainittua kun eivät ainakaan minun korvissani juuri punkista tiedä, vaan ollaan jossain nyky-garagen aalloilla. Mahtaakohan nyt sitten olla kyseessä joku kuudes aalto garagerockia menossa. En nyt jaksa aloittaa tunnin monologia omasta käsityksestäni siitä miten nuo aallot menevät, mutta reilua tämä ei vieläkään ole. Suorastaan ärsyttävää. Kun kerrankin saa käsiinsä jotain sellaista, jossa kuuluu Jay Reatard oxipameissa The Cub taustaorkesterinaan, niin tätä saa vain kahden biisin verran.

A-puolen “Ghosts” on kerrassaan maukas. Nykivä biitti pyörittää ilmavaa ja kaunista kappeletta eteenpäin kuin vierivä tiiliskivi mukulakivitettyä rinnettä. Säkeistö tuntuu jo itsessään kertosäkeeltä ja todellisen kertsin noustessa leukani tipahti pari senttiä alemmaksi. Kakkospuolen “Crazy About You” jää hiuksenhienosti jälkeen “Ghosts”ista, mutta pitää silti tukevasti kuristuotteensa hengen loppumiseen asti. Purkkapoppimaisuutta kun tällä on mukavasti avauspuolta enemmän.

Nälkä jäi, eikä useakaan kuuntelukerta oikein auta. Lisää olisi saatava. Tuotanto on viileydellään lähes nerokasta, eikä räkää, saati kolinaa olla unohdettu kyydistä. Raakaa ja luonnollisen kuuloista autotallirokkia. Aaah. Siitä onkin aikaa, kun täällä meillä suomessa on tälläistä tehty. Mistään mitään tietämättä veikkailisin, että helsinkiläisnelikon levylautasilla on on nähty ainakin Clorox Girlssiä, The Delmonasia, Manikinssia ja Fifi & The Mach 3:sta. The Reatardsista tai Ramoneksista nyt puhumattakaan. Temmot pysyvät hieman keskitemmon alapuolella ja tähän kun lisätään lähes emoilutyyppiset (tämä on sitten hyvällä sanottu), taatusti päähän jäävät melodiat, niin kuuntelu on kerrassaan mukavaa. Kuudennen kuuntelukerran jälkeen löytyy kyllä jotain negatiivistakin sanottavaa – Sanalipuke olisi ollut kiva. Sitä koukuttuu kaikkeen muuhun niin voimakkaasti, ettei pysty, tai ehkei edes halua keskittyä tekstiin. Josko nämäkin aukeaisivat vielä kunnolla muutaman lisäkuuntelun tukemana. Ja isoreikäinen sen pitäisi olla, kun kerran singlestä kyse! Jossain arviossa olen saattanut sanoa jostain bändistä, että olisi kivaa kuulla mihin bändi kehittyy. Tämän ei tarvi kehittyä enää mihinkään. Mutta tehkää nyt jerranjestas lisää.

Written by mirosol

October 31st, 2011 at 5:34 am

Arviot: Maniac Miracles – Positive Anger! CD (2011)

without comments

Maniac Miracles – Positive Anger! CD (2011)  Harmittaa vähän, etten päässyt katsomaan MM konkareita sosikselle. Mirosol kuitenkin oli hommannut mulle tämän uuden levyn arvioitavaksi. -98 äänitetty When Do We Care on silloin tällöin omassa soittimessa pyörinyt ja jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta tai sukupuolisidonnaista “samassa – veneessä – oloa” tunnen Myra Maniaciin. Siinä lähtötunnelmat levyn kuuntelulle, positiivisen uteliaat.

Eka / nimibiisi oli pettymys. Synkillä väreillä maalattua rokkia. Aavistuksen popahtavakin maku tuli – kreditoidun taustalaulajattaren pikkuoravasoundista vissiin. Avausraidan jälkeen meininki onneksi paranee, muuttuu punkimmaksi. Soundia on kyllä MM raskauttanut. Siellä täällä aistittavissa the Avengers vaikutteita.

Jostain syystä Myran kuittaamat kappaleet toimii paremmin kuin säveltäjäkolleegansa Flagburnerin. Syy lienee se, että koen F:n biisit melko mahtipontisina “mä en ainakaan pelkää politiikkaa” rock-kappaleina, kun taas Myran biisit soljuvat vaivattomammin. Edelleen voidaan tehdä kahtiajakoa levyn suomen- ja englanninkielisten osien välillä. Lauluosuudet enkkupiiseissä on suorittamista, ei mitään karaokelaulantaa sentään, mutta suomeksi vedettäessä Myra on enempi mukana ja niissä on suloista vimmaa. Hei MM, laulukieleksi suomi ja pändin nimeksi Maaninen Mehuhetki! 😉

Rumpukompistakin piti jotain sanomani, mutta se oivallus on vallan päässyt unohtumaan. Järjettömän väkivaltaisesti kuoliaaksi hakatun Sophie Lancasterin muistoksi oli tehty laulu, se on mainitsemisen arvoinen yksityiskohta. Levy päättyy Tassun tekemään, muuta materiaalia kiukkuisempaan kappaleeseen. Tämän sepustuksen taas päätän ystävälliseen ja vihjailevaan sävyyn: allekirjoittanut lähtisi kyllä mielellään oman soittokoplansa kanssa Maniac Miraclesin kera samalle keikalle soittelemaan!

Written by jankke

October 28th, 2011 at 5:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: 1981 – Decay 7” (2011)

without comments

 

1981 – Decay 7″ (Kämäset levyt 2011) Tässä on yhtye ja levy, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä lähestulkoon poikkeuksetta. Joskus käy niin, että hyvää musiikkia puhkeaa omasta kotikylästä. Voihan niin käydä useinkin. En haluaisi kehua liikaa, koska levy tämäkin on muiden joukossa.

Anarkopunk oli jostain syystä jäänyt omalta osaltani hieman pimentoon ja siksi ojennankin mielessäni 1981:lle genren julkistamispalkinnon. Jotkut ovat kritisoineet yhtyettä siitä, että sen kaikki hyvät kikat on kopioitu suoraan vanhoilta brittibändeiltä kuten The Mob ja Zounds, mutta koska kyseiset yhtyeet olivat itselleni vielä vieraita kun tutustuin 1981:n, ei tuollainen voinut minua häiritä. Päinvastoin, se sai minut kiinnostumaan kokonaan uudesta musiikkityylistä.

Käsittääkseni anarkopunkin perusajatus on tehdä hyvää ja koukuttavaa pop-musiikkia anarkistisilla sanoituksilla. Ja onhan niitä sitten räkäisempiä ja punkimpiakin bändejä, mutta 1981 kuuluu ainakin tällä levyllä siihen heleän kirkkaaseen osastoon, joka ei siis kuulosta punkilta juuri lainkaan, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Sanoitukset – vaikka musiikki onkin ainakin itselleni voimaannuttavaa ja mielialaa kohottavaa – käsittelevät pettymystä maailmaan (tai ehkä paremminkin ihmiseen) ja muutoksen mahdollisuuteen. Eihän tuollainen pessimismi ole kovin rakentavaa, mutta nyt ei olekaan tarkoitus rakentaa, vaan hajottaa vanhoja, haitallisia toimintamalleja ja ajatusrakenteita, jotta niiden tilalle voisi kasvaa jotain uutta ja luonnollisempaa.


 

Written by mirosol

October 24th, 2011 at 5:51 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Petturin Palkka – Kaikellaista Harmia 7″ ep (2011)

without comments


Petturin Palkka
– Kaikellaista Harmia 7″ ep (Räkälevyt, Tuska & Ahdistus, Worst Case Scenario)
 Sain levyn jotain 2 kk sitten, enpä innostunut. Hautautui hyllyyn. Kaivoin sen päivänvaloon tätä varten.

7 piisiä hardcore punkkia nais/mies huudolla. Asia tekstein ollaan liikkeellä, joista Raiskattu vapaus kiinnosti eniten. Soitto toimii kyllä hyvin, mutta mitään ajatusta tää ei mulle anna, bändi suorittaa tehtävänsä hyvinkin ennalta-arvattavasti. Punk on vuosikymmenien aikana kaikkine mausteineen kierrätetty jo niin monesti. Eihän tää nyt täysin metsään mene, mutta tosi kasvoton on. Kannattais miettiä seuraavaksi uusia eväitä, tarjonta on joka puolella tosi kovaa nyt.

Written by tomppa

October 21st, 2011 at 5:03 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Armless Children – 5 Track ep 7” (2011)

without comments

Armless Children – 5 Track 7” ep (Raakanaama) Nyt tulvi olohuoneen täydeltä tylyäkin tylympää meteliä. Kädettömien lasten ep on onnituneesti velkaa Doomille, mutta tiukkuudessa jäädään kuitenkin hienoisesti Kylmän Sodan jalkoihin. Eli d-biitillä mennään ja kovaa. Meno pysyy hurjasta vauhdistaan huolimatta kasassa mallikkaasti. Olen tainnut ollut liian pitkään selvinpäin, sillä kaahausten rakenteet jäävät enemmän tai vähemmän hämärän peittoon. Tällä osa-alueella väitän vaikutteen tulevan ennemmin Cloak/Daggerin ja Black Flagin suunnasta kuin mistään muualta. Ahdistavaa kuvastoa tarjoava kansitaide sopii levyn kääreeksi kuin nyrkki silmään. Tekstipuoli on epämukavasti linjassa taideiden kanssa. Epämukavasti siis siinä mielessä, että ahdistavuutta löydetään lajityypillisistä paikoista, kuten kuolemasta ja sodista. Tavallaan tuo sovitusten rikkonaisuus tuo tiettyä raikkautta ja omaa otetta biiseihin, jotka peruskaavaa noudattaen olisivat hyvinkin konformistisia, perinteisen d-jylläyksen jälkeläisiä. Pyörää ei siis ole keksitty uudestaan, mutta näihin puurattaisiin on kuitenkin lisätty kuuden tuuman rautanaulat – tarkoituksena mitä ilmeisimmin tehdä hippien uimapatjoista selvää jälkeä. Tässä jalossa tehtävässä urheasti onnistuen.

Soundimaailma on tutun oloinen ylisärötettyine kielisoittimineen ja tiukkaan pakattuine kompressioineen. Dynamiikkaa tai nyansseja kannattaakin mennä kaivelemaan ihan muiden orkesterien teoksilta. Kyseessä on hyvinkin varteenotettava trio modernin d-tahkonnan alalle. Ja nimenomaan modernin.

Written by mirosol

October 17th, 2011 at 4:37 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Eyewitness – Machine CDr (2011)

without comments

Eyewitness – Machine CDr (2011) Tämän lähemmäksi ei tunnelmassa voi päästä suomipunkin alkuräjähdyksen aikoja. Ne, jotka ehkä harmittelevat, etteivät ikänsä puolesta ehtineet sitä seuraamaan heti 80-luvun alussa, huoli pois – Eyewitness on täällä!

Nuoret miehet Raisiosta soittavat erittäin perinteistä, raakaa ja vimmaista punkrokkia suomalaisittain, mutta englanniksi. Räkäistä ja vihaista asennetta löytyy siihen malliin, että konkaritkin voisivat ottaa EW:ltä uutta kipinää punkkiinsa. Hc-lokeroon en aikonut tätä ympätä, mutta kun sitä suomipunkin alkuräjähdyksen jälkeistä nousukautta miettii, niin kyllähän Laman ja Appendixin hengessä vanhan koulun suomihooceetä tässä paukutetaan. Vaikka ilahduttavan selvästi vaikutteet Machine ep:ltä erottuvatkin, niin sielutonta tribuutin nimissä kopiointia tämä ei missään nimessä ole. Jätkät ovat saaneet aikaan persoonallista punkkia perinteitä kunnioittaen ja räkäistä vimmaa tulvien.

Tekstit huudetaan piiseihin hieman tiputellen ja sanat melko alkutavupainotteisesti. Se on kyllä ihan ok ja antaa oman leimansa pakettiin. Pakko kuitenkin myöntää, että olis kiva kuulla yks piisi suomeks vedettynä ihan uteliaisuuttani. Ei siks, et meikä ymmärtäis paremmin, vaan et selviäis millainen vaikutus äidinkielellään huutamisella olis Eyewitness meininkiin. Voimaa varmaan tulis vielä lisää, mutta se kuulostaa jopa vaaralliselta, koska nykyiselläänkin soittavat suohon monta kokeneempaa pändiä.

Eyewitnessin rytmiosasto toimii yhteen mainiosti ja sovitukset antaa tilaa koko kolmikon toteuttaa vimmaista punkrokkiaan. Kai muistin mainita, että erittäin vanhan koulun punkrokkia vedetään? Sinällään loistava uutinen, kun kyseessä on nuorta väkeä. Punk ei kuole! Tällä ep:llä paljastettaisiin tosipunkkarit feikeistä niinkuin lykkäämällä herneen akan patjan alle saisi selville prinsessat. Nimittäin, jos tätä kuunnellessa ei tee mieli pittiin ja pogoamaan, niin sitten ei ole punk(kari)henkeä tyypissä pätkääkään!

Written by jankke

October 14th, 2011 at 4:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Jukka Kiesi – Kaupungista kaupunkiin 7” ep (2011)

without comments

Jukka Kiesi – Kaupungista kaupunkiin 7” ep (Airiston Punk-Levyt 2011) Herra Kiesi ansaitsi korkean paikkansa nykymusiikissa esikois-ep:n turvin, jonka tunnelmat kuljettivat tyhjätaskun kävelemään rantakartanoiden tyhjille pihoille kadonnutta maalaisjärkeä ja rakkautta kaivaten. Tämä tietysti nosti odotukset hyvin korkealle uuden tuotannon osalta. Äskettäin käsiini päätynyt Kaupungista kaupunkiin herättää mukavan rauhallisia tunteita ollen samalla kuitenkin edeltäjäänsä huomattavasti filosofisempi teos. Taustalla velloo edelleen kritiikki nyky-yhteiskunnan järjettömyyttä kohtaan vaikka rakkauden tunnetta kaivataan haikeasti edelleen. Kiesi ei enää lyö ihmisen tyhmyyttä suoraan kuulijan korville sanomalla asioita niin kuin ne ovat, vaan jättää runollisen tyynesti nämä johtopäätökset kuulijalle itselleen. Kappaleiden sävellykset itsessään ovat kasvaneet vain vähän. Pop-sovitukset selkeiden sointukulkujen kanssa ovat Kiesin suunnaton vahvuus. Neljään biisiin mahtuu suuria tunteita ja arkipäiväisiä oivalluksia, joista jokainen kävelee autuaan tietämättömänä ohi päivittäin. Uskallanpa veikata, että Kiesin teoksilla voi vielä olla suunnaton vaikutus yhteiskuntaamme. Tämä vaatii sen, että mies hyväksytään merkittävänä pop-musiikintekijänä muuallakin kuin punk-piireissä. Tämän viimeisimmän ep:n myötä en kuitenkaan voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että oikeisiin käsiin päätyessään Kiesille ilmaantuu vientiä naistenlehtien sivuille. Ajatelkaapa nyt. Musiikki teksteineen on selvästi sitä tavaraa, joka saa varauksettomat viisi tähteä esimerkiksi MeNaiset-lehden arvioissa. Tätä kautta on siis, ainakin minun mielestäni, mahdollista päästä esittämään Herra Kiesin näkemyksiä vallitsevasta maailmastamme myös sinne täysin tavallisten työssäkävijöiden arkeen. Ja mihin se sitten johtaakaan, kun ne 10 000 sairaanhoitajaa, toimistosihteeriä, osastonhoitajaa, lakinaista, sihteerikköä, kassaneitiä ja pysäköinninvalvojaa huomaa ymmärtävänsä mikä maailmassamme todella on vikana? Se se vasta anarkiaa olisikin. Toivotaan parasta ja toivotaan myös sitä, ettei erittäin mallikkaasti alkanut Jukka Kiesi-saaga lopu vielä pitkään aikaan. Takaraivoni aistii kulman takana vuoden 2017, jolloin julkaistaan Jukan “Parhaat” kokoelma 20 000 kappaleen painoksena – sisältäen parhaat palat Kiesin yhdeltätoista seiskatuumaiselta ja kolmelta maxilta. Oli miten oli, Jukka Kiesi on parasta kotimaista miesjakitara/singersongwriter-tavaraa mitä tänä päivänä on tarjolla.

Written by mirosol

October 7th, 2011 at 5:49 am