Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012) Eyewitness on sydäntälämmittävän hyvä bändi Raisiosta. Ensimmäisellä todistamallani keikalla tuli heti ilmi mistä on kyse. Nimittäin erittäin hyvästä hc-punkista. Yhtye on julkaissut aiemmin yhden CD-R-demon, joka jätti selkeästi parantamisen varaa näinkin potentiaaliselle bändille. Nyt kuitenkin Päättäjät on kännissä-seiskaa kuunnellessa voi todeta, että kehitystä on tapahtunut juuri oikeaan suuntaan….
Arvio: The Sound – From the lion’s mouth (1981) LP
Britit ovat taitaneet vaihtoehtoisen rockin siitä asti, kun sitä ensi kertaa alettiin jossakin kellarissa paukuttaa. Adrian Borlandin luotsaamat yhtyeet muodostuivat punk-vääntämisen ja minimalistisen elektronisen musiikin kautta The Sound -nimiseksi kulminaatiopisteeksi. Kaikki tämä soololevyjä ja sivuprojekteja myöten 1999 miehen mukana junan alle. The Sound perustettiin 1979 The Outsiders bändin hajoamisen jälkeen ja oli huomattavasti monipuolisempi kokonaisuus….
Arviot: Noituus – s/t 7″ ep (2012)
Noituus – s/t 7 ″ ep (2012) Minä ja Noituus Ensimmäinen kohtaamiseni noituuden kanssa sijoittuu lapsuuteen, jolloin ihmettelin miksi isoäitini täydenkuun aikana vaeltaa pitkin taloa tai todistettavasti pystyi näyttämään kädellään kaivon paikan. Rauha hänen sielulleen. Turku on kumma maa. Kahvaa myöten veloissaan ja katuja kansoittaa opiskelijat ja eläkeläiset. Tekee kaikkensa tukahduttaakseen kaikenlaisen ”kapinan” ja potee…
Arvio: Sad Lovers & Giants – Epic Garden Music -reissue (1982)
Aliarvostettujen ja sitä kautta unohdettujen brittibändien ehdottomaan eliittiin lukeutuva Sad Lovers & Giants aiheuttaa väristyksiä kerta toisensa jälkeen. Bändi perustettiin 1980 neljän nuoren miehen toimesta Englannin Watfordissa. Koska nykyään kaikki musiikki on lokeroitava, Sad Lovers & Giants soittaa koskettavaa, mutta synkkää post-punkkia/alternative rockia. Ensimmäinen pitkäsoitto oli myös Midnight Music -levy-yhtiön esikoisjulkaisu Epic Garden Music(1982), joka…
Heavy Days in Doomtown – DIY-festarointia Tanskanmaalla
Jossain vaiheessa netin syövereistä alkoi ilmestyä linkkejä uudesta doom-festarista Köpiksessä. Tarjonta muokkautui jonkun verrankin matkan varrella, mutta lopputulos pisti kehräämään ilosta: The Wounded Kings, Solstice, Devil, Pilgrim, Jex Thoth jne. Suomi-osastoa edusti Lord Vicar, Jess and the Ancient Ones ja Profetus. Tapahtuman sivuilla korostettiin moneen kertaan DIY-aatetta festarin toteuttamisessa. Tämä näkyi kiitettävästi myös lipun hinnoissa:…
Keikkaraportit: Häiriköt, So Called Plan & Dwyers Klubilla 27.4.2012
Punkrokkia ja keskikaljaa perjantaina, mikä jottei! Varsinkin, kun keikkaillat ihan pelkästään yleisön edustajan roolissa on liian harvinaista herkkua nykyään, joten olihan tuonne pakko lähteä. Klubin hintatason sekä toisinaan pahan makuisen hanakaljan peloittelemana suunnaattiin ekaksi Daily Newsin häppäreille, jossa tavattiin myös RPRC:n edustaja. Halpojen neloskaljojen rohkaisemana siirryttiin Klubille puoli yhdeksitoista, jolloin oli soiton määrä alkaa. Eipä…
Arviot: Hisko Detria – Static Raw Power Kraut CDr (2012)
Hisko Detria – Static Raw Power Kraut CDr (2012) Alkuun riemastun: Uusi päiväunilevyni on täällä. Tiedättehän sen väsyneen olotilan kun (työ)päivän päätteeksi jaksaa tasan laittaa jonkun sopivan levyn soimaan ja retkahtaa sohvalle koira kainalossa. Neljän minuutin introhenkisen leijunnan jälkeen sitä on sitten jo lähdetäänkin jyrkemmin sekavien päiväunien maailmaan. Ja vauhti vaan kasvaa. Hienoahan tämä! Voihan…
Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)
Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?! Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin…
Haastattelut: Absolutist
Näin skottilaisen Absolutist -nimisen crust-bändin syyskuussa Turussa keikalla. Kova bändi, vielä kovempi keikka. Yksi tällä hetkellä lempicrust/D-beat-bändeistäni. Päätin tehdä haastiksen bändistä, kun tuli turistua muutenkin kaikkea yhtyeen kitaristilaulaja Shean, joka tekee Absolutist-matskun, kanssa. Sain tän haastiksen vastaukset jo 5.3., mutta oon ollu laiska, enkä jaksanut kääntää vastauksia samantien, mutta tässä tää nyt on. Jos haluu ottaa…
Arviot: Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7”
Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7” EP (Airiston Punk-Levyt 2011) Sääli sinänsä. Soundit osuvat kuin miljoona volttia, eikä biiseissä ole oikein mitään negatiivista – paitsi.. Tuntuu kuin olisin kuullut tämän joskus aiemmin. En ole. Tämä nyt vaan kuulostaa sekoitukselta Luonteria, Luumäkiä, vähän ehkä jopa Häiriköitä ja pariakymmentä muuta kotimaista punkrokin nimeen vannovaa bändiä. Ja nimenomaan…