Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Demo’ tag

Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)

without comments

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Written by tomppa

April 13th, 2012 at 8:12 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Arviot:Identiteettikriisi Demo cd-r 2011

without comments

Identiteettikriisi – Demo CDR (2011) Ensimmäisen kerran kuulin bändin musaa viime joulukuussa kun kriisi oli pommarissa keikalla. Vitun hyvä keikka mielestäni, vaikka soittajat ei tainnu oikee tykätä kun piti olla koko keikan selvänä. Keikan jälkeen sain Miikkaselta bändin demon ja heti seuraavana päinänä pistin demon soimaan ja pidin kuulemastani melkein enemmän kuin livenä. Ensimäisen kuuntelu kerran jälkeen tuli mieleen että laulu on vähän liian hiljasella tai kitara muuttaa sen puuroksi. Kuuntelin demon pari kertaa läpi ja pistin sen levyhyllyyn homehtumaan. Biisit jäivät heti soimaan päässä varsinkin “Ei Osteta Mitään Yhteistä” soi päässä kunnes radiosta joku diskojumputus.

Vähän aikaa sitten pyydettiin kuitenkin tekemään kriisin demosta levyarvio. Kaivoin demo taas esille ja kuuntelin levyn taas läpi. Ehkä se laulu ei olekaan liian hiljaisella vaan se on just sopivalla. Demosta tulee väkisin mieleen Pelle, Ratsia, Ypöt, sun muut -77/uudenaallon bändit, mutta biisit ei ole kuitenkaan millään tavalla liikaa matkitulta. Itseasiassa ratsiat ym. on niin puhki kuunnelluita että tää demo kuulostaa paljon tuoreemmalta. Varsin laihan näköiset kannet saattavat vähän hämätä vaikkei pelkkien kansien perusteella saisi luoda milelipiteitä. Henkilöhohtaisesti diggaan kuitenki selailla kansia samalla kun kuuntelen levyä. Riffit on soitettu todella tarkasti ja biisit pysyy hyvin kasassa. Kaikissa neljässä demon biisissä on melkein sama soittotempo. Sanat kertoo jokapäiväisistä murheista, tunteista, turhautumisesta ja elämisen ristiriidoista. Soittajat ovat jo suht vanhoja mutta biisit potkii nuorekkaan vimmaisella voimalla kovaa päähän. Nuoruudenkapinaa löytyy vieläkin. Kitaramelodiat on tarkaan mietitty  ja laulumelodiat komppaa hyvin mukana tasaisella rumpukompilla höystettynä pitää huolen että biisit jää soimaan päähän. Se on demossa hyvä, että siihen ei ole tungettu väkisin liikaa biisejä. CD-R kestää vain vajaa 12 min ja siinä on neljä kappaletta joista ei ole yhtään sellaista selvästi huonompaa biisiä. melkein kaikissa demon biiseissä on kyllä hittiainesta. Ja kun itse olen ehkä vähän enempi hoocee ihmisiä niin melko usein tälläisissä levyiissä tulee kyllästyminen mutta tässä päinvastoin, haluisi kuulla lisää. En tiedä mistä tarkalleen levyä saa, paitsi soittajilta – mutta kannattaa hankkia tämä demo itselleen. Ei varmasti tule hutiostosta!!

Written by piezu

March 9th, 2012 at 8:39 pm

Arviot – Veriroiske MC (2011)

without comments

Veriroiske – Demo MC (Roistorecords 2011) Verenpunainen kasetti julman raakaa psykoa. Seinäjoen miehet ovat mitä ilmeisimmin perehtyneet aiheeseen vähintääkin riittävällä pieteetillä. Yleissoundi muistuttaa voimakkaasti kasettimankalla treeniksellä vedeltyä tuotantoa – Läskärin loiske ja vetinen virveli kuitenkin tuovat tunnelmat lähelle alan suurnimien atmosfäärejä. Alkuun petyin hieman. Tai no. Enhän edes tiennyt mitä odottaa. Avausraita luottaa yhteen riffin, joka jätti meikäläisen valitettavan kylmäksi. Tyylitajuisesta flangerin käytöstä huolimatta. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut mistään. “Kissimirri” jätti pohtimaan, että miksi tämä on tehty. Tässä vaiheessa bändi vetää valitettavasti esiin blues-kaavan. Torttutukkainen kauhumobiili koukkaa ikävästi ojan puolelta ohi. Seuraava ralli kuulostaa jokseenkin tutulta. Kampean ylipainoisen ruhoni ylös ja siirryn levyhyllyn ääreen. Kyllä. Vuonna 1992, eli 19 vuotta sitten, tehty psykobilly-klassikko saa uuden asun. Nyt voin jo tunnustaa, että “Dead girls don’t cry” älppäriin asti haalimani Nekromantix diskografia on jäänyt aika vähäiselle kulutukselle viime vuosina. Oli miten oli, raakuudessaan tämä veto Nekrofeliasta pesee alkuperäisen kloriitilla ja vetää jätteet vessasta alas ilman sen kummempia vastaväitteitä. Suomennoskin tuntuu melko tuoreelta ja sopivalta. Vieläkin olen hieman kysymysmerkkinä. Koveri pelastaa teoksen omalta alultaan. B-puolen avaava “Palaat luokseni” laittaa miettimään, onko kasetin biisit kenties siinä samassa järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu? Nyt nimittäin lähti oikea vaihde silmään ja heikommat avausraidat jäävät täysin unholaan. Bändin tarkoituksen paksu, palava punainen lanka alkaa hahmottumaan. Kitarasoololiidi nostaa kappaleen tunnelmaa vielä mukavasti. Tekstipuoli ei tarjoa muuta uutta kuin sen, että Batmobilen, Meantraitorssin ja Nekromantixin teemat ovat tällä kertaa suomeksi. Itse biiseistä paras on ehdottomasti kasetin päättävä Mikä-mikä-maa. Nämä kaksi viimeistä haluaisin kuulla tulevaisuudessa vielä paremmin tuotettuina, sillä nämä eivät jätä kylmäksi. Jos siis kuuntelee pelkkää b-puolta, niin uskaltaa sanoa, että tämä on alalajinsa ehdotonta kärkiäkastia tämän vuoden julkaisuissa. Niin joo. Mainitsinko jo, että Tiger Army?

Written by mirosol

November 14th, 2011 at 5:35 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Arviot: Tuhkaus – Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009)

without comments


Tuhkaus
– Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009)
 Ei maailma olekaan ihan läpeensä paha paikka. Muutenhan Tuhkauskin olisi jäänyt yhden demon projektiksi. Tätä demon arviota kirjoittaessani Tuhkaus on jo ehtinyt saada aikaiseksi 7″ äänitteenkin ja keikkailuakin on harjoitettu eikä loppua vielä näy. Mutta keskitytään siis tähän 2009 tehtyyn demoon.

Noituuteen ei yhtyettä kannata lähteä vertaamaan, vaikka Veikki molemmissa huutaakin, Noituuteen verrattuna Tuhkaus on sinfoniaorkesteri. Tässä zinessä aiemmin ilmestyneessä Tuhkaus 7″ arviossaan mirosol oli kuullut Driller Killerin tapaista tunnelmaa (taisi tosin olla Motörheadin kera). Itsellekin tuli kyllä tätä demoa kuunnellessa erityisesti Driller Killer mieleen ja muutkin Ruotsi-crust bändit, kuten Anti-Cimex ja Avskum. Driller Killerin metallisuus kuitenkin Tuhkauksen tapauksessa korvattu punkrokilla ja mörinäisempi karjuminen Veikin mainiolla “raivohullu teinityttö”-huutamisella.

Jos nyt hieman vielä jatkais Driller Killer vertausta, niin mulle tuli seuraavanlainen mielikuva siitä:

Kuvitelkaa brutaali sotatilanne, jossa kaksi vihollisarmeijaa yrittää tuhota toisensa. Toisessa joukossa taistelevat rinta rinnan Driller Killer, Noituus ja Tuhkaus. Driller Killer on panssarivaunu. Ennenkuin se on edes päässyt kunnolla liikkeelle murskavoimineen, Noituus on käynyt moottorisahalla pilkkomassa puolet vihollisarmeijasta. Siis sen puolikkaan, mikä Tuhkaukselta oli jäänyt viikatteella ja kirveellä lahtaamatta ennenkuin se lähti jo baariin. Jos tuo mielikuva ei jostain syystä muka oikein auennut, niin voisin kyllä toisellakin tapaa Tuhkauksen kuvailla: se on mustaa samettia, joka on helmien ja paljettien sijaan kirjailtu lasinsirpaleilla ja piikkilangalla.

Biisit on lyhyitä ja napakoita, h*lvetin rokkaavaa hc-crustia. Käytän sanaa ro(c)k tässä positiivisessa mielessä, sillä vaikka Tuhkaus ei olekaan crustin saralla keksinyt pyörää uudestaan, eikä tarvitsekaan, niin nimenomaan se ro(c)k nostaa Tuhkaus-crustin mun arvoasteikolla keskivertoa korkeammalle. D-beat vie biisejä sutjakkaasti niinkuin pitääkin. Kitarasoolojakin kuullaan, mutta ne eivät tuo mieleen kreppitukkaisia miehiä jumppatrikoissaan vaan Varukersin. Basisti on ketterä kaveri ja Veikki on kova crust-huutaja, kaikki sen nyt tietää.

Koko ajan ei kaahata sata lasissa, mutta hitaammissakaan vedoissa ei olla tingitty raskaudesta tai raakuudesta. Soundimaailma on täyteläinen, rumpujen pikku sihinät ja kihinätkin kuuluu mainiosti. Veikeitä sampleja oli ripoteltu sinne tänne. Sanoistakin saa hyvin selvää, viimeisessä biisissä (raita 16) huudetaan ihan selvästi, että “täällä sataa, banaaneita sataa!” Hmmmm, vai olikos se sittenkin “Totaalista sotaa!” ??

Written by jankke

September 16th, 2011 at 7:04 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: H.A.P.A.N. – Eräpäivä CDr (2011)

without comments


H.A.P.A.N.
– Eräpäivä CDr (Papulevyt 2011)
Punkveteraani on sana. On se. Ihan oikeasti. Mitä se sitten tarkoittaa? Itse määrittelisin sen jotenkin näin: Punkveteraani on henkilö, joka on kunnostautunut skenessä monien vuosien aikana, ja hänen meriittilistallaan on mahdollisesti kymmeniä eri julkaisuja. Kokoonpanoja ja bändejä on matkan varrella ollut vähintäänkin riittävästi. Punk on elämäntapa. Harva räkänokkateininä Exploitedinsa kuunnellut enää vaihtaa takaisin Arja Korisevaan. Punk nyt vaan on “se juttu”, josta ei koskaan kasva yli. H.A.P.A.N. on orkesteri, jonka lasken kotimaiseen veteraaniluokkaan. Bändillä on varmasti vielä aikaa parantua teknisesti, mutta ei tämä mitään Dream Theateria tule koskaan olemaan. Eikä sitä edes yritetä. Teksti on voimakasta, eikä Jankke katso kompromisseja hyvällä. Tämä tulee varsin selväksi viimeistään raitojen kolme ja neljä kohdalla. Juuret ovat niin syvällä seiskaseiskan räkäisemmällä puolella, että kunnioitusta löytyy helposti. “Onko sitä viinaa, vai eikö sitä oo?!” – saa arvioijanne elämään muutamia viinahuuruisia öitä uudelleen. Niitä bileitä en vaihtaisi mihinkään, vaikka monia muita tilanteita elämän varrelta kyllä. Kuuteen biisiin mahtuu suoraviivaista politiikkaa ja välillä tunnelmat ovat suoraan kuin Advertsin parhailta päiviltä. Loppukaneettina onkin todettava: Hyvähän tämä ei ole, mutta niin perkeleen kova, että suorastaan odottaa mitä turun ja raision veteraanit tekevät seuraavaksi. Keikkoja olisi ainakin siisti nähdä…

Written by mirosol

May 22nd, 2011 at 6:18 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,