Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘CDr’ tag

Arviot: Hisko Detria – Static Raw Power Kraut CDr (2012)

without comments

Hisko Detria – Static Raw Power Kraut CDr (2012) Alkuun riemastun: Uusi päiväunilevyni on täällä. Tiedättehän sen väsyneen olotilan kun (työ)päivän päätteeksi jaksaa tasan laittaa jonkun sopivan levyn soimaan ja retkahtaa sohvalle koira kainalossa. Neljän minuutin introhenkisen leijunnan jälkeen sitä on sitten jo lähdetäänkin jyrkemmin sekavien päiväunien maailmaan. Ja vauhti vaan kasvaa. Hienoahan tämä! Voihan pyörivät spiraalit. Soundipolitiikka on hallussa. Läskiä on ja koko kuultavan äänen spektri on hivelee korvia pullasudilla. Sitä voi ihan fiiliksen mukaan keskittyä elämään basson elävien kuvioiden maailmassa, tai komppikitaroiden junamaisessa raiteiden vaihtelussa. Toinen kitarahan soittaa jatkuvaa sooloa tai vaihtoehtoisesti käsittämättömän pitkää liidiä. Ensimmäisen “Nothing Happens”-teoksen lopussa tarjottimellinen hampurilaispapereita valahtaa yksityiskohtaisesti kosmisen fly-in hampurilaisravintolan roskiksen laitoja pitkin poistoputkessa aurinkoisen niitylle maatuen välittömästi. “Poserslave” kappaleessa nimittäin kierretään ympäri aurinkoista peltoa milloin milläkin kulkuvälineellä maisemien vaihtuessa. Maan pysyessä visusti paikallaan. Se mistä pidän tässä levyssä erityisesti, on tuo soundimaailma. Seuraava lauseeni saattaa suurella todennäköisyydellä lisätä numeerisesti vihamiesteni määrää; nyky-Circlen ja hengenheimolaisten luotaantyöntävä metallisuus ja liioiteltu tarkkuus loistavat nerokkaasti poissaolollaan. Internetissä lukemani pseudorealistinen kirjoitelma orkesterin synnystä ja alkumetreistä johtaa samalla tavalla metsään kuin yritykseni kuvailla orkesterin soundia. Hyvää junnausta 70-luvun saksalaiseen tyyliin. Putket huutavat punaisina ja fuzz ei ole vieras termi. Sen sijaan tuo ylitarkka psykedelia ala Ozric Tentacles on edelleen poissa ja hyvä niin. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Lauluja. 70-lukutyylistä hevilaulantaa. Kiemurtelen. En enää tiedä miten päin pitäisi olla. Onko tuo nyt vaan miksattu liian pintaan vai mitä tässä tapahtuu. Äänitysteknisesti olen laulusta hieman eri mieltä orkesterin kanssa. Matalaa osastoa puuttuu ja minun korviini tuo nyt vaan on liian kovaa. Hieno kappale jää ikävästi trumpettilahkeisen kiharatukkasoundin jalkoihin. Viimeisenä sitten käsitellään blues-junttausklassikko “On the Road Again”, josta en keksi muuta negatiivista kuin tuon saman näkemyseron laulua koskien. Yhteenvetona sanottava kuitenkin, että tässähän on ainesta. Genre on melko marginaalinen, mutta näillä tunnelmanrakennustaidoilla yleisön löytämisestä ei voi tulla kynnyskysymys. Hieno uusi bändi. Kertakaikkiaan.

Written by mirosol

April 28th, 2012 at 11:02 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Ekaria – Demo 03/2012 CS / CDr (2012)

without comments

Ekaria – Demo 03/2012 CS (2012) Tätä kirjoittaessa vietetään piinaavaa pääsiäistä ja Ekaria kiertää pitkin ja poikin Suomea sotkien itsensä ja keikkapaikat mämmillä. Palaavat arkeen taas monia kokemuksia rikkaampana ja reippaina uusiin haasteisiin. Vai mitä?!

Ekaria Demo. 6 biisiä raakaa, primitiivistä, pakanallista hardcorepunkkia. Ehdottomasti toimivimmillaan bändi on nopeissa piiseissään. Sävellykset ovat yksinkertaisen toimivia, joita rumpalin ”hutkiva” soittotyyli tukee tehokkaasti. Nauhalta löytyy myös raskaampaa, hidasta soittoa, joka kiinnostaa allekirjoittanutta tässä nyt kovasti. Eipä olis ollenkaan huono juttu, jos bassolle sovitettais enmmän tilaa ja huudolle/taustahuudolle kans. Eli ei valuis kitaran mukana niin orjallisesti. Tällanen hitaampi, raskas kolistelu on bändille oiva voimavara, ei paha lainkaan, jos panostais enemmän huutoon ja roisiin bassokuvioon. Kyllä noi tuplabasarit komeelta kuulostaa, mut minä kaipaan muutakin.

Minä taoin auran, sinä miekan ja haarniskan. Ne lähetit minua vastaan, kun et osannut muutakaan” – Ekaria: Hullu. Oivallista textiä. Nopeat piisit toimii pirun hyvin, ihan nousi karvat pystyyn, kun varhaisiin ruåttalaisiin kuvittelin. Kitaristi on sävellyksistä vastuussa ja sen kyllä hyvin kuulee soiton varmuutena.

Erittäin hyvä avaus. Itselläni tää on kasettina, olen nähnyt myös CDr:n. Suosittelen hankkimaan nyt! Pilaavat seuraavan äänityksen kuitenkin. Eli tässä ois jotain ainutlaatuista. Minun arvioni on vuosien varrella aina ollut jotain muuta kuin ”massan”, joten sanonkin: Jos bändi olisi Etelä-Amerikasta ja tää julkaistu ”ristein käännetyin” vuonna 1986, olis black metal klassikko.

Written by tomppa

April 13th, 2012 at 8:12 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , , ,

Arviot:Identiteettikriisi Demo cd-r 2011

without comments

Identiteettikriisi – Demo CDR (2011) Ensimmäisen kerran kuulin bändin musaa viime joulukuussa kun kriisi oli pommarissa keikalla. Vitun hyvä keikka mielestäni, vaikka soittajat ei tainnu oikee tykätä kun piti olla koko keikan selvänä. Keikan jälkeen sain Miikkaselta bändin demon ja heti seuraavana päinänä pistin demon soimaan ja pidin kuulemastani melkein enemmän kuin livenä. Ensimäisen kuuntelu kerran jälkeen tuli mieleen että laulu on vähän liian hiljasella tai kitara muuttaa sen puuroksi. Kuuntelin demon pari kertaa läpi ja pistin sen levyhyllyyn homehtumaan. Biisit jäivät heti soimaan päässä varsinkin “Ei Osteta Mitään Yhteistä” soi päässä kunnes radiosta joku diskojumputus.

Vähän aikaa sitten pyydettiin kuitenkin tekemään kriisin demosta levyarvio. Kaivoin demo taas esille ja kuuntelin levyn taas läpi. Ehkä se laulu ei olekaan liian hiljaisella vaan se on just sopivalla. Demosta tulee väkisin mieleen Pelle, Ratsia, Ypöt, sun muut -77/uudenaallon bändit, mutta biisit ei ole kuitenkaan millään tavalla liikaa matkitulta. Itseasiassa ratsiat ym. on niin puhki kuunnelluita että tää demo kuulostaa paljon tuoreemmalta. Varsin laihan näköiset kannet saattavat vähän hämätä vaikkei pelkkien kansien perusteella saisi luoda milelipiteitä. Henkilöhohtaisesti diggaan kuitenki selailla kansia samalla kun kuuntelen levyä. Riffit on soitettu todella tarkasti ja biisit pysyy hyvin kasassa. Kaikissa neljässä demon biisissä on melkein sama soittotempo. Sanat kertoo jokapäiväisistä murheista, tunteista, turhautumisesta ja elämisen ristiriidoista. Soittajat ovat jo suht vanhoja mutta biisit potkii nuorekkaan vimmaisella voimalla kovaa päähän. Nuoruudenkapinaa löytyy vieläkin. Kitaramelodiat on tarkaan mietitty  ja laulumelodiat komppaa hyvin mukana tasaisella rumpukompilla höystettynä pitää huolen että biisit jää soimaan päähän. Se on demossa hyvä, että siihen ei ole tungettu väkisin liikaa biisejä. CD-R kestää vain vajaa 12 min ja siinä on neljä kappaletta joista ei ole yhtään sellaista selvästi huonompaa biisiä. melkein kaikissa demon biiseissä on kyllä hittiainesta. Ja kun itse olen ehkä vähän enempi hoocee ihmisiä niin melko usein tälläisissä levyiissä tulee kyllästyminen mutta tässä päinvastoin, haluisi kuulla lisää. En tiedä mistä tarkalleen levyä saa, paitsi soittajilta – mutta kannattaa hankkia tämä demo itselleen. Ei varmasti tule hutiostosta!!

Written by piezu

March 9th, 2012 at 8:39 pm

Arviot: Eyewitness – Machine CDr (2011)

without comments

Eyewitness – Machine CDr (2011) Tämän lähemmäksi ei tunnelmassa voi päästä suomipunkin alkuräjähdyksen aikoja. Ne, jotka ehkä harmittelevat, etteivät ikänsä puolesta ehtineet sitä seuraamaan heti 80-luvun alussa, huoli pois – Eyewitness on täällä!

Nuoret miehet Raisiosta soittavat erittäin perinteistä, raakaa ja vimmaista punkrokkia suomalaisittain, mutta englanniksi. Räkäistä ja vihaista asennetta löytyy siihen malliin, että konkaritkin voisivat ottaa EW:ltä uutta kipinää punkkiinsa. Hc-lokeroon en aikonut tätä ympätä, mutta kun sitä suomipunkin alkuräjähdyksen jälkeistä nousukautta miettii, niin kyllähän Laman ja Appendixin hengessä vanhan koulun suomihooceetä tässä paukutetaan. Vaikka ilahduttavan selvästi vaikutteet Machine ep:ltä erottuvatkin, niin sielutonta tribuutin nimissä kopiointia tämä ei missään nimessä ole. Jätkät ovat saaneet aikaan persoonallista punkkia perinteitä kunnioittaen ja räkäistä vimmaa tulvien.

Tekstit huudetaan piiseihin hieman tiputellen ja sanat melko alkutavupainotteisesti. Se on kyllä ihan ok ja antaa oman leimansa pakettiin. Pakko kuitenkin myöntää, että olis kiva kuulla yks piisi suomeks vedettynä ihan uteliaisuuttani. Ei siks, et meikä ymmärtäis paremmin, vaan et selviäis millainen vaikutus äidinkielellään huutamisella olis Eyewitness meininkiin. Voimaa varmaan tulis vielä lisää, mutta se kuulostaa jopa vaaralliselta, koska nykyiselläänkin soittavat suohon monta kokeneempaa pändiä.

Eyewitnessin rytmiosasto toimii yhteen mainiosti ja sovitukset antaa tilaa koko kolmikon toteuttaa vimmaista punkrokkiaan. Kai muistin mainita, että erittäin vanhan koulun punkrokkia vedetään? Sinällään loistava uutinen, kun kyseessä on nuorta väkeä. Punk ei kuole! Tällä ep:llä paljastettaisiin tosipunkkarit feikeistä niinkuin lykkäämällä herneen akan patjan alle saisi selville prinsessat. Nimittäin, jos tätä kuunnellessa ei tee mieli pittiin ja pogoamaan, niin sitten ei ole punk(kari)henkeä tyypissä pätkääkään!

Written by jankke

October 14th, 2011 at 4:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Tuhkaus – Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009)

without comments


Tuhkaus
– Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009)
 Ei maailma olekaan ihan läpeensä paha paikka. Muutenhan Tuhkauskin olisi jäänyt yhden demon projektiksi. Tätä demon arviota kirjoittaessani Tuhkaus on jo ehtinyt saada aikaiseksi 7″ äänitteenkin ja keikkailuakin on harjoitettu eikä loppua vielä näy. Mutta keskitytään siis tähän 2009 tehtyyn demoon.

Noituuteen ei yhtyettä kannata lähteä vertaamaan, vaikka Veikki molemmissa huutaakin, Noituuteen verrattuna Tuhkaus on sinfoniaorkesteri. Tässä zinessä aiemmin ilmestyneessä Tuhkaus 7″ arviossaan mirosol oli kuullut Driller Killerin tapaista tunnelmaa (taisi tosin olla Motörheadin kera). Itsellekin tuli kyllä tätä demoa kuunnellessa erityisesti Driller Killer mieleen ja muutkin Ruotsi-crust bändit, kuten Anti-Cimex ja Avskum. Driller Killerin metallisuus kuitenkin Tuhkauksen tapauksessa korvattu punkrokilla ja mörinäisempi karjuminen Veikin mainiolla “raivohullu teinityttö”-huutamisella.

Jos nyt hieman vielä jatkais Driller Killer vertausta, niin mulle tuli seuraavanlainen mielikuva siitä:

Kuvitelkaa brutaali sotatilanne, jossa kaksi vihollisarmeijaa yrittää tuhota toisensa. Toisessa joukossa taistelevat rinta rinnan Driller Killer, Noituus ja Tuhkaus. Driller Killer on panssarivaunu. Ennenkuin se on edes päässyt kunnolla liikkeelle murskavoimineen, Noituus on käynyt moottorisahalla pilkkomassa puolet vihollisarmeijasta. Siis sen puolikkaan, mikä Tuhkaukselta oli jäänyt viikatteella ja kirveellä lahtaamatta ennenkuin se lähti jo baariin. Jos tuo mielikuva ei jostain syystä muka oikein auennut, niin voisin kyllä toisellakin tapaa Tuhkauksen kuvailla: se on mustaa samettia, joka on helmien ja paljettien sijaan kirjailtu lasinsirpaleilla ja piikkilangalla.

Biisit on lyhyitä ja napakoita, h*lvetin rokkaavaa hc-crustia. Käytän sanaa ro(c)k tässä positiivisessa mielessä, sillä vaikka Tuhkaus ei olekaan crustin saralla keksinyt pyörää uudestaan, eikä tarvitsekaan, niin nimenomaan se ro(c)k nostaa Tuhkaus-crustin mun arvoasteikolla keskivertoa korkeammalle. D-beat vie biisejä sutjakkaasti niinkuin pitääkin. Kitarasoolojakin kuullaan, mutta ne eivät tuo mieleen kreppitukkaisia miehiä jumppatrikoissaan vaan Varukersin. Basisti on ketterä kaveri ja Veikki on kova crust-huutaja, kaikki sen nyt tietää.

Koko ajan ei kaahata sata lasissa, mutta hitaammissakaan vedoissa ei olla tingitty raskaudesta tai raakuudesta. Soundimaailma on täyteläinen, rumpujen pikku sihinät ja kihinätkin kuuluu mainiosti. Veikeitä sampleja oli ripoteltu sinne tänne. Sanoistakin saa hyvin selvää, viimeisessä biisissä (raita 16) huudetaan ihan selvästi, että “täällä sataa, banaaneita sataa!” Hmmmm, vai olikos se sittenkin “Totaalista sotaa!” ??

Written by jankke

September 16th, 2011 at 7:04 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: H.A.P.A.N. – Eräpäivä CDr (2011)

without comments


H.A.P.A.N.
– Eräpäivä CDr (Papulevyt 2011)
Punkveteraani on sana. On se. Ihan oikeasti. Mitä se sitten tarkoittaa? Itse määrittelisin sen jotenkin näin: Punkveteraani on henkilö, joka on kunnostautunut skenessä monien vuosien aikana, ja hänen meriittilistallaan on mahdollisesti kymmeniä eri julkaisuja. Kokoonpanoja ja bändejä on matkan varrella ollut vähintäänkin riittävästi. Punk on elämäntapa. Harva räkänokkateininä Exploitedinsa kuunnellut enää vaihtaa takaisin Arja Korisevaan. Punk nyt vaan on “se juttu”, josta ei koskaan kasva yli. H.A.P.A.N. on orkesteri, jonka lasken kotimaiseen veteraaniluokkaan. Bändillä on varmasti vielä aikaa parantua teknisesti, mutta ei tämä mitään Dream Theateria tule koskaan olemaan. Eikä sitä edes yritetä. Teksti on voimakasta, eikä Jankke katso kompromisseja hyvällä. Tämä tulee varsin selväksi viimeistään raitojen kolme ja neljä kohdalla. Juuret ovat niin syvällä seiskaseiskan räkäisemmällä puolella, että kunnioitusta löytyy helposti. “Onko sitä viinaa, vai eikö sitä oo?!” – saa arvioijanne elämään muutamia viinahuuruisia öitä uudelleen. Niitä bileitä en vaihtaisi mihinkään, vaikka monia muita tilanteita elämän varrelta kyllä. Kuuteen biisiin mahtuu suoraviivaista politiikkaa ja välillä tunnelmat ovat suoraan kuin Advertsin parhailta päiviltä. Loppukaneettina onkin todettava: Hyvähän tämä ei ole, mutta niin perkeleen kova, että suorastaan odottaa mitä turun ja raision veteraanit tekevät seuraavaksi. Keikkoja olisi ainakin siisti nähdä…

Written by mirosol

May 22nd, 2011 at 6:18 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,