Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘7”’ tag

Arviot: Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012)

without comments

Eyewitness – Päättäjät on kännissä 7” EP (2012) Eyewitness on sydäntälämmittävän hyvä bändi Raisiosta. Ensimmäisellä todistamallani keikalla tuli heti ilmi mistä on kyse. Nimittäin erittäin hyvästä hc-punkista. Yhtye on julkaissut aiemmin yhden CD-R-demon, joka jätti selkeästi parantamisen varaa näinkin potentiaaliselle bändille. Nyt kuitenkin Päättäjät on kännissä-seiskaa kuunnellessa voi todeta, että kehitystä on tapahtunut juuri oikeaan suuntaan.

Levyllä on lähes kaikki kohdallaan. Soundit esimerkiksi ovat erittäin hyvät. Sopivan rosoinen äänimaailma  toimii tässä tapauksessa hyvin. Taustalaulut tekevät paljon hyvää tälle musiikille. Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Kitara on ehkä aavistuksen liian hiljaisella, mutta se ei erityisemmin haittaa. Tämän ei varmastikaan ole tarkoitus olla paskantärkeää hifistely-musiikkia. Kokonaisuus toimii ja se riittää! Lyriikat
käsittelevät mm. uskontoa (tai lähinnä sen naurettavuutta), sotaa, politiikkaa ja viimeisessä biisissä haukutaan myös uusnatseja. Oikein!

Kappaleet ovat pääosin hardcore punkkia. Nopeaa, aggressiivista ja energistä. Viimeisessä biisissä rauhoitutaan soittamaan ska-punkkia. Minusta kyseinen kappale jää levyn heikoimmaksi, sillä olen saanut yliannostuksen vastaavaa musiikkia jo pikkupoikana. Onneksi EP:n loput viisi kappaletta korjaavat tilanteen. EP:n paras veto on nimikkokappale “Päättäjät on kännissä”. Siitä muuten löytyy myös tämän seiskan paras riffi! Toinen kohokohta on levyn aloitusraita “Ettekö tajua!?”

Tätä EP:tä voisi suositella ainakin vanhan suomipunkin ystäville. Täytyy myös sanoa, että tämä bändi on keikoillaan aivan helvetin kova. Sitä ei voi painottaa liikaa. Lisää näin hyviä bändejä Suomeen kiitos!

Written by idiootti

October 3rd, 2012 at 10:42 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Noituus – s/t 7″ ep (2012)

without comments

Noituus – s/t 7 ″ ep (2012)

Minä ja Noituus

Ensimmäinen kohtaamiseni noituuden kanssa sijoittuu lapsuuteen, jolloin ihmettelin miksi isoäitini täydenkuun aikana vaeltaa pitkin taloa tai todistettavasti pystyi näyttämään kädellään kaivon paikan. Rauha hänen sielulleen.

Turku on kumma maa. Kahvaa myöten veloissaan ja katuja kansoittaa opiskelijat ja eläkeläiset. Tekee kaikkensa tukahduttaakseen kaikenlaisen ”kapinan” ja potee Helsingin painajaista, mutta on myös oivaa maaperää kansainvälisen Noituus yhtyeen harjoittaa mögäämistä. Syy miksi nyt kirjoitan tätä on: eräs toverini aivan kuin varkain ehdotti minulle, että tee Noituus ep:n arvio. Asiaa enempää pohtimatta lupauduin. Nyt huomaan, että kirjoittaminen tästä esikois-7″ ep:stä on vaikeaa. Suhteeni bändiin on rauhallinen ja haluaisin pitää sen niin. ”Kovaydin musta sydän korvat vuotaa mustaa verta.” (S.M.F. Noituus). Mämmirundilla minulla oli mahdollisuus tutustua bändin lavatekniikkaan. Basisti Crustix taikoo mögää kitara- ja bassovahvistimien läpi. Tehokasta tekniikan hyväksikäyttöä.

Levy käynnistyy Upo Pesukarhun täysteholinkousohjelmalla ja samalla ohjelmalla riffit runnotaan läpi ilman mitään keinotekoista tai turhaa polkemista. On turhaa kirjoittaa blast beat tai laulaminen, kansia myöten tämä on Noituutta! Olen ennenkin sanonut, että Noituus pitää kuulla, nähdä ja kokea! Ei lukea.

Written by tomppa

July 9th, 2012 at 7:51 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7”

with 2 comments

Katujen Äänet – Terveisiä lähiöön 7” EP (Airiston Punk-Levyt 2011) Sääli sinänsä. Soundit osuvat kuin miljoona volttia, eikä biiseissä ole oikein mitään negatiivista – paitsi..  Tuntuu kuin olisin kuullut tämän joskus aiemmin. En ole. Tämä nyt vaan kuulostaa sekoitukselta Luonteria, Luumäkiä, vähän ehkä jopa Häiriköitä ja pariakymmentä muuta kotimaista punkrokin nimeen vannovaa bändiä. Ja nimenomaan vuosien -88 ja -99 väliltä. Nyt ehkä vaan rokataan vähän tiukemmin kuin nuo mahdolliset arvaaamani esikuvat. MC5 ja muu toimintarokki pilkistelee siellä täällä muun maukkaan garagepunk-vaikutteen rinnalla. Ei sillä. Kyllähän maailmaan musiikkia mahtuu ja piekseehän tämä kaiken maailman Robinit verille jo ennen ensimmäisen kitaraliidin alkua. EP:n nimi on osuvasti “Terveisiä lähiöön”, joka toimii kantavana yleisteemana kaikilla neljällä rallilla. Joillekkin näiden valitettavan keskinkertaisten tuuttausten tekstit saattavat olla, ja varmasti ovatkin, kuin sinappi uunimakkaralle. Ehkäpä näiden teemojen kanssa ei ole menty tarpeeksi syvälle, tai toisin sanoen, liian pitkälle. Raaka todellisuuden viima tuntuu vain kepeältä tuulahduksella pitkin naamaa. Soiton ja biisien puolesta Katujen Ääniltä voi olla odotettavissa tulevaisuudessa tiukkaakin settiä. Live-elämyksenä veikkaan orkesterin tarjoavan enemmän – Tämä kun on vielä tällä hetkellä kokematta. Suhteellisen asiallinen lähtökohta ja tsekkaamisen arvoinen seiska niille, jotka keräilevät suomipunkin erikoisuuksia. Ei nyt vaan osu yhtään tässä osoitteessa. Keikka olisi kuitenkin hyvä nähdä ennen jyrkempää tuomiota..

Written by mirosol

March 20th, 2012 at 9:39 pm

Arviot: Käpykaarti – Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (2011)

without comments

Käpykaarti– Helppoja Ratkaisuja Moniulotteisiin Ongelmiin 7″ (Sarasteen pienmuovi, 2011) Nostalgian syövereissä, liikuttuneena, pyyhin kyyneleen silmäkulmasta toisella kädellä. Toisessa kädessä pitelen Käpykaartin uutta seiskaa. Onkos siitä j*malauta jo puolisen vuotta, kun näiden jätkien pitkäsoitto sai tässä zinessä ”Jankke tykkää” – leiman ja siinä sivussa sai tungettua meikäläisen levysyynäriksi?? On se punkrok hurjaa!

Jos se pitkäsoitto oli punkeinta, mitä olin silloin aikoihin kuullut, niin mitäs nyt, kun uuden seiskan materiaali kulkeutuu kuuloelimiin? MIKÄÄN EI OLE MUUTTUNUT! Enkä nyt tarkoita sitä, että taas meikä höpisee Käpykaartista täällä vaan, että Käpykaarti on vieläkin ihan v*tun kova!

Meille, jotka haluamme punkkimme raakana, räkäisenä ja vaarallisena, KK on tälläkin kertaa taltioinut sitä itteään. Edelleenkään soundeilla ei kosiskella soittolistapäälliköitä radiokanavilla, eikä siloitella tietä Emma-gaalaan. Tämänkään julkaisun biiseistä ei löydy ikivihertävää karaokebaarien kestohittiä. Siitä pitää huolen äärimmäiset tekstien sovitukset, jotka saa jopa kuunnellessa hengästymään. On se Satru vaan kova(keuhkoinen) jätkä. Eikä pelkästään Satru erikoisella saundillaan vaan koko miehistö kyllä tietää mitä tekee. Ei ole jätkät tosiaan ekaa kertaa punkkia soittamassa ja sen kyllä huomaa. Vielä tuli roihuaa!

Käpykaartin tekstit ovat edelleen oivaltavia, tiedostavia ja viiltäviä. Aiheita ei tarvitse ammentaa iltapäivälehtilööppipolitiikasta. Tässä huushollissa hengaileva punkveteraani ja allekirjoittaneen oppi-isä oli kuulevinaan Ostosviikonloppu Lontoossa – biisissä 80-luvun lopun Conflictia. Ja oikeassahan tuo on. Itseasiassa kauttaaltaan KK materiaalissa on tietty anarkomainen tunnelma. Asiaa löytyy niin tupakan kasvatuksesta (LP) kuin kotitarvekalastuksesta, eikä ole pelkoa kuulijalla myötähäpeän tuntemisesta kliseisistä tai väkisin-polittisista sanoituksista johtuen.

Tässäpä taas kelpo äänite vimmaista punkkia. Jos kaartilaisista joku joskus lukee tämän, niin ottakaahan yhteyttä. Vois vähän istua iltaa ja jutella maailman menosta!

Written by jankke

January 16th, 2012 at 5:21 am

Arviot: The Splits – Ghosts / Crazy for You 7” (2011)

with one comment

The Splits – Ghost / Crazy for you 7” (Airiston Punk-Levyt 2011) Ei nyt vi**u oikeesti! Ei tämä ole mitenkään reilua. Miten tämä Airiston Punk-Levyt nyt sitten onkin sellainen lafka, jolla on ainakin kaksi täysin eri persoonallisuutta? Julkaisut on Kakkista (R.I.P.) ja Maakuntaradiota toisella puolella ja toiselle päätyy näitä Moderneja Elämiä ja Nyt tuoreimpana tämä The Splits-sinkku. Kaksi viimeksi mainittua kun eivät ainakaan minun korvissani juuri punkista tiedä, vaan ollaan jossain nyky-garagen aalloilla. Mahtaakohan nyt sitten olla kyseessä joku kuudes aalto garagerockia menossa. En nyt jaksa aloittaa tunnin monologia omasta käsityksestäni siitä miten nuo aallot menevät, mutta reilua tämä ei vieläkään ole. Suorastaan ärsyttävää. Kun kerrankin saa käsiinsä jotain sellaista, jossa kuuluu Jay Reatard oxipameissa The Cub taustaorkesterinaan, niin tätä saa vain kahden biisin verran.

A-puolen “Ghosts” on kerrassaan maukas. Nykivä biitti pyörittää ilmavaa ja kaunista kappeletta eteenpäin kuin vierivä tiiliskivi mukulakivitettyä rinnettä. Säkeistö tuntuu jo itsessään kertosäkeeltä ja todellisen kertsin noustessa leukani tipahti pari senttiä alemmaksi. Kakkospuolen “Crazy About You” jää hiuksenhienosti jälkeen “Ghosts”ista, mutta pitää silti tukevasti kuristuotteensa hengen loppumiseen asti. Purkkapoppimaisuutta kun tällä on mukavasti avauspuolta enemmän.

Nälkä jäi, eikä useakaan kuuntelukerta oikein auta. Lisää olisi saatava. Tuotanto on viileydellään lähes nerokasta, eikä räkää, saati kolinaa olla unohdettu kyydistä. Raakaa ja luonnollisen kuuloista autotallirokkia. Aaah. Siitä onkin aikaa, kun täällä meillä suomessa on tälläistä tehty. Mistään mitään tietämättä veikkailisin, että helsinkiläisnelikon levylautasilla on on nähty ainakin Clorox Girlssiä, The Delmonasia, Manikinssia ja Fifi & The Mach 3:sta. The Reatardsista tai Ramoneksista nyt puhumattakaan. Temmot pysyvät hieman keskitemmon alapuolella ja tähän kun lisätään lähes emoilutyyppiset (tämä on sitten hyvällä sanottu), taatusti päähän jäävät melodiat, niin kuuntelu on kerrassaan mukavaa. Kuudennen kuuntelukerran jälkeen löytyy kyllä jotain negatiivistakin sanottavaa – Sanalipuke olisi ollut kiva. Sitä koukuttuu kaikkeen muuhun niin voimakkaasti, ettei pysty, tai ehkei edes halua keskittyä tekstiin. Josko nämäkin aukeaisivat vielä kunnolla muutaman lisäkuuntelun tukemana. Ja isoreikäinen sen pitäisi olla, kun kerran singlestä kyse! Jossain arviossa olen saattanut sanoa jostain bändistä, että olisi kivaa kuulla mihin bändi kehittyy. Tämän ei tarvi kehittyä enää mihinkään. Mutta tehkää nyt jerranjestas lisää.

Written by mirosol

October 31st, 2011 at 5:34 am

Arviot: Petturin Palkka – Kaikellaista Harmia 7″ ep (2011)

without comments


Petturin Palkka
– Kaikellaista Harmia 7″ ep (Räkälevyt, Tuska & Ahdistus, Worst Case Scenario)
 Sain levyn jotain 2 kk sitten, enpä innostunut. Hautautui hyllyyn. Kaivoin sen päivänvaloon tätä varten.

7 piisiä hardcore punkkia nais/mies huudolla. Asia tekstein ollaan liikkeellä, joista Raiskattu vapaus kiinnosti eniten. Soitto toimii kyllä hyvin, mutta mitään ajatusta tää ei mulle anna, bändi suorittaa tehtävänsä hyvinkin ennalta-arvattavasti. Punk on vuosikymmenien aikana kaikkine mausteineen kierrätetty jo niin monesti. Eihän tää nyt täysin metsään mene, mutta tosi kasvoton on. Kannattais miettiä seuraavaksi uusia eväitä, tarjonta on joka puolella tosi kovaa nyt.

Written by tomppa

October 21st, 2011 at 5:03 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , ,

Arviot: Armless Children – 5 Track ep 7” (2011)

without comments

Armless Children – 5 Track 7” ep (Raakanaama) Nyt tulvi olohuoneen täydeltä tylyäkin tylympää meteliä. Kädettömien lasten ep on onnituneesti velkaa Doomille, mutta tiukkuudessa jäädään kuitenkin hienoisesti Kylmän Sodan jalkoihin. Eli d-biitillä mennään ja kovaa. Meno pysyy hurjasta vauhdistaan huolimatta kasassa mallikkaasti. Olen tainnut ollut liian pitkään selvinpäin, sillä kaahausten rakenteet jäävät enemmän tai vähemmän hämärän peittoon. Tällä osa-alueella väitän vaikutteen tulevan ennemmin Cloak/Daggerin ja Black Flagin suunnasta kuin mistään muualta. Ahdistavaa kuvastoa tarjoava kansitaide sopii levyn kääreeksi kuin nyrkki silmään. Tekstipuoli on epämukavasti linjassa taideiden kanssa. Epämukavasti siis siinä mielessä, että ahdistavuutta löydetään lajityypillisistä paikoista, kuten kuolemasta ja sodista. Tavallaan tuo sovitusten rikkonaisuus tuo tiettyä raikkautta ja omaa otetta biiseihin, jotka peruskaavaa noudattaen olisivat hyvinkin konformistisia, perinteisen d-jylläyksen jälkeläisiä. Pyörää ei siis ole keksitty uudestaan, mutta näihin puurattaisiin on kuitenkin lisätty kuuden tuuman rautanaulat – tarkoituksena mitä ilmeisimmin tehdä hippien uimapatjoista selvää jälkeä. Tässä jalossa tehtävässä urheasti onnistuen.

Soundimaailma on tutun oloinen ylisärötettyine kielisoittimineen ja tiukkaan pakattuine kompressioineen. Dynamiikkaa tai nyansseja kannattaakin mennä kaivelemaan ihan muiden orkesterien teoksilta. Kyseessä on hyvinkin varteenotettava trio modernin d-tahkonnan alalle. Ja nimenomaan modernin.

Written by mirosol

October 17th, 2011 at 4:37 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Jukka Kiesi – Kaupungista kaupunkiin 7” ep (2011)

without comments

Jukka Kiesi – Kaupungista kaupunkiin 7” ep (Airiston Punk-Levyt 2011) Herra Kiesi ansaitsi korkean paikkansa nykymusiikissa esikois-ep:n turvin, jonka tunnelmat kuljettivat tyhjätaskun kävelemään rantakartanoiden tyhjille pihoille kadonnutta maalaisjärkeä ja rakkautta kaivaten. Tämä tietysti nosti odotukset hyvin korkealle uuden tuotannon osalta. Äskettäin käsiini päätynyt Kaupungista kaupunkiin herättää mukavan rauhallisia tunteita ollen samalla kuitenkin edeltäjäänsä huomattavasti filosofisempi teos. Taustalla velloo edelleen kritiikki nyky-yhteiskunnan järjettömyyttä kohtaan vaikka rakkauden tunnetta kaivataan haikeasti edelleen. Kiesi ei enää lyö ihmisen tyhmyyttä suoraan kuulijan korville sanomalla asioita niin kuin ne ovat, vaan jättää runollisen tyynesti nämä johtopäätökset kuulijalle itselleen. Kappaleiden sävellykset itsessään ovat kasvaneet vain vähän. Pop-sovitukset selkeiden sointukulkujen kanssa ovat Kiesin suunnaton vahvuus. Neljään biisiin mahtuu suuria tunteita ja arkipäiväisiä oivalluksia, joista jokainen kävelee autuaan tietämättömänä ohi päivittäin. Uskallanpa veikata, että Kiesin teoksilla voi vielä olla suunnaton vaikutus yhteiskuntaamme. Tämä vaatii sen, että mies hyväksytään merkittävänä pop-musiikintekijänä muuallakin kuin punk-piireissä. Tämän viimeisimmän ep:n myötä en kuitenkaan voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että oikeisiin käsiin päätyessään Kiesille ilmaantuu vientiä naistenlehtien sivuille. Ajatelkaapa nyt. Musiikki teksteineen on selvästi sitä tavaraa, joka saa varauksettomat viisi tähteä esimerkiksi MeNaiset-lehden arvioissa. Tätä kautta on siis, ainakin minun mielestäni, mahdollista päästä esittämään Herra Kiesin näkemyksiä vallitsevasta maailmastamme myös sinne täysin tavallisten työssäkävijöiden arkeen. Ja mihin se sitten johtaakaan, kun ne 10 000 sairaanhoitajaa, toimistosihteeriä, osastonhoitajaa, lakinaista, sihteerikköä, kassaneitiä ja pysäköinninvalvojaa huomaa ymmärtävänsä mikä maailmassamme todella on vikana? Se se vasta anarkiaa olisikin. Toivotaan parasta ja toivotaan myös sitä, ettei erittäin mallikkaasti alkanut Jukka Kiesi-saaga lopu vielä pitkään aikaan. Takaraivoni aistii kulman takana vuoden 2017, jolloin julkaistaan Jukan “Parhaat” kokoelma 20 000 kappaleen painoksena – sisältäen parhaat palat Kiesin yhdeltätoista seiskatuumaiselta ja kolmelta maxilta. Oli miten oli, Jukka Kiesi on parasta kotimaista miesjakitara/singersongwriter-tavaraa mitä tänä päivänä on tarjolla.

Written by mirosol

October 7th, 2011 at 5:49 am

Arviot: The Reality Show – A Candle In Hell 7” ep (2011)

with one comment

The Reality Show – A Candle In Hell 7” (RR, Raakanaama, Psychedelica 2011) Uudehkon turkulaisbändin debyyttiseiska on mahtava koulukirjaesimerkki uuden äänimaailman luomisesta hardcoren puitteissa. Olen kuulevinani Black Widown kaltaista kannabishuuruista riffittelyä sekoitettuna Man Is The Bastardin power-violenceen ja Convergen matikkaheviin. Kaikista osasista on koottu kasaan ne parhaat ominaisuudet, kuten stonerin suuruudenhulluus. Matikkahevistä on tarttunut mukaan teknisen oloiset ja äärimmäistä tarkkuutta vaativat ohi 4/4 beatin lyövät iskennät. Laulu on taas puhtainta power-violencea heti sen jälkeen kun kulutin E.B.S.:n splittiälpeen loppuun viime vuosituhannen puolella. Neljään biisiin mahtuu riittävästi asiaa ja koukkuja. Täyspitkä, no ainakin yli 28 minuuttinen, saattaisi tuoda jouluisen tunnelman ruoansulatusjärjestelmälle. Tästä syystä tuo neljä rallia on juuri sopiva näyte yhtyeen taidoista.

Kokoonpano junttaa teknisen vimmatusti lopputuloksenaan tuoretta, mutta silti tutun oloista hardcorea. Levyn olemassaolo on täysin oikeutettu ja uskallan veikata bändille hyvinkin nousujohteista tulevaisuutta. Kun kerran soitto, huuto, sovitukset, sävellykset ja asenne on enemmän kuin kohdallaan, on tästä harvinaisen hyvä lähteä raivaamaan tietä vähintäänkin teknis-metallisemman harkon kulttiorkesteriksi.

Kansitaiteen mystiset kuvastot eivät oikein allekirjoittaneelle avaudu. Se tosin saattaa kertoa enemmän minusta kuin itse teoksesta, mutta CHRZUn piirrokset ovat yhtä kaikki sen verran maukkaita, että merkityksiä on mukavan ahdistavaa yrittää löytää enemmänkin.

Kerrassaan napakka paketti modernia, raakaa hardcorea paketoituna komeisiin, mustavalkoisiin kansiin.

Written by mirosol

September 25th, 2011 at 5:00 am

Arviot: Tuhkaus – 7” (2011)

with one comment


Tuhkaus – 7” (Roku, Psychedelica 2011) Mitä täällä tapahtuu? Ihan oikeasti? Otin ja asetin levyn lautaselle ja kohtuullisen miellyttävän asennon sohvalle. Kansi kourassa tietenkin. Oletusarvoisesti ajattelin, ettei sanoista kuitenkaan saa mitään selvää. Ensimmäinen puolisko meni niinkuin krustiseiskat nyt yleensäkkin menevät. Tiukkaa peruskrustia. Teemoina uskonnolliset lahkot, kuten lestaadiolaiset, kansanedustajuus ja sotien todellisuus yleensä. Aika perushuttua punkkibändille, eikö totta. Rumien asioiden kuvaaminen matalan graafisesti kuitenkin herätti vähän turhankin todellisia kuvia näistä aiheista. Sopivaa naivismia mukana. Tekstit mitä ilmeisimmin kirjoitetaan tosissaan, muttei vakavissaan. Tämä asenne on pelkkää plussaa. Ainakin jos mielii elää pidempään kuin seitsentoistakesäiseksi. Eli melko mitäänsanomatonta peruskrustia. Aloin jo melkein kaivella näppäimistöä arvion kirjoittamiseksi siitä, miten perus-crust-punk on edelleen meillä suomessa voimissaan, ja asiallisia orkestereita tulee nykyään mukavasti vastaan. Eikä siinä mitään, ettei yritetä väkisin tehdä “jotain uutta”. Parempi vaan. Taidekoulupunk kun ei meikälläisen hyllyyn mitenkään ihan kivuttomasti istu. No. Pyöritetäänpäs nyt vielä toinen puoli ainakin kerran, ennen lopullista tuomiota. Tässä kohtaa tulee se kysymys, että mitä täällä tapahtuu. Bändin nimikkobiisi pysäyttää nöyrän arvioijan. Raahaudun ylös ja laitan puolen alusta. Ymmärtääkö kukaan, jos kuvailen tätä Motörheadin soittamaksi Driller Killeriksi? D-hakkaus, sointukulun pyörittäminen “nyrkillä naamaan” -tyyppisesti ja teksti, joka ei jätä kellekkään arvailun varaan mitä halutaan sanoa. Olisiko tämä ollut vain yksi hitti muuten lajityypillisen bändin levyllä? No ei. Ulluh paukuttaa vasaraa päähään komeiden kaikujen ja saatanallisten efektien voimalla. Napinpainajat taas tuo positiivisesti mieleen joku vuosi takaperin ainakin minuun suuren vaikutuksen tehneen Psyched To Die:n ja Sotakone palaa taas nimikkobiisiin paahtoon. Voi pojat. Onneksi en hävittänyt tätä juovuspäissäni, kun se erään keikan yhteydessä omistukseeni päätyi. Ikävä sanoa, että se a-puoli ei tehnyt mitään kummenpaa, tai lähtemätöntä vaikutusta. Seiskan kääntöpuoli kyllä teki. Kun vielä Lestat olisi survottu välipaloineen b-puolelle, niin aijai.

Written by mirosol

June 18th, 2011 at 7:31 am