Page 3 of 10

keikka: 30.8.2012 Titanik-galleria, Turku, Noise meets jazz-ilta

12/03/2013 / mogalix

30.8.2012 Titanik-galleria, Turku
Ilja Belorukov, Pentti Dassum, Lauri Hyvärinen ja Topias Tiheäsalo.
Noise meets jazz-ilta

Tästä tapahtumasta sain kuulla samana päivänä ja ihan yllärinä. Kiitokset Vekelle, että tieto ylipäätään saavutti minut.

Siinäpä sitten mietin aikataulujani, kun oli treenit ja saunavuorokin varattuna. Mutta ajattelin sitten mennä treenien jälkeen käymään paikalla, ainakin palauttamassa
Penalle lainassa olleen Sledge Hammer –dvd:n.

Penan näinkin heti siinä gallerian ulkopuolella. Kuulumisia siinä sitten vaihdettiin ja mukavia turistiin. Ja kuinkas ollakaan minut ylipuhuttiin jäämään paikalle.

Alkuosa keikasta oli seesteistä, tunnelmallista ja kaunista sävelten harmoniaa. Kunnes romurauta rupesi ryskämään ja kirskumaan villiten saksofonin ja kitarat tolaltaan.
Kuvittelin olevani orjana terästehtaassa. Keskivaiheilla settiä tuli jälleen seesteisempi osuus, vanhaa Suomi-filmi tunnelmaa. Kunnes lopputöristys, jonka aikana kitaristit
vaikuttivat mielipuolisilta Väinämöisiltä (johtuuko mielikuvani siitä, että pitivät kitaroita sylissään kanteleen tapaan). Saksofoni tuuttasi, suhisi, korisi kuin lävistetyt keuhkot.
Kaiken tähän kuorrutti infernaalinen romumelu, joka oli ehkä se viimeinen linkki joka säilytti kuulijat todellisuudessa.

Jonkun 50 minuuttia taisi tuo kestää, mutta aika meni kyllä huomaamatta. Eikä esitys tarvinnut taustalle mitään muka rankkaa kuvastoa.

Hauskaa oli se, kun paikalla oli eräs iäkkäämpi mies, kovasti yritti taputtaa jo alkuosassa settiä. Ei siis kannu-tustaputusta vaan että lopettakaa jo.
Ilmeisesti olisi halunnut ”oikeaa” musiikkia. Poistui sitten paikalta, ehkä pettyneenä. Muutenkin oli lysti seurata ohikulkijoiden ilmeitä. Keikka sisätiloissa,
mutta varmaan ulos jotain kuului ja ainakin ikkunoista näki sisään, kuten myös ulos. Niin ja se, että kerkesin saunaankin .

Arviot: Taipuva Luotisuora – 8 (LP/CD)

27/02/2013 / mirosol

Taipuva Luotisuora – 8 (CD/LP Kaakao, Nordic Notes 2013) 11 vuoden ikään varttunut Luotsikka on päässyt jo kahdeksanteen osaan odysseiassaan. Vaikkei UUU:lla kymmenlukujärjestelmästä mitään tiedetäkään, niin 8 on neljän vuoden aikana koottu kokonaisuus soundeja, tunnelmia ja kokeiluja. Suurin osa onnistuneita palloja, joiden ei toivoisi jämähtävän pelkästään Ozric-fanien nurkkiin. Tuotanto on äärimmäisen ammattimaista, toisinaan nöyrän kirjoittajan korville liiankin kliinistä, steriiliä jopa. Silti siellä täällä nousee analogisen sähkön rusahdus, joka hivelee korvaa – ei jääpuikoin, vaan kostein huulin. Ihan eroottiseksi ei päästä, ja se tuskin on ollut tarkoituskaan. Taidoissa ja tuotannossa ei siis moitittavaa löydy. Vaikkei genre tosiaan osu ihan normaalisti kuuntelemani musiikin ytimeen, tämä on mukavaa kuunneltavaa. Black Sabbathin miehet soittamassa Metallican keikan juuri ja juuri ehtiäkseen pois alta kun kosminen disko jyrähtää käyntiin kaikenkarvaisten tanssijoiden tunkiessa lattialle. Yllättäviä käänteitä sisältävä leijunta johtaa espanjalaiselle rantakadulle kahvilan pöytään. Seesteisen arkiaamun cafe lattea siemaillen keskeyttää vain keskikokoinen limanuljaska, joka vanan jättäen liukuu tiskille tilaamaan kolme traktoria ja yhden kaivinkoneen. Matka mammutin selässä sähköhyttysiä väistellen on pitkähkö, mutta palkitseva. Kaikkien sattumusten jälkeen reki hidastelee vielä kaustisen läpi ja. Loppuu kesken. Pituutta on reilu 45 minuuttia, ja silti. Normaalisti minulle on 28 minuuttia liikaa, mikäli biisejä on vähemmän kun 15. Tällä kertaa lähes petyin kun soitin pysähtyi 46:28:aan. Jos negatiivista haluttaisiin kaivaa, niin tunnelmien lisäksi mitään pysyvää muuten niin nerokkaista sävellyksistä ei tunnu jäävän parilla pyörätyksellä käteen tai takaraivoon. Instrumentaalilevyjen ikuinen dilemma. Teeppä siinä sitten ikivihreä kestohitti ilman laulua. Absoluuttinen Nollapiste on taatusti kuunneltu, sillä sieltä on jäänyt mukavasti popimpia progejuttuja hihoihin. Toinen mukava lisä on tuo vanhan hevin mukailu. Sitä on aiempiin levytyksiin verrattuna enemmän. Vaikka modernia progeilua soundipolitiikka tarjoaakin, silti tunnelmat sijoittuvat futuristisiin näkymyksiin joiden kuvittelisi kuuluvan jonnekkin välille ’71-’80, mennyttä vuosisataa. Ehdottomasti toimivaa soundtrack-progeilua. Luotsikka ei selvästikään tee erikoista musiikkia itsetarkoituksellisesti, vaan omituisuudet tuntuvat luontevilta ja metrolaitureiden puhtailta. Kotimaista koukkua, junnausprogea parhaimmillaan.

keikka: 25.8.2012 Klubi/ Ilta, Turku, Terveet Kädet

27/02/2013 / mogalix

25.8.2012 Klubi/ Ilta, Turku

Terveet Kädet

Edellisen illan Helsingin reissu ja päivän Turku kierros Pekan kanssa hiukan painoi, mutta parit GT:t piristi kummasti kehoa ja mieltä. Että hyvin jaksettiin polkea lähiöstä kaupunkiin, sillä siellä meitä odotti Terveet Kädet(jatkossa TK).

Aikataulut olivat venyneet, varmaan myös paukkuneet. Olisi ollut oikein hyvä mahdollisuus nähdä illan kaikki bändit, mutten nähnyt. En tosin oikeastaan yrittänytkään. Oululaisten kanssa tuli höpötettyä TK:n myyntipöydällä ja bäkkärillä.

Tuli sitten sekin aika, että TK:n piti mennä soittamaan. Ei mekään jääty Pekan kanssa bäkkärille pyörimään. Tk oli taas kerran mahtavaa tykitystä alusta loppuun. Tuli vanhoja klassikoita, kuten myös uusia klassikoita. Parhautta! Uh! Muistelen lämmöllä.

Olen varmasti sanonut aikaisemmin, mutta toistonuhalla sanon taas TK:n tänhetkinen kokoonpano (Läjä- Ilari-Jani-Aki) on kyllä helvetin hyvä ja raaka, siis saatanan kova.

Keikanjälkeen jotain zegoilua ja horinaa (esim. pohdintaa onko Jallu nykyajan Sorbus, yms). Kunnes sitten siirtymä lähiöön eli kotiin ja nukkumaan.

—

Julkaistu alunperin Kohelluksessa.

Arviot: Identiteettikriisi – Taas se aika vuodesta (2012)

11/01/2013 / jankke

Identiteettikriisi – Taas se aika vuodesta CD (Killer Records 2012) Aikamatka 80-luvun alkuun, sen tää levy saa aikaan mun mielessä. Millaisessa nosteessa mahtaisivat olla Ratsian alkuaikoina? Toisaalta on helvetin hyvä juttu, että näinä aikoina kun äärinopeat hc-bändit metronomin tarkkuudella porskuttaa, joku vielä uskoo melodiseen suomipunkkiin ja tekee sitä tunteen palolla. On sille tilausta nykyäänkin!

Levynsä pojat ovat äänittäneet treeniksellä. Paskempiakin treenisnauhoja on kuultu. Koska tämä on ihan “virallinen” julkaisu, niin pitää hiukan soundeista nurista. Ihmetyttää ainakin, että miks rummut on miksattu niin alas? Bändissä kuitenkin soittaa yks kovimmista tämän päivän punkrumpaleista Suomessa. Kitarat helisevät mallikkaasti. Ilmeisesti on ollut basisti hakusessa, koska kitaristien soittamalle bassolle ei levyllä olla paljon tilaa tehty. Soitto kuitenkin sujuu varman oloisesti kaikin puolin.

Näistä 8 biisistä kun ois poiminut kovimmat 4 ja äänittäny ulkopuolisen tuottajantapaisen avulla ja julkaissut seiskana, ni pirun kovan ois saanu! Tälle levylle on tallennettu selkeetä hittimateriaaliakin, kuten Ei osteta mitään yhteistä esimerkiksi. Joku biisi menee ohi vähän tuntumatta missään.

Tekstit on kautta linjan sellaisen naisiin ja elämään pettyneen ja katkeroituneenkin oloisia. Eipä siinä mitään, mutta onhan elämä joskus aika kivaakin. Ainakin nousuhumalassa hetken aikaa 😉 Arvostan eniten tuon hittibiisiksi mainitsemani kappaleen lyriikoita, koska niissä on inhorealistiseksi ja nokkelastikin lytätty orastavan, tuoreen parisuhteen aiheuttama alkuhuuma ja se vastakkainasettelu kaikessa tylyydessäänkin kuullostaa mainiolta ja saa jopa hymyilemään. Toisaalta, joku biisi oli omistettu pakenemiselle helvettiin enkeleitä pakoon ja vaikka kertaus onkin opintojen äiti, niin tällä pakkotoistolla tuli helposti koko biisi skippailtua, kun ko. kielikuva ei kolahtanut. Ja ne YH-äidit sitten, oodi niille olis pitänyt kirjoittaa!

Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi tästä. Toisaalta paljon hyvää soiton, säv./sov. ja tyylisuunnan suhteen, mutta jotenkin jäi vähän sellainen olo, että tässä on menty sieltä mistä aita on matalin? Tässä orkesterissa riittäis kyllä paukkuja kovempaankin. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö sellainen seuraavaksi tule. Jään innolla odottamaan lisää ratsiahenkistä Identiteettikriisin punkrokkia!

keikka: 19.7.2012 Streetbar95, Turku, Mugrind, Eyewitness, Sotavamma

11/01/2013 / mogalix

19.7.2012 Streetbar95, Turku
Mugrind, Eyewitness, Sotavamma
Heinäkuisena torstaina oli tuommoinen keikka Turussa. Jotenkin onnistuin sössimään tuonne lähdön ja saavuin paikalle, niin että Sotavamma jo soitti keikkaansa. Senlisäksi, että olin myöhässä, jäin vielä terassille juoruamaan Ekarian Janken ja Larsin kanssa. Eli Sotavamma jäi näkemättä.
Sitten kuitenkin lunastin lipun ovelta ja juoman tiskiltä, juuri ennen kuin terassi suljettiin. Pöh, eikun sisälle istumaan. Sisälle olisi ollut jokatapauksessa siirryttävä, kun espanjalainen Mugrind aloitti keikkansa. Bändi olikin melkoista murinaa ja grindinää, eikä alkuun kuulostanut ollenkaan huonolta. Oikein hyvältä itse asiassa, mutta kun keikka kesti, kesti ja vieläkin kesti, eikä oikein menoa ja meinikiä ollut, rupasi kyllä puuduttamaan pahasti. Tulipahan siinä keikanaikana selattua Räkä-levyt distrolaatikot ja muuta oheistoimintaa. Lyhyemmällä setillä olisivat Mugrindit tehneet tuhoisaa jälkeä.
Eyewitness oli illan viimeinen, eikä suinkaan hidas. Keikka oli heidän Päättäjät on kännissä ep:n julkkarikeikka (juuri muita ollutkaan kännissä tuol keikalla kuin päättäjät). Hyvä keikka, ehkäpä jopa paras jonka minä olen nähnyt. Soittovarmuus kasvanut kovasti ja sen kyllä huomasi. Yleisössäkin esiintyi jotain epämääräistä liikettä, sen mitä siinä biljardipöydän ja lavan välissä mahtui. Se bilispöytä oli kyl harvinaisen tyhmässä paikassa.
Yleisömenestys ilta ei kuitenkaan ollut, joten taisi punk-keikat jäädä sitten tähän tuossa baarissa. Itse kuitenkin poistuin paikalta tyytyväisenä distrosta hankitut lomalukemiset taskussa.

#Kirjoitus julkaistu alunperin loppuunmyydyssä Kohellus #1 lehdessä.

Vuosi loppuu.

19/12/2012 / mirosol

Ja siitä syystä pyysin muutamia aktiivisempia käyttäjiä listaamaan kuluneen vuoden parhaat julkaisut ja muutakin sai tietysti halutessaan listata. Melko kummallinen vuosi oli tämä kyllä….

Jankke
Levyt Top 5:
Häiriköt – Tulevaisuus on musta 7″
Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää LP
Ephemeral Foetus – s/t ep
Alert! Alert! – s/t 7″
Noituus – s/t 7″
Ja keikat Top 4:
No Rest Pub Port Arthurissa
Häiriköt Klubilla (ai nii, Ne Luumäet ei oo viel vetäny??!)
Käpykaarti Teviksellä
Umpio Pub Port Arthurissa

Niilo Pielinen
Levyt:
Can – The Lost Tapes – 2012 (germany)
Hail Spirit Noir – Pneuma – 2012 (greece)
Major Kong – Doom For The Black Sun – 2012 (poland)
Kylmä Sota/Ydintuho – split EP – 2012 (finland)
Ancient Oak – Embrace of death – 2012 (russia)
Hexvessel – No Holier Temple – 2012 (finland)
To Open the Passages in Dusk – 2012 (finland)

Vekenator
Top 10 albumit:
1. Aura Noir: Out to die
2. Nekromantheon: Rise, vulcan spectre
3. Kebu: To jupiter and back
4. Grunt: World draped in camouflage
5. Ulver: Childhood’s end
6. Unsane: Wreck
7. Dream Death: Back from the dead
8. Dead Can Dance: Anastasis
9. Can: Lost tapes
10. (Jaettu sija) Arktau Eos: Ioh-Maera JA Unworeldes
11. Martire: Brutal legions of the apocalypse
12. Viisikko: IIII
13. Vomitor: The Escalation
14. Satan’s Satyrs: Wild beyond belief
15. Wrathprayer: The sun of Moloch
Top 10 seiskat:
1. Beastmilk: Use your deluge
2. Beastmilk: White stains on black wax
3. Eyehategod: New Orleans is the new Vietnam
4. Black Sun/Throat: Split
5. Perikato: Jälkiteollinen painajainen
6. Kylmä Sota/Ydintuho: split
7. Terveet Kädet: Ääretön joulu (Uusintapainos)
8. Eyewitness: Päättäjät on kännissä E.P.
9. Kovaa Rasvaa: S/T
10. Circle: End of time

Hatshoe
Parhaat levyt:
Perikato: Jälkiteollinen painajainen 7″
Kovaa rasvaa 7″
En mä tiiä mitkä levyt on julkastu tänä vuonna! Mä sanon vaan noi kaks.

Mögälix
Vuoden levyt asiasta selittää vanha kurttuinen ukko
Mirosol laittoi minullekin viestiä, että listaisin vuoden 2012 kovimmat levyt.
Rupesin sitten miettimään että mitäs voisin listata. Minä joka hankin aika vähän levyjä. Ja niistäkin mitä hankin on suurinosa julkaistu jo vuonna käpykaarti. Eli meni vaikeaksi. Pähkäsin päässäni kovin, rääkkäsin suorataan aivojani. Ja lopputulos oli…Ööö.. ei mitään.
Mut kyl tietty täytyy mainita noituus: s/t 7” ep, hitto olihan se kuitenkin noituuden eka vinyyli. Ollaanko me nyt sit lähenpänä oikeaa bändiä, minäpä en sitä tiedä, mutta jokunen vuosi kuitenkin mokailtu ja mögäilty, että myönnän tuntui se mukavalta pidellä käsissä sitä muovipalasta joka sisältää mögää. Sen tautta se on mulle vuoden 2012 levy.
Sekä Terveet Kädet: musta hetki, se on kova levy, siitä nyt ei pääse mihkään. Se kans nimettäköön vuoden 2012 levyksi. Voi lyödä lukkoon, ei tarvita äänestystä.
Sitten mitäs minä muuta olen vuoden 2012 aika kuunnellut Iron Maiden: piece of mind, tietysti. Black Sabbath: black sabbath, Master of reality, vol 4. Sekä tää oikeestaa löytyi nyt vuoden 2012 aikana uudestaan sabotage levy, oli unohtanut että täs on näinkin kovia biisejä. Uusia tuttavuuksia on oikeestaan Sodom ja Municipal waste, molemmat kyl iskeneet todella lujaa, huh, huh. Asuuks mun sisällä joku pieni rässääjä?
Niin eikä tietenkään saa unohtaa Delta Force 2: megamosh 2011 levyä, sen minä hankin tossa pääsiäisen aikoihin, vuonna 2012 siis. Se on oikein hyvä ”kohellus” levy, hah. Mana Mana, Musta Paraati niitä ei saa unhoittaa. Hässäkkä, tätäkin minä olen kyl kuulostellut lujasti (kiitos vaan Mirosol, kun tän mulle jostain netistä löysit, kun ei tää tietokone vinyyliä soita). Sitten ihan yksittäinen biisi joka ansaitsee tulla mainituksi Päät: Jetset.
Niin ja Pahat Agentit. Saakelis kun on mukavoo urkupunkkia. Brutopia/ Suohauta split, yks maailman kovimmista spliteistä, ON. Olenhan minä myös Dischargea yms. kuunnellut, mutta jätin nyt itsestäänselvyydet mainitsematta, ok.
Niin onko tässä kirjoituksessa nyt järkeä vai ei, tuskin. Vaan tää nyt oli joku tämmöinen muka listaus. kyllä tiedän että olen pudonnut kuin eno veneestä musiikin seuraamisen suhteen. Ehkä en yritä tarpeeksi tai sitten olen oikein tyytyväinen noihin levyihin mitä mulla on. Tosin kyllä tuolta omasta levyhyllystä löytyy noita ylläreitä, levyjä jotka on kovempia kun muistikaan ja myös niitä joita ihmettelee miksi olen hankkinut. Ja ikävä totuus on että aika surutta noita luonnonvaroja tuhlataan paskoihin levyihin. En edes kerro esimerkkejä, jos et tiedä mitä tarkoitan olet just semmoine urpo joka niitä ostaa.
Tuntuuko sinusta nyt että tuhlaisit aikaasi? Sori, kukaan ei käskenyt lukemaan, rahoja ei palauteta.

tulipahan zegoilua.
-mögälix-

Kukko
Pirun vaikeeta on laatia listaa näin yhtäkkiä, kun ei oo seurannu uusia julkaisuja kovin aktiivisesti, omat kuluneena vuonna luukutelluimmat “uutuudet” on enimmäkseen julkastu jo 2011. Top3:n nyt saa niukasti raavittua kasaan:

Rot in Hell: Termini terrae 7″
Gehenna/Integrity -split 7″
MGLA: With hearts towards none

Bubbling under
Sutekh Hexen: Behind the throne (tai ehkä tää vois jopa kiilata ton MGLA:n paikalle…)

Mirosol:
Hyviä on tullut muutamia muitakin, mutta silti listaan vain nämä neljä, jotka olivat eniten soimassa.
Daylight Robbery – Ecstatic Vision
Grabass Charlestons – Dale & The Careeners
Neil Young & Crazy Horse – Americana
Neil Young & Crazy Horse – Psychedelic Pill

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Raportit: 8.6.2012 Brinkkalan piha, Turku, Projektifest

27/11/2012 / mogalix

Samaisena perjantaina kun festit alkoivat myös potkupallon EM-kisat. Piti sitten niitö tölsötä niin, että jäi illan kaksi ensimmäistä bändiä näkemättä.
Paikalle saavuin juuri kun Condition: Dead aloitti. Vanha laulajaukko haukkoi välillä henkeä, rummut kuulosti Extinction of Mankindilta. Samantyylistä höyrykone-crustausta. Jee. Minä pidin ja viel kun tuli Motörheadia coverina, niin arvostin myös.

Seuraavaksi sitten Liberty. Ihan Ok se oli. Mutten mikään mahtava, ei oikeen jäänyt mitään mieleen. Kertakäyttöviihdettä?

Viimeinen oli Lost Cheerees. Siinä oli kyllä ärsyttävä ääninen laulaja. Muutenkin kun bändi oli tylsä ja booring, niin poistui sitten paikalta.

Lauanataina ja sunnuntaina festarit jatkui. Olisi ollut bändei ja puuhaa, mutta en paikalle kyennyt. Joskus on tehtävä valintoja.
Mut Brinkkalan piha on kyllä hieno keikkapaikka ja hienoa kun siellä järkättiin tämmöinen TSI-henkinen tapahtuma Arvostan.

—

Tämä arvio on alunperin julkaistu jo loppuunmyydyssä Kohellus #1 zinessä.

Arviot: Umpio /Torturing Nurse – split kasetti (2011)

24/11/2012 / mogalix

Umpio / Torturing Nurse – split CS (Tenzenmen Records 2011)
Umpio, kuvittele metalliverstas jossa on jo perjantaipullot korkattu. Ja nyt tehdään hommat urakalla loppuun, että päästään viikonlopunviettoon.
Kenelle: eläkkeellä oleville koneistajille.

Torturing Nurse, istut terveyskeskuksen päivystyksessä. Siellä on miljuuna muutakin vaivaista ja lauma sekakäyttäjiä pörräämässä. Visvaa, hikeä, verta, räkää, pieruja. Välillä kiireiset hoitajat/ lääkärit sinkoilevat huoneesta toiseeen ja kuulet ääniä toimenpidehuoneista.
Mihin, jonotusmuzakiksi terveyskeskuksen puhelimiin.

—

Tämä arvio on alunperin julkaistu jo loppuunmyydyssä Kohellus #1 zinessä.

Arviot: Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää (2012)

07/11/2012 / mirosol

Yleislakko – Maailmanpolitiikan arkipäivää CD/LP (Blast of Silence 2012) Tervetuloa maailmaan, jossa sana rautaisannos on räikeää aliarviointia. Istuin autossa kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan. Koen jollain tasolla olevani henkilö, joka lukee suhtellisen paljon ajankohtaisista asioista. Kun levyn ensimmäinen kierros loppui ja soitin siirtyi takaisin alkuun, suljin soittimen. Mietittävää nimittäin riittää. Olen seurannut orkesterin edesottamuksia läheltä ja vähän kauempaakin aika pitkään. Voitaisiin sanoa, että minun osaltani keskimääräinen Yleislakkotaajuus vuodessa on noin viiden-seitsemän keikan tuntumassa. Koska orkesteri on harvinaisen tuttu, tästä uudesta levystä kirjoittaminen tuntuu vain luontevalta, kaikkine kehitysasteineen. Aloitetaan ensin puhumalla hieman musiikista. Se kun on se helpoin osuus tässä levyssä. Punkvaihde on kutosella. Edellinen “Vapauden rautaiset raamit” LP oli se yhtyeen taiteellisten kokeiluje levy, jonka myötä ei oikein tiennyt mitä tältä kolmannelta odottaa. No. Oikeastaan neljänneltä, jos mukaan lasketaan se täyspitkän mittainen demo/cdr. Siinä missä jotkut kriitikot osasivat nokkelasti yhdistää bändin Dead Kennedysiin tuon edellisen kohdalla, on todettava, että he olivat aikaansa edellä. Minä kun en DK:n vaikutusta siitä edellisestä saanut millään irti. Nyt sitä on kyllä, vaikka osittain onneksi Jellon äärimmäinen hektisyys onkin asetettu miedommalle lämmölle. Muutenkin turhat ja vähemmän turhat taiteilut on jätetty muutamaa pientä jippoa lukuunottamatta vähemmälle. Suoraa punkkia 77:sta hardcorempaan tulkintaan. Suomipunkkia. Eikä todellakaan huonoa sellaista. Kertosäkeiden melodioissa on useassa paikassa edeltäjiään enemmän särmää, vaikka varsinaisia “lekakertsejä” on edelleen suhteellisen vähän. Soitossa ei ole ongelmia. Kuudes vaihde pysyy päällä mukavasti viimeiseen ralliin asti. Siinä tosin tyydytään “vain” vitoseen ja reiluun ylinopeuteen moottoritiellä. Kappaleiden rakentamisessa on havaittavissa kehitystä monipuolisuuteen oman karsinan sisällä. Lähes kaikki kappaleet kulkevat ja riffeissä on sitä jotain – sitä jotain joka kantaa. Voisiko levy olla vielä parempi? Voisi. Mutta ei se siitä missään nimessä huonoa tee. Ei sinne päinkään. Soundipolittiikka on nykyistä puoluepolittiikkaa vahvempaa. Siinä on tarpeeksi särmää ja räkää, mutta soundeista tai tekstistä selvää saaminen ei ole vain Mögäfriikkien yksinoikeus. Anti-Flagiin en vertaa, mutta selvän saa riittävän hyvin. Ja onhan tuossa levyssä sanalipuke jos tuntuu ettei pysy vauhdissa mukana.

Sitten se itse aihe. Kun pysäytin soittimen ensimmäisen kierroksen jälkeen, oli olo kuin jouluaattoiltana. Niin täynnä, ettei pystynyt liikkumaan. Autossahan tuo on lähes tarpeetonta, mutta silti jouduin pitämään selvän tauon ennen seuraavaa kuuntelukierrosta. Jos mielestäsi Sandbergin punainen kuulakärkikynä ja musta sarkasmitussi olivat teräviä aiemmin, niin väärässä olit. Kantaa otetaan enemmän kuin tämän mittaiselle levylle fyysisesti mahtuu. Totuus ja sarkasmi ovat ne aseet joilla, anteeksi anglismi, miestä vastaan lähdetään. Aiemmat tekstit ovat olleet myös hyviä kannanottoja, mutta minun makuuni kliseiden värikäs käyttäminen on aiemmin johtanut myös muutamiin pop-korneihin, jotka ovat satuttaneet kokonaisuutta. Kynien kunto näkyy tässä suhteessa uudella levyllä parhaiten. Korniutta on karsittu ja sen jättämä tyhjiö on korvattu vähemmän kliseisillä, jopa uusilla sanailuilla ja mustalla huumorilla. Alussa laitetaan valtakunnan hallitus osallistujineen oikealle paikalleen ja sitten käsitellään kaikki kaikki muukin maaseudun tyhjenemisestä avohoidon suosimiseen, sukupuolieroista sotilasliittoihin ja arkitodellisuudesta nyky-yhteiskunnan voitontavoitteluun. Uskontoja unohtamatta. Useammin kuin usein, käytettävät fraasit ovat timanttisia. Sekä loisteeltaan, että kovuudeltaan. Uutuutena mukana on myös selvästi henkilökohtaista pohdintaa. Teksteistä huomaa hienoisen turhautumisen tunteen – Mikä on havinaisen ymmärrettävää, kun katsoo sekunnin avoimin silmin ympärilleen. Kuin levy huutaisi suoraa huutoa, että “Herätkään nyt tuosta unestanne! Kaikki on menetetty ellette herää!” Suurin ja päälimmäinen kysymys on “Miksi annamme tämän kaiken tapahtua?”. Maailma on pientä pohjolaamme myöden suoraan sanottuna kusessa, mutta silti kaikkein köyhinkin kansa haluaa näytellä vähintään keskiluokkaa, ellei rikasta. Samalla unohtaen, mitä ulkona tapahtuu. Yleislakko osoittaa suoraan sormella meitä kaikkia. Nykyajan meno kaipaa levyn, jossa asioista uskalletaan sanoa oma kanta suoraa huutoa. Tämä on sellainen. Voin suositella kaikille. Ainakin niille, joiden mielenterveys kestää todellisuuden käsittelemisen.

Mielikappaleekseni nousee ehdottomasti “Maaseudun tuleivaisuus”, joka on ehdottomasti levyin keveintä antia.

Keikkaraportit: Zero Absolu Kirjakahvilassa 2.11.2012

05/11/2012 / papu

Enpä ole vielä kertaakaan Kirjiksen musaperjantaita päässyt todistamaan, vaikka aika säännöllisestihän noita on jo pitkään ollu. No nyt löytyi kuitenkin oikeinkin mielenkiintoinen esiintyjä itelle, joten olihan otettava käännös päin Brinkkalaa.

Ranskalainen Zero Absolu on kuuden toimintavuotensa aikana soittanut yli toistasataa keikkaa. En kuitenkaan ollut sen tarkemmin perehtynyt live-setuppiin, joten arvailujen varaan jäi miten yhden miehen show käytännössä toteutettaisiin, kun levyltä kuunneltuna havaittavissa on kuitenkin selkeää viittausta bändisoittoon vaikka paljon sampleja ja tietokone-juttuja biisit sisältävätkin.

Soitto oli juuri alkanut kun pääsin sisään. Porukka istuskelee penkeillä hämärässä ja ranskalainen äijä heiluu yksin kitara kädessä. Tuomitsevammassa mielentilassa oisin tehnyt u-käännöksen heti ovella ja painunut kotiin kuuntelemaan Häiriköitä.

Pirun mielenkiintoinen keikka kuitenkin oli. Tälläiset yhden miehen show:t vaarallisesti voivat kaatua tylsään taustanauhan kanssa jammailuun, mut toisin tällä kertaa. Miekkosen touhuilu oli sen verran mielenkiintoista, jotta välillä melkeinpä unohti musan kuuntelun ja keskittyi seuraamaan pedaali-viidakossa seikkailevaa jalkaa. Varsinaisia taustanauhoja ei oikeastaan taidettu käyttää kuin ihan pariin otteeseen. Taustat soitettiin looppaamalla sisään yksitellen rumpu-pädeistä aloittaen ja bassolla jatkaen.

Keikka taisi olla aika lyhyt tai ainakin siltä se tuntui, joten encoret olivat oikeinkin paikallaan. Keikan taustalla pyöri videota, mutta tästä en sijaintini vuoksi päässyt nauttimaan. Toisaalta, josko moiseen olisi edes ollut tarvettakaan, kun miehen esiintyminen oli kuitenkin mukavaa seurattavaa ja Kirjakahvila muutenkin tiivistunnelmainen. Oikke hyvä oli, tykkäsin.

http://zeroabsolu.bandcamp.com/

diyturku.net