Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Author Archive

Arviot: Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (2011)

without comments

Saarnaus – Kansallisvaltion jälkeläiset MC (Räävi 2011) No nyt on Punk! Bändin tuotantoa olin käynyt jo syyskussa kuuntelemassa bändcämpissä, ikäänkuin esilämmittelynä silloiselle keikalle. Ohuet soundit ja vähän keskeneräinen ote häiritsi ensidemon hyviä, kantaaottavia ralleja. Keikka nykäisi sitten jalat alta ja siitä on nyt suunnilleen kuukausi kun sain tämän kasetin. Nyt aletaan sen demon sijaan olla soundillisesti napakympin tuntumassa. Vähän vielä saisi olla lisää potkua. Mutta sitten siihen tärkeimpään. Vanhankoulun suomihardkorepunkkia mennään ja onnistuen siinä harvinaisen mallikaasti. Vertauskuvia on ihan turha alkaa kaivelemaan. Yleislakkoa on varmasti kuunneltu, mutta vertaaminen siihen ei tunnu järkevältä. Sanoista saa selvää, ja useampi biisi iskee terävästi teksteiltään siihen kuvitteelliseen, yhteiskynnalliseen kahvihampaaseen. Harvinaisen raikasta ja ironistakin sävyä sisältävä kasettihan on siis kerrassaan vallan mainio. Nauha alkaa jonkun puupään isänmaa-paatoksella jonka perään kuulla nauhan yksi timanttisimmista vedoista – “Sivari & Totaali”. Sitä on suorastaan kaivannut biisiä, jonka kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessaan “Sivari on sankari, totaali on tosimies”. Sitten heittäydytään vähän luovemmiksi sävellysten kanssa, eikä samaa iskevyyttä saada kasaan muutamaan biisiin, vaikka tekstipuolella ei mitään negatiivista sanottavaa olekkaan. Nelosraidan paikkaa pitää seuraava hitti – “Heteromiehen fantasia”, jossa on nerokas huomio, “Miten se sitä seinän jyskettä muuttaa, oli Pekan vieraana sitten Liisa tai Jussi?”. Seuraava minuutti menee odotellessa ja fiilistellen railakasta tekstiä “Uusi keskiluokka” -kappaleessa, jossa moderneja porvareita kehotetaan tukehtumaan sushiinsa. Sitte räjäytetään potti “Jutta Urpilainen” -pommilla, joka on ehdottomasti menneen vuoden kovimpia punk-biisejä. Loppupuolella sitten ruoditaan nahattomiksi valtamedia ja puoluepolitiikka. Viimeisenä orkesterin henkilöstön yleismaailmallisia näkemyksiä täsmennetään akustisella Against Me! -koverilla “Beibi, mä olen anarkisti”, jonka olemassa ololle en muuta syytä keksi kuin nämä kepeän humoristisesti kirjoitetut lyriikat. Hauskat niistä tekee se, että ne ovat totta. Bändistä on kehkeytymässä varsin varteenotettava tekijä. Nimi siis kannattaa ainakin laittaa korvan taakse. Jos nyt sitten loppuun jotain negatiivista haluaa sanoa, niin näistä kymmenestä biisistä olisi saanut käsittämättömän kovan neljän biisin seiskatuumaisen. Nyt vetelen hatusta, mutta uskon ja toivon, että seuraavaksi saamme Saarnaukselta käsiimme pelkkiä hittejä sisältävän seiskatuumaisen.

Written by mirosol

January 5th, 2012 at 7:42 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Acid Elephant – Guerilla Drive Valley (2011)

without comments

Acid Elephant – Guerilla Drive Valley CD (2011) Kaukomaillakin han mukavaa kritiikkiä vastaanottanut Guerilla Drive Valley ei herätellyt alkuun mitään kummempia innostuksen tunteita. Siis mitään “toihan on pakko saada” -tunnelmia. Levy nyt kuitenkin tuli pöydälleni, ja tunnustan olleeni vähän epäileväinen; taas joku porukka on kuunnellut liikaa QOTSAa, ja koittaa apinoida jo valmiiksi kulahtaneita maneereita. Tiedän, että tälläistä tehdään, koska olen itse syyllistynyt moiseen viime vuosikymmenen puolivälissä. Ja olinhan nähnyt bändiltä keikan puolisentoista vuotta sitten. Otin levyn autoon mukaan, tungin sen soittimeen ja kappas.

Alkuun sitä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun rumpujen “totaalisesti ohi iskujen” happobiitti lähti rullaamaan. Tuskaisesti kasassa pysyvä komppi kannatteli avausraidan perusstonerin lähteille. Mitään ihan suoraa vertauskuvaa on hankala lähteä tarjoamaan. Monster Magnetin stadionmeininki on tästä kaukana, samoin Bongzillan metallisuus tai Fu Manchun kaahaus. Quutsavertausta en lähde edes arpomaan, sillä se tekisi hallaa molemmille bändeille. Se on sanottava, että tuotanto on tässä enemmän kuin kohdillaan. Miehet tietävät, miltä kunnolla fuzzattu putkivahvistin kuulostaa, ja käyttävät tätä tietoa ronskisti hyväkseen. Sitten kun laulu astuu kuvioihin, aletaan olla bändin ytimessä. Melko hapokasta stoner-junnausta ja siihen rauhallinen, vakava, lähes puhelaulun kaltainen leijunta. Happonorsu tarjoaa jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain mustaa. Levy pitää vieläpä kokonaisuutensa kasassa aivan mallikkaasti. Hyvä levy, vaikkakaan ei täydellinen. Siellä täällä poksahtaa inhottavan kornisti jokin ikävästi (nyt sormet ristin merkiksi) grungelta kuulostava vivahde. Näitä hetkellisiä hairahduksia ei ole paljon, mutta ne kuitenkin rikkovat hienoa kokonaisuutta. Kaikki bändin toiminnassa ja biiseissä viittaa kuitenkin siihen, että näitä vivahteita ei ainakaan toivottavasti kanneta pitkään mukana. Toisaalta pitkien biisien rauhallinen auringonpaahde laittaa etsimään varjoa keskellä lumettoman kylmää talvea. Tätä kuunnellessa tulee kuuma. Ei hiki, mutta kuuma. Asiallinen ensilevy monessakin mielessä. Viitteitä jatkostakin olisi havaittavissa, ainakin viidakkorummun mukaan. En laita vastaan. Jos ruotsin rekkatappelijat uppoaa, niin tätä ei kannata jättää väliin.

Written by mirosol

December 28th, 2011 at 8:05 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Alley Gods – North State Of Mind 10” (2011)

without comments


Alley Gods – North State Of Mind 10” (Poolside, Räkälevyt 2011) Lopultakin  sain levyn pyörimään. Samanhenkiset ysäritulvahdukset kuin aiemmalla, 2009 julkaistulla bändinnimisellä seiskalla. Tunnustan, että se viime vuoden täyspitkä puuttuu hyllystä, vaikka tarkoitus oli sekin jossain kohtaa hankkia kuunteluun. Mielleyhtymät yhdeksänkymmenluvun linköping-harkkoon ovat kuitenkin edelleen helposti havaittavissa. Oikeastaan tulee elävästi mieleen Outlastin suomenkiertue juuri tuolta ajalta – tai toisaalta yhtymiä voi löytää myös Youth of Todayn tuotannosta. Näitä edellämainittuja bändejä rokkaavampia ralleja PunkFutiksen mestarit kuitenkin onnistuvat tekemään. Alun kitaraliidi on lähempänä SosDissiä, kuin Warzonea. Teknisesti erityisen hyvälaatuista vanhankoulun harkkoahan tämä. Mitään uutta ja järisyttävää ei tosin ole tarjolla. Sanoissakaan ei tarjota kovin yllättäviä aiheita. Arki kun nyt vaan on banaalia, että milläs siitä löydät muuta, kuin kyynärpäätaktiikalla eteneviä mulkkuja toimistoympäristössä. Ystävistä se voima ammennetaan näissäkin piireissä. Formaatti on miellyttävä ja kansitaide sopii teokseen kuin iso tussattu X circlepittaajien kämmenselkiin. Tänne pittiin mahtuu yhteisöllisyyden nimissä myös ympäripäissään olevat punkit ja skinit. Lätyn outro jää minulle täysin mysteeriksi. Melkein jo odottaa jotain massiivista “Pink Floyd meets Agnostic Front”-teosta pelastamaan muuten niin perushardcorelevyn, mutta sellaisen sijaan neula pomppaa ylos ja jää odottamaan lisää raavittavaa. Siis ei tämä huono levy ole, mutta jos se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, niin sen arvo olisi huomattavasti korkeammalla. Niin joo. Latauslipukkeesta iso plussa. Saa kuunneltua mukavasti pyöräillessä uudestaan.

Written by mirosol

December 19th, 2011 at 5:34 am

Kolumnit: Atomiajan harraste

with 4 comments

No. Sitä on muutama viikko taas vierähtänyt. Ja ikäväkseni on todettava, että tällä sivulla on ollut vähän pelottavan hiljaista. Pelottavaa siis siinä mielessä, että.. Tai ajatellaanpas tätä nyt eräänlaisena ajatuskarttana. Jos zineen ei saada suht säännöllisesti uusia kirjoituksia, niin kävijöitä on vähemmän. Jos zinellä on vähemmän kävijöitä, foorumille eksyjiä on vähemmän. Jos foorumille eksyy vähemmän uusia ihmisiä, foorumilla tapahtuu vähemmän. Jos foorumilla tapahtuu vähemmän, niin silloin on vähemmän ihmisiä tekemässä konkreettisia asioita. Olen kuullut monta tapausta, jossa on käynyt niin, että vahingossa foorumille eksynyt ihminen päätyy puuhaamaan konkreettisia asioita muiden foorumilaisten kanssa. Eihän foorumi missään mielessä kuitenkaan mikään absoluuttinen totuus ole, mutta se on kuitenkin ihan hyvä apuväline meille kaikille – oli sitten kyse oman levyn promoamisesta, tai jonkin harrastuksen parissa puuhaavien ihmisten löytämisestä. Alakulttuuri on tässä nyt se juttu kuitenkin. On myös tämän minun itseni myönnettävä, että tätä kautta olen tutustunut liutaan entuudestaan tuntemattomia tyyppejä. Ja vieläpä aivan törkeän hyviä sellaisia. Kaupunkimmehan on siis siitä erikoinen, että se on tarpeeksi pieni, jotta kaikki tuntevat toisensa, mutta samalla tarpeeksi suuri, ettei oikeastaan tunne ketään. Sopivan kokoinen ainakin minun mielestäni. Levyarvioita on muuten kasaantunut muutamat tähän toimittajan pöydälle. Huono tekosyy tuo kiire, mutta sen kortin joudun pelaamaan. No. Kun ehdin kuunnella ja kirjoitella, niin tulollaan on arvioita ainakin Acid Elephantilta, Käpykaartilta, Saarnaukselta ja tämän vuoden Punk-Futismestareiden, Alley Godsin levyistä. Kyllä ne kaikki tässä tulee. Älkää hätäilkö! Ja samaan syssyyn huutelen vielä tässäkin, että lisää kirjoittajia kaivataan. Jos sellainen kiinnostaa, niin viestiä foorumilla ylläpidolle. Ainiin joo. Tulollaan on muuten vielä todennäköisesti neliosainen Baariprojektin haastattelu! Kokoelmalevykin on edelleen hitaasti mutta epävarmasti työn alla…

Kun tuossa tuli noista harrastuksista puhetta, niin olen tainnut kehittää itselleni uuden sellaisen. Lasketaan tämä nyt vaikka yhdeksi syyksi siihen, miksen ole saanut pidettyä zinen julkaisutahtia yllä.. Olen huomannut pitäväni uuden oppimisesta. Tämä mielessä otin syksyllä internetin kauniiseen käteeni ja aloin tutkia aihetta, joka oli pyörinyt mielessä jo pitkään. Kitaraefektit. Ne sellaiset laatikot joista saadaan lisää varianssia soitellessa. Tilasin siis ulkomailta itselleni rakennussarjan, jonka kanssa sain aikaiseksi ensimmäisen itse kootun kitaraefektin. Tämä on klooni Dan Armstrongin Green Ringeristä. Eli tuollainen pseude-ringmodulaattori. Käytännössä oktaaveri. Eli laite, jonka avulla saadaan kitaran ääni kuulostamaan oktaavia matalammalta, kuin se oikeasti on. Maalasin kotelon itse ja askartelin siihen merkinnät siirtokuvaliimaa käyttäen. Sarjassa tuli mukana aikamoinen läjä transistoreita, vastuksia ja diodeja. Nämä sitten kiinni pieneen piirilevyyn. Tunnustan, että tuli 80-luvulta mielenkiintoinen tuulahdus. Muistaako joku tietokoneiden kanssa tuolloin puuhastellut niitä MikroBitti-lehden koodausohjeita? Siis niitä missä oli esimerkkikoodi, joka sitten kirjoitettiin ja ajettiin ymmärtämättä lainkaan mistä on kysymys. Mutta voi sitä riemun tuntua, kun ohjelma toimi. Sama tunne tuli siinä kohtaa kun kannoin askartelemani efektin treenikselle ja laitoin sen kitaran ja vahvistimen väliin. Sehän toimii! Ainoa virhe vaikutti olevan merkkivalodiodi, joka ei toiminut. Tämä johtui siitä, että olin kytkenyt diodin väärin päin. Opettavaista tämäkin. Näin sain hyvältä kuulostavan efektipedaalin suunnilleen puolella siitä hinnasta, mitä laite olisi normaalisti maksanut. Nyt kun projektin onnistuttua alkaa oikein ajattelemaan, niin eipä sillä hinnalla tuossa mitään merkitystä ole. Tekemisen ja onnitumisen riemu on se mikä tuossa on ehdottomasti tärkeintä. Tätä puuhaillessani kumppanini löysi minulle kirpputorilta kirjan. Sen nimi on “Elektroniikka-askartelu – opas atomiajan harrasteeseen”. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi mikäkin diodi, kondensaattori, vastus tai transistori on juuri sillä paikalla missä se rakennussarjan piirilevyllä on. Nyt odottelen postissa linjaboosterirakennussarjan saapumista. Samalla takaraivo vinkuu jo putkivahvistinrakennussarjan hankkimista. Nälkä kasvaa syödessä…

Loppuun vielä yksi kysymys. Olen hyvin onnellinen siitä, että nykyisessä keittiössäni on astianpesukone. Pidän yleensäottaen siivoamisesta ja noin, mutta tiskaamisesta en pidä lainkaan. Se on se kaikkein kamalin kotityö. Kysymys kuuluukin, että miksi sen tiskikoneen ylähyllyn pohja täytyy aina olla /\ muotoinen? Yksikään lasi ei ikinä pysy suoraan pystyssä.

Written by mirosol

December 12th, 2011 at 5:40 am

Posted in Kolumnit

Tagged with ,

Arviot: Mimica – Sobersounds CDep (2011)

with 3 comments

Mimica – Sobersounds CDep (2011) Ensin meinasin, että kirjoitan arvion juovuksissa. Ihan vaan kostoksi. Sitten kävi kuitenkin niin, että siinä tuli kaikenlaista ja tämä ajatus jäi kaiken “todella tärkeän” toiminnan alle. Selvinpäin tätä sitten aloin pyörittelemään. Henkilökohtaisesti en pidä saatekirjeistä yleisesti. Tähän on varmaankin syynä se, että pienessä tekstissä on vaikea saada ajatuksiaan ja tarkoituksiaan läpi arvioijalle. Samalla kun tulee herkästi täysin väärinymmärretyksi. Mimica ei edes yritä, vaan saatekirjeen virkaa hoitaa kuvitteellinen ainekokoelma, jonka kirjoitusvirheet opettaja on jo punakynännyt. Mukava ja raikas lähestymistapa. Samoin kuin musiikissa. Tosin musiikissa huumori jää vähemmälle. Mimican kvintetti sotkee aineksia monesta suunnasta. Juuri kun alkaa fiilistelemään Go It Alone-tyyppistä riffiä, mukaan temmataan Amorphikselta kuulostavia aineksia. Tai kun duurisoinnut otetaan esiin ja aletaan kuulostaa Kid Dynamitelta, kaikki repäistään seiniltä alas ja siirrytään kylmästi ja varoittamatta Convergen pariin. SOAD-vertauksilta bändi tuskin tulee välttymään, vaikkakin siitä pelleilystä ollaan ihan sopivan välimatkan päässä. Tehokkaan oloista paahtoa. Tosin vahvuutena toimiva tyylilajien runsaudensarvi aiheuttaa myös hyvin kipeän akilleen kantapään. Ehkä liika on vähän liiankin liikaa. Teknisesti ja soundillisesti ep on esimerkillinen harkkotuotos. Tarpeeksi vähän metallia ja tasan nolla prosenttia muovia. Luomisvimman kourissa kettinkiä ulostava bändi on oikeassa siinä, että moottoritiellä pitää mennä kovaa – tosin saattaa helpottaa, jos tietää kumpaan suuntaan on menossa. Levyn nimikkoraita avaajana toimii ehkä koko teoksesta parhaiten. Tässä kun kuulija vedetään vain kerran kölin ali. Välillä väittäisin jopa Refusedin toimineen innoittajana siellä täällä. Ei siis yhtään pöllömpi hardcorebändi tämä Mimica. Livenä saattaisi toimia vielä paremmin.

Written by mirosol

November 25th, 2011 at 6:36 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot – Veriroiske MC (2011)

without comments

Veriroiske – Demo MC (Roistorecords 2011) Verenpunainen kasetti julman raakaa psykoa. Seinäjoen miehet ovat mitä ilmeisimmin perehtyneet aiheeseen vähintääkin riittävällä pieteetillä. Yleissoundi muistuttaa voimakkaasti kasettimankalla treeniksellä vedeltyä tuotantoa – Läskärin loiske ja vetinen virveli kuitenkin tuovat tunnelmat lähelle alan suurnimien atmosfäärejä. Alkuun petyin hieman. Tai no. Enhän edes tiennyt mitä odottaa. Avausraita luottaa yhteen riffin, joka jätti meikäläisen valitettavan kylmäksi. Tyylitajuisesta flangerin käytöstä huolimatta. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut mistään. “Kissimirri” jätti pohtimaan, että miksi tämä on tehty. Tässä vaiheessa bändi vetää valitettavasti esiin blues-kaavan. Torttutukkainen kauhumobiili koukkaa ikävästi ojan puolelta ohi. Seuraava ralli kuulostaa jokseenkin tutulta. Kampean ylipainoisen ruhoni ylös ja siirryn levyhyllyn ääreen. Kyllä. Vuonna 1992, eli 19 vuotta sitten, tehty psykobilly-klassikko saa uuden asun. Nyt voin jo tunnustaa, että “Dead girls don’t cry” älppäriin asti haalimani Nekromantix diskografia on jäänyt aika vähäiselle kulutukselle viime vuosina. Oli miten oli, raakuudessaan tämä veto Nekrofeliasta pesee alkuperäisen kloriitilla ja vetää jätteet vessasta alas ilman sen kummempia vastaväitteitä. Suomennoskin tuntuu melko tuoreelta ja sopivalta. Vieläkin olen hieman kysymysmerkkinä. Koveri pelastaa teoksen omalta alultaan. B-puolen avaava “Palaat luokseni” laittaa miettimään, onko kasetin biisit kenties siinä samassa järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu? Nyt nimittäin lähti oikea vaihde silmään ja heikommat avausraidat jäävät täysin unholaan. Bändin tarkoituksen paksu, palava punainen lanka alkaa hahmottumaan. Kitarasoololiidi nostaa kappaleen tunnelmaa vielä mukavasti. Tekstipuoli ei tarjoa muuta uutta kuin sen, että Batmobilen, Meantraitorssin ja Nekromantixin teemat ovat tällä kertaa suomeksi. Itse biiseistä paras on ehdottomasti kasetin päättävä Mikä-mikä-maa. Nämä kaksi viimeistä haluaisin kuulla tulevaisuudessa vielä paremmin tuotettuina, sillä nämä eivät jätä kylmäksi. Jos siis kuuntelee pelkkää b-puolta, niin uskaltaa sanoa, että tämä on alalajinsa ehdotonta kärkiäkastia tämän vuoden julkaisuissa. Niin joo. Mainitsinko jo, että Tiger Army?

Written by mirosol

November 14th, 2011 at 5:35 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , , ,

Haastattelut: Veikki Peruna, a.k.a. Mögälix

without comments

Toimituksen haastattelussa Mögälix joka tunnetaan parhaiten valtakunnan ulkopuolellakin mainetta niittäneiden crust/d-beat orkestereiden villiäkin villimpänä huutajana.

Veikki huutamassa Noituuden kanssa. Kuvan otti Torre.

Info:
Nykyiset bändit: Tuhkaus, Noituus
Edesmenneet bändit:Dissect, Selkkaus, Nallekerho, Kahakka…
Muut harrasteet: Mögähead-distro, sarjakuvien ja kirjojen lukeminen, sienestys, hiihto
Vaimo: avo
Lemmikit: Suti. Kissa.
Muuta: Väittää olevansa ujo ja epäsosiaalinen otus.

Oliko hardcore, tai ehkä oikeammin d-beat ja crust, “se juttu” jo alusta alkaen?
Ööö ei. Kyl noi alkuvuosien bändit (kumiruho ja Nallekerho) oli punkkia. Vaikka kovin ois haluttu hc:a soittaa, niin ei osattu. Kahakka sit jo melkein siinä onnistui, mutta sitten rupes tuleen liikaa Chumbawamba-vaikutteita ja bändinjäsenistökin kasvoi ja kasvoi. Taisi siinä kahdeksan olla parhaillaan. Sillä kokoonpanolla ei kyl yhtään keikkaa tehty. Itseasiassa kaikki keikat tehtiin eri kokoonpanoilla, eläväinen bändi oli juu. Selkkauksen tarkoitus oli olla ihan Hc-bändi, mutta kaikki jotka on ne levyt kuulleet tietää miten siinäkin kävi kuitenkin. Dissectissä sit palikat meni kohdalleen ja noituudessa ne on jalostettu mögäksi. Tuhkauksen kohdalla ei sit tarvinnut edes miettiä mitä tapahtuu.

Mikä oli ensimmäinen bändi, johon toit omintakeisen huudon?
Eka bändi ,jossa olin huutajana, oli Kumiruho. Ja tästä bändistä tuli sit myöhemmin Nallekerho. Ja täs kun vanha muistelee, niin itse asiassa olin alkuun tos Kumiruhossa basisti, mut ei siitä mitään tullut. Enhän mie puusormi oppinut soittamaan. Joten tehtiin pikkuvaihdoksia bändin sisällä.

Tässä zinessä levyjä arvioivan Janken mukaan laulutyyliäsi voi kuvailla “raivohullu teinityttö” -tyyliksi. Syntyikö tämä hyvin erottuva tyyli vahingossa?
Sitä on kuvattu kivellä tapettavan lokin kirkunaksikin. Dissectissä rupesin käyttämään ääntäni väärin eli tuota järjetöntä kirkumista, silloin oli viel vastapainona murinaakin. Joka kyl sit jäi pois. Noituudessa oli kans alkuun noita murinoita ja korinoita, jotenkin ne on jäänyt pois. Ehkä siks kun biisitkin on nopeutuneet, eikä murina sopis niihin. Nykyään tyyli on kait joku huutolaulu, en minä tiedä. Kuitenkin sitä pahinta kirkumista oon vähentänyt, kun ei toi ääni ihan kestä. Tosin kyl sitä välil jotenkin “vahingossa” tulee siirryttyä sinne kirkumisen puolelle ja sen huomaa sit muutamat seuraavat päivät. Ja siitä kun kotijoukot huomauttelee.

Mikä levy/kasetti jäi viimeksi soittimeen?
Koitan aina laittaa levyt takas koteloihin.
Mut viimeks oon tainnut kuunnella näitä: Diamanda Galas, W.as.p., Warvictims, Iron Maiden, Black Sabbath, Ripcord, See you in hell, Extreme Noise Terror… Radiosta tullut kuunneltua Rondo fm kanavaa. Ja sit Knalli ja Sateenvarjo kuunnelmia. M.A. Nummisen lastenlauluja.

Kuvaile suhdettasi niin sanottuun metelimusiikkiin, eli noiseen?
En ihan hirveästi sitä genreä tunne. Aina joskus kuuntelen. Ja kyl välil kaipaakin semmoista. Tosinaan kyllä hiljaisuuskin tekee hyvää.

Kuunteletko kotioloissakin vain näitä rankempia crust- ja noise-juttuja, vai onko valtakunnan kovimmalla kirkujalla myös jokin musiikillinen luuranko kaapissa?
Johan nyt sitten tittelillä paiskasit, huh, huh. Kyllä noita kovempia kirkujia löytyy joka ilmansuunnasta. Minä olen se kolmastoista tusinassa. Luurankoja löytyy ja paljon. Kuten voi huomata noista mitä olen viimeksi kuunnellut.

Suostutko listaamaan kaikki julkaisut, joissa olet mukana?
– Kumiruho: Täydellinen järjästelmä kasetti (sis. molemmat ”demot”. Reeniksellä kasettimankkalla nauhoitettu).
– Nallekerho: Tuhlattuja vuosia 1991-1994 kasetti Tää on niinku kokoelma noista demoista mitä tehtii, nauhoitettiin reeniksillä. Ilmestynyt myös cd-r:nä nimellä Totaalisen tarpeeks.
– Varikset: pari reenisdemoa.
– Reginan Vangit: joku livekasetti tais tulla. Nauhoitetiin siltä ainoalta keikalta mitä tehtiin. Eipä toi bändi mutenkaan elänyt kuin syksystä kevääseen.
– Kahakka / Injusticed league: split kasetti. Kahakka nauhoitettu livenä, ainut tallenne mitä siitä bändistä jäi.
– Selkkaus: ylös, Ulos, kapina cd-r, kapitalismi ja skitsofrenia cd-r, Tarkkailla ja rangaista cd-r. Luokkataistelu-teoria ja käytäntö lp (tähän siihen biisit otettu noilta cd-r:ltä). Sit joku kasettijulkaisu tuli ainakin ja joku cd-r ep. Sit splittijulkaisujakin (kasetti/ cd-r) tuli.
– Dissect: Bare crust demo. (joka on siis lohkaisu ekalta studiokäynniltä, myöhemmin koko sessio julkaistu nimellä hammered bastards), Todellista todellisuutta 7”, dissect / los rezios: split 7”, Perhosten kerääjä 4-way lp. kokoelmialla myös biisejä, ja split kasetteja ja cd-r:iä…
– Noituus: alkukantaista alkuvoimaa cd-r, ryystä kuin peto cd-r, nauloja nielusta cd-r, Tuomittu ihmiskunta cd-r, Mögää tuomiopäivään asti cd-r, Mögäten maailmanloppuun kasetti. +split cd-r:iä ja kasetteja. Sekä nettijulkaisuja ja kokoelmilla.
– Tuhkaus: maailma päättyy tuhkaan demo cd-r, s/t 7”
Kaikkia bändejä olen yleensä aika aktiivisesti tyrkyttänyt eri kokoelmilleja aika monessa niitä onkin. kasetti ja cd-r formaatissa enimmäkseen. Ja kylhän minä itsekin olen noita kokoelmia väsännyt.

Mikä on itsellesi tärkein kaikista julkaisuista?
Erinomaisen hankala kysymys. Enkä osaa vastata. Tietty toi noituuden Mögäten maailmanlopppuun kasetti on aika vahvoilla tässä. Kuiteskin noituuden eka studioreissu. Kyseessä ei ole mikään ihan oikea virallinen studio, vaan Tuhkaus Timpan luona nauhoitettiin, siel kun mahdollisuudet siihen. Eikä meil edes ollut tarkoitus nauhoittaa, mutta kun seuraavan päivän Rovaniemen keikka peruuntui. Ja oltiin silloin jo Oulussa, kun asiasta kuultiin. Siinä sit pähkättiin lähdetäänkö seuraavana päivänä takas Turkuun vai miten. Päädyttiin sit kysymään Timpalta käykö, jos tullaan nauhoituspuuhiin. Kävi ja mentiin. Tai sitä ennen oli illalla noituus ja Tuhkaus keikat ja sit aamulla/päiväl mentiin. Itse onnistuin nukkumaan sen ajan kun Crustix ja D-beatix nauhoittivat omat osuutensa. Illalla saunottiin. Tää kyl nyt lähti hiukan harhailemaan tämä vastaus…

Muutamat bändeistäsi ovat kierrelleet aika paljon.. Mikä on ikimuistoisin tapahtuma vuosien varrelta?
Enitenhän tuo noituus on reissannut. Itseasiassa on eka bändi jonka kanssa keikkaillut muuallakin kuin suomessa. Yritystä ollut muillakin, mutta johonkin sitten on kariutunut. Koitanpa nyt kuitenkin muistella jotain.
Nallekerho, Kajaanin keikka (1992?) nousee ehkä ekana mieleen. Lähdettiin sinne vajalla kokoonpanolla. Taisi rumpali puuttua, silläkertaa. Keikka meni miten kuten, eipä siinä mitään. Kitaristi soitteli välil rumpui ja tais siel joku vierailevakin käydä rummuis. Sitten yöllä takas kohti Hankasalmea ja Jyväskylää. Sitten menee autosta valot, keskellä ei mitään. Jotenkin ne saatiin takas toimimaan ja koteihimme päästiin. Tuo oli vähän tuommoinen epäonnisempi reissu, ehkä.
Kahakka, Lahden 8-salilla oli jotkut kaksipäiväiset punkkimytkeet. Tai jostain syystä olin mennyt sinne jo edellisenä päivänä, vuosi oli 1996. Silloin lahdessa kyl asui paljon tuttui, joten voi olla että menin heitä moikkaamaan jo etukäteen. Hiukan jännitti sittten että tuleeko muu bändi paikalle ollenkaan. Tuli ne, joku soittajista oli saanut jalkaansa kipsin, sitten edellisten reenien. Keikka oli hyvä. Rumpali lopetti sit siihen. Oli reilun kymmenen vuotta soittamatta rumpuja. Nykyään soittaa Ärsykkeessä.
Selkkaus, Jyväskylä 2005 (?), viimeinen keikka. Paikkana oli Vakiopaineen alakerta. Paikalla paljon tuttui vuosien varrelta. Jotenkin kauhean haikea fiilis, mutta samalla niin helpottunut. Lopetus oli paras vaihtoehto siinä tilanteessa missä bändi oli.
Dissect, Karjaan keikka. Rummut ei pysyny paikallaan yhtään ja seisoin sillei että pidin jalalla rumpuja paikallaan. Sit reissu Ouluun ja Rovaniemelle 2005 oli kans hieno reissu. Vaikka tiet olikin totaalisen jäässä paluumatkalla.
Noituus, Crustoberk fest 2006, matkalla kauhea lumimyrsky. Vuokratussa autos oli kitkarenkaat edessä ja takana kesärenkaat. Mentiin aikas hissuksiin. Seuraavana päivänä oli keikka Rovaniemellä, ei lähdetty vuokrapakulla. Sinne Crustix ja D-beatix meni junal ja minä sain kyydin autossa Totuus tyyppien kanssa.
noituus-muistelot jatkuu: Fullersta/Tukholma 2007, eka ulkomaankeikka. Oltiin päästy laivaan kun mulle tuli puhelu, että isoisä kuollut (helkutin tärkeä ihminen mulle). Muutti sitten hiukan sitä matkanhenkeä mun osalta. Pari kertaa piti käydä illanaikana kävelyllä, elis itkemässä.
Sitten viel nää kiertueet Väärinkäsityksen ja Dissipedin kanssa, paljon muistoja…
Tvo:n lopettajaiset…
Tuhkaus, varmaankin Puntala 2010. Meidänpiti reenata torstaina ennen Puntalaa. Minä en päässyt paikalle. Piti reenata perjanatina ennen Puntalan alkua, en päässyt paikalle. Mun piti säätää avopuolison viisumiasiaa, avo itse oli melontaretkellä ja lähdös maanantaina Pietariin. Ja neva tours söhläsi viisumin kanssa. Perjantaina sen viisumin sain, mutta siinä vaiheessa aikataulut oli sotkeutuneet. Tunnelma katossa! Puntalaan sit pääsin kyl, lauantaina oli Tuhkaus keikka. Sitä ennen sil festarialueel paloi joku sulakekaappi… Saatiin sit kuitenkin soitettua ja olihan se melkein rautainen keikka.
Elikkäs kuten huomaat ei le mitään yhtä suurta hetkeä vaan niitä on monia.

Mikä on kovin keikka, jossa olet ollut huutamassa?
Ai mikä on ottanut kovimmalle? Hyhkyn squatis kun oltiin Dissipedin kanssa, niin oli vaikeaa. Olin kuumeessa. Mut jos tarkoitat, että missä ollut kovimmat bändit tai meininki, niin varmaan tuo Tuhkauksen mini-tour Yhteiskunan Ystävien ja Petturin Palkan kanssa tai noituus Agathoclesin kans tampereella. Nallekerhon keikka Lahdessa 1991, meidän piti soittaa alkujaan heti alkuillasta, mut sit päädyttiin soittamaan toisiks viimeisenä. Yleisössä oli ns. kova meno. Kiiman keikka Liedossa oli kans huikea. Tai se kun pääsin vierailemaan Sotatilan keikalle Puntalassa 2008. Inhottavia kysymyksiä, kun puskee kauheasti muistoja mieleen. Eikä sit osaa valita mikä nyt on se kaikkeista kovin juttu.

Entäs muiden bändien keikat? Mikä on ollut se paras ja ikimuistoisin kokemus?
Mob 47 Turussa. Extreme Noise Terror puntalassa, Iron Maiden stadionilla pari vuotta sitten, Diamanda Galas Savoy-teatterissa…
Monet Tvo:n keikat, vaikka ei nyt välttämättä muista mitä bändei ollut.

Entä kamalin kokemus? Minkä keikan olisit jättänyt väliin? Saa olla omakin…
Aika hyvin onnistunut unohtamaan huonot keikat, ainakin muiden. Omista mokailuista, ainakin Veikki Peruna & Manalius-orkesteri plays Dissect ois saanut jäädä väliin. Eikä Selkkauksen ekasta Joensuu käynnistä niin hirveästi viitsi kertoa.

Pyörität myös distroa nimeltä Mögähead-Distro. Tuliko tämä harraste todeksi vahingossa, vai onko pohjalla syvempi ideologia? Rahaahan tälläisellä toiminnalla tuskin kukaan tekee…
Distroja mul on vuosien varrrella ollut useita. Ja oli tarkoitus pysyä niistä puuhista erossa, kun aikoinaan sain Diskaus-distron rojut hävitettyä. Mutta kun tuli tuo Tuhkaus 7” ja niitä itsellenikin tuli useita. Sitten niitä vaihtoi ja sitten olikin taas levyjä kaapissa… Yritän kuitenkin nyt pitää tän homman pienenä. Kiva ”harrastus” toistaiseksi. Rahaa ei tällä touhulla todellakaan tee.

Onko Mögäheadin tarkoitus jatkossakin olla jakelijana näille marginaalin terävintä laitaa kulkeville teoksille, vai tullaanko jatkossa listoilla näkemään perinteisempääkin ilmaisua?
Onhan tuolla tuota perinteisempääkin. En niin tarkkaan ole edes tuota linjaa miettinyt. Vähän tuo tarjonta vaihtelee sen mukaan mitä tai keneltä niitä vaihtolevyjä on ottanu. Tietty se on omalla oudolla tavalla kiva ottaa semmoisia poikkeavia julkaisuja distroon, siis niinkun semmoisia joita ei ihan joka distrosta löydy.

Tuleeko noita Noituus-t-paitoja vielä joskus lisää? Minä kun en idioottina sellaista aikanani hankkinut…
Tätäkin on kyselty paljon. Enkä vieläkään tiedä. Voi niitä tullakin, mutta ainakaan minä en ole ihan just heti niitä teettämässä. On muutakin projektia …

Vielä pakolliset tulevaisuuskysymykset. Mitä levyjä on tulollaan tai suunnitteilla seuraavan vuoden parin aikana, joilta agressiivista huutoasi voi kuulla?
…eli työnalla on noituus 7”ep. Se varmaan täs joskus lähtee painoon. Täytyy tsempata, niin saa sen sinne nopeammin. Ja kaippa Tuhkauskin rupeaa vääntämään uusia biisejä. Luultavasti noituuskin nauhoittaa jotain taas… Että ei nyt hirveästi mitään varmaa ole.

Terveisiä lukijoille?
Terveisiä vaan. Multa on sit ihan turha tulla vaatimaan korvauksia menetetystä ajasta mikä meni tän lukemiseen.

Written by mirosol

November 8th, 2011 at 2:23 pm

Posted in Haastattelut

Tagged with , , ,

Katsaus galleriaan

without comments

Hyvää huomenta toimituksesta. Tänään olisi vuorossa pieni katsaus siihen, mitä tuonne DIYTurku.netin galleriaan on kertynyt tämän ensimmäisen puolen vuoden aikana. Galleriahan on edelleen kaikille avoin selattavaksi, ja uusia kuvia sinne toivotaan aina. Mikäli sinulla on kamerassa ja/tai koneella kuvamateriaalia, jota haluaisit galleriaan, niin ei muuta kuin viestiä foorumin ylläpidolle tai moderaattoreille. No. Tästä nyt kuitenkin eteenpäin, ja vilkaistaampas mitä galleriaan on kertynyt!

Baarihankkeen tukikeikka 3.6.2011 - Paukuttamassa Yhteiskunnan Ystävät?, Petturin Palkka, Tuhkaus ja Noituus.

11.6.2011 oli S-Osiksella tarjolla punkkia. Krähäjy, Yleislakko, Urban Unrest, The Dwyers ja Pertti Kurikan Nimipäivät. Jussi Jäniksen kuvat kannattaa ainakin tsekata!

18.6.2011 pidettiin kirjakahvilan 30v bileet Brinkkalan pihalla. Soittamassa 1981 ja Liikkuvat Lapset.

DBTL:n aikaankin oli tarjolla muutakin kuin Popedaa ja Yötä...

Elokuussa pelattiin ensimmäinen PunkFutis-turnaus ja pelien jälkeen bändejä vähän kauempaa ja lähempääkin..

Syyskuussa suomessa pyöri Masters Of The Obvious lämppärinään Kakkis..

Syyskuun lopulla Hasse's Pubissa oli Baarihankkeen tukikeikka... Paukuttajina DT80K, Hisko Detria, Saarnaus ja Throat!

Sellasta täällä tällä kertaa. Monen monet eivät ole päätyneet tänne asti, ja nämä ovat edelleen tervetulleita. Katsellaan sitten ensi toukokuussa seuraavan kerran mitä ollaan saatu kasaan..

Written by mirosol

November 4th, 2011 at 6:29 am

Posted in Muuta

Arviot: The Splits – Ghosts / Crazy for You 7” (2011)

with one comment

The Splits – Ghost / Crazy for you 7” (Airiston Punk-Levyt 2011) Ei nyt vi**u oikeesti! Ei tämä ole mitenkään reilua. Miten tämä Airiston Punk-Levyt nyt sitten onkin sellainen lafka, jolla on ainakin kaksi täysin eri persoonallisuutta? Julkaisut on Kakkista (R.I.P.) ja Maakuntaradiota toisella puolella ja toiselle päätyy näitä Moderneja Elämiä ja Nyt tuoreimpana tämä The Splits-sinkku. Kaksi viimeksi mainittua kun eivät ainakaan minun korvissani juuri punkista tiedä, vaan ollaan jossain nyky-garagen aalloilla. Mahtaakohan nyt sitten olla kyseessä joku kuudes aalto garagerockia menossa. En nyt jaksa aloittaa tunnin monologia omasta käsityksestäni siitä miten nuo aallot menevät, mutta reilua tämä ei vieläkään ole. Suorastaan ärsyttävää. Kun kerrankin saa käsiinsä jotain sellaista, jossa kuuluu Jay Reatard oxipameissa The Cub taustaorkesterinaan, niin tätä saa vain kahden biisin verran.

A-puolen “Ghosts” on kerrassaan maukas. Nykivä biitti pyörittää ilmavaa ja kaunista kappeletta eteenpäin kuin vierivä tiiliskivi mukulakivitettyä rinnettä. Säkeistö tuntuu jo itsessään kertosäkeeltä ja todellisen kertsin noustessa leukani tipahti pari senttiä alemmaksi. Kakkospuolen “Crazy About You” jää hiuksenhienosti jälkeen “Ghosts”ista, mutta pitää silti tukevasti kuristuotteensa hengen loppumiseen asti. Purkkapoppimaisuutta kun tällä on mukavasti avauspuolta enemmän.

Nälkä jäi, eikä useakaan kuuntelukerta oikein auta. Lisää olisi saatava. Tuotanto on viileydellään lähes nerokasta, eikä räkää, saati kolinaa olla unohdettu kyydistä. Raakaa ja luonnollisen kuuloista autotallirokkia. Aaah. Siitä onkin aikaa, kun täällä meillä suomessa on tälläistä tehty. Mistään mitään tietämättä veikkailisin, että helsinkiläisnelikon levylautasilla on on nähty ainakin Clorox Girlssiä, The Delmonasia, Manikinssia ja Fifi & The Mach 3:sta. The Reatardsista tai Ramoneksista nyt puhumattakaan. Temmot pysyvät hieman keskitemmon alapuolella ja tähän kun lisätään lähes emoilutyyppiset (tämä on sitten hyvällä sanottu), taatusti päähän jäävät melodiat, niin kuuntelu on kerrassaan mukavaa. Kuudennen kuuntelukerran jälkeen löytyy kyllä jotain negatiivistakin sanottavaa – Sanalipuke olisi ollut kiva. Sitä koukuttuu kaikkeen muuhun niin voimakkaasti, ettei pysty, tai ehkei edes halua keskittyä tekstiin. Josko nämäkin aukeaisivat vielä kunnolla muutaman lisäkuuntelun tukemana. Ja isoreikäinen sen pitäisi olla, kun kerran singlestä kyse! Jossain arviossa olen saattanut sanoa jostain bändistä, että olisi kivaa kuulla mihin bändi kehittyy. Tämän ei tarvi kehittyä enää mihinkään. Mutta tehkää nyt jerranjestas lisää.

Written by mirosol

October 31st, 2011 at 5:34 am

Arviot: 1981 – Decay 7” (2011)

without comments

 

1981 – Decay 7″ (Kämäset levyt 2011) Tässä on yhtye ja levy, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä lähestulkoon poikkeuksetta. Joskus käy niin, että hyvää musiikkia puhkeaa omasta kotikylästä. Voihan niin käydä useinkin. En haluaisi kehua liikaa, koska levy tämäkin on muiden joukossa.

Anarkopunk oli jostain syystä jäänyt omalta osaltani hieman pimentoon ja siksi ojennankin mielessäni 1981:lle genren julkistamispalkinnon. Jotkut ovat kritisoineet yhtyettä siitä, että sen kaikki hyvät kikat on kopioitu suoraan vanhoilta brittibändeiltä kuten The Mob ja Zounds, mutta koska kyseiset yhtyeet olivat itselleni vielä vieraita kun tutustuin 1981:n, ei tuollainen voinut minua häiritä. Päinvastoin, se sai minut kiinnostumaan kokonaan uudesta musiikkityylistä.

Käsittääkseni anarkopunkin perusajatus on tehdä hyvää ja koukuttavaa pop-musiikkia anarkistisilla sanoituksilla. Ja onhan niitä sitten räkäisempiä ja punkimpiakin bändejä, mutta 1981 kuuluu ainakin tällä levyllä siihen heleän kirkkaaseen osastoon, joka ei siis kuulosta punkilta juuri lainkaan, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Sanoitukset – vaikka musiikki onkin ainakin itselleni voimaannuttavaa ja mielialaa kohottavaa – käsittelevät pettymystä maailmaan (tai ehkä paremminkin ihmiseen) ja muutoksen mahdollisuuteen. Eihän tuollainen pessimismi ole kovin rakentavaa, mutta nyt ei olekaan tarkoitus rakentaa, vaan hajottaa vanhoja, haitallisia toimintamalleja ja ajatusrakenteita, jotta niiden tilalle voisi kasvaa jotain uutta ja luonnollisempaa.


 

Written by mirosol

October 24th, 2011 at 5:51 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,