19.7.2012 Streetbar95, Turku
Mugrind, Eyewitness, Sotavamma
Heinäkuisena torstaina oli tuommoinen keikka Turussa. Jotenkin onnistuin sössimään tuonne lähdön ja saavuin paikalle, niin että Sotavamma jo soitti keikkaansa. Senlisäksi, että olin myöhässä, jäin vielä terassille juoruamaan Ekarian Janken ja Larsin kanssa. Eli Sotavamma jäi näkemättä.
Sitten kuitenkin lunastin lipun ovelta ja juoman tiskiltä, juuri ennen kuin terassi suljettiin. Pöh, eikun sisälle istumaan. Sisälle olisi ollut jokatapauksessa siirryttävä, kun espanjalainen Mugrind aloitti keikkansa. Bändi olikin melkoista murinaa ja grindinää, eikä alkuun kuulostanut ollenkaan huonolta. Oikein hyvältä itse asiassa, mutta kun keikka kesti, kesti ja vieläkin kesti, eikä oikein menoa ja meinikiä ollut, rupasi kyllä puuduttamaan pahasti. Tulipahan siinä keikanaikana selattua Räkä-levyt distrolaatikot ja muuta oheistoimintaa. Lyhyemmällä setillä olisivat Mugrindit tehneet tuhoisaa jälkeä.
Eyewitness oli illan viimeinen, eikä suinkaan hidas. Keikka oli heidän Päättäjät on kännissä ep:n julkkarikeikka (juuri muita ollutkaan kännissä tuol keikalla kuin päättäjät). Hyvä keikka, ehkäpä jopa paras jonka minä olen nähnyt. Soittovarmuus kasvanut kovasti ja sen kyllä huomasi. Yleisössäkin esiintyi jotain epämääräistä liikettä, sen mitä siinä biljardipöydän ja lavan välissä mahtui. Se bilispöytä oli kyl harvinaisen tyhmässä paikassa.
Yleisömenestys ilta ei kuitenkaan ollut, joten taisi punk-keikat jäädä sitten tähän tuossa baarissa. Itse kuitenkin poistuin paikalta tyytyväisenä distrosta hankitut lomalukemiset taskussa.
#Kirjoitus julkaistu alunperin loppuunmyydyssä Kohellus #1 lehdessä.