1981 – Decay 7″ (Kämäset levyt 2011) Tässä on yhtye ja levy, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä lähestulkoon poikkeuksetta. Joskus käy niin, että hyvää musiikkia puhkeaa omasta kotikylästä. Voihan niin käydä useinkin. En haluaisi kehua liikaa, koska levy tämäkin on muiden joukossa.
Anarkopunk oli jostain syystä jäänyt omalta osaltani hieman pimentoon ja siksi ojennankin mielessäni 1981:lle genren julkistamispalkinnon. Jotkut ovat kritisoineet yhtyettä siitä, että sen kaikki hyvät kikat on kopioitu suoraan vanhoilta brittibändeiltä kuten The Mob ja Zounds, mutta koska kyseiset yhtyeet olivat itselleni vielä vieraita kun tutustuin 1981:n, ei tuollainen voinut minua häiritä. Päinvastoin, se sai minut kiinnostumaan kokonaan uudesta musiikkityylistä.
Käsittääkseni anarkopunkin perusajatus on tehdä hyvää ja koukuttavaa pop-musiikkia anarkistisilla sanoituksilla. Ja onhan niitä sitten räkäisempiä ja punkimpiakin bändejä, mutta 1981 kuuluu ainakin tällä levyllä siihen heleän kirkkaaseen osastoon, joka ei siis kuulosta punkilta juuri lainkaan, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Sanoitukset – vaikka musiikki onkin ainakin itselleni voimaannuttavaa ja mielialaa kohottavaa – käsittelevät pettymystä maailmaan (tai ehkä paremminkin ihmiseen) ja muutoksen mahdollisuuteen. Eihän tuollainen pessimismi ole kovin rakentavaa, mutta nyt ei olekaan tarkoitus rakentaa, vaan hajottaa vanhoja, haitallisia toimintamalleja ja ajatusrakenteita, jotta niiden tilalle voisi kasvaa jotain uutta ja luonnollisempaa.