Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Pop’ tag

Arviot: 1981 – Decay 7” (2011)

without comments

 

1981 – Decay 7″ (Kämäset levyt 2011) Tässä on yhtye ja levy, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä lähestulkoon poikkeuksetta. Joskus käy niin, että hyvää musiikkia puhkeaa omasta kotikylästä. Voihan niin käydä useinkin. En haluaisi kehua liikaa, koska levy tämäkin on muiden joukossa.

Anarkopunk oli jostain syystä jäänyt omalta osaltani hieman pimentoon ja siksi ojennankin mielessäni 1981:lle genren julkistamispalkinnon. Jotkut ovat kritisoineet yhtyettä siitä, että sen kaikki hyvät kikat on kopioitu suoraan vanhoilta brittibändeiltä kuten The Mob ja Zounds, mutta koska kyseiset yhtyeet olivat itselleni vielä vieraita kun tutustuin 1981:n, ei tuollainen voinut minua häiritä. Päinvastoin, se sai minut kiinnostumaan kokonaan uudesta musiikkityylistä.

Käsittääkseni anarkopunkin perusajatus on tehdä hyvää ja koukuttavaa pop-musiikkia anarkistisilla sanoituksilla. Ja onhan niitä sitten räkäisempiä ja punkimpiakin bändejä, mutta 1981 kuuluu ainakin tällä levyllä siihen heleän kirkkaaseen osastoon, joka ei siis kuulosta punkilta juuri lainkaan, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Sanoitukset – vaikka musiikki onkin ainakin itselleni voimaannuttavaa ja mielialaa kohottavaa – käsittelevät pettymystä maailmaan (tai ehkä paremminkin ihmiseen) ja muutoksen mahdollisuuteen. Eihän tuollainen pessimismi ole kovin rakentavaa, mutta nyt ei olekaan tarkoitus rakentaa, vaan hajottaa vanhoja, haitallisia toimintamalleja ja ajatusrakenteita, jotta niiden tilalle voisi kasvaa jotain uutta ja luonnollisempaa.


 

Written by mirosol

October 24th, 2011 at 5:51 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,

Arviot: Phoenix Foundation – No Love Lost LP (2011)

without comments

Phoenix Foundation – No Love Lost LP (Stonehenge, Passing Bells 2011) Sitä ihminen pääsee välillä yllättymään. Tunnustan suoraan, että pienoisen kulttihitin asemaan kivunnut debyytti on edellinen tuotos, joka on pyörinyt tältä orkesterilta soittimessa useasti. Kaikki bändit tietenkin kehittyvät matkansa varrella. Tällä kertaa ollaan kuitenkin varsin kaukana “Don’t be fooled by my smile”:n mustista tunnelmista. Musikillisesti kehitys ei välttämättä ole kulkenut huonompaan suuntaan. Uskoisinkin, että Bob Mouldin sävymaailmaa ollaan haettu jo alusta alkaen, mutta vasta nyt tämä haku on tuottanut järeää tulosta. Melodiat ovat kerrassaan komeita ja sitä huomaa toisinaan päässä pyörivän fraasin: “…like the engine of the train”. Keveitä poppirallatuksiahan nämä, mutta sillä kierteellä, että se kaikkein krusteimman näköinen liimanhaistelijakin voi kuunnella tätä täydellä sydämellä ilman pelkoa valtavirtaistumisesta. Homma hoidetaan edelleen ryhdillä ja genrelle sopivalla uskottavuudella. Ja hyvä niin – tämä kun on tuntunut joiltakin nykyisiltä suuren maailman nimiltä unohtumaan. Jopa biisien rakenteet rikkovat mukavasti totuttuja kaavoja onnistuneesti. Maalaileva osuus teksteistä osuu ja uppoaa kuin lentotukialus majakkaan törmätessään. Siinä se ylistys mitä meikäläiseltä tämän levyn kohdalta sitten irtoaakin. Joudun vetämään teksteistä surullisen johtopäätöksen; Mikäli tätä muuten mainiota levyä kuuntelee sanoihin keskittyneenä, tulee väkisinkin mieleen se joku Rancidin kaveri joka teki joskus samantyyppisen levyn. Kadotetun rakkauden perään haikaillaan. Valitettavasti tämä jättää levyn tekstisisällön vain nipuksi raapivia rakkauslauluja. Aihe on tietysti ikuinen ja siitä voidaan kirjoittaa monella tavalla. Tulen taatusti pyörittämään tätä jatkossakin paljon, mutta takakannen sanoituspräntin kanssa en pysty enää levystä nauttimaan. Suositeltava teos joka tapauksessa. Oikestaan häpeä sille popimpaakin punkkia kuluttavalle tyypille, joka tämän jättää hankkimatta. Tarvii varmaan itsekin ottaa käsittelyyn ne parit välistä jäänyttä älppäriä…

Written by mirosol

July 1st, 2011 at 12:40 pm

Posted in Levyarviot

Tagged with , , , ,