Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘kakkis’ tag

Keikkaraportit: Klubi 16.9.2011 – M.O.T.O. (US), Kakka-Hätä 77

with one comment

Moottorisahamurhaajakaan ei olisi jättänyt tätä keikkaa väliin.

Nyt oli sellainen ilta tiedossa, ettei järjen hiventäkään mailla eikä halmeilla. Olin kuumeillut jo pidemmän aikaa, mutta totesin hyvissä ajoin muutamille tutuille, että tämä ei tule jäämään väliin vaikka joutuisin konttaamaan paikalle pyörätuolissa pää sidottuna ideaalisiteellä reiteen. Kotimaisen ja ulkomaisen punkrockin totaalista kermaa tarjolla. Harvinaisen kova kattaus siis. Ainakin minun sumeilla silmilläni toljotettuna. Semi-suolakas lipun hintakaan ei saanut minua perääntymään. Saavuin orkesteritoverini kanssa paikalle hyvissä ajoin rupattelemaan tuttujen ja vähemmän tuttujen ihmisten kanssa. Herra Caporinon kanssa tuli myös vaihdettua pari sanaa, samalla kun päivitin vasta neljä vuotta palvelleen M.O.T.O. t-paitani uudempaan painokseen. Samalla haaviin tietysti eksyi kohtuullinen läjä bändin cd-ärriä. Väkeä oli alusta alkaen aika mukavasti paikalla. Klubin pienempi puoli vetää kyllä aika paljon ihmisiä. En lähde arvailemaan määriä, mutta sopiva olkoon riittävän pätevä sana. Dj:t Garbageman ja Roboto pyörittelivät alkuillan ja bändien välin äärimmäisen hyvää paskaa, kuten herroilla on tapana. Mekaaniset Kakut levylautasella oli hienoa kuultavaa. Näitä vanhoja erikoisuuksia kun nykyään kuulee harvakseltaan. Laadukasta musiikkia kaikki. Arvailin keikkojen alkavan hyvissä ajoin, enkä ollut tällä kertaa edes kovin väärässä.

Kakka-Hätä 77

Lavalle nousi varttia vaille yksitoista mukavan nuosuhumalan oloinen Kakka-Hätä 77, jonka keikkakuntoa en ole ainakaan ihan selvinpäin päässyt tarkastelemaan hyvin pitkään aikaan. Taitaa melkein vuoden päivät olla edellisestä. Yhtä kaikki. Rullaahan se. Hittiä hitin perään – tällä kertaa pääsin kuulemaan livenä myös oman suosikkini, Tornionmäki – Vaasankatu all night long, jota en siis aiemmin ollut päässyt kokemaan. Setti rullasi mukavalla temmolla ja jengiä oli lavan edustalla siinä määrin, ettei kunnon joraussessioilta oikein päässyt välttymään. Paitsi tietysti sitkeän flunssan nakertama minä. Kakkis pitää kyllä homman hyvin kasassa aina. Ja kyllä. Punkrockiahan tämä on, aina vaan.

“Väliajalla” jatkoin intensiivistä kahvin ryystämistä, mikä ei välttämättä ole se paras kaljan korvike. Sitä kun ihminen käy aika säikyksi sen viidennen putkeen juodun kupin kohdalla. Sellaisen huomautuksen kuulin sivukorvalla, että pääesiintyjää oli edellisiltana tampereelle saapunut katsomaan suunnilleen 15 henkeä. Hävetkää tamperelaiset!

Paul Caporino, aka M.O.T.O.

Lavalla alkoi taas tapahtua. Värivalojen lämmitämiksi nousi Masters Of The Obvious, jonka kokoonpano oli etukäteen mitään tietämättömälle melko yllättävä. Miehistössä oli tällä kertaa nimittäin tasan kaksi henkilöä. Paul Caporino (tietenkin) ja rummuissa God Given Ass:istäkin tuttu Niila. Ajatus ns. duo-keikasta ei alkuun nostanut odotuksia. Päin vastoin. Koin olevani ehkä jopa hieman pettynyt. Ensimmäinen biisi kuitenkin muutti mielen hyvinkin nopeasti. Viimeistään “Breaking up is the hardest thing” mursi loputkin jäät. Tulin jo paikalla sanoneeksi, että tuo ei onnistu ihan joka jätkältä. Saada nyt toimivaa dynamiikkaa ja yleensäkkin toimiva bändikeikka kahdella miehellä – joista toinen vielä lainattu “paikallinen”. Uskotteko jos sanon, että keikka oli minulle henkisesti aika paha paikka? Kun “Choking on your insides” lävähti ilmoille, lähdin matkalle mieleni lähihistoriaan viimeisen kuuden-seitsemän vuoden ajalta. Paljon hyviä ja huonojakin muistoja tulvi sumuiseen mieleeni. Kuulin koko bändiä ensimmäisen kerran erään henkilön hehkutusten jälkimainingeissa varmaan ’04. Kun “I hate my fucking job” oli tullut jäädäkseen, M.O.T.O.a soitettiin jatkuvasti ja kaikissa bileissä. Oli kesä tai talvi, vodkatonic-lauantai tai vissysunnuntai, M.O.T.O. soi aina. Bändi oli monta vuotta suurena osana elämää. Samanlaista pitkäkestoista vaikutusta on saatu vain muutamalta bändiltä, mainittakoon tälläistä tässä nyt vaikka The Lillingtons. Muistan elävästi myös sen ’07 kevään, joilloin turusta ja helsingistä lähdettiin laivoin ja lentokonein tukholmaan M.O.T.O.a katsomaan. Suomi ei silloin jostain syystä päätynyt bändin keikkakalenteriin. Paikalla pienessä tukholmalaispubissa oli varmaan 35 turkulaista ja helsinkiläistä – ja ruotsalaisia suunnilleen 15. Tällä keikalla miehistössä taisi olla jotain saksalaisvahvistuksia. Triolla mentiin silloin. Kuten silloinkin, nyt bändi veteli pelkkiä hittejä. Jos tätä nyt oikein tarkemmin ajattelee, niin eihän koko tuotannossa juuri muuta ole tarjollakaan. Keikalla kuultiin kaikki pakolliset, mukaanlukien “Gonna get drunk tonight”, “Chicks can tell”, “I hate my fucking job” ja “2-4-6-8 Rock n Roll” vieläpä pariin kertaan. Ihan kuriositeettina mainittakoon, että The Heartburns soitti joskus vuonna kynsileikkuri coverina tuota “I hate my fucking job”ia. Mahtava keikkahan tämä oli. Caporinon huhuttiin vetäneen samana päivänä akustisen soolokeikan jossain bileissä, äänittäneen seiskan ja saattoipa mies olla menossa vielä johonkin jatkoillekkin soittamaan. Caporino olkoon monessa asiassa esimerkkinä omistautuneesta punkrockmuusikosta. Keikkojen pituudessa en tosin suosittele ottamaan mallia. Klubin keikalla oli mittaa “vain” rontti puolitoista tuntia. Enkä samojen biisien uudelleen soittamisesta.

Ensimmäisen encoren alkutahdeilla jouduin luovuttamaan. Patterit olivat huutaneet punaista jo muutaman tunnin. Kun lähdin laskeutumaan portaita poispäin, lavalle jäi melko erikoislaatuinen Kiss-coveri paikallisvärin sävyttämänä. Omaan sänkyyn pitkille yöunille. Nähdään huomenna, mikäli tästä miehestä on sen verran jäljellä, että pääsen sängystä ylös.

Written by mirosol

September 19th, 2011 at 4:43 am

Haastattelut: Mirko Metsola – Kakkis, Dwyers ja Maakuntaradio.

without comments

Toimituksen haastattelussa Mirko Metsola, monen bändin- ja paikallisen skenen monitoimimies.

Mies itse The Dwyersin kanssa S-Osiksella - Kuva: Jussi Jänis

Info:
Nykyiset bändit: Kakka-Hätä 77, The Dwyers, Maakuntaradio
Edesmenneet bändit: Lempikaakao, They Stole a Million, Kalle Ahti & Falcon Crest (Urut)
Soittimet: Bändistä riippuen rummut tai kitara. Laulu myös arsenaalissa.
Muut harrasteet: Airiston Punk-Levyt lafkan pyörittäminen Herra Alhon Kanssa. Punttisali. FC Inter ja TuTo
Vaimo: On
Lemmikit: 3 kissaa – Thelma, Louise ja Mini

Mistä kaikki lähti? Oliko Lempikaakao se ensimmäinen?

Oli joo. Runosmäen aikoja tuo. Samassa talossa asuvan kaverini Laiskan kanssa tilailtiin nändien demoja, keikkoja yms. ympäri maata ja jossain vaiheessa innostuttiin oman bändin perustamisesta. Vuosi tais olla 1988 tai jotain. Silloin iski lujaa Bad Religion ja silloin uudet Suffer ja No Control.
Myöhemmin SIG ja Juliet jonesin Sydän yms. alkoivat myös kiinnostaa ja Lempikaakaolta jäi julkaisematta biisejä, joissa oli jo urut.

Oliko SIG:in älpeet omia ostoksia, vai kantoiko äiti niitä kuultavaksi?

Itse asiassa olen ostanut nuo SIG älpeet jälkeenpäin. C-kasetteina nuo minulla oli joskus aikoinaan. Mutsi ei oikein koskaan ymmärtänyt näitä musahommia.

Mihin Lempikaakao kaatui? En ehtinyt nähdä kuin yhden keikan joskus 2005. Ei siinä ainakaan mitään laadullista vikaa tuolloin ollut.

Lempikaakao lopetti vuonna ’93. Laiska meni armeijaan ja mulle tuli lähtö opiskelelmaan Vaasaan. Se oli vähän sellainen lukioajan bändi ja elämä jotenkin muuttui sen jälkeen. Mä lähdin Vaasaan ja jengiä kiinnosti vähän jo muutkin asiat, kuin hillua 3 päivää viikossa nuokkarin kellarissa. Muutamia keikkoja on toki silloin tällöin soitettu ihan fiilispohjalta.

Ymmärsin, että olet lähtöisin raisiosta? Millainen Raisio-skene oli 90-luvulla?

En ole itse asiassa Raisiosta, olen kyllä asunut siellä vuoden verran. Kyllä mun juuret on Mynämäki/Runosmäki akselilla. Runosmäessä oli 90-luvun alussa tasan 2 punkrock bändiä, Lempikaakao ja Kauhun Hirviöt. Siinä sulle skene… ja molemmissa paikoissa sai pataansa ihan ilman pyytämättä.

Onko näiden mainittujen bändien väleissä jotain projekteja, jotka olisivat jääneet täysin kesken? Olisiko niitä kannattanut viedä pidemmälle?

Saastesammal, Sointukuvio…ehkä parempi, ettei niitä viety eteenpäin. Kalle Ahti & Falcon Crest oli iskelmäpumppu, jonka kanssa taidettiin ainakin Kuparockissa tehdä lähtemätön vaikutus järjestäjiin. Oltiin niin pelti kiinni, että en erottanut mustia ja valkoisia koskettimia toisistaan.

Kaduttaako joku bänditouhuissa, vai onko kaikki mennyt aina “kuin elokuvissa”?

Ei nyt sinällään mikään kaduta. Nuorempana olisi tietenkin voinut tehdä vähän töitä sen eteen, että olisi saanut keikkoja Turun ulkopuolelta. Lempikaakaolle tarjottiin Saksasta levydiiliä mutta sekin kusahti jotenkin. Ehkä Lempikaakaon tekemättä jäänyt seiska hiukan harmittaa.

Miten They Stole a Million syntyi? Ymmärsin, että bändi kaatui siihen ettei yleisöä ikinä kiinnostanut tekemisenne?

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin muutin sitten ’93 Vaasaan opiskelemaan ja bänditouhut jäivät loppu vuosikymmeneksi. Vasta vuonna 2000 alkoivat taas soittohommat They Stole A Millionin kanssa.
Bändiä perustamassa olivat minun lisäkseni Maakuntadiossa vaikuttavat Jami Ja Mikko. Rumpuihin “palkattiin” nykyään Lunar Outpostissa kannuttava Jussi. Innostus tuollaista Leatherface -tyylistä punkkiä kohtaan oli itsellä kova, joten sitähän sitten tekemään. Eipä tuo yleinen kiinnostuksen puute niinkään bändiä kaatanut. Ehkä siinä tuli legendaarinen ”aikansa kutakin” efekti mukaan. Mulla oli paljon Kakkis-keikkoja tuohon aikaan ja jengi oli eri vuoroissa duunissa yms.

Paras soittamasi keikka 90-luvulla?

Varmaankin eka Lempikaakao keikka Auran panimolla ’92. Soittamassa olivat hybrid Children, Deep Turtle, Kauhun hirviöt ja me. Tupa täynnä jengiä (suurin osa tuttuja tietenkin kun eka keikka). Jännitti aivan helvetisti. Tuosta keikasta jäi legenda, että lempikaakao on ainoa bändi, jonka keikan jälkeen on haissut hajuvesi Panimolla…hehee!

Ja 00-luvulla?

Minneapolis tai Boston viime vuonna. Jengiä tuli jumalauta rumpujen yli ja ohi. Välillä Teemukin lensi jengin mukana mun päälle ja taas koottiin kamat ja uutta biisiä kehiin. Helvetin hyvä meno!

Kirjoittelit aikanaan Sue:en. Mikä tekemästi haastattelu on jäänyt lähtemättömästi mieleen?

Frankie Stubbsin haastatteleminen oli kyllä helvetin hienoa.

Miten päädyit Kakkikseen? Entä Dwyerssiin?

Tää on vanha juttu mut Peitsamon keikalla Portsan pubissa perustettiin Teemun kanssa bändi. Alun perin siinä oli Minä, Teemu, Luukon Mikko ja Häiris. Jossain vaiheessa Räpelö tuli messiin ja ennen ekaa keikkaa Teemu löysi Juuson junasta Helsingin ja Turun välistä. Oli pummaamassa kaljaa ja kuuli et Juuso soittaa bassoa.

Dwyersiin päädyin, kun Doni lähti Itävaltaan rakentamaan jotain kojetta, et akselivaltiot nousis uudestaan valtaan…tai jotain. En suostunut heti alkuun tuohon pestiin, koska aattelin, että aika ei riitä. Sanoin, että kysykää jotain muuta. Anttoni ei kuitenkaan antanut periksi ja kun Millionkin oli telakalla, niin oli toisaalta mukava soittaa kitaraa jossain bändissä.

Mitä suunnitelmia Maakuntaradiolla on tulevaisuuden varalle? Ja miten se muuten syntyi? Ja miksi? Sehän on siis todella loistava bändi loistavine biiseineen…

Maakuntaradio syntyi alunperin siitä, että koska Kakkis asuu ympäri Suomea eikä treenaa, mun on vaikea lähtee keikalle kuukauden soittamattomuuden jälkeen. Vähän niinkuin projektiluontoinen juttu, jonka ei välttämättä ollut tarkoitus julkaista levyjä…ainakaan tähän tahtiin. Yllättävän hyvin tämä bändi on otettu vastaan, vaikka musiikillisesti onkin aika poppia ja sanoitukset vedetty suht överiksi.
Kolmannen levyn biisit alkaa olla valmiina ja nyt kun bändissä on ihan virallisesti kosketinsoittaja, niin se tulee kanssa kuulumaan. Ongelmia tässäkin bändissä aiheuttaa se, että basisti Rami asuu nykyään Helsingissä. Onneksi näin vanhemmiten ei ole enää kiire mihinkään. Ei tästä kuitenkaan enää nuorru…

Entäs APLevyjen tulevaisuus? Ketä tai mitä julkaistaan seuraavan vuoden kuluessa?

Seuraava julkaisu on the Splitsin 7” single. Todella hyvää tyttöpoppia! Lisäksi julkaisut tulossa ainakin Modernilta elämältä ja Pertti Kurikan nimipäiviltä. Sitten ehkä tuo Maakuntaradion kolmas lätty. Raha on näissä hommissa tiukilla, joten mikään ei ole koskaan varmaa.

Mitä Kakkikselta on odotettavissa seuraavaksi? Joo. Tiedän, että tähän pitäisi haastatella Teemua itseään, mutta kerro nyt edes jotain.

Ei hajuakaan. Suunnitelmallisuus ei ole tuon bändin vahvoja puolia.

Miten Dwyersin tähänastinen menestys mediassa on vaikuttanut? Eli onko kusi jo päässä? Tässä siis tarkoitan noita MTV3:n arvioita, joissa Bowling with Jesus täyspitkää on ylistetty lähes mauttomuuden rajoille asti.

Kusi ei voi nousta päähän, jos on syntynyt kusipääksi. Eipä nuo arvostelut sinänsä autuaaki tee. Olen itsekin levyjä arvostellut Sueen ja tiedän millaista touhua se on. Yhden ihmisen mielipide ja sitten muut arvioijat muista lehdistä seuraavat perässä…

Onko Bowling with Jesus myynyt odotetusti? Onko tuollaisilla ison median puffeilla siis oikeasti mitään vaikutusta todelliseen levymyyntiin?

Ihan hyvinhän tuo on myynyt. Tietysti aina paremminkin voisi myydä. Ehkä tuollaiset ison median puffit vaikuttavat siihen, että perus punkkijengin ulkopuolelta jengi ostaa levyä ja tulee keikoille. Kyllä tuon toisen levyn jälkeen keikoilla on ollut sekalaisempaa seurakuntaa, jota en pidä todellakaan huonona asiana.

Alkaako kolme aktiivista bändiä vaikuttaa normaalin arjen hoitamiseen? Punkrokilla kun ei taideta laskuja maksaa kuitenkaan…

Eipä sillä makseta ei. Kyllä noista suuremmista Kakkis-keikoista (Lama-rundi, festarikeikat) jotain jää mutta eipä päivätöitä tarvitse todellakaan haaveilla lopettavansa…

Mitä rouva sanoo siihen, että mies on kolmen bändin kanssa jatkuvasti maailmalla ja pyörittää vielä siinä sivussa sopivan kokoista levylafkaa?

Yllättävän hyvin on suhtautunut ainakin vielä. Toisaalta, olen ollut menossa niin kauan, kuin ollaan tunnettu, joten eiköhän tämä ole sellainen perustila. Voi olla, että jos rupeen makaamaan sohvalla kaikki viikonloput, niin käsketään lähteä jonnekin…

Riitääkö kolme aktiivista bändiä, vai onko vielä kuumotus saada lisää?

Kyllähän tuo 3 bändiä riittää tai vie kaiken ajan mutta tottakai aina tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Uuden aloittaminen on aina helpompaa kuin vanhan pitäminen mielenkiintoisena pitkään.

Terveisiä lukijoille?

Turussa on pitkästä aikaa taas punkkimeininki nousussa. Hyvä niin. Toivottavasti jengi saa jostain kunnon tilan keikkojen järjestämiseen. Itse en ikävä kyllä voi olla auttamassa, koska aika ei vaan riitä. Mutta hengessä mukana!

Linkkejä aiheeseen liittyen:
Kakka-Hätä 77
The Dwyers
Maakuntaradio
Airiston Punk-Levyt – Airiston Punk-Levyt Kauppa

Written by mirosol

September 2nd, 2011 at 5:35 am