Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘CD-ep’ tag

Arviot: Cassie – Something You Always Wanted To Hear CD-ep (2011)

without comments

Cassie – Something You Always Wanted To Hear CD-ep (2011) Alussa oli vain taustahälyä keskeltä myrskyä. Hiljaisuuttakin kauniimpia ääniä. Kaikkihan tuntevat sanonnan, jonka mukaan myrskyn silmässä on tyyntä. Fyysikan mukaan tämä pitää paikkaansa. Listatut tavoitteet toteutuvat suurelta osin Cassien ensi-ep:llä. Sunnuntai-iltapäivä. Se jolloin iän patinoiman, hienoisesti vääristämän ikkunalasin läpi lämmittävä aurinko tekee pitsipäiväpeitteestä rauhallisen paikan. Merisää on se jota odottaa seuraavaksi. Sydämeni taitaa olla liian jäinen. Sen täytyy olla jää-9:n kiteyttämä. Vaikken tunne mitään erityisen massiivista, on Cassie tallentanut hyvin nuoresta iästään huolimatta nerokkaita temppuja kolmeen demonkaltaiseen indie-helmeen. Vertailukohtia hakiessani mennään Mercury Revin ja Magenta Skycoden rauhallisempien teosten välimaastossa. Kuitenkin pysyen liiasta kokeellisuudesta turvallisen välimatkan päässä. Cassie ei ole helppo tapaus ainakaan minulle. Pidän suunnattomasti siitä, mikä tällä ep:llä on toimivaa ja onnistunutta. Soitto ja laulu kulkevat omaa vankkumatonta polkuansa. Sävellykset ja tippuvien lehtien lailla leijailevat kitarasovitukset ovat parasta antia. Kitaravalleista kuulen mielessäni sen, mitä niiden kanssa on mahdollisesti haettu. Muuten niin mainiosti onnistunut dynamikkaa jää vaille kaikkea munaa näiden vallien noustessa. Hieman ylisilotellun yleissoundin lisäksi tekstipuoli ei tarjoa minun jäiseen sydämeeni lämmikettä sen enempää kuin yksi lämpökynttilä tarjoaa kuumuutta kuudensadan neliön kartanolle.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Cassie on onnistunut hyvin ensiteoksellaan. “Any Port in the Storm” on ehkä parhaita rakkausindiebiisijä sitten Grandaddyn potkiessa arvioijaanne munille vuosituhannen vaihteessa. “Red” maalailee mukavasti sitä sunnuntaita, tyylikkäiden kosketinmattojensa avulla, mistä mainitsin jo aiemmin. Jos tämä minä päästettäisiin seuraavalla teoksella teoreettiselle tuottajan kangastuolille, olisi lopputulos soundillisesti raaempi (vertaukseksi vaikkapa Albinin äänittämät Silkwormin levyt) ja yleisesti kylmempi, epäinhimillisempi (niinkuin Kraftwerkin tai Human Leaguen ekat).

Yhteenvetona Cassie on orkesteri jonka ei toivo katovan mihinkään, vaan kehittyvän seuraavan muutaman vuoden aikana indiemaailmassa huomattavaksi tekijäksi. Tästä on hyvä aloittaa, vaikkei ensiteoksen liiaksi sliipattu yleiskuva arvioijaanne suurta vaikutusta tehnytkään.

Written by mirosol

September 12th, 2011 at 5:14 am

Posted in Levyarviot

Tagged with , , ,

Arviot: Luopiot – Minut tuomittiin kuolemaan CDEP (2011)

without comments

Luopiot – Minut tuomittiin kuolemaan CDEP (2011) Kummallinen tunne. Mielenkiintoinen ilmapiiri. Kappaleiden perinteikkään pop-sovitukset vievät jonnekkin kummalliseen vuoteen 95. Tuona vuonna kesä ei ollut liian kuuma, eikä sateinen. Se oli suorastaan maaginen kesä. Äiti vaihtaa salaa lapsensa sätkätarvikkeet retkirepusta vadelmavenepussiin. Pakanallisella kesäleirillä soitetaan kahden klassisen kitaran voimin CMX:ää ja kuunnellaan oivallista Oheisvasaran ekaa kasettidemoa. Pirkkojen Birdykin on soittolistoilla uutena ja ihmeellisenä. Tuonne minä sinkosin. En kuitenkaan usko, että tämä oli herrojen Hietalahti ja Skantsi päälimmäinen tarkoitus. Folk. Se on se sana, jonka käyttöä epäröidessäni annan lyhyehkön ep:n pyörähtää vielä kerran. Folk-Punk? Ei sekään. Tätä olisi kyllä kestänyt täyspitkällisenkin. Se 70-luvun alun psykedeelisen folkin psykedelia ei ole täällä. Leonard Cohenin taas huomaan helposti pöyrivän nurmikolla ja huutavan Tom Waitsin äänellä omia tekstejään. Se täyspitkä täytyy saada, jotta saadaan riittävän täydellinen kuva turkulais-jyväskyläläisduon psykedeliantajusta. Tähän jäi. Niin kuin pienen pizza-slicen saaneelle jää hinku saada se loppukin naamaansa.

Hyvin toteutettua nyky-psyke/folk/punkkiahan tämän kolmen biisin ep, josta jää vähän epäselvä käsitys, että onko kyseessä pelkästään promo-cd, vai ihan normaalisti myyntiin tarkoitettu debyytti-ep. Tyylitajua löytyy ja uskallusta tehdä jotain uudenkuuloista. Kokonaan uutta? Siitä en menisi ihan täyteen takuuseen, mutta (omasta mielestäni) suhteellisen laajan kotimaisenkin musiikin käsityksen omaavana en löydä mitään suoraa vertailukohtaa. Tuossa muutama senttimetri ylempänä mainitut eivät kuitenkaan ole kovin kaukana.

Jos tässä pitäisi vielä kaivaa jokin kohderyhmä Luopioiden musiikille, niin ansassa olisin. Jätän sen tekemättä. Tässä on kuitenkin jotain raikasta, jota voi hyvin tyrkyttää ennakkoluulottomille musiikin ystäville. Jo perinteisiksi syyttämäni pop-sovitukset saisi mielestäni jättää jälkeen, samoin kuin täysin suoran 4/4 rytmin. Toivonkin siis, että kun (sanotaan nyt vaikka) vuoden kuluttua saan sen täyspitkän käsiini, niin siellä ollaan sitten uskallettu leikkiä vielä eri rytmien kanssa. En tietenkään tarkoita mitään matikkaheviä, vaan esimerkiksi sitä rytmimaailmaa, johon itse rakastuin Grateful Deadin American Beautyllä. Hyvä teos ja suositeltava, vaikka vaatiikin melko avoimen mielen.

Written by mirosol

August 26th, 2011 at 5:18 am