Taipuva Luotisuora – 8 (CD/LP Kaakao, Nordic Notes 2013) 11 vuoden ikään varttunut Luotsikka on päässyt jo kahdeksanteen osaan odysseiassaan. Vaikkei UUU:lla kymmenlukujärjestelmästä mitään tiedetäkään, niin 8 on neljän vuoden aikana koottu kokonaisuus soundeja, tunnelmia ja kokeiluja. Suurin osa onnistuneita palloja, joiden ei toivoisi jämähtävän pelkästään Ozric-fanien nurkkiin. Tuotanto on äärimmäisen ammattimaista, toisinaan nöyrän kirjoittajan korville liiankin kliinistä, steriiliä jopa. Silti siellä täällä nousee analogisen sähkön rusahdus, joka hivelee korvaa – ei jääpuikoin, vaan kostein huulin. Ihan eroottiseksi ei päästä, ja se tuskin on ollut tarkoituskaan. Taidoissa ja tuotannossa ei siis moitittavaa löydy. Vaikkei genre tosiaan osu ihan normaalisti kuuntelemani musiikin ytimeen, tämä on mukavaa kuunneltavaa. Black Sabbathin miehet soittamassa Metallican keikan juuri ja juuri ehtiäkseen pois alta kun kosminen disko jyrähtää käyntiin kaikenkarvaisten tanssijoiden tunkiessa lattialle. Yllättäviä käänteitä sisältävä leijunta johtaa espanjalaiselle rantakadulle kahvilan pöytään. Seesteisen arkiaamun cafe lattea siemaillen keskeyttää vain keskikokoinen limanuljaska, joka vanan jättäen liukuu tiskille tilaamaan kolme traktoria ja yhden kaivinkoneen. Matka mammutin selässä sähköhyttysiä väistellen on pitkähkö, mutta palkitseva. Kaikkien sattumusten jälkeen reki hidastelee vielä kaustisen läpi ja. Loppuu kesken. Pituutta on reilu 45 minuuttia, ja silti. Normaalisti minulle on 28 minuuttia liikaa, mikäli biisejä on vähemmän kun 15. Tällä kertaa lähes petyin kun soitin pysähtyi 46:28:aan. Jos negatiivista haluttaisiin kaivaa, niin tunnelmien lisäksi mitään pysyvää muuten niin nerokkaista sävellyksistä ei tunnu jäävän parilla pyörätyksellä käteen tai takaraivoon. Instrumentaalilevyjen ikuinen dilemma. Teeppä siinä sitten ikivihreä kestohitti ilman laulua. Absoluuttinen Nollapiste on taatusti kuunneltu, sillä sieltä on jäänyt mukavasti popimpia progejuttuja hihoihin. Toinen mukava lisä on tuo vanhan hevin mukailu. Sitä on aiempiin levytyksiin verrattuna enemmän. Vaikka modernia progeilua soundipolitiikka tarjoaakin, silti tunnelmat sijoittuvat futuristisiin näkymyksiin joiden kuvittelisi kuuluvan jonnekkin välille ’71-’80, mennyttä vuosisataa. Ehdottomasti toimivaa soundtrack-progeilua. Luotsikka ei selvästikään tee erikoista musiikkia itsetarkoituksellisesti, vaan omituisuudet tuntuvat luontevilta ja metrolaitureiden puhtailta. Kotimaista koukkua, junnausprogea parhaimmillaan.
Arviot: Taipuva Luotisuora – 8 (LP/CD)
Category: Levyarviot