Arviot: Mimica – Sobersounds CDep (2011)

Mimica – Sobersounds CDep (2011) Ensin meinasin, että kirjoitan arvion juovuksissa. Ihan vaan kostoksi. Sitten kävi kuitenkin niin, että siinä tuli kaikenlaista ja tämä ajatus jäi kaiken “todella tärkeän” toiminnan alle. Selvinpäin tätä sitten aloin pyörittelemään. Henkilökohtaisesti en pidä saatekirjeistä yleisesti. Tähän on varmaankin syynä se, että pienessä tekstissä on vaikea saada ajatuksiaan ja tarkoituksiaan läpi arvioijalle. Samalla kun tulee herkästi täysin väärinymmärretyksi. Mimica ei edes yritä, vaan saatekirjeen virkaa hoitaa kuvitteellinen ainekokoelma, jonka kirjoitusvirheet opettaja on jo punakynännyt. Mukava ja raikas lähestymistapa. Samoin kuin musiikissa. Tosin musiikissa huumori jää vähemmälle. Mimican kvintetti sotkee aineksia monesta suunnasta. Juuri kun alkaa fiilistelemään Go It Alone-tyyppistä riffiä, mukaan temmataan Amorphikselta kuulostavia aineksia. Tai kun duurisoinnut otetaan esiin ja aletaan kuulostaa Kid Dynamitelta, kaikki repäistään seiniltä alas ja siirrytään kylmästi ja varoittamatta Convergen pariin. SOAD-vertauksilta bändi tuskin tulee välttymään, vaikkakin siitä pelleilystä ollaan ihan sopivan välimatkan päässä. Tehokkaan oloista paahtoa. Tosin vahvuutena toimiva tyylilajien runsaudensarvi aiheuttaa myös hyvin kipeän akilleen kantapään. Ehkä liika on vähän liiankin liikaa. Teknisesti ja soundillisesti ep on esimerkillinen harkkotuotos. Tarpeeksi vähän metallia ja tasan nolla prosenttia muovia. Luomisvimman kourissa kettinkiä ulostava bändi on oikeassa siinä, että moottoritiellä pitää mennä kovaa – tosin saattaa helpottaa, jos tietää kumpaan suuntaan on menossa. Levyn nimikkoraita avaajana toimii ehkä koko teoksesta parhaiten. Tässä kun kuulija vedetään vain kerran kölin ali. Välillä väittäisin jopa Refusedin toimineen innoittajana siellä täällä. Ei siis yhtään pöllömpi hardcorebändi tämä Mimica. Livenä saattaisi toimia vielä paremmin.