Jukka Kiesi – Kaupungista kaupunkiin 7” ep (Airiston Punk-Levyt 2011) Herra Kiesi ansaitsi korkean paikkansa nykymusiikissa esikois-ep:n turvin, jonka tunnelmat kuljettivat tyhjätaskun kävelemään rantakartanoiden tyhjille pihoille kadonnutta maalaisjärkeä ja rakkautta kaivaten. Tämä tietysti nosti odotukset hyvin korkealle uuden tuotannon osalta. Äskettäin käsiini päätynyt Kaupungista kaupunkiin herättää mukavan rauhallisia tunteita ollen samalla kuitenkin edeltäjäänsä huomattavasti filosofisempi teos. Taustalla velloo edelleen kritiikki nyky-yhteiskunnan järjettömyyttä kohtaan vaikka rakkauden tunnetta kaivataan haikeasti edelleen. Kiesi ei enää lyö ihmisen tyhmyyttä suoraan kuulijan korville sanomalla asioita niin kuin ne ovat, vaan jättää runollisen tyynesti nämä johtopäätökset kuulijalle itselleen. Kappaleiden sävellykset itsessään ovat kasvaneet vain vähän. Pop-sovitukset selkeiden sointukulkujen kanssa ovat Kiesin suunnaton vahvuus. Neljään biisiin mahtuu suuria tunteita ja arkipäiväisiä oivalluksia, joista jokainen kävelee autuaan tietämättömänä ohi päivittäin. Uskallanpa veikata, että Kiesin teoksilla voi vielä olla suunnaton vaikutus yhteiskuntaamme. Tämä vaatii sen, että mies hyväksytään merkittävänä pop-musiikintekijänä muuallakin kuin punk-piireissä. Tämän viimeisimmän ep:n myötä en kuitenkaan voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että oikeisiin käsiin päätyessään Kiesille ilmaantuu vientiä naistenlehtien sivuille. Ajatelkaapa nyt. Musiikki teksteineen on selvästi sitä tavaraa, joka saa varauksettomat viisi tähteä esimerkiksi MeNaiset-lehden arvioissa. Tätä kautta on siis, ainakin minun mielestäni, mahdollista päästä esittämään Herra Kiesin näkemyksiä vallitsevasta maailmastamme myös sinne täysin tavallisten työssäkävijöiden arkeen. Ja mihin se sitten johtaakaan, kun ne 10 000 sairaanhoitajaa, toimistosihteeriä, osastonhoitajaa, lakinaista, sihteerikköä, kassaneitiä ja pysäköinninvalvojaa huomaa ymmärtävänsä mikä maailmassamme todella on vikana? Se se vasta anarkiaa olisikin. Toivotaan parasta ja toivotaan myös sitä, ettei erittäin mallikkaasti alkanut Jukka Kiesi-saaga lopu vielä pitkään aikaan. Takaraivoni aistii kulman takana vuoden 2017, jolloin julkaistaan Jukan “Parhaat” kokoelma 20 000 kappaleen painoksena – sisältäen parhaat palat Kiesin yhdeltätoista seiskatuumaiselta ja kolmelta maxilta. Oli miten oli, Jukka Kiesi on parasta kotimaista miesjakitara/singersongwriter-tavaraa mitä tänä päivänä on tarjolla.
Tags
7''
ahna
airiston punk-levyt
alley gods
aplevyt
arvio
baariprojekti
cd
CD/LP
CDr
Crust
CS
d-beat
Demo
ekaria
Eyewitness
H.A.P.A.N.
haastattelut
Hardcore
identiteettikriisi
kakkis
kasetti
keikka
Keikkaraportit
Kiertueet
klassikkoarvio
Kohellus
Kolumnit
kraut
Levyarviot
lp
Lunar Outpost
Maakuntaradio
melu
mirosolin kolumnit
Noituus
Punk
Punkfutis
Raivoraittius
Räkälevyt
Terra Malus
Tuhkaus
TVO
UMPIO
Yleislakko
Haluatko kirjoittaa tälle sivulle?
Haluatko levysi arvioitavaksi tälle sivulle?
Haluatko kirjoittaa keikkaraportin tai jotain muuta kirjoittamaasi julkaistavaksi?
Tsekkaa foorumin aiheeseen liittyvät ketjut ja osallistu!
