Cassie – Something You Always Wanted To Hear CD-ep (2011) Alussa oli vain taustahälyä keskeltä myrskyä. Hiljaisuuttakin kauniimpia ääniä. Kaikkihan tuntevat sanonnan, jonka mukaan myrskyn silmässä on tyyntä. Fyysikan mukaan tämä pitää paikkaansa. Listatut tavoitteet toteutuvat suurelta osin Cassien ensi-ep:llä. Sunnuntai-iltapäivä. Se jolloin iän patinoiman, hienoisesti vääristämän ikkunalasin läpi lämmittävä aurinko tekee pitsipäiväpeitteestä rauhallisen paikan. Merisää on se jota odottaa seuraavaksi. Sydämeni taitaa olla liian jäinen. Sen täytyy olla jää-9:n kiteyttämä. Vaikken tunne mitään erityisen massiivista, on Cassie tallentanut hyvin nuoresta iästään huolimatta nerokkaita temppuja kolmeen demonkaltaiseen indie-helmeen. Vertailukohtia hakiessani mennään Mercury Revin ja Magenta Skycoden rauhallisempien teosten välimaastossa. Kuitenkin pysyen liiasta kokeellisuudesta turvallisen välimatkan päässä. Cassie ei ole helppo tapaus ainakaan minulle. Pidän suunnattomasti siitä, mikä tällä ep:llä on toimivaa ja onnistunutta. Soitto ja laulu kulkevat omaa vankkumatonta polkuansa. Sävellykset ja tippuvien lehtien lailla leijailevat kitarasovitukset ovat parasta antia. Kitaravalleista kuulen mielessäni sen, mitä niiden kanssa on mahdollisesti haettu. Muuten niin mainiosti onnistunut dynamikkaa jää vaille kaikkea munaa näiden vallien noustessa. Hieman ylisilotellun yleissoundin lisäksi tekstipuoli ei tarjoa minun jäiseen sydämeeni lämmikettä sen enempää kuin yksi lämpökynttilä tarjoaa kuumuutta kuudensadan neliön kartanolle.
Älkää nyt käsittäkö väärin. Cassie on onnistunut hyvin ensiteoksellaan. “Any Port in the Storm” on ehkä parhaita rakkausindiebiisijä sitten Grandaddyn potkiessa arvioijaanne munille vuosituhannen vaihteessa. “Red” maalailee mukavasti sitä sunnuntaita, tyylikkäiden kosketinmattojensa avulla, mistä mainitsin jo aiemmin. Jos tämä minä päästettäisiin seuraavalla teoksella teoreettiselle tuottajan kangastuolille, olisi lopputulos soundillisesti raaempi (vertaukseksi vaikkapa Albinin äänittämät Silkwormin levyt) ja yleisesti kylmempi, epäinhimillisempi (niinkuin Kraftwerkin tai Human Leaguen ekat).
Yhteenvetona Cassie on orkesteri jonka ei toivo katovan mihinkään, vaan kehittyvän seuraavan muutaman vuoden aikana indiemaailmassa huomattavaksi tekijäksi. Tästä on hyvä aloittaa, vaikkei ensiteoksen liiaksi sliipattu yleiskuva arvioijaanne suurta vaikutusta tehnytkään.