Vyöry – Joka Sana Löytää Uhrinsa CD (2011) Voi Vyöry minkä teit. Vähänkö alkoi päätä särkeä kun yritin keksiä jonkun pätevän genren alalokeron mihin teidät vois lykätä. V*tuiks meni. Yritin päästä helpolla ja peilata teitä oman levyhyllyn metalliosastoon. Ei onnistunut. Mutta koska jostain palasista Vyöry pitää kuvailla niin hullun tuuri taas kävi, kun altistui radioaaltojen tarjonnalle ja korvaan pisti Stam1na. Siis se joka ponnekkaasti veisaa siitä kulutusjuhlasta. Sellainen suoraviivainen suomimetalli on ehdottomasti yksi palikka Vyörystä. Siihen sitten muutaman kasapanoksen verran lisää voimaa ja raakuutta, Göteborgin metallijätkien melodisuutta, aavistus synkkää doomia kuorrutettuna misantrooppisilla ja inhorealistisen uhkaavilla teksteillä (ok, yks poikkeus vahvisti säännön tosin) niin eiköhän siinä ole Vyöry.
Kuullostaako sekavalta? Siinä on juuri koko orkesterin vahvuus ja heikkous! Se genrerajoja rikkova kokeilevuus saa kapeakorvaisen purismiin taipuvaisen genrefanaatikon ehkä luovuttamaan.
Levyn materiaalikin on juurikin niin monitahoista. Mietin, että onko biisit tehty pitkällä aikavälillä ja esitetty kronologisessa järjestyksessä? Kun levy parantaa loppua kohden kuin sika juoksuaan. Köykäisempiin biiseihin vokalistin huutaminen istuu mainiosti, mutta oli joukossa kappaleita joihin olisin enemmän kaivannut kööripoikien miehekkäämpiä mörinöitä.
Maukkaita brutaalimman death metalin riffejä ja kitaravalleja kuultiin, hienoja välikohtia suvantoineen ja toisaalta helmibiisin perässä tuli pitkä outro joka oli kuin prinsessan hääpuvun laahus Xenan persiissä.
Mitäpä sitten Vyöry? Turha melodisuus pois kun se runttaaminen toimii ja eikun metallisoittolistoja hämmentämään!
Ei tämä mitää easy – listeningia ole, mutta ei tällä yhtä paljon saa tylsiä ja turhia tyyppejä ympäriltään häädettyä kuin jos laittaisi Cannibal Corpsea tai Sore Throatia soimaan 😉