Arviot: Tuhkaus – 7” (2011)

Tuhkaus – 7” (Roku, Psychedelica 2011) Mitä täällä tapahtuu? Ihan oikeasti? Otin ja asetin levyn lautaselle ja kohtuullisen miellyttävän asennon sohvalle. Kansi kourassa tietenkin. Oletusarvoisesti ajattelin, ettei sanoista kuitenkaan saa mitään selvää. Ensimmäinen puolisko meni niinkuin krustiseiskat nyt yleensäkkin menevät. Tiukkaa peruskrustia. Teemoina uskonnolliset lahkot, kuten lestaadiolaiset, kansanedustajuus ja sotien todellisuus yleensä. Aika perushuttua punkkibändille, eikö totta. Rumien asioiden kuvaaminen matalan graafisesti kuitenkin herätti vähän turhankin todellisia kuvia näistä aiheista. Sopivaa naivismia mukana. Tekstit mitä ilmeisimmin kirjoitetaan tosissaan, muttei vakavissaan. Tämä asenne on pelkkää plussaa. Ainakin jos mielii elää pidempään kuin seitsentoistakesäiseksi. Eli melko mitäänsanomatonta peruskrustia. Aloin jo melkein kaivella näppäimistöä arvion kirjoittamiseksi siitä, miten perus-crust-punk on edelleen meillä suomessa voimissaan, ja asiallisia orkestereita tulee nykyään mukavasti vastaan. Eikä siinä mitään, ettei yritetä väkisin tehdä “jotain uutta”. Parempi vaan. Taidekoulupunk kun ei meikälläisen hyllyyn mitenkään ihan kivuttomasti istu. No. Pyöritetäänpäs nyt vielä toinen puoli ainakin kerran, ennen lopullista tuomiota. Tässä kohtaa tulee se kysymys, että mitä täällä tapahtuu. Bändin nimikkobiisi pysäyttää nöyrän arvioijan. Raahaudun ylös ja laitan puolen alusta. Ymmärtääkö kukaan, jos kuvailen tätä Motörheadin soittamaksi Driller Killeriksi? D-hakkaus, sointukulun pyörittäminen “nyrkillä naamaan” -tyyppisesti ja teksti, joka ei jätä kellekkään arvailun varaan mitä halutaan sanoa. Olisiko tämä ollut vain yksi hitti muuten lajityypillisen bändin levyllä? No ei. Ulluh paukuttaa vasaraa päähään komeiden kaikujen ja saatanallisten efektien voimalla. Napinpainajat taas tuo positiivisesti mieleen joku vuosi takaperin ainakin minuun suuren vaikutuksen tehneen Psyched To Die:n ja Sotakone palaa taas nimikkobiisiin paahtoon. Voi pojat. Onneksi en hävittänyt tätä juovuspäissäni, kun se erään keikan yhteydessä omistukseeni päätyi. Ikävä sanoa, että se a-puoli ei tehnyt mitään kummenpaa, tai lähtemätöntä vaikutusta. Seiskan kääntöpuoli kyllä teki. Kun vielä Lestat olisi survottu välipaloineen b-puolelle, niin aijai.