Käpykaarti – LP (Sarasteen pienmuovi, 2010 tai 2011) Tätä ei kannata lukea, jos ruma kielenkäyttö häiritsee nimittäin pakko käyttää voimasanoja.. Oli täs juttua “Jankke tykkää” arviosta ja nyt löytyi paras mahdollinen ehdokas! Jumalauta, kuulin just Käpykaarti LP:n ja mitään niin punkkia en oo varmaan kuullu pitkiin aikoihin, jos koskaan! On se helvetin hieno tunne ku levyä kuunnelles karvat nousee pystyyn ja kylmät väreet vilistää! Oli niin raju paketti ja sanoja lueskellessa vaan mietti, et kiitti kun puit teksteiksi mun ajatukset. Sovitukset oli niin äärimmäiset et hatunnosto Satrulle jumalauta. Älkää kukaan vittu ikinä tulko sanomaan et PUNK on kuallu ku se ei vittu OO! -Jankke
Tag: Punk (Page 3 of 3)
Saimme tiedon, että Raivoraittius pitää täällä interwebin ihmeellisessä maailmassa kiertuepäiväkirjaa kaakkoisaasian turneestaan. Tässä pieni ote englanniksi, lisää onnistumisia ja pettymyksiä maailmalta osoitteesta: http://raivoraittius.wordpress.com/
Suspicious venues, nervous breakdowns and a lot of fun
What’s wrong with you?
Oh, just another breakdown.
On the night before last I didn’t get any sleep and that took a surprisingly high toll on my mood. We took a train from Kediri to Malang early in the morning. So no sleep, no breakfast, four and half hours on a completely full train with no hope of getting a seat and a constant flow of vendors trying to sell anything and using the wonderful marketing strategy known as loud yelling. Well, it was bearable and as soon as we arrived in Malang we ate some tahu (tofu) and tempeh with rice, like we do three times a day.
Our Kediri show was in no less than a strip club, complete with dancing poles and boxes of tissues on each table. We played on the bar desk. The show went well and the sound was better than average. The other bands were good, especially a band called Hantamrata. The people who organized the show had rented the place, so we didn’t really have anything to do with the evil people behind it. They invited us to go there for free after the show ended and the place was opened for business. We didn’t.
Malang. A bus trip to the out door venue. On the way we saw an example of privilege and injustice: a high end neighborhood. The campus where the show was was also pretty chic and shiny, with marble and glass everywhere, surrounded by a fence with guards on the gate. I don’t know if the show was open for students only or for everyone. I’ll find out soon.
Things looked good at first. The first band we saw was Xenobiotic, grindcore with female vocals. Excellent stuff. There were some good distros and we did a little shopping and trading, which was fun. There was also a Food Not Bombs stall and an anarchist zine library. I read a little about the mudslides in East Jawa, some kind of corporate caused eco catastrophe that’s ruined the lives of lots and lots of people, I don’t remember how many.
At some point I was really tired and annoyed and angry and pissed off and murderous and destructive and crying for no real reason, like sometimes may happen. It seemed to be the perfect mood to play a show in. The show was for my part the most energetic so far and the audience seemed to like it too. Someone even seemed to know the finnish lyrics for the refrain of one of our songs. I got a little too wild though, and at the beginning of our first song I fell down, breaking the skin on my knee and twisting my wrist, which luckily didn’t disrupt the rest of the gig. So, another photo for the upcoming injury gallery. Tuukka is the only one still intact, though he got some blisters on his toes from playing basketball in bare feet. He emptied them with a safety pin in candle light during a black out.
Oh, in Pati I did the basketball throw of the century. A one handed cartwheel with the ball in my other hand, and straight from the landing I tossed the ball in the general direction of the basket and whoop!!!!! It didn’t even touch the rim! It was a stroke of pure luck or otherwise I’m capable of anything!But we all are, so that’s nothing special.
In Kudus me and Janne got to ride bikes, which was great.
Half way through the tour. The others went out for a little partying last night while I stayed in and read some zines.
Gotta go!
xjussix
(ps. We’ve heard about four live covers of that Agnostic Front song Gotta gotta gotta go! or what ever it may be called.)
Kuten todettu, lisää tuntoja kaukomailta: http://raivoraittius.wordpress.com/
Maakuntaradio – Ehkä huomenna kaikki on toisin LP/CD (Airiston Punk-Levyt 2010) Tämäkin ehti ulos joskus puoli vuotta sitten. Omaa apaattisuuttani en juuri jaksanut kaivella muiden kirjoittamia näkemyksiä esiin. Ehkä huomenna kaikki on toisin jatkaa siitä mihin Ex-tytöille jäi. Kuin hyvän elokuvan hyvä jatko-osa. Nyt ei puhuta mistään beverly hillssin kytistä tai muustakaan paskasta, vaan kunnollisesta saagasta – vaikkapa Saw-sarjasta tai Star Trek-rainoista, joissa pari kolme ensimmäistä olivat oikeasti pirun hyviä elokuvia. Soitto ja laulu kulkee samalla teknisellä tarkkuudella, kuin esikoisella. Soundeista vastaava Alho on tehnyt taas sen minkä parhaiten osaa. Ei mitään moitittavaa. Tämä trio on keitetty niin monessa paikalliskokoonpanossa, että vikaan ei oikeastaan voi mennä. En lähde noita listaamaan, koska se nyt vaan olisi turhaa namedroppausta. “Mä en enää haluu tietää, mikä mulla on, kun kaikki menee aina pieleen.” Huoh. Hyvän mielen pimeä puoli. Sävyltään siis pysytään (mikä on nihilistin vastakohta?) lähes pörröisen tunnelman tasolla. Paha olo tulee Maakuntaradion mukaan sovussa tapahtuvista eroista, emännän vieraissa käymisestä ja yksinäisyydestä. Tälläistä levyä olen suorastaan kaivannut. Voisin jopa sanoa, että Ratsia kohtaa Jonathan Richmanin. Tässä voisi olla se jutun ydin. Eikä tässä mennä edes lällyn puolelle lainkaan. Tasapaino on paikallaan. Ja vielä – ainakin keikoilla Jamin soittamilla uruilla saadaan mukavasti lisää syvyyttä ja massaa yleissoundiin. Tämän puolen vuoden aikana levy on ollut soitossa monen monta kertaa. Nyt kun se taas pyörii soittimessa, niin en ihmettele yhtään miksi. Jokin yhtyeen musiikissa kuitenkin onnistuu pitämään sen pienen porukan suosikkina. Ehkäpä kyse on siitä jo mainitsemastani J. Richmanin (tahattomasta?) vaikutteesta. Sääli sinänsä. Toivottavasti orkesteri ei jää aliarvostettujen suuruuksien joukkoon kovin pitkäksi aikaa. Joka tapauksessa. Maakuntaradion paras työ tähän mennessä.
H.A.P.A.N. – Eräpäivä CDr (Papulevyt 2011) Punkveteraani on sana. On se. Ihan oikeasti. Mitä se sitten tarkoittaa? Itse määrittelisin sen jotenkin näin: Punkveteraani on henkilö, joka on kunnostautunut skenessä monien vuosien aikana, ja hänen meriittilistallaan on mahdollisesti kymmeniä eri julkaisuja. Kokoonpanoja ja bändejä on matkan varrella ollut vähintäänkin riittävästi. Punk on elämäntapa. Harva räkänokkateininä Exploitedinsa kuunnellut enää vaihtaa takaisin Arja Korisevaan. Punk nyt vaan on “se juttu”, josta ei koskaan kasva yli. H.A.P.A.N. on orkesteri, jonka lasken kotimaiseen veteraaniluokkaan. Bändillä on varmasti vielä aikaa parantua teknisesti, mutta ei tämä mitään Dream Theateria tule koskaan olemaan. Eikä sitä edes yritetä. Teksti on voimakasta, eikä Jankke katso kompromisseja hyvällä. Tämä tulee varsin selväksi viimeistään raitojen kolme ja neljä kohdalla. Juuret ovat niin syvällä seiskaseiskan räkäisemmällä puolella, että kunnioitusta löytyy helposti. “Onko sitä viinaa, vai eikö sitä oo?!” – saa arvioijanne elämään muutamia viinahuuruisia öitä uudelleen. Niitä bileitä en vaihtaisi mihinkään, vaikka monia muita tilanteita elämän varrelta kyllä. Kuuteen biisiin mahtuu suoraviivaista politiikkaa ja välillä tunnelmat ovat suoraan kuin Advertsin parhailta päiviltä. Loppukaneettina onkin todettava: Hyvähän tämä ei ole, mutta niin perkeleen kova, että suorastaan odottaa mitä turun ja raision veteraanit tekevät seuraavaksi. Keikkoja olisi ainakin siisti nähdä…
Cigarette Crossfire – Man’s Best Friend 7” (Tuska & Ahdistus, Hockey Champ, Unsane Asylum, Automobiledrive – 2010) – Helsingin pojat tietävät mitä tekevät. Onhan tuota kokemusta kuultavissa, eikä edellisten kokoonpanojen vaikutusta voi juuri vähätellä. No Idean kataloogi on varmasti tuttu, eikä jo edesmennyt Young Livers juuri loista vaikutteisella poissaolollaan. Tämä orkesteri tulee mitä ilmeisimmin täyttämään Manifesto Jukeboxin jättämän tyhjiön kotimaisen nykypunkin kentällä. Kolmen biisin avausseiska ei jätä ainakaan tuota faktaa kellekkään epäselväksi. Melodiat kulkevat kitaroiden avulla komeasti piiloteltuina. Tämän tyyppiset ratkaisut antavat levyn biiseille mukavasti elinaikaa. Uusia pikkujippoja löytyy vielä monenkin kuuntelukerran jälkeen. Ensikuuntelulla mitään kovin erityistä ei valitettavasti jäänyt tämän nöyrän arvioijanne haaviin. Biisien sisään pääsee vasta, kun kädet alkavat väsyä levyn puolen vaihtamiseen. Tässä piilee levyn vahvuus ja heikkous. Kuulijan reaktio muistuttaa kulmakunnan vakiopizzerian vaihtamista. Pohja on tuttu, paprika ja herkkusieni ovat eri pakkaajien purkeista ja juuston koostumuskin on lähellä edellistä.. Silti tämä uusi pizzeria vetää pidemmän tikun vanhaan verrattuna. Mitään täysin uutta ja erikoista sikareitten viime vuoden puolella julkaistu seiska ei tarjoa, mutta saa silti tutun hotwatermusic-genren kuulostamaan hyvältä. Ramopunkkareiden ei kannata vaivautua, mutta jos esimerkiksi Northern Lincolnin viimeisin on ollut sydäntäsi lähellä viime aikoina, niin tässä jotain mukavaa hankitalistan kärkipäähän.