Britit ovat taitaneet vaihtoehtoisen rockin siitä asti, kun sitä ensi kertaa alettiin jossakin kellarissa paukuttaa. Adrian Borlandin luotsaamat yhtyeet muodostuivat punk-vääntämisen ja minimalistisen elektronisen musiikin kautta The Sound -nimiseksi kulminaatiopisteeksi. Kaikki tämä soololevyjä ja sivuprojekteja myöten 1999 miehen mukana junan alle. The Sound perustettiin 1979 The Outsiders bändin hajoamisen jälkeen ja oli huomattavasti monipuolisempi kokonaisuus….
Author: reflection
Arvio: Sad Lovers & Giants – Epic Garden Music -reissue (1982)
Aliarvostettujen ja sitä kautta unohdettujen brittibändien ehdottomaan eliittiin lukeutuva Sad Lovers & Giants aiheuttaa väristyksiä kerta toisensa jälkeen. Bändi perustettiin 1980 neljän nuoren miehen toimesta Englannin Watfordissa. Koska nykyään kaikki musiikki on lokeroitava, Sad Lovers & Giants soittaa koskettavaa, mutta synkkää post-punkkia/alternative rockia. Ensimmäinen pitkäsoitto oli myös Midnight Music -levy-yhtiön esikoisjulkaisu Epic Garden Music(1982), joka…