Identiteettikriisi – Taas se aika vuodesta CD (Killer Records 2012) Aikamatka 80-luvun alkuun, sen tää levy saa aikaan mun mielessä. Millaisessa nosteessa mahtaisivat olla Ratsian alkuaikoina? Toisaalta on helvetin hyvä juttu, että näinä aikoina kun äärinopeat hc-bändit metronomin tarkkuudella porskuttaa, joku vielä uskoo melodiseen suomipunkkiin ja tekee sitä tunteen palolla. On sille tilausta nykyäänkin!
Levynsä pojat ovat äänittäneet treeniksellä. Paskempiakin treenisnauhoja on kuultu. Koska tämä on ihan “virallinen” julkaisu, niin pitää hiukan soundeista nurista. Ihmetyttää ainakin, että miks rummut on miksattu niin alas? Bändissä kuitenkin soittaa yks kovimmista tämän päivän punkrumpaleista Suomessa. Kitarat helisevät mallikkaasti. Ilmeisesti on ollut basisti hakusessa, koska kitaristien soittamalle bassolle ei levyllä olla paljon tilaa tehty. Soitto kuitenkin sujuu varman oloisesti kaikin puolin.
Näistä 8 biisistä kun ois poiminut kovimmat 4 ja äänittäny ulkopuolisen tuottajantapaisen avulla ja julkaissut seiskana, ni pirun kovan ois saanu! Tälle levylle on tallennettu selkeetä hittimateriaaliakin, kuten Ei osteta mitään yhteistä esimerkiksi. Joku biisi menee ohi vähän tuntumatta missään.
Tekstit on kautta linjan sellaisen naisiin ja elämään pettyneen ja katkeroituneenkin oloisia. Eipä siinä mitään, mutta onhan elämä joskus aika kivaakin. Ainakin nousuhumalassa hetken aikaa 😉 Arvostan eniten tuon hittibiisiksi mainitsemani kappaleen lyriikoita, koska niissä on inhorealistiseksi ja nokkelastikin lytätty orastavan, tuoreen parisuhteen aiheuttama alkuhuuma ja se vastakkainasettelu kaikessa tylyydessäänkin kuullostaa mainiolta ja saa jopa hymyilemään. Toisaalta, joku biisi oli omistettu pakenemiselle helvettiin enkeleitä pakoon ja vaikka kertaus onkin opintojen äiti, niin tällä pakkotoistolla tuli helposti koko biisi skippailtua, kun ko. kielikuva ei kolahtanut. Ja ne YH-äidit sitten, oodi niille olis pitänyt kirjoittaa!
Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi tästä. Toisaalta paljon hyvää soiton, säv./sov. ja tyylisuunnan suhteen, mutta jotenkin jäi vähän sellainen olo, että tässä on menty sieltä mistä aita on matalin? Tässä orkesterissa riittäis kyllä paukkuja kovempaankin. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö sellainen seuraavaksi tule. Jään innolla odottamaan lisää ratsiahenkistä Identiteettikriisin punkrokkia!