Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘tukikeikka’ tag

Tapahtumaraportit: Solidaarisuustapahtuma 22.02.2012.

without comments

Solidaarisuustapahtuma järjestettiin Turussa salaisessa paikassa Autonomiselle kulttuuriyhdistykselle ja sakkorahaston perustamiseen. Ohjelmaan kuului livekeikkoja, avoin runostage sekä TVO-dokkari. Tapahtuman tulot muodostuivat lipunmyynnin lisäksi herkullisten seitankebabien myynnistä, ja tuotto tullaan käyttämään pääasiassa talonvaltaussakkojen maksamiseen.

Tapahtuma aloitettiin katsomalla viime vuoden lopulla ensi-iltaansa saanut TVO-dokumentti, jossa esitellään TVO:n historiaa ja toimintaa perustamisesta häätöön saakka. Kaikille turkulaisesta vaihtoehtokulttuurista kiinnostuneille suositeltavaa katsottavaa. Illan aikana seinälle heijastettiin myös kuvia Autonomisen kulttuuriyhdistyksen ja talonvaltausliikkeen tapahtumista vuosien varrelta.

Pohjavireen keikka kuulosti paremmalta kuin koskaan. Riinan heleä ääni täytti koko tilan ja päästi kauniit melodiat oikeuksiinsa. Jounin synaosuudet toivat lisäväriä Veikan kitaroinnin ohella. ”Mukava, ja suorastaan harras tunnelma oli” kommentoi Riina keikan jälkeen. ”Oli mukava tuoda musiikkiaan esille uudelle yleisölle, ja oli myös hienoa olla osa illan monipuolista esiintyjäkaartia” hän jatkaa.

Iida Umpikuja ja Mikko Mies esiintyivät kokemuksen tuomin varmoin ottein, mutta silti edelleen herkkänä ja elämänmakuisesti. Keikalla kuultiin myös Iida Umpikujan uusia, entistä surumielisempiä kappaleita. Keikka huipentui yhteissoittoon Pohjavireen kanssa. Bändit olivat valmistelleet suomenkielisen coverin Rage Against the Machinen Killing in the Name Of-biisistä. Herkkien bändien suunnanmuutos rajumpaan tyyliin villitsi yleisön, ja ”haista paska, en tee mitä käsketään!” sekä ”RUNKKARI!”-huudot raikuivat myös yleisön suista.

Folk Against the Machine eli Iida Umpikuja ja Pohjavire

Illan yllätysbändi koostui kolmesta muusikosta. Taitavaa, koskettavaa ja sympaattista. Tämän jälkeen viereisessä huoneessa alkoi avoin runostage johon osallistui innokkaasti monenlaisia runoilijoita, konkareista ensikertalaisiin. Tunnelma oli avoin ja rohkaiseva.

The Reflections oli uusi tuttavuus. Hyvän kuuloista ja tummanpuhuvaa postpunkkia, vaikka oikea genremääritelmä kai oli cold wave. Tekniset vaikeudet laulun suhteen hiukan harmitti, mutta oikein miellyttävä kokemus oli. Rumpuryhmä Bogolo puolestaan riuhtaisi juhlakansan villiin tanssiin. Rankimpienkin punkkareiden polvet notkuivat ja lihakset lämpenivät Yleislakon keikkaa varten.

Yleislakon keikalla vallitsi tuttuun tapaan melkoisen hurja meininki. Yleisö osasi vanhat biisit ulkoa mutta kuultiinpa myös upouusi punkralli Hallitukseen. Basisti Torre kehui keikan jälkeen yleisöä: ”Taideslummissa ja myös täällä on aina ollut mukava soittaa koska yleisö lähtee niin hyvin messiin. Rokkipoliisiosastoa ei ole.”  Yleislakon ja viimeisen bändin välissä runostage käynnistettiin jälleen.

Viimeinen bändi esitteli itsensä Juustohöyläperiaatteeksi. Keikan aikana liikuttiin raskaista äänimaisemista ja näytelmätekstin lukemisesta musiikinteorian kautta skapomppuiselle maailmanympärimatkalle joka päättyi TVO:lle. Vielä myöhäänkin ihmiset jaksoivat vielä kerran lähteä tanssiin ja tunnelma oli katossa.

Kokonaisuudessaan hyvä ilta. Alussa säätöä äänentoiston kanssa ja illan aikana lieviä järjestyshäiriöitä muutaman sekoilijan vuoksi, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut ja asiat edistyivät kohtalaisen hyvässä yhteishengessä.

 

Riina, Anna ja Torre