Kalenteri | Foorumi | Zine | Galleria

Alan kulttuuri turussa.

Archive for the ‘Hatshoen kolumnit’ tag

Kolumni: Pyöräilyä Turussa

with one comment

Autot kiilailevat edestä ja takaa. Jalankulkijat hyppivät eteen. Pyörätiet, jos niitä on, loppuvat varoittamatta kuin seinään. Aloin jo kyllästyä kaikkeen tähän ja suosia kävelemistä, mutta sitten eräänä tyynenä päivänä hyppäsin taas pyörän selkään. Renkaat puraisivat Linnankadun ropoloista asfalttia, rasvatut ketjut pyörivät vaivattomasti rattaillaan ja lihaksissa sykki voimieni vaatimaton liekki kun suhahtelin autojonojen ohi ja lomitse hämärtyvässä iltapäivässä. Kusipäät kotteroissaan! En edes vaivaantunut näyttämään keskisormea tööttäilijöille, niin kuin yleensä tekisin. Luulisi että edes joku tällaisen ohituksen uhri harkitsisi pyöräilyyn siirtymistä.

Maailman paras keksintö sähkökitaran ohella, polkupyörä, ansaitsee kunniapaikan sydämessäni ja sen pitäisi ansaita se myös kaupunkisuunnittelussa. Käytännöllinen, edullinen, ympäristöystävällinen ja terveyttä edistävä kulkuneuvo on kuitenkin yhä marginaalissa samaan aikaan kun täysin järjettömän, monimutkaisen koneiston vaativan, resursseja tuhlaavan, “itsestään” liikkuvan metallilaatikon käytön ehdoilla rakennetaan ja ylläpidetään suurinpiirtein kaikkia maailman kaupunkeja. Pyöräillessä kulkija tekee itse liikkumiseen tarvittavan työn, kun taas auton liikuttamiseen tarvittavan työn ja uhraukset tekee aina joku toinen. Autot tappaa ja tuhoaa! Pelkästään liikenneonnettomuuksissa kuolleiden ihmisten ja eläinten määrä on järkyttävä, puhumattakaan öljyn hankinnasta ja kuljetuksista koituvista haittavaikutuksista. 1900-luvulla kuoli enemmän ihmisiä autojen kuin sotien takia.

Miksi siis pyöräily on niin stressaavaa, että olin itsekin jo alkanut suhtautua pyörän hakemiseen kellarista vastentahtoisesti, vaikka ennen se oli ollut kuin hyvän ystävän tapaaminen valitettavan pitkän, usein koko yön kestäneen tauon jälkeen? Asialle tuntuu olevan yksi ainoa selitys: autot. (Tässä alkaa olla jo toiston makua, mutta totuus on sitkeä seikka, joka vaatii vähän pureskelua.) Ilman niitä kaupungeissa olisi uskomattoman paljon tilaa pyöräillä ja tehdä muita järkeviä asioita. Ilma olisi puhtaampaa, olisi hiljaista ja turvallista. Villieläimet viihtyisivät puistoissa ja pihoilla.

Tämä on tietysti utopiaa, mutta maailmankaikkeuden säännöissä ei ole mitään mikä kieltäisi tällaisen mahdollisuuden toteutumisen. Se tuskin tulee tapahtumaan meidän elinaikanamme, mutta koska se olisi mielestäni oikea tapa järjestää kaupungeissa liikkuminen (julkinen liikenne on tietysti myös ihan ok) aion elää sen mukaan ja käyttäytyä kuin tiet kuuluisivat kevyelle liikenteelle. Konditionaalit hiiteen, nehän kuuluvat! Autojen kanssa nyt on tietenkin toistaiseksi pakko elää ja koska ne ovat isompia, pitää niitä ehkä hieman varoa. (Pakko myöntää, että joskus niitä on myös pakko käyttää.) Liikennesääntöjen luova noudattaminen ja noudattamattomuus ja omista oikeuksista kiinni pitäminen liikenteessä ovat tärkeitä asioita hiljaisessa taistelussa autoja vastaan. On pidettävä mielessä, että pyöräilijällä on lainkin mukaan yhtäläinen oikeus ajorataan kuin autoilla. Moraalisesti pyöräilijän oikeus tiehen on tietysti paljon suurempi kuin autoilijan, jo siksikin, ettei hän liikkumisellaan vaaranna kenenkään muun henkeä.

Joskus olen ajatellut, että pitäisi olla enemmän pyöräteitä keskustassa, mutta nyttemmin olen kallistunut sille kannalle, että pyörätiet – vaikkakin ovat nykytilanteessa ja varsinkin isompien teiden varsilla tarpeellisia – vain vakiinnuttavat autojen yksinoikeuden leveille ja kalliille, meidän kaikkien yhteisen tilan vieville ajoradoille.

Pyöräily on hauskaa. Jokainen voi tehdä sitä omalla tavallaan; nopeasti, hitaasti, rennosti, tiukasti, radalla, maastossa, kaupungissa, maalla, missä vaan ja miten vaan. Huvikseen ja hyödykseen.

Pyöräily kunniaan!!!!

Written by Hatshoe

November 18th, 2011 at 1:01 pm

Kolumni: Termodynamiikan toinen pääsääntö ja alakulttuuri Turussa

without comments

Tiskatessani eilen astioita minusta alkoi tuntua, että minulla saattaisi olla jotain sanottavaa. Luulisin sen liittyvän jotenkin tähän sivustoon, mutta saatan olla väärässä. Voi myös olla, että kyseessä oli vain harhaluulo, eikä sanottavaa ole. Louskuttelen vain leukojani. Tämä on sitä suomalaista – tai tarkemmin sanottuna turkulaista omanarvontuntoa. Ei voi luottaa edes omien ajatusten painoarvoon. Hyvä niin, toisaalta. Turku on kuulemma Suomen perse ja Suomi ylipäätään on paska maa, josta kannattaa muuttaa mahdollisimman kauas heti kun mahdollista.

Tiskatessani tuossa kauniissa kesäillassa ajattelin termodynamiikan toista pääsääntöä. Ajatuksissani se tosin esiintyi nimellä entropian toinen laki, mutta tarkistaessani hämäriä tiedonrippeitäni wikipediasta, selvisi, että alitajuntani oli omaksunut teorialle jopa väärän nimen.

Sotkuinen tiskipöytä ja miljoonat astiat sikin sokin. Entropialla, eli epäjärjestyksellä on vain yksi luonnollinen suunta. Se kasvaa. Vaaditaan työtä, jotta se saadaan pienenemään paikallisesti. Maailmankaikkeudenlaajuisesti se kuitenkin kasvaa silloinkin, sillä epäjärjestys vain siirtyy viemäriin ja niin edespäin. Lisäksi työtä tehdessäni tuotan hukkalämpöä, joka sekin lisää entropiaa, vaikken häpeäkseni osaakaan selittää miten.

Kun suljettu järjestelmä on saavuttanut suurimman mahdollisen entropian, muutosta ei enää voi tapahtua. Paitsi jos järjestelmään alkaa vaikuttaa jokin ulkopuolinen voima. Tällaisten lakien armoilla me joudumme elämään. Lopulta kaikki nämä lautaset ovat paskana ja kaasuna ja pölynä jossain ja niin minäkin. Toisin kuin astioilla, ihmisillä on kyky toimia omien olosuhteidensa parantamiseksi.  Toinen asia, joka erottaa meidät astioista on se, että me tarvitsemme elämässämme jonkinlaista järjestystä pärjätäksemme. Sotkua rakastavinkin krusti tarvitsee sitä hiukan löytääkseen ruokaa.

Asiat voi pakottaa järjestykseen, niin kuin valtio ja kaupunki ovat monella tapaa tehneet. Pieni joukko ihmisiä päättää mikä on kaikille hyväksi tai pahaksi. Tai järjestyksen voi löytää kaaoksesta neuvotellen ja huomioiden sen, että sitä syntyy myös itsestään ja esiintyy joka paikassa. Ihmisten väliset spontaanit yhteenliittymät ja päivittäisistä tarpeista muodostuneet yhteisöt vaativat työtä pysyäkseen yllä, mutta tuon työn määrä ei ole mitään verrattuna siihen väkivaltakoneistoon, joka vaaditaan pakotetun järjestyksen ylläpitämiseen.

Meitä yritetään saada elämään järjestelmässä, jonka tarkoitus on taata pienelle väestönosalle, johon suurin osa meistäkin osittain kuuluu, kaikki maailman rikkaudet koko muun maailman kustannuksella. Paitsi että tuhoaa koko maailman, tämä järjestelmä myös tehokkaasti pilaa henkilökohtaiset elämämme. Kaikki aika ja tila pyritään valjastamaan pääoman käyttöön. Rikkaillakaan tuskin on kovin kivaa. Mielekästä palkkatyötä on lähes mahdoton löytää. Valtaosa resursseista on järjestelmän käsissä.

Tasapainon nimessä on väistämätöntä, että tämä tilanne ei tule kestämään. Ihmiset ottavat tilansa ja aikansa takaisin vaikka pienissä paloissa tai kuolevat yrittäessään!… tai siis.. joutuvat putkaan ja saavat sakot yrittäessään!… tai kyllästyvät ja hankkivat jonkinlaisen riippuvuusongelman (vaihtoehtoja on monia).

En tiedä mitä eroa on vasta- ja alakulttuurilla, mutta minun mielessäni ne tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa: ihmisten luovaa toimintaa virallisista säädöksistä ja instituuteista huolimatta ja/tai niitä vastaan. (Okei, alakultturia voi olla myös postimerkkeily tai natsien sekoilu, niitä mitenkään toisiinsa liittämättä, eli ehkä se mistä nyt puhun, sopii paremmin vastakulttuuri-nimekkeen alle. Käytän kuitenkin termiä alakulttuuri, koska se on yleisesti käytössä esimerkiksi muunmuassa alakulttuuripääkaupunki-hankkeen yhteydessä. Ehkä sanaa vastakulttuuri voisi kuitenkin alkaa käyttää useammin.) Turussa lienee tällaista toimintaa ollut, noh, luultavasti sitä on ollut joka paikassa aina, vaikkeivät ihmiset olisi olleet siitä tietoisia, mutta näkyvämmin ainakin 60-luvulta lähtien. Nykyään Turun alakulttuurikenttä vaikuttaa laajalta, mutta jokseenkin hajanaiselta. Tämä selittyy osittain sillä, että alakulttuurin pariin päätyvät ihmiset ovat usein melko erikoisia. Näin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla. Kaikkihan me olemme erikoisia, jotkut eivät vain ole tajunneet sitä itsestään tai muista. Joidenkin aivot on onnistuttu pesemään syvemmältä kuin toisten.  Juuri nuo ihmiset kaipaavat kipeiten aivojensa uudelleen ryvettymistä, käsien likaamista ja itse tekemisen riemua. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus toiseen vaihtoehtoon, (en tarkoita sitä lehteä) mutta on tietenkin jokaisesta itsestään kiinni hakeutuuko hän sen pariin vai jääkö kotiin katsomaan Big Brotheria.

Elitismi on perseestä. (Enkä nyt tarkoita Turkua.) (Eikä Turku mielestäni ole perse.) Peräänkuulutan tässä siis helppoa lähestyttävyyttä kaikenlaiselle alakulttuuritoiminnalle. Ensimmäinen askel lähestymisen mahdollistamisessa on tiedotus. Ja kenties helppo keskusteluyhteys, koska monet meistä ovat ujoja. Tämä sivusto voisi toivon mukaan toimia tiedotuskavana toiminnalle mielenosoituksista ja työpajoista teatteriesityksiin, musiikkitapahtumille ja mille tahansa omaehtoiselle aktiviteetille, jonka tarkoituksena on jokin muu kuin tehdä voittoa. Pelkkään punkkiin ei missään tapauksessa ole tarkoitus keskittyä, vaikka sivun perustajien mieltymykset ovatkin vieneet sisältöä siihen suuntaan. Toimiakseen tehokkaana tiedotuskanavana sivuston itse pitää olla tunnettu. Kertokaa siitä siis eteenpäin ja levittäkää linkkiä. Julisteita ja flaiereita voi tulostaa ja levittää tai halutessaan tehdä itse uudenlaisia. Sivuston sisältö tulee pitkälti riippumaan sen käyttäjistä ja siitä, miten aktiivinen foorumista tulee.

Parhaimmillaan tämä voisi olla paikallistason toiminnallinen Avaaz.org. Avaaz on nettiprojekti, jossa kansainvälisiä adresseja kerätään keskitetysti sen sijaan, että jokaista asiaa varten pitäisi rakentaa koko verkosto uudelleen alusta. Tarkoitan, että täällä voidaan luoda pohjaa tosielämän verkostoille, jotta toiminnan organisointi ja ihmisten tavoittaminen olisi helpompaa.

Jos nyt keskitytään enemmän siihen, mikä meitä yhdistää, kuin siihen mikä meitä erottaa, voidaan saada yhteiskunnan marginaalit kuhisemaan entisestään, kunnes niitä ei voi olla enää huomaamatta ja paatuneinkin liikemies kyseenalaistaa näkemyksensä.

Vähän sekavaksi meni tämä tiskaushaaveiluni, mutta koska vain seurailin ajatusteni kompurointia oppimieni ja ajattelemieni asioiden seassa, on joukkoon kenties eksynyt jotain järkevääkin. Loppuun pitää vielä mainita, että maa-alue, jota yleisesti kutsutaan Suomeksi, ei mielestäni ole sen paskempi kuin muutkaan maa-alueet ja kuten todettua, Turku ei ole sen perse.

Written by Hatshoe

August 12th, 2011 at 1:23 pm

Posted in Kolumnit

Tagged with ,