Page 8 of 10

Arviot: Tuhkaus – Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009)

16/09/2011 / jankke

Tuhkaus – Maailma päättyy tuhkaan CDr (2009) Ei maailma olekaan ihan läpeensä paha paikka. Muutenhan Tuhkauskin olisi jäänyt yhden demon projektiksi. Tätä demon arviota kirjoittaessani Tuhkaus on jo ehtinyt saada aikaiseksi 7″ äänitteenkin ja keikkailuakin on harjoitettu eikä loppua vielä näy. Mutta keskitytään siis tähän 2009 tehtyyn demoon.

Noituuteen ei yhtyettä kannata lähteä vertaamaan, vaikka Veikki molemmissa huutaakin, Noituuteen verrattuna Tuhkaus on sinfoniaorkesteri. Tässä zinessä aiemmin ilmestyneessä Tuhkaus 7″ arviossaan mirosol oli kuullut Driller Killerin tapaista tunnelmaa (taisi tosin olla Motörheadin kera). Itsellekin tuli kyllä tätä demoa kuunnellessa erityisesti Driller Killer mieleen ja muutkin Ruotsi-crust bändit, kuten Anti-Cimex ja Avskum. Driller Killerin metallisuus kuitenkin Tuhkauksen tapauksessa korvattu punkrokilla ja mörinäisempi karjuminen Veikin mainiolla “raivohullu teinityttö”-huutamisella.

Jos nyt hieman vielä jatkais Driller Killer vertausta, niin mulle tuli seuraavanlainen mielikuva siitä:

Kuvitelkaa brutaali sotatilanne, jossa kaksi vihollisarmeijaa yrittää tuhota toisensa. Toisessa joukossa taistelevat rinta rinnan Driller Killer, Noituus ja Tuhkaus. Driller Killer on panssarivaunu. Ennenkuin se on edes päässyt kunnolla liikkeelle murskavoimineen, Noituus on käynyt moottorisahalla pilkkomassa puolet vihollisarmeijasta. Siis sen puolikkaan, mikä Tuhkaukselta oli jäänyt viikatteella ja kirveellä lahtaamatta ennenkuin se lähti jo baariin. Jos tuo mielikuva ei jostain syystä muka oikein auennut, niin voisin kyllä toisellakin tapaa Tuhkauksen kuvailla: se on mustaa samettia, joka on helmien ja paljettien sijaan kirjailtu lasinsirpaleilla ja piikkilangalla.

Biisit on lyhyitä ja napakoita, h*lvetin rokkaavaa hc-crustia. Käytän sanaa ro(c)k tässä positiivisessa mielessä, sillä vaikka Tuhkaus ei olekaan crustin saralla keksinyt pyörää uudestaan, eikä tarvitsekaan, niin nimenomaan se ro(c)k nostaa Tuhkaus-crustin mun arvoasteikolla keskivertoa korkeammalle. D-beat vie biisejä sutjakkaasti niinkuin pitääkin. Kitarasoolojakin kuullaan, mutta ne eivät tuo mieleen kreppitukkaisia miehiä jumppatrikoissaan vaan Varukersin. Basisti on ketterä kaveri ja Veikki on kova crust-huutaja, kaikki sen nyt tietää.

Koko ajan ei kaahata sata lasissa, mutta hitaammissakaan vedoissa ei olla tingitty raskaudesta tai raakuudesta. Soundimaailma on täyteläinen, rumpujen pikku sihinät ja kihinätkin kuuluu mainiosti. Veikeitä sampleja oli ripoteltu sinne tänne. Sanoistakin saa hyvin selvää, viimeisessä biisissä (raita 16) huudetaan ihan selvästi, että “täällä sataa, banaaneita sataa!” Hmmmm, vai olikos se sittenkin “Totaalista sotaa!” ??

Keikkaraportit: Terra Malus, Noituus, Absolutist (uk) 12.9.2011

14/09/2011 / tomppa

Maanantain treeniskeikan tähtinä Terra Malus, Noituus ja irlantilainen Absolutist.

Maanantai – ilta, allekirjoittaneen virallinen syntymäpäivä. Johan sitä tuli 4 päivää juhlittua, nyt siis mukavasti lepäilyä sohvalla. “Sit mentiin!” sanoi Jankke ja niin mentiin.

Papu oli järkännyt ns. kutsuvieraskeikan treenikselle, jonka aloitti Terra Malus. Pientä jännitystä oli ilmassa – “eka keikka”. Ensimmäisten piisien aikana tuli Mortal Terror tyylistä pauketta. Piisi piisiltä paransivat vauhtia. Hyvin vetivät, treeneissä oli tehty muutakin kuin heitelty noppaa. Asiaakin bändillä tuntui olevan, tekstiä tuli vuolaasti niin huutajan kuin kitaristinkin toimesta. Antaa odottaa, et kovaa juttuu on tulossa. Pirun hyvää crustpunkkii.

Sitten Noituus. Lujaa, nopeaa, intensiivistä, äärimmäistä soittoa, huutoa ja tiedostavat tekstit. Minä pidän kovasti. Menkää kokemaan livenä, kun kohdalle osuu. Pitkän linjan bändi, mutta ei varmasti rutiinia.

Illan viimeisenä Absolutist, nyt kiertueella Turun kohdalla. Ei mitään havaintoa ennen tästä bändistä ja vieläkin mietityttää, mitä tapahtui. Alavireistä metallia ja hardcorea. Rauhallisia kitarajuttuja. Jotain tuttuakin – Amebiximaista. Tuli jotenkin sellainen olo bändiä kuunnellessa, et nyt en ymmärrä kaikkea. Jos käsitin oikein, vaki kokoonpano tää ei ollut ja kaikenlaista hässäkkää oli ennen tourille lähtöä koettu. Levy jäi käteen, en sitä vielä oo arvannut soittaa. Nykikää Jankkee hihasta, mä tiedän et se tajus tän esityksen paremmin.

Kertakaikkiaan mukava maanantai – ilta. Porukkaa oli paikalla reilut 20 henkee, mikä oli just sopiva kyseiseen tilaan. Toivottavasti Absolutist-jätkät sai “rahanpaskaa”, niin on helpompi jatkaa kiertuetta. Mukavia ihmisiä, oikeaa asennetta ja ihan kiva päivä täyttää monta vuotta. Kannatti herätä.

Arviot: Cassie – Something You Always Wanted To Hear CD-ep (2011)

12/09/2011 / mirosol

Cassie – Something You Always Wanted To Hear CD-ep (2011) Alussa oli vain taustahälyä keskeltä myrskyä. Hiljaisuuttakin kauniimpia ääniä. Kaikkihan tuntevat sanonnan, jonka mukaan myrskyn silmässä on tyyntä. Fyysikan mukaan tämä pitää paikkaansa. Listatut tavoitteet toteutuvat suurelta osin Cassien ensi-ep:llä. Sunnuntai-iltapäivä. Se jolloin iän patinoiman, hienoisesti vääristämän ikkunalasin läpi lämmittävä aurinko tekee pitsipäiväpeitteestä rauhallisen paikan. Merisää on se jota odottaa seuraavaksi. Sydämeni taitaa olla liian jäinen. Sen täytyy olla jää-9:n kiteyttämä. Vaikken tunne mitään erityisen massiivista, on Cassie tallentanut hyvin nuoresta iästään huolimatta nerokkaita temppuja kolmeen demonkaltaiseen indie-helmeen. Vertailukohtia hakiessani mennään Mercury Revin ja Magenta Skycoden rauhallisempien teosten välimaastossa. Kuitenkin pysyen liiasta kokeellisuudesta turvallisen välimatkan päässä. Cassie ei ole helppo tapaus ainakaan minulle. Pidän suunnattomasti siitä, mikä tällä ep:llä on toimivaa ja onnistunutta. Soitto ja laulu kulkevat omaa vankkumatonta polkuansa. Sävellykset ja tippuvien lehtien lailla leijailevat kitarasovitukset ovat parasta antia. Kitaravalleista kuulen mielessäni sen, mitä niiden kanssa on mahdollisesti haettu. Muuten niin mainiosti onnistunut dynamikkaa jää vaille kaikkea munaa näiden vallien noustessa. Hieman ylisilotellun yleissoundin lisäksi tekstipuoli ei tarjoa minun jäiseen sydämeeni lämmikettä sen enempää kuin yksi lämpökynttilä tarjoaa kuumuutta kuudensadan neliön kartanolle.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Cassie on onnistunut hyvin ensiteoksellaan. “Any Port in the Storm” on ehkä parhaita rakkausindiebiisijä sitten Grandaddyn potkiessa arvioijaanne munille vuosituhannen vaihteessa. “Red” maalailee mukavasti sitä sunnuntaita, tyylikkäiden kosketinmattojensa avulla, mistä mainitsin jo aiemmin. Jos tämä minä päästettäisiin seuraavalla teoksella teoreettiselle tuottajan kangastuolille, olisi lopputulos soundillisesti raaempi (vertaukseksi vaikkapa Albinin äänittämät Silkwormin levyt) ja yleisesti kylmempi, epäinhimillisempi (niinkuin Kraftwerkin tai Human Leaguen ekat).

Yhteenvetona Cassie on orkesteri jonka ei toivo katovan mihinkään, vaan kehittyvän seuraavan muutaman vuoden aikana indiemaailmassa huomattavaksi tekijäksi. Tästä on hyvä aloittaa, vaikkei ensiteoksen liiaksi sliipattu yleiskuva arvioijaanne suurta vaikutusta tehnytkään.

Arviot: Versus All – Dark Ages CD (2011)

09/09/2011 / jankke

Versus All – Dark Ages CD (Solid Sound, Räkälevyt 2011) Mentiin taas mun mukavuusalueen ulkopuolelle, en ole oikein ikinä lämmennyt rancidilaiselle jenkkipunkille. En osaa luetella kymmeniä ko. lajityypin edustajia, joihin VA:a voisi verrata. Pitkän linjan melodisemman jenkkipunkin ystävät voivat kaikin mokomin naureskella partaansa tai vaikka keesiinsä tätä lukiessaan… Niin no, se Rancid ja Wasted tuli mieleen. Siinäkin mielessä neitseelliset lähtöasetelmat, että en ollut aiemmin kuullut koko yhtyettä ja tarkoituksella jätin lukematta muiden tekemät arviot etukäteen.

Joten siinä sitä oltiin Versus All Dark Ages ja minä, kaikkine rancidilaisen jenkkipunkin antipatioineni. Tehkööt vaikutuksen! Parin biisin jälkeen mun jalkaan tais tulla joku kramppi, kun se alkoi jotenkin nytkähtelemään oudosti kompin mukaan?? Sitten kummallisesti kolmannen biisin kohdalla kuulo huononi äkisti ja piti mennä nostamaan äänen voimakkuutta huomattavasti, että kuulee paremmin kappaletta sunnuntai aamuista – omituista. Sitten alkoi kädetkin taputtelemaan omia aikojaan. Yhdeksänteen biisiin mennessä ei onneksi ollut pää räjähtänyt, mutta loppua kohden ilahduttavat kuulohavainnot d-beatin tapaisesta poljennosta ja saksofonin soitannasta saivat mut hymyilemäänkin. Oi! Siideritölkki auki ja levy uudestaan alusta, voi sitä huonomminkin perjantai-iltaa viettää.

Soundeissa ei ollut kuultavissa radiokanaville suunnattua limaista kiiltokuvameininkiä vaan ne olivat mukavan rosoiset ja tarpeeksi räkäiset, ettei mennyt imeläksi.Melodiat tarttuivat räyhäkkäästi. Hieno homma. Vokalisti taitaa puhtaan laulun ja huutaakin komean karheasti. Englannin kieliset tekstitkin tulee artikuloitua niin selkeästi, ettei tarvitse lyriikoita kaivaa tekstitiedostoista. Ilmankin selviää, ettei tämä mitään ääripoliittista materiaalia ole. Hyvin soitettuja ja maustettuja, tarttuvia rallejahan nämä. Pitää olla tarkkana, ettei ala choruksissa huutamaan mukana. Suosittelen erityisesti niille, jotka miettii, että soittaiskos punkista autuaan tietämättömälle uudelle ihastukselleen ensimaistiaisiksi jonkun hc- tai crustlevyn. Soittakaa mieluummin tätä!

Voitte lopettaa partaan ja keesiin tirskumisen, meikä on nyt valmis ja harkitsee antavansa Rancidillekin uuden mahdollisuuden.

Kolumni: Päivä ja yö.

05/09/2011 / mirosol

Tässä lähiaikoina olen erehtynyt seuraamaan uutisia. Tai no. Seuraamaan on ehkä huono sana kuvaamaan sitä, että pizzannoutoreissulla pizzerian nurkassa huusi 12 tuumainen televisio Ylen uutisia. Siihen on olemassa tiettyjä syitä, miksi jätin koko television pois suunnilleen neljä vuotta sitten. Otti muutaman kuukauden, että kadunvarsimainonta alkoi ärsyttämään. Kotiin kun ei enää satanut “kaupallisia tiedotteida” mistään. AdBlock plus on muuten verkkoselaimen lisäosa, jota ilman en enää pärjää. Ja “Ei mainoksia” -teksti postiluukun yläpuolella on myös pakollinen. Tällä tavoin ihminen jää lähes kokonaan irti mainonnasta. Kukaan ei kerro sinulle, miksi joku hiustenpesuaine olisi toista parempaa. Valinta, jopa alitajuinen sellainen, palaa ajan myötä ihmiselle takaisin. Se on harvinaisen vapauttavaa. No. Jouduin siis todellisuuden uhriksi. Tehtaita suljetaan, ja sosiaaliset seuraukset ovat täysin suhteettomat. Kokonaisia kaupunkeja jää kuoliaaksi kun markkinatalous pyyhkäisee yli paineaallon tapaan. Sitten teen päivän toisen virheen. Koska tämän kaltaiset uutiset tuppaavat ahdistamaan ja muistuttamaan omasta voimattomuudesta, jätin vain toisen korvani auki uutisille. Pöydällä lojui iltapäivälehti. Tunnustan. En ole koskaan ostanut tälläistä julkaisua. En ikinä. Ja tuskin tulen koskaan ostamaankaan. Tätä alibin ja seitsemänpäivään toimituksellista äpärälasta selatessa tuli eteen paljastunut korruptiorinki suuren kauppaketjun omistajaeduista. Siis käytännössä kaikki on halvempaa poliitikoille ja muille, jotka päättävät ketjua koskevista yhteiskunnallisista asioista. Samassa tuo televisio kertoi, että kilpailuvirasto on aloittamassa tutkinnan koskien kahden suuren kauppaketjun mahdollista kartellia ja väärinkäytöksiä. Mieli kirkastui vähän. Ehkä jotain oikeudenmukaisuutta on kuitenkin olemassa nyky-yhteiskunnassa.

Seuraavana päivänä lähdimme työporukan kanssa puolen päivän nurkilla lounaalle. En muista enää mistä syystä tai minkä aasinsillan kautta tämä korruptioaihe tuli keskusteluumme, mutta totesin, että onneksi kilpailuvirasto ei ole täysin hampaaton instanssi. Työtoverini totesi heti perään, että “Eikö?”, “Jos noille kahdelle kauppaketjulle langetetaan mitä tahansa tuomioita, vaikka miljoonien sakkoja, niin luuletko, että se ei siirry suoraan kuluttajahintoihin?”. Lähes järkyttyneenä jouduin toteamaan, että tämähän on hyvinkin totta. Todellisuuden shokki. Jo toista päivää. Mieleeni palautui edellisviikolla lukemani artikkeli, jossa todettiin suomalaisen päivittäistavarakaupan katteen olevan maailman suurimpia. Ja pohjoismaiden suurin melko näppärällä 52% katteella. Eli käytännössä ostamasi kahden euron leipä maksaa kauppiaalle suunnilleen 98 senttiä. Samalla muistin vielä vanhemman asian. Eräs, olkoonkin nyt tässä nimeltä mainitsematon poliitikko selvitti, että koska helsingissä asuntojen vuokrat ovat nousseet suhteettomiksi, on aiheellista nostaa kaupungin tonttien vuokria – siis oikeasti. Ministeristason ihminen kuvittelee todella, että tonttivuokrien nostaminen on pelkäntään vuokra-asuntojen omistajilta pois? Suoraan kuluttajahintoihin.

Näin tämä meidän amerikkalaistunut sosiaalidemokratia sitten toimii. Osakeyhtiö on aina paremmassa asemassa kuin yksikään tavallinen kansalainen. Sääli sinänsä, että meistä jokaisen täytyy asua jossain ja jokaisen täytyy syödä. Tämä nyt painoi mieltäni, niin purin sen teille. En ole kovin poliittinen ihminen. Kannatan kyllä koko ihmiskunnan älyllistä kehittymistä. Tämä siis tarkoittaa minun katsomuksellani sitä, että muiden polkeminen (käytännössä koko peliteoria), korruptio ja kohtuuton ahneus häviää seuraavan vuosituhannen aikana. Toivotaan niin.

Mennäänpäs sitten asioissa eteenpäin ja tähän minun itseni valitsemaan todellisuuteen.

DIYTurku.net syntyi tämän vuoden keväällä vahingossa. Baariprojektin aktiivi ja ystäväni Paavo pyysi apua webbisuivuasioissa. Baariprojektin sisällä oltiin haaveiltu omasta foorumista, jossa keikkoja ja muita tapahtumia olisi helppo suunnitella. Ja samalla järjestää lipunmyyntivuorot, kuka ajaa mitäkin tavaroita mihinkin ja niin edelleen. Innostuin tietysti. Kyllä yksi nörtti nyt toimivan keskutelualueen saa aikaiseksi. Ehdotin sivumennen, että “mitäs jos laitetaan osa alueista julkisiksi, että muutkin kuin baariprojektilaiset voivat käyttää foorumia?”. Näin tehtiin ja kesäkuun alkupuolella sivusto oli kasvanut suunnilleen nykyiseen mittaansa. Alunperin ei siis oltu suunniteltu Zineä tai Galleriaa. Ne nyt vain jotenkin tulivat siihen. Voin joskus vielä tarinoida sivuston synnystä lisääkin, mutta…

Haaveilen ennemmin lähitulevaisuudesta. Elokuusta lähtien Zinellä on ollut käytössä uusi julkaisurytmi. Uusia artikkeleita kuten levyarvioita, kolumneja, keikka- ja tapahtumaraportteja, haastatteluja ja muita julkaistaan mahdollisuuksien mukaan joka maanantai ja perjantai. Isompien tilaisuuksien kohdalla normaalista aikataulusta voidaan poiketa, kuten nyt viikolla 35 tehtiin PunkFutiksen osalta. Haaveilen tässä hissukseen muutamasta lisäkirjoittajasta, sillä nykyinen neljä on todella vähän tähän julkaisutahtiin verraten. Haaveilen tässä siitä, että julkaisuja tyrkytettäisiin arvioitavaksi sen sijaan, että kirjoittajat käyvät levykaupassa tai distroissa hakemassa rahalla omansa ja kirjoittavat niistä. Haaveilen siitä, että noita arviokappaleita saataisiin aina kaksi, joista toinen menisi arvioijalle ja toinen DIYTurku-arkistoon. Haaveilen siis perustavani DIYTurku-arkiston julkaisuista MRR:n tapaan. Haaveilen, että arkistoa kertyisi joskus niin paljon, että voisimme pitää omaa podcast-tyylistä radio-ohjelmaa vaikkapa kuukausittain. Kovat on siis haaveet. Sivuston hyödyllisyydestä sen sijaan olen vakuuttunut jo nyt. Toistasataa käyttäjää foorumilla – näistä kolmisenkymmentä aktiivisempia, eikä kävijätilastotkaan kovin huonoilta näytä. Lupaan kirjoittaa vuoden kuluttua uudestaan tästä aiheesta. Katsotaan sitten onko haaveilleni tapahtunut mitään. Kappas. Tärkein unohtui. Haaveilen tietysti kunnolla hoidetusta baarista, jossa nykyisen baariprojektin henkilöt järjestävät hyviä keikkoja ja tiskiltä saa oluen lisäksi myös kunnollista kahvia.

Eli siis! Lähettäkää meille julkaisujanne. Kaikki arvioidaan ja arviot julkaistaan. Mielellään kaksi kappaletta, jotta arkistointi voi alkaa!

Uudet kirjoittajat ovat myös enemmän kuin tervetulleita.

Nämä kaksi viimeistä asiaa saatte tällä hetkellä järjestykseen helpoiten, kun otatte heittäen yksityisviestillä minua foorumilla. Käyttäjänimihän on mirosol.

Haastattelut: Mirko Metsola – Kakkis, Dwyers ja Maakuntaradio.

02/09/2011 / mirosol

Toimituksen haastattelussa Mirko Metsola, monen bändin- ja paikallisen skenen monitoimimies.

Mies itse The Dwyersin kanssa S-Osiksella - Kuva: Jussi Jänis

Info:
Nykyiset bändit: Kakka-Hätä 77, The Dwyers, Maakuntaradio
Edesmenneet bändit: Lempikaakao, They Stole a Million, Kalle Ahti & Falcon Crest (Urut)
Soittimet: Bändistä riippuen rummut tai kitara. Laulu myös arsenaalissa.
Muut harrasteet: Airiston Punk-Levyt lafkan pyörittäminen Herra Alhon Kanssa. Punttisali. FC Inter ja TuTo
Vaimo: On
Lemmikit: 3 kissaa – Thelma, Louise ja Mini

Mistä kaikki lähti? Oliko Lempikaakao se ensimmäinen?

Oli joo. Runosmäen aikoja tuo. Samassa talossa asuvan kaverini Laiskan kanssa tilailtiin nändien demoja, keikkoja yms. ympäri maata ja jossain vaiheessa innostuttiin oman bändin perustamisesta. Vuosi tais olla 1988 tai jotain. Silloin iski lujaa Bad Religion ja silloin uudet Suffer ja No Control.
Myöhemmin SIG ja Juliet jonesin Sydän yms. alkoivat myös kiinnostaa ja Lempikaakaolta jäi julkaisematta biisejä, joissa oli jo urut.

Oliko SIG:in älpeet omia ostoksia, vai kantoiko äiti niitä kuultavaksi?

Itse asiassa olen ostanut nuo SIG älpeet jälkeenpäin. C-kasetteina nuo minulla oli joskus aikoinaan. Mutsi ei oikein koskaan ymmärtänyt näitä musahommia.

Mihin Lempikaakao kaatui? En ehtinyt nähdä kuin yhden keikan joskus 2005. Ei siinä ainakaan mitään laadullista vikaa tuolloin ollut.

Lempikaakao lopetti vuonna ’93. Laiska meni armeijaan ja mulle tuli lähtö opiskelelmaan Vaasaan. Se oli vähän sellainen lukioajan bändi ja elämä jotenkin muuttui sen jälkeen. Mä lähdin Vaasaan ja jengiä kiinnosti vähän jo muutkin asiat, kuin hillua 3 päivää viikossa nuokkarin kellarissa. Muutamia keikkoja on toki silloin tällöin soitettu ihan fiilispohjalta.

Ymmärsin, että olet lähtöisin raisiosta? Millainen Raisio-skene oli 90-luvulla?

En ole itse asiassa Raisiosta, olen kyllä asunut siellä vuoden verran. Kyllä mun juuret on Mynämäki/Runosmäki akselilla. Runosmäessä oli 90-luvun alussa tasan 2 punkrock bändiä, Lempikaakao ja Kauhun Hirviöt. Siinä sulle skene… ja molemmissa paikoissa sai pataansa ihan ilman pyytämättä.

Onko näiden mainittujen bändien väleissä jotain projekteja, jotka olisivat jääneet täysin kesken? Olisiko niitä kannattanut viedä pidemmälle?

Saastesammal, Sointukuvio…ehkä parempi, ettei niitä viety eteenpäin. Kalle Ahti & Falcon Crest oli iskelmäpumppu, jonka kanssa taidettiin ainakin Kuparockissa tehdä lähtemätön vaikutus järjestäjiin. Oltiin niin pelti kiinni, että en erottanut mustia ja valkoisia koskettimia toisistaan.

Kaduttaako joku bänditouhuissa, vai onko kaikki mennyt aina “kuin elokuvissa”?

Ei nyt sinällään mikään kaduta. Nuorempana olisi tietenkin voinut tehdä vähän töitä sen eteen, että olisi saanut keikkoja Turun ulkopuolelta. Lempikaakaolle tarjottiin Saksasta levydiiliä mutta sekin kusahti jotenkin. Ehkä Lempikaakaon tekemättä jäänyt seiska hiukan harmittaa.

Miten They Stole a Million syntyi? Ymmärsin, että bändi kaatui siihen ettei yleisöä ikinä kiinnostanut tekemisenne?

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin muutin sitten ’93 Vaasaan opiskelemaan ja bänditouhut jäivät loppu vuosikymmeneksi. Vasta vuonna 2000 alkoivat taas soittohommat They Stole A Millionin kanssa.
Bändiä perustamassa olivat minun lisäkseni Maakuntadiossa vaikuttavat Jami Ja Mikko. Rumpuihin “palkattiin” nykyään Lunar Outpostissa kannuttava Jussi. Innostus tuollaista Leatherface -tyylistä punkkiä kohtaan oli itsellä kova, joten sitähän sitten tekemään. Eipä tuo yleinen kiinnostuksen puute niinkään bändiä kaatanut. Ehkä siinä tuli legendaarinen ”aikansa kutakin” efekti mukaan. Mulla oli paljon Kakkis-keikkoja tuohon aikaan ja jengi oli eri vuoroissa duunissa yms.

Paras soittamasi keikka 90-luvulla?

Varmaankin eka Lempikaakao keikka Auran panimolla ’92. Soittamassa olivat hybrid Children, Deep Turtle, Kauhun hirviöt ja me. Tupa täynnä jengiä (suurin osa tuttuja tietenkin kun eka keikka). Jännitti aivan helvetisti. Tuosta keikasta jäi legenda, että lempikaakao on ainoa bändi, jonka keikan jälkeen on haissut hajuvesi Panimolla…hehee!

Ja 00-luvulla?

Minneapolis tai Boston viime vuonna. Jengiä tuli jumalauta rumpujen yli ja ohi. Välillä Teemukin lensi jengin mukana mun päälle ja taas koottiin kamat ja uutta biisiä kehiin. Helvetin hyvä meno!

Kirjoittelit aikanaan Sue:en. Mikä tekemästi haastattelu on jäänyt lähtemättömästi mieleen?

Frankie Stubbsin haastatteleminen oli kyllä helvetin hienoa.

Miten päädyit Kakkikseen? Entä Dwyerssiin?

Tää on vanha juttu mut Peitsamon keikalla Portsan pubissa perustettiin Teemun kanssa bändi. Alun perin siinä oli Minä, Teemu, Luukon Mikko ja Häiris. Jossain vaiheessa Räpelö tuli messiin ja ennen ekaa keikkaa Teemu löysi Juuson junasta Helsingin ja Turun välistä. Oli pummaamassa kaljaa ja kuuli et Juuso soittaa bassoa.

Dwyersiin päädyin, kun Doni lähti Itävaltaan rakentamaan jotain kojetta, et akselivaltiot nousis uudestaan valtaan…tai jotain. En suostunut heti alkuun tuohon pestiin, koska aattelin, että aika ei riitä. Sanoin, että kysykää jotain muuta. Anttoni ei kuitenkaan antanut periksi ja kun Millionkin oli telakalla, niin oli toisaalta mukava soittaa kitaraa jossain bändissä.

Mitä suunnitelmia Maakuntaradiolla on tulevaisuuden varalle? Ja miten se muuten syntyi? Ja miksi? Sehän on siis todella loistava bändi loistavine biiseineen…

Maakuntaradio syntyi alunperin siitä, että koska Kakkis asuu ympäri Suomea eikä treenaa, mun on vaikea lähtee keikalle kuukauden soittamattomuuden jälkeen. Vähän niinkuin projektiluontoinen juttu, jonka ei välttämättä ollut tarkoitus julkaista levyjä…ainakaan tähän tahtiin. Yllättävän hyvin tämä bändi on otettu vastaan, vaikka musiikillisesti onkin aika poppia ja sanoitukset vedetty suht överiksi.
Kolmannen levyn biisit alkaa olla valmiina ja nyt kun bändissä on ihan virallisesti kosketinsoittaja, niin se tulee kanssa kuulumaan. Ongelmia tässäkin bändissä aiheuttaa se, että basisti Rami asuu nykyään Helsingissä. Onneksi näin vanhemmiten ei ole enää kiire mihinkään. Ei tästä kuitenkaan enää nuorru…

Entäs APLevyjen tulevaisuus? Ketä tai mitä julkaistaan seuraavan vuoden kuluessa?

Seuraava julkaisu on the Splitsin 7” single. Todella hyvää tyttöpoppia! Lisäksi julkaisut tulossa ainakin Modernilta elämältä ja Pertti Kurikan nimipäiviltä. Sitten ehkä tuo Maakuntaradion kolmas lätty. Raha on näissä hommissa tiukilla, joten mikään ei ole koskaan varmaa.

Mitä Kakkikselta on odotettavissa seuraavaksi? Joo. Tiedän, että tähän pitäisi haastatella Teemua itseään, mutta kerro nyt edes jotain.

Ei hajuakaan. Suunnitelmallisuus ei ole tuon bändin vahvoja puolia.

Miten Dwyersin tähänastinen menestys mediassa on vaikuttanut? Eli onko kusi jo päässä? Tässä siis tarkoitan noita MTV3:n arvioita, joissa Bowling with Jesus täyspitkää on ylistetty lähes mauttomuuden rajoille asti.

Kusi ei voi nousta päähän, jos on syntynyt kusipääksi. Eipä nuo arvostelut sinänsä autuaaki tee. Olen itsekin levyjä arvostellut Sueen ja tiedän millaista touhua se on. Yhden ihmisen mielipide ja sitten muut arvioijat muista lehdistä seuraavat perässä…

Onko Bowling with Jesus myynyt odotetusti? Onko tuollaisilla ison median puffeilla siis oikeasti mitään vaikutusta todelliseen levymyyntiin?

Ihan hyvinhän tuo on myynyt. Tietysti aina paremminkin voisi myydä. Ehkä tuollaiset ison median puffit vaikuttavat siihen, että perus punkkijengin ulkopuolelta jengi ostaa levyä ja tulee keikoille. Kyllä tuon toisen levyn jälkeen keikoilla on ollut sekalaisempaa seurakuntaa, jota en pidä todellakaan huonona asiana.

Alkaako kolme aktiivista bändiä vaikuttaa normaalin arjen hoitamiseen? Punkrokilla kun ei taideta laskuja maksaa kuitenkaan…

Eipä sillä makseta ei. Kyllä noista suuremmista Kakkis-keikoista (Lama-rundi, festarikeikat) jotain jää mutta eipä päivätöitä tarvitse todellakaan haaveilla lopettavansa…

Mitä rouva sanoo siihen, että mies on kolmen bändin kanssa jatkuvasti maailmalla ja pyörittää vielä siinä sivussa sopivan kokoista levylafkaa?

Yllättävän hyvin on suhtautunut ainakin vielä. Toisaalta, olen ollut menossa niin kauan, kuin ollaan tunnettu, joten eiköhän tämä ole sellainen perustila. Voi olla, että jos rupeen makaamaan sohvalla kaikki viikonloput, niin käsketään lähteä jonnekin…

Riitääkö kolme aktiivista bändiä, vai onko vielä kuumotus saada lisää?

Kyllähän tuo 3 bändiä riittää tai vie kaiken ajan mutta tottakai aina tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Uuden aloittaminen on aina helpompaa kuin vanhan pitäminen mielenkiintoisena pitkään.

Terveisiä lukijoille?

Turussa on pitkästä aikaa taas punkkimeininki nousussa. Hyvä niin. Toivottavasti jengi saa jostain kunnon tilan keikkojen järjestämiseen. Itse en ikävä kyllä voi olla auttamassa, koska aika ei vaan riitä. Mutta hengessä mukana!

—

Linkkejä aiheeseen liittyen:
Kakka-Hätä 77
The Dwyers
Maakuntaradio
Airiston Punk-Levyt – Airiston Punk-Levyt Kauppa

Tapahtumaraportit: Punkfutis + Besthöven, Kontatto, Noia, Eyewitness

31/08/2011 / papu

Oma punkfutis-aamuni lähti käyntiin kello 07:30 kännykän herättäessä aamukahvin juontiin. Pienimuotoista stressiä aiheeseen liittyen oli ilmassa, joka näkyi erittäin huonosti nukuttuna yönä. Yhdeksältä oli baariprojektin uskollisen autokuskin määrä kurvata pihaan ja poimia tavarat kyytiin. Edellisiltana pieneksi iltapuhteekseni pätkin pitkin viikkoa raksalta pöllityt lankut ja ilokseni huomasin, että tarpeet riittivät juuri kahden käppämaalin rakentamiseen. Tämä oli hyvä juttu, sillä ylimääräinen aika aamulla ennen kyydin saapumista meni Forecan sivuilla F5-näppäintä kurittaen. Ei auttanut, siltikin näytti sääennuste aika pelottavalta.

Muutaman koukkauksen ja kamojen poiminnan jälkeen pääsimme suunnittelemaamme paikkaan Kupittaan puistossa. Matkalla pohdiskeltiin, että lähes kaikki oli mietitty loppuun asti, mutta dj-kamoille ei ollut minkäänlaista pöytää varattuna. Kamat siis autosta kiireen vilkkaa puistoon ja auto pöydänmetsästykseen. Itse jäin odottelemaan ja kasailemaan kamoja. Ilma näytti uhkaavalta samoin kuin nurmikentän toiselle laidalle pysähtyneet autot, joista tädit alkoivat kantaa tuoleja ja sunmuuta roinaa ulos. Tätien suunnitelmaksi paljastui koko päivän kestävä koirien jalostuskoetapahtuma tai joku vastaava. Aloin siis kiltisti kiikuttaa kamoja hiukan kauemmaksi, jotta piskit saisivat jalostua rauhassa.

Aiemmin viikolla ostamani kallis porakone osoittautui hyväksi ostokseksi ja maalien rakentaminen kävi nopeasti. Hieman tuo ostos kukkaroa kirpaisi, mutta perustelin itselleni, että pitäähän miehellä työkaluja olla ja vielä viimoisen päälle sellaiset. Agregaatti ja telttakatos saapuivat hiukan myöhässä ja viimeksi mainittu hyvinkin myöhässä ainakin sen takia, että jääkylmä tihkusade alkoi jo hiukan vituttamaan. Teltta osoittautua aikamoiseksi härveliksi ja kovasti jo veikkailtiin, että saadaanko kovasti tuulta alleen ottavaa kapistusta repiä läheisten puiden latvasta pois päivän päätteeksi.

Vähitellen kamat alkoivat olla kasassa, musiikit soimassa ja kello lähennellä kello yhtä, jolloin oli määrä ensimmäisen pelin alkaa. Ensimmäisenä pelivuorossa oli Yleislakko vastaan Raivoraittius, joka tarkoitti sitä, että kun oli rakennuspuuhat saanut juuri ja juuri ohi, täytyikin jo alkaa pelaamaan jalkapalloa. Jalkapalloa olin pelannut viimeksi joku pari vuotta sitten, enkä muutenkaan ole mikään joukkuepelien ystävä. Puolitoista vuotta kestänyt urheilukieltokaan yhtään helpottanut asiaa. Kunto on kuin paavilla. Pelin ensimmäinen kymmenen minuuttia tuntui aivan ikuisuudelta ja mä olin aivan paska jalkapallonpelaaja. Ennen peliä ajattelin olla rouhea jätkä ja pelata niittiliivi päällä, mutta pakkohan tuo oli heittää jossain kohtaa pois kuten myös paita. Läski hikosi. Toisella puoliskolla taisin saada sattuman kaupalla jalkani pallon eteen siten, että pallo ohjautui maaliin. Oho! Voitettiin peli, vaikka salaa toivonkin, että olisi hävitty ja päästy huilaamaan loppupäiväksi.

Jalkapallomatsiruokaa, eli tässä tapauksessa vegaanista hodaria syödessä alkoi kummasti tehdä mieli olutta. Juopotuttanut ei kuitenkaan, joten lainasin pyörää ja kävin cittarista hakemassa parit alkoholittomat kaljat. Takaisinpäin fillaroidessa oli todella hienoa nähdä pelit täydessä tuoksinnassa ja kaikki ne ihmiset. Siinä konkretisoitui juttu, jota oli järjestämässä. Oli saanut jotain aikaan.

H.A.P.A.N. vastaan Kashmar

Puoli tuntia ennen toista omaa peliä musat loppui ja grilli sammui. Agregaatista oli bensa loppunut, eikä kukaan ollut varautunut moiseen. Eipä auttanut muu kuin lähteä autoilemaan bänditoverin kanssa. Onni onnettomuudessa, sillä autoilureissu olisi muutenkin pitänyt tehdä Raunistulan suuntaan, jotta saisi kitara- ja bassonupin illan keikkaa varten. Olisikohan siinä maksimissaan parikymmentä minuuttia mennyt kun oli jo grilli kuumana ja punkki raikasi taas.

Parit pelit jäi tässä säädössä väliin, mutta sen verran selvisi, että me pelaisimme Alley Godsia vastaan. Etukäteen osasi jo arvata kuinka peli tulee päättymään, mutta pelailtiinpa nyt kuitenkin. Saatiin yksi maali, mutta sekin taisi mennä oman maalivahdin käsistä. Hieman lyhyt siis tuo kenttä, mutta enpä ainakaan itse olisi pidempää matkaa jaksanut juosta. Hävittiin peli ja yhteistuumin päätettiin, että turhaan olisi pelata enää pronssipeliä. Ei olisi jaksanut ja saipahan siinä sitten enemmän aikaa mestaruuspelille. Mukavampi kuitenkin ratkaista tasan päättynyt mestaruuspeli esimerkiksi rankkareilla, kuin kivipaperisakset-mittelöllä, jota oli tarkoitus soveltaa tasapelien ratkaisuun.

Viimeisessä pelissä vastakkain olivat Alley Gods ja Mugshot. Itseasiassa kumpaisenkin bändin joukkueessa taisi olla vain kaksi bändin jäsentä ja loput värvättyjä vahvistuksia. Itsehän en jalkapallosta tajua yhtään mitään, mutta aika tiukalta ottelulta tuo vaikutti. Alley Gods tuon mestaruuden sitten loppujenlopuksi vei ja saivat hienon diy punkfutispalkinnon! Katsotaan kuka ensi vuonna palkinnon lunastaa. Toiveena ja aikomuksena olisi vastaavat kinkerit järjestää myös tulevina vuosina.

Vuoden 2011 mestaruuden voittanut Alley Gods vastaanottaa pääpalkinnon DIYTurku Zinen toimitukselta

Voittaja saatiin siis kruunattua ja hommaa alettiin ajaa alas. Kamat saatiinkin yllättävän nopeasti kasaan ja autoihin pakattua. Telttakatostakaan ei tarvinnu puun latvasta hakea, vaan hökötys oli lähestuloon purkanut itseitsenä. Keikkapaikalla hommat olivat myös jo hyvin käynnissä soundcheckkien muodossa. Hiukan paikkojen järjestämistä sekä kaljojen kylmään laittamista ja pystyikin avaamaan lipunmyynnin. Kerrankin porukka oli ajoissa paikalla, sillä useimmat varmasti tulivat suoraan puistosta kaljoittelemasta. Tiivis aikataulu oli ehkä sittenkin hyvä juttu. Kukaan ei ehtinyt kotiin laiskottelemaan.

Illan aloitti rumputeknisistä syistä Noia. Turun nuoriso-osasto sai siis iltavuoron soittojärjestystä jaettaessa. Noia ei itelle kauhean tuttu bändi ollut entuudestaan. Toki jotain levyjä netistä varastanut, mutta niistä sen kummemmin ole innostunut. Keikka sen sijaan oli aivan helvetin kova. Kovempi kuin ite Venom! Rumpali nauratti, koska se oli niin perus Italia-hanun näköinen piikkilankatatskoineen. Seuraavana soittaneen Kontatton keikkaa olin todella kovin odottanut. Levyltä toimii ja livenä toimi aivan julmetun hyvin. Eikä siis pelkästään äärettömän kovan rumpalin asioista, vaan koko bändien esiintyminen oli erittäin intensitiivistä ja energistä. Toisaalta tuo rumpuja pieksevä neito soittaisi yksinäänkin suohon suurimman osan nykypäivän hc-bändeistä. Itse herra Besthövenkin saatiin lavalle Olho Seco -coverin ajaksi. Muutenkin tyylikkäitä coverivalintoja kuultiin illan aikana: Wretchediä ja Besthövenin aikana Disclosea ja Anti Cimexiä. Voi olla, että tuli jotain muutakin, mutta nämä ainakin puurokorvineni olin kuulevinani.

NOIA

Besthöveniä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta jotenkaan nyt ei lähtenyt ihan täysillä. Johtuen luultavasti siitä, että oli jo pari aivan uskomattoman hyvää keikkaa alla. Huono tuo ei missään tapauksessa ollut. En tiiä oliko pääpirulla järjetön krapula vai onko esiintyminen aina noin flekmaattista ja poissaolevaa. Taustaryhmä hoiti hommansa kuitenkin hieman isompi eleisesti. Eyewitnessistä kuulin ekaa kertaa kun bändin rumpali kyseli josko ottaisin heidän tulevaa demoaa myyntiin distrooni. Toki lupauduin ottamaan ja samalla lupauduin hoitamaan heidät keikallekin. Nykypäivän Turussa kun uusien bändien näkeminen on todella harvinaista. Siis ihan oikeasti uusien, eikä vain samojen jätkien uusia bändejä ja projekteja. Osaltaan TVO:n häätö on vaikuttanut tähän asiaan. Uusia ja lupaavia bändejä on taatusti treenikämpät täynnä, mutta eipä niitä missään pääse näkemään tai kuulemaan, kun useimmat lavat avautuvat vain tunnetummille bändeillä. Tämähän on pitkällä tähtäimellä ajateltuna aika helvetin tylsää, että samat vanhat moneen kertaan nähdyt bändit veivaa joka keikalla.

Kuitenkin, Eyewitness veti meikäläiseltä jalat alta, kuten varmasti vei monelta muultakin. 16-vee jätkät veivasivat nopeeta punkkia sellaisella raivolla ja puhtaalla innolla, että moni pitkänlinjan bändi jäisi kevyesti kakkoseksi. Ja kukapa edes suostuisi soittamaan tälläisen lineupin jälkeen? Nämä jätkät kuitenkin hoitivat homman sen verran hyvin, ettei jäänyt arvailujen varaan vastaus illan kovimmasta bändistä. Nuorissa on sittenkin tulevaisuus. Tämä oli todella hyvä päätös erittäinkin onnistuneelle sunnuntaipäivälle. Kiitos kaikille asianosaisille.

Kuvat: Torre

Arviot: Vyöry – Joka Sana Löytää Uhrinsa CD (2011)

29/08/2011 / jankke

Vyöry – Joka Sana Löytää Uhrinsa CD (2011) Voi Vyöry minkä teit. Vähänkö alkoi päätä särkeä kun yritin keksiä jonkun pätevän genren alalokeron mihin teidät vois lykätä. V*tuiks meni. Yritin päästä helpolla ja peilata teitä oman levyhyllyn metalliosastoon. Ei onnistunut. Mutta koska jostain palasista Vyöry pitää kuvailla niin hullun tuuri taas kävi, kun altistui radioaaltojen tarjonnalle ja korvaan pisti Stam1na. Siis se joka ponnekkaasti veisaa siitä kulutusjuhlasta. Sellainen suoraviivainen suomimetalli on ehdottomasti yksi palikka Vyörystä. Siihen sitten muutaman kasapanoksen verran lisää voimaa ja raakuutta, Göteborgin metallijätkien melodisuutta, aavistus synkkää doomia kuorrutettuna misantrooppisilla ja inhorealistisen uhkaavilla teksteillä (ok, yks poikkeus vahvisti säännön tosin) niin eiköhän siinä ole Vyöry.

Kuullostaako sekavalta? Siinä on juuri koko orkesterin vahvuus ja heikkous! Se genrerajoja rikkova kokeilevuus saa kapeakorvaisen purismiin taipuvaisen genrefanaatikon ehkä luovuttamaan.

Levyn materiaalikin on juurikin niin monitahoista. Mietin, että onko biisit tehty pitkällä aikavälillä ja esitetty kronologisessa järjestyksessä? Kun levy parantaa loppua kohden kuin sika juoksuaan. Köykäisempiin biiseihin vokalistin huutaminen istuu mainiosti, mutta oli joukossa kappaleita joihin olisin enemmän kaivannut kööripoikien miehekkäämpiä mörinöitä.

Maukkaita brutaalimman death metalin riffejä ja kitaravalleja kuultiin, hienoja välikohtia suvantoineen ja toisaalta helmibiisin perässä tuli pitkä outro joka oli kuin prinsessan hääpuvun laahus Xenan persiissä.

Mitäpä sitten Vyöry? Turha melodisuus pois kun se runttaaminen toimii ja eikun metallisoittolistoja hämmentämään!

Ei tämä mitää easy – listeningia ole, mutta ei tällä yhtä paljon saa tylsiä ja turhia tyyppejä ympäriltään häädettyä kuin jos laittaisi Cannibal Corpsea tai Sore Throatia soimaan 😉

Arviot: Luopiot – Minut tuomittiin kuolemaan CDEP (2011)

26/08/2011 / mirosol

Luopiot – Minut tuomittiin kuolemaan CDEP (2011) Kummallinen tunne. Mielenkiintoinen ilmapiiri. Kappaleiden perinteikkään pop-sovitukset vievät jonnekkin kummalliseen vuoteen 95. Tuona vuonna kesä ei ollut liian kuuma, eikä sateinen. Se oli suorastaan maaginen kesä. Äiti vaihtaa salaa lapsensa sätkätarvikkeet retkirepusta vadelmavenepussiin. Pakanallisella kesäleirillä soitetaan kahden klassisen kitaran voimin CMX:ää ja kuunnellaan oivallista Oheisvasaran ekaa kasettidemoa. Pirkkojen Birdykin on soittolistoilla uutena ja ihmeellisenä. Tuonne minä sinkosin. En kuitenkaan usko, että tämä oli herrojen Hietalahti ja Skantsi päälimmäinen tarkoitus. Folk. Se on se sana, jonka käyttöä epäröidessäni annan lyhyehkön ep:n pyörähtää vielä kerran. Folk-Punk? Ei sekään. Tätä olisi kyllä kestänyt täyspitkällisenkin. Se 70-luvun alun psykedeelisen folkin psykedelia ei ole täällä. Leonard Cohenin taas huomaan helposti pöyrivän nurmikolla ja huutavan Tom Waitsin äänellä omia tekstejään. Se täyspitkä täytyy saada, jotta saadaan riittävän täydellinen kuva turkulais-jyväskyläläisduon psykedeliantajusta. Tähän jäi. Niin kuin pienen pizza-slicen saaneelle jää hinku saada se loppukin naamaansa.

Hyvin toteutettua nyky-psyke/folk/punkkiahan tämän kolmen biisin ep, josta jää vähän epäselvä käsitys, että onko kyseessä pelkästään promo-cd, vai ihan normaalisti myyntiin tarkoitettu debyytti-ep. Tyylitajua löytyy ja uskallusta tehdä jotain uudenkuuloista. Kokonaan uutta? Siitä en menisi ihan täyteen takuuseen, mutta (omasta mielestäni) suhteellisen laajan kotimaisenkin musiikin käsityksen omaavana en löydä mitään suoraa vertailukohtaa. Tuossa muutama senttimetri ylempänä mainitut eivät kuitenkaan ole kovin kaukana.

Jos tässä pitäisi vielä kaivaa jokin kohderyhmä Luopioiden musiikille, niin ansassa olisin. Jätän sen tekemättä. Tässä on kuitenkin jotain raikasta, jota voi hyvin tyrkyttää ennakkoluulottomille musiikin ystäville. Jo perinteisiksi syyttämäni pop-sovitukset saisi mielestäni jättää jälkeen, samoin kuin täysin suoran 4/4 rytmin. Toivonkin siis, että kun (sanotaan nyt vaikka) vuoden kuluttua saan sen täyspitkän käsiini, niin siellä ollaan sitten uskallettu leikkiä vielä eri rytmien kanssa. En tietenkään tarkoita mitään matikkaheviä, vaan esimerkiksi sitä rytmimaailmaa, johon itse rakastuin Grateful Deadin American Beautyllä. Hyvä teos ja suositeltava, vaikka vaatiikin melko avoimen mielen.

Jalkapalloa ja d-beattiä sunnuntaina 28.8.2011

22/08/2011 / papu

Mitä? – Jalkapalloa, kirpparia, distroilua, levyjen soittoa, piknikkiä, keikka

Kuka? – Alakulttuuribaari Turkuun -projekti

Missä? – Kupittaan puistossa, keikasta lisää tietoa: baari ät riseup.net

Milloin? – Elokuun viimeisenä sunnuntaina 28.8.11. klo 13 alkaen

Miksi? – Keikkojen yhteyteen on aina mukava saada jotain muutakin toimintaa. Useimmille riittää olutpullo ja keikkapaikan pihalla istuskelu, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna tällainenkin toimintamalli alkaa tympimään. Tällä kertaa siis potkitaan jalkapalloa. Alunperin ajatus punkfutiksesta tuli H.A.P.A.N. yhtyeen leiristä. Idea oli sen verran hyvän kuuloinen, joten baariprojekti päätti ottaa järjestelyt vastuulleen. Pelkkään jalkapalloiluun ei kuitenkaan tyydytty, vaan pienimuotoista kirpparia, distroilua, piknikkiä ja levyjen soittoa olisi myös luvassa. Tai saa muutakin tehdä sillä tilaisuus on toki vapaamuotoinen ja kaikille avoin, eli saa sen olutpullonsakin mukaan ottaa, jos siltä tuntuu.

Keikan turkulaisvahvistusta mietittiin pitkään. Ajatuksena oli tarjota uudelle ja/tai nuorelle bändille mahdollisuus keikkaan. Nykyään kun niin harvoin näkee uusia bändejä Turussa. Illan ensimmäisen bändin paikan nappasi tällä kertaa uusi ja nuori hardcore-bändi nimeltä Eyewitness.

diyturku.net