Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ei ollut. Ihan tavallinen syysperjantai. Jos siis ihan tarkkoja ollaan. Flunssailusta parantuneena, ja viikon jo töissä olleena olin valmis uusiin seikkailuihin. Baariprojektin tukikeikka ja vieläpä niinkin villissä sijainnissa, kuin Hasse’s Pubissa. Neljä entuudestaan vähemmän tuttua orkesteria. Soitot mainonnan mukaan hyvissä ajoin ja kaikki muutenkin kohdillaan. Saavuin ovelle lunastamaan pääsylippuni, pienten levydiilausten jälkeen, juuri muutamaa minuuttia yli kahdeksan. Saarnaus oli jo paikalla, jota en jostain syystä pysty kutsumaan lavaksi. Varmaan siksi, että lavarakennelma Hassessa muistuttaa hieman edesmennyttä TVO:ta (R.I.P.) – Tosin tämä on huomattavasti korkeampi huone, eikä esiintymisalustan edessä ollut muuta estettä kuin miksauspöytä. Tanssilattiaa tässä pubissa ei muuten ole lainkaan.. Olin käynyt etukäteen Saarnauksen Bandcamp-sivustolla vakoilemassa musiikkia. Odotukset jäivät näiden ensimmäisten demojen kuuntelun jäljiltä varsin maltillisiksi. Yllätys olikin hyvin positiivinen yllätys näin heti alkuun. Riehakasta ja sanomarikasta suomi-hardcorepunkkiahan sieltä tuli oikein olan takaa. Sanoituspuolella homma toimi vielä vikkelämmin kuin itse musiikki. “Jutta Urpilainen – Mä luulin, että sä olet vasemmistolainen” ja “Minä pelkään politiikkaa” olivat kerrassaan raikkaita fraaseja tämän kolmihenkisen ryhmän takoessa menemään. Oluttakin sai tiskiltä. Saarnaus oli sen verran mukavaa kuultavaa anti-homofobioineen päivineen, että mieluusti näkisin orkesterin vielä joskus toistamiseenkin. Heissä siis yhdistyy sopivan itseironinen huumori ja railakas punk-asenne. Pakko sanoa pojille, että Kiitos. Mutta varoituksen sanana suosittelen kuitenkin olemaan varovainen sen ekan demon kanssa. Se kun ei antanut ihan samanlaista kuvaa bändistä kuin tämä keikka.
Kellon lähestyessä yhdeksää areenalle siirtyivät Death Toll 80K. Nopean checkin jälkeen lähti ilmoille ehkä tarkin grindi, mitä olen aikoihin ollut todistamassa. Sanoinkin siinä jollekkin, että tuo on nyt se syy miksi transistorivahvistimia on olemassa. Jos Death Toll 80K:n kitaristi soittelisi jollain muhevasoundisella putkinupilla, niin puolet soinnuista eivät ikinä ehtisi vahvistimesta ulos asti. En ole kovin suuri grindin ja/tai metalcoren ystävä, joten katselin tarkkuudesta hämmästyneenä keikasta varmaan puolet. Loppuajan keskittyen olennaiseen. Eli tuttujen kanssa höpisemiseen ja keppanan epätoivoiseen hävittämiseen maailmasta.
Osittain Death Tollin lisäksi pääesintyjän virkaa hoiteli paikallinen Throat. Olin alusta lähtien kiinnostunut musiikista, sillä tämä vajaan kymmenen vuotta vanha genre nimeltä noise-rock oli nostanut kiinnostustani jo aiemmin tänä vuonna. Aivan muiden orkesterien myötä. Eli siis asennoiduin esitykseen “jos se on noise-rockia, niin se ei voi olla p*skaa” -asenteella. Olin siis jotenkin onnistunut välttämään koko Throatin aikaisemmin. Eikä siinä mitään. Hyvältähän se kuulosti. Tarkkaa soittoa, mielenkiintoisia sovitusratkaisuja, eikä tosiaan ihan mitään peruspullaa. Henkilökohtaisesti turhan raastava, vähän ehkä jopa deathmetalmainen laulu oli ainoa negatiivinen sanottava tästä ryhmästä.
Viimeiseksi oli usutettu Hisko Detria. Sopiva sijainti illan kulussa. Hieman oli jäänyt tämäkin mysteeriksi, että mistä on kysymys. Esiintymisalueelle kapusivat lauma tuttuja naamoja – sekä oikeasta elämästä ja foorumilta. Onko siis tosiaan niin, etten tiennyt keitä Hisko Detriassa soittaa? No oli. Ei vaan ollut tullut puheeksi kenenkään kanssa. Sanoivat mainoksissa, että KrautRockia. Tästä pääsenkin hienoiseen anekdoottiin. Keikalla pyöri eräs herrasmies, joka olilähtöisin hampurista. Tulin maininneeksi hänelle, että nämä nyt vetävät krauttia. Mies oli aivan ymmällään. “Vai että väittävät ne tätä saksalaiseksi 70-lukulaiseksi perusrokiksi?” Ilmeisesti saksassa Krautrock ei tarkoita ihan samaa kuin täällä meillä. No. Joka tapauksessa Hisko Detria yllätti myös positiivisesti. Pitkiä, yli kymmenen minuutin junttauksia enemmänkin 70-lukulaisesti Circlen tyyliin (Black Sabbathin kautta..), kuin minkään mosterprogen jalanjäljissä kulkien.
Sitten se olikin jo aika yrittää tuhota viimeisetkin oluet ja siirtyä kotiin nukkumaan. Mikä ei osoittautunut huonoksi valinnaksi. Olisin nimittäin saattanut olla vähän luvattoman huonoa jatkoseuraa. Tuli nähtyä ja koettua vähän uutta, mikä on toisinaan harvinaisen tervetullutta. Kiitokset vielä minun puolestani bändeille ja järjestäjille. Mukava ilta. Voisihan tälläisen joskus kestää vielä uudestaankin.