Muurinmurtajat-kampanja Palestiinan miehitystä vastaan

Aloittaja karol, 10:11:47 - 09.10.2015

« edellinen - seuraava »

karol

Muurinmurtajat kutsuvat mukaan toimintaan Palestiinan miehitystä vastaan

Muurinmurtajat-kampanja aktivoi tavallisia kansalaisia tekemään rauhantyötä jokaiselle sopivilla tavoilla Palestiinan miehityksen lopettamiseksi. Vasemmistonuorten koordinoimaan hankkeeseen osallistuu kuusi nuoriso- ja opiskelijajärjestöä.

Muurinmurtajat-kampanja kerää yhteen konfliktista kiinnostuneita ihmisiä liittymään toimintaan konfliktin lopettamiseksi. Hankkeen nimi viittaa Israelin rakentamaan kansainvälisen oikeuden vastaiseen muuriin ja tarpeeseen purkaa muuri rauhan tieltä. Muurinmurtajien joukkoon halutaan mukaan tavallisia suomalaisia, jotka tekevät rauhantyötä Palestiinan miehitystä ja Israelin harjoittamaa apartheid-politiikkaa vastaan kukin omilla tavoillaan.

Kampanjassa lisätään tietoisuutta Palestiinan miehityksestä ja alueen ihmisoikeustilanteesta. Hankkeen ytimessä on muurinmurtajat.fi-sivusto, jossa kerrotaan konfliktin historiasta ja nykytilanteesta. Sivustolla jaetaan toimintaideoita rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseen Suomesta käsin. Ihmiset kertovat sivuilla omia tarinoitaan esimerkiksi mielenosoitusten järjestämisestä, vapaaehtoistoiminnasta Länsirannalla ja miehitystilannetta mukailevan roolipelin tekemisestä. Syksyn aikana julkaistaan myös konfliktia suomalaiselle yleisölle avaava sarjakuva.

Joensuussa, Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Turussa järjestetään syksyn 2015 aikana nuorille ja opiskelijoille suunnattuja koulutuksia. Koulutuksissa perehdytään konfliktin taustoihin ja toimintamahdollisuuksiin aiheen parissa.

Vasemmistonuorten koordinoiman kampanjan yhteistyötahoina ovat Demarinuoret, RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat (SONK), Vasemmisto-opiskelijat (Vasop) sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO). Kampanja toteutetaan ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella, ja hanke kestää vuoden 2016 helmikuun loppuun.

Lisätietoa hankkeesta: hankekoordinaattori Laura Kumpuniemi, laura (ät) vasemmistonuoret.fi sekä www.muurinmurtajat.fi

karol

#1
Koulutus Turussa marraskuun lopussa. Päivämäärät varmistuvat lokakuun aikana.
- - - - -

Kampanjan koulutuksissa perehdytään Israel/Palestiina-konfliktiin ja tapoihin osallistua toimintaan Palestiinan miehityksen lopettamiseksi. Osallistujat järjestävät koulutuksen jälkeen yhdessä avoimen tilaisuuden aiheesta.

Koulutukset ovat avoimia kaikille nuorille. Poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenet, opiskelijatoimijat, muussa kansalaisjärjestössä toimivat tai muuten vain asiasta kiinnostuneet nuoret ovat kaikki lämpimästi tervetulleita koulutukseen!

Koulutukset ovat maksuttomia. Osallistujilta edellytetään osallistumista yhden kaupungin kaikille tapaamiskerroille.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot osoitteesta laura (ät) vasemmistonuoret.fi. Ilmoittautuessa kerro itsestäsi seuraavat tiedot: nimi, ikä, paikkakunta, puhelinnumero, mahdollinen taustajärjestösi ja lyhyt viesti motivaatiostasi osallistua koulutukseen.

karol

Turun koulutus:

Lauantai 23.1. klo 11.00-17.30. Ilmoittaudu viimeistään 15.1. osoitteeseen laura (ät) vasemmistonuoret.fi. Ohjeet yllä.

karol

FB: https://www.facebook.com/events/1642450452681485/

Eventistä kopioitua infoa:

ILMOITTAUDU MUKAAN SÄHKÖPOSTITSE 15.1. MENNESSÄ. OHJEET ALLA.
------------------------------------------------------------------------------------

Turussa järjestetään tammikuussa konfliktia käsittelevä koulutus, jossa rakennetaan osallistujien osaamista toimintaan konfliktin lopettamiseksi ja suunnitellaan aiheen parissa järjestettävää tapahtumaa.

Koulutus on avoin kaikille nuorille ja opiskelijoille. Poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenet, opiskelijatoimijat, muussa kansalaisjärjestössä toimivat tai muuten vain asiasta kiinnostuneet nuoret ovat kaikki lämpimästi tervetulleita koulutukseen!

Koulutus järjestetään Turussa lauantaina 23.1. klo 11.00-17.30.
Koulutuksessa käsittelemme konfliktin taustoja, perehdymme tämänhetkiseen tilanteeseen ja erilaisiin toimintamuotoihin eri keinoin. Koulutuksessa puhuvat Icahd Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen ja Eappi-ihmisoikeustarkkailijana toiminut Päivi Moore.
Koulutuksen osallistujat järjestävät yhdessä koulutuksen jälkeen konfliktia käsittelevän yleisötilaisuuden.

Koulutus on maksuton. Koulutus järjestetään osana Muurinmurtajat-hanketta*, jota koordinoi Vasemmistonuoret. Yhteistyökumppaneina ovat mukana Demarinuoret, RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat, Vasemmisto-opiskelijat ja Vihreät nuoret ja opiskelijat. Turun koulutuksessa yhteistyökumppanina on myös Icahd Finland.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 15.1. lähettämällä osoitteeseen laura@vasemmistonuoret.fi seuraavat tiedot: koulutuskaupunki, nimi, ikä, asuinpaikkakunta, puhelinnumero ja mahdollinen taustajärjestösi (ei pakollinen). Tarkemmat tiedot ohjelmasta saat sähköpostitse lähetettävässä viestissä koulutusviikon aluksi.

Osallistujien matkakuluja voidaan maksaa lähialueilta saapuville.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Hankekoordinaattori Laura Kumpuniemi (Vasemmistonuoret)
laura@vasemmistonuoret.fi
muurinmurtajat.fi

*) Muurinmurtajat on Vasemmistonuorten koordinoima Israel/Palestiina-konfliktia käsittelevä kampanja, jossa kannustetaan tavallisia suomalaisia osallistumaan rauhantyöhön konfliktin lopettamiseksi. Hanke saa ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustukea. Yhteistyössä ovat mukana myös Demarinuoret, RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat (SONK), Vasemmisto-opiskelijat (Vasop) sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO).