Taideslummi 2011: Alakulttuuripääkaupunki

Aloittaja joutuin, 01:07:11 - 06.07.2011

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

joutuin

"Jos Turkuun ei saada autonomista kulttuurikeskusta hyvällä, niin sitten rakennamme sen itse, edes symbolisesti."

Vuonna 2011 Turku on Euroopan Alakulttuuripääkaupunki. Vuotta juhlistetaan perinteiseen tapaan Taideslummi -protestileirifestivaalilla, tällä kertaa 7.8. alkaen. Mielenosoituksellisen antispektaakkelin tarkoituksena on kritisoida Turun kaupungin kulttuuri- ja tilapolitiikkaa ja tuottaa maailmaan hassuutta. Ideana on rakentaa julkiseen kaupunkitilaan roskalavan antimista Taideslummi, jonne alakultturellit turkulaiset ja muut kulttuurin irtolaiset voivat ryömiä koolle. Aikaisempina kertoina viikon verran kestäneillä Taideslummeilla nähdään monenmoista kulttuuria musiikista performanssin kautta työpajoihin ja keskusteluihin.

Taideslummia on järjestetty joka syyskesä vuodesta 2007 ja tänä vuonna se rantautuu Porthaninpuistoon. Ensimmäinen miitti järjestämisestä innostuneiden kesken järjestettiin tänään, ja seuraavista kokoontumisista voi pysyä selvyydessä seuraamalla Turku Squat -käyttäjää Facebookissa ja Vapaa kulttuuri Turussa -blogia (vapaakulttuuri.blogspot.com). Kokouksessa puhuttiin myös tämän D.I.Y.Turku -foorumin käyttämisestä kommunikaatiovälineenä.

Kaikki kiinnostuneet mukaan vain, tänä vuonna Taideslummista tulee hulppeampi kuin aikaisemmat yhteensä. Kelkkaan voi loikata tulemalla seuraavaan isoon kokoukseen (joku toveri varmaan laittaa pöytäkirjan näkyville, sieltä löytää tarkan päivämäärän kokoukselle). Myös järjestelyjä organisoiviin pienryhmiin voi tulla mukaan oman kiinnostuksen mukaan.

SUPPORT YOUR LOCAL SLUMMI.

Turku Euroopan Alakulttuuripääkaupunki 2011
alakulttuuriturku2011 (a) gmail.com
www.turku2011.info

--> www.turku2011.info/taideslummi/

Lainaus käyttäjältä: outonomi - 22:01:10 - 07.07.2011
Taideslummi 2011 – Tiedote/Agitaatio                     6.7.2011

Turun kestämätön kulttuuripolitiikka on ajanut taiteen tekijät ja kokijat slummiin. Vuonna 2007 ensimmäisen kerran pystytetty Taideslummi kommentoi sekä Turussa jo pitkään jatkunutta taistelua autonomisesta kulttuurikeskuksesta että Turun kaupungin kulttuurivihamielisyyttä. Omaehtoiselle kulttuurille ei Turussa anneta tiloja, joten tähän kyllästyneet toimijat päättivät vetää rakennushansikkaat omiin käsiinsä ja rakentaa kulttuurilleen majapaikan.
Taideslummi on mielenosoitus, jossa näkyvälle paikalle Turussa rakennetaan kierrätysmateriaaleista tilat taiteen ja kulttuurin tekemiselle sekä ihmisten kohtaamiselle ilman kulutuspakkoa. Aivan kuten vuodesta 2006 Turkuun vaadittu autonominen kulttuurikeskus toimisi. Taideslummit ovat saaneet kiittävän vastaanoton kaupunkilaisilta ja tarjonneet monenlaista tekemistä työpajoista runoiltoihin, keikoista dyykkaussuunnistukseen ja performansseista tilataiteeseen.
Taideslummi järjestettiin vuonna 2007 Kaupunginteatterin vieressä Itsenäisyydenaukiolla, 2008 Puolalanpuistossa Taidemuseon vieressä, 2009 Vartiovuorenpuistossa sekä vuonna 2010 Tuomiokirkkopuistossa.
Vieläkään vuonna 2011 itse kaupallinen kulttuuripääkaupunkihanke ei ole ollut halukas tukemaan kaupunkinsa asukkaiden pyrkimyksiä toteuttaa itseään. Siksipä tänä vuonna taideslummista rakentuu todellinen alakulttuuripääkaupunki Turun ytimeen! Luvassa on konsertteja, työpajoja, esittävää taidetta, vapaata oleskelua, ruokaa, juomaa, runoutta, kauneutta, rumuutta, sekä kaikkea ihmisten itsensä näköistä vastapainoksi ulkomailta tilatuille spektaakkeleille.

Toivotamme kaikki tervetulleeksi olemaan, tekemään, luomaan ja nauttimaan taiteesta ja tunnelmasta. Tule ja tapahdu!

Slummin rakentaminen alkaa 7.8.2011

Yhteystiedot:
alakulttuuriturku@gmail.com
www.turku2011.info
vapaakulttuuri.blogspot.com

Keskustelua ja suunnittelua:
http://diyturku.net/forum/index.php/topic,215.0.html

Lainaus käyttäjältä: Jonne - 03:35:19 - 06.07.2011
Taideslummin 1. suunnittelukokouksen pöytäkirja
5.7.2011 klo 19-21.45 Vartiovuori, Turku
läsnä 28 ihmistä

Käsitellyt asiat:
1. Taideslummin paikka ja otsikko
2. Aika ja kesto
3. Toteutus ja työryhmät
4. Yhteistyötahot
5. Ohjelma ja rakenne
6. Säännöt ja linjaukset
+. muut asiat

1. Taideslummin paikka ja otsikko
Kokous päätyi valitsemaan tämän vuoden sijainniksi Porthaninpuiston (http://fi.wikipedia.org/wiki/Porthaninpuisto). Mikäli siellä ei onnistu, varasuunnitelma on siirtyä Tuomiokirkkopuistoon. Slummi kulkee tänä vuonna otsikolla: "Alagülttyÿripääkaubunki!" (kirjoitusasu kunkin vapaasti muotoiltavissa).

2. Alkaminen ja kesto
Taideslummia aletaan rakentaa sunnuntaina 7.8. Tapahtuma kestää määrittelemättömän ajanjakson alkamispäivästä eteenpäin. Aiempina vuosina on kestänyt viikon. Idea: SlummiKiertue, eli jatkuva viikon välein paikkaa vaihtava taideslummi?

3. Toteutus ja työryhmät
Kokous päätti perustaa 5 työryhmää:
Tiedotustyöryhmä, jonka vastuulla ainakin: mediayhteydet, flaikku + liisteröinti, nettipropaganda. Jäsenet: C, Jes, Joo, Lii, Jar, Da.
Ohjelmatyöryhmä, jonka vastuulla ainakin: ohjelman ja esiintyjien hankinta, yhteydenpito heihin, ohjelman kokoaminen. Jäsenet: Lau, Pin, Em, And, Mii.
Tekniikkatyöryhmä, jonka vastuulla ainakin: auto, työkalut, pa-kamat, sähköt. Jäsenet: And, Mii, Ver, Mar, Jan, Jar, Tee.
Ruokatyöryhmä, jonka vastuulla ainakin: dyykkaus, astiasto, ruuan valmistus, kahvi. Jäsenet: Naa, Kat, Ros, Ver.
Rakennustyöryhmä, jonka vastuulla ainakin: arkkitehtuuri, pj-teltta, maalit, materiaalin bongaus jätelavoilta. Jäsenet: Tee, Naa, Ros, Jon, Ver, Jar.

Taideslummi toteutetaan työryhmillä, joissa on vastuujäseniä; nämä työryhmät voivat toimia ja kokoustaa itsenäisesti, olla luovia. Ryhmiin voi liittyä ja niiden toimintaa ja vastuualuetta voivat toteuttaa myös ketkä tahansa muut halukkaat. Ryhmien vastuulla on vain varmistaa omien tehtäviensä tapahtuminen. Pyritään pitämään kokonaisuus hallussa tiedottamalla ja kommunikoimalla riittävästi projektien etenemisestä. Lisäksi kaikille yhteisiä sunnittelukokouksia tulossa vielä lisää.

Slummin seinälle laitetaan "to do -list", johon ilmoittamalla tehtävät ja niiden tekijät voivat kohdata toisensa.

Suunnittelua ja keskustelua käydään netissä DIYTurku.net -foorumilla, johon voi rekisteröityä kuka tahansa. (ketju: http://diyturku.net/forum/index.php/topic,215.msg1609.html#msg1609 )

4. Yhteistyötahot
Mahdollisia yhteistyötahoja mietittiin: Kirjakahvila (läheinen sijainti), Tampere-kontaktit, Todellisuudentutkimuskeskus, Olkiluotoblockade, DIY-foorumi, Hear radio, Ida ry. (kulttuuriolohuone), Hirvitalo, +myöhemmin mieleen tulevat ja kaikki kiinnostuneet. Näihin otetaan yhteyttä.

5. Ohjelma ja rakenne
Slummin päiväohjelma sisältää ainakin yhden lämpimän ruokailun sekä iltapäiväkahvittelun, jonka yhteydessä keskustelurinki. Sen lisäksi slummilla on jatkuvasti avoinna infopiste, jossa päivystävä henkilö mahdollisimman usein läsnä (ehkä aukioloajat?), infopisteellä myös merkit, pinssit ja patchit. Käynnissä jatkuva taidekauppa, teoksia myynnissä. Toteutetaan vaatteiden- ja tavaranvaihtotori. Järkätään iso mielenosoitus kävelykadulle perjantaiksi, valmistelut ja kokoontuminen slummilla.

6. Säännöt ja linjaukset
Linjattiin, että Taideslummi on sitoutumaton. Sääntöjä pohdittiin: "Pidä huolta itsestäsi ja ympäristöstäsi. Kunnioita muita ihmisiä ja slummia", "Uskalla pyytää apua". Häiriöiden varalta Skarppi-ryhmä on aina valmiudessa, tiedostaa itsensä ja toimii tilanteen mukaan, pyrkien rauhaan ja yhteisymmärrykseen.

+. Muut asiat
Muita kokouksessa läpikäytyjä ja päätettyjä asioita:
- Flaikun kyhää Marko. Muutkin voivat tehdä, voi olla monia erilaisia flaikkuja, kunhan tiedot täsmäävät.
- Tiedotuskanavina myös vapaakulttuuri -blogi, facebook ja sähköposti. Keskustelua ja suunnittelua siis DIYTurku -foorumilla.
- Pj-teltta kaupungin lainavarastosta tutun yhdistyksen kortilla.

SEURAAVA KOKOUS: Viikon päästä tiistaina 12.7. klo 19 Vartiovuorenpuiston korkein kukkula (siis sama mesta).

papu

Taideslummille perustettu oma "Suunnittelu & organisointi"-osio "Muut tapahtumat"-kategorian alakategoriaksi: http://diyturku.net/forum/index.php/board,27.0.html

Vastaisuudessa kaikki suunnittelu omalla alueellaan siis. Pidetään tämä aihe linkitettynä kalenteriin ja tiedotuskanavana jahka ohjelmaa ja muuta tiedotettavaa alkaa tulemaan. Onks ok?


papu

Eilisen (humalaisen) puhelun perusteella tänään ois Yleislakon ja Eläimen Tarkoituksen lisäksi soittelemassa myös Identiteettikriisi. Ei kai varma kuitenkaan.

mögälix

Kuten ohjelmastakin selviää on Petturin Palkka joutunut perumaan keikkansa.

jankke

Oli aika tyly arvio punk - torstaista Turun Sanomissa tänään.... Stand up - komiikalta vaikuttanut katkokävelevä ja -laulava punk vokalisti ei ollut tehnyt toimittajaan vissiin vaikutusta? Ei ollut kyse ehkä Antsasta? Itse en ollut paikalla, mut olis vissiin kannattanu pyörähtää :)

torre

Lainaus käyttäjältä: jankke - 17:35:15 - 13.08.2011
Oli aika tyly arvio punk - torstaista Turun Sanomissa tänään.... Stand up - komiikalta vaikuttanut katkokävelevä ja -laulava punk vokalisti ei ollut tehnyt toimittajaan vissiin vaikutusta? Ei ollut kyse ehkä Antsasta? Itse en ollut paikalla, mut olis vissiin kannattanu pyörähtää :)

heh, mitä vittua. selailin ravintolassa tätä lehteä mut en ehtiny niin pitkälle. onko kellään omistuksessa ja vois skannata/kuvata jutun tänne?

jankke

Lainaus käyttäjältä: torre - 17:42:12 - 13.08.2011
Lainaus käyttäjältä: jankke - 17:35:15 - 13.08.2011
Oli aika tyly arvio punk - torstaista Turun Sanomissa tänään.... Stand up - komiikalta vaikuttanut katkokävelevä ja -laulava punk vokalisti ei ollut tehnyt toimittajaan vissiin vaikutusta? Ei ollut kyse ehkä Antsasta? Itse en ollut paikalla, mut olis vissiin kannattanu pyörähtää :)

heh, mitä vittua. selailin ravintolassa tätä lehteä mut en ehtiny niin pitkälle. onko kellään omistuksessa ja vois skannata/kuvata jutun tänne?

Mulla on lehti talles, mut en saa skannattua :( Muutamalla rivillä toimittaja oli kuitannut punk esiintymisen. Aika tylysti, mulla vois jäädä laulut laulamatta, jos sellasta palautetta tulis, hih. Miten siel todellisuudessa meni? Ois näköjään pitänyt tulla kattoo....

mirosol

Toimittaja varmaan odotteli jotain "taidetta".. Mulla on skanneri, mut ei tietoa mistä saisin ton lehden. Taloyhtiön paperiroskikseenkaan ei pääse noin vain tonkimaan..
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

jankke

Lainaus käyttäjältä: mirosol - 19:40:10 - 13.08.2011
Toimittaja varmaan odotteli jotain "taidetta".. Mulla on skanneri, mut ei tietoa mistä saisin ton lehden. Taloyhtiön paperiroskikseenkaan ei pääse noin vain tonkimaan..

Mä voin tuoda sul lehden huomenna, jos viedään papulle sen uus hieno leipomolaatikkokin ;)

mirosol

Olen taatusti kotona. Koko päivän. Tänään on siivottu ja puunattu toi uus auto talvikuntoon - eikä ottanu ku sen 10 tuntia. Nyt siis vähän kaljaa ja silleen. Olen kotona. Tuokaa ihmeessä.
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

jankke

sovittu! soittelen ennenku lähetään, älä pelkää ennen iltapäivää :D

mirosol

:) Juu. Huomenna sitten. Hyvä, että saadaan toi tänne. Onko taideslummista kirjoiteltu enemmänkin? Nekin mahdolliset olis siistiä saada talteen...
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

papu

Lainaus käyttäjältä: mirosol - 19:52:50 - 13.08.2011
Onko taideslummista kirjoiteltu enemmänkin?
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/65138-taideslummi-muistuttaa-tekemisen-oikeudesta-ja-vapaasta-kulttuurista
http://ylioppilaslehti.fi/2011/08/taideslummi-ei-ikina-valmistu/
http://www.ts.fi/online/kotimaa/247405.html

TS:n kommentit rautaa 8) Heti ekana: Kommunistit ja vassut kuriin! Eikö tälläsit lattomuutta saada loppumaan !

Toisaalta missään noissa jutuissa ei mainittu tapahtuman laillisuudesta. Useimmille ihmisille kun yleensä tulee yllätyksenä, että on ihan ok olla eri mieltä ja jopa ilmaista se näkyvästi.

torre

Lainaus käyttäjältä: jankke - 17:47:30 - 13.08.2011
Miten siel todellisuudessa meni? Ois näköjään pitänyt tulla kattoo....

kai se loppujen lopuks meidän osalta meni ihan ok. ainakin omasta mielestä. ekojen biisien aikana laulu pätki heikkojen kamojen johdosta ja oli muutenkin vähän nihkeetä... valoisaa jne.  mut sit lähti jengi tanssimaan ihan kivasti.

identtiteettikriisi kuullosti mun mielest yllättävänkin hyvältä, ainakin verrattuna tiettyjen jäsenten sen hetkiseen kuntoon. itte kun en ollu aiemmin nähny livenä.