to 14.5. Klubi: Mike Watt & the Missingmen (usa), Uz Jsme Doma (cz)

Aloittaja karol, 21:57:06 - 28.03.2015

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

karol

MIKE WATT & THE MISSINGMEN (USA)
UZ JSME DOMA (CZE)

to 14.5.2015 Klubi, Turku (15/12 e)

Amerikan hattiwatti ja tsekkiläinen ylläripylläri toukokuussa Suomeen

Legendaarisen kalifornialaisen Minutemen-yhtyeen basisti ja nykyään The Stoogesin keikkailevaan kokoonpanoon kuuluva Mike Watt saapuu kokemaan Suomen kevään. Mike Watt & The Missingmen ja tsekkiläinen Uz Jsme Doma liikkuvat Turusta Tampereen kautta Helsinkiin 14.-16. toukokuuta.

Minutemenin alkuperäisjäsen Mike Watt rikasti punk-kulttuuria tuomalla kapinasäveliin vaikutteita jazzin vapaimmista tuulista. Vaikka Minutemenin taru päättyi jo vuonna 1985, yhtye jätti vaihtoehtorockiin yhä näkyvän ja kuuluvan jälkensä, jonka mukaan punkinkaan ei pidä tarrautua yksioikoisuuteen, vaan luoda uutta rohkeasti ja laajakatseisesti. Guru on myös saanut ansaitsemaansa kiitosta: Red Hot Chili Peppers omisti vuoden 1991 hittilevynsä Blood Sugar Sex Magik Mike Wattille.

Minutemenin jälkeen Firehose-yhtyeessä vaikuttanut Watt on edelleen aktiivinen ja arvostettu muusikko. The Stoogesin paluukokoonpanoon vuonna 2003 rekrytoitu soittaja pitää yllä punkin, funkin ja vapaan jazzin synteesiä The Missingmen -yhtyeensä kanssa. Luvassa on tiukkaa asennetta ja musiikillista taituruutta yhdessä jämäkässä paketissa.

Kiertueen toinen bändi on Tsekkoslovakiassa vuonna 1985 perustettu progressiivista, vaihtoehtoista rockia työstävä Uz Jsme Doma. Kommunistien valtakaudella "lainsuojaton" yhtye esiintyi uransa alkuvuosina salaisissa konserteissa, mutta Samettivallankumous vuoden 1989 lopulla toi Uz Jsme Domallekin vapauden esittää materiaaliaan kaikkialla ja kaikille.

Kolmekymmentä vuotta perustamisensa jälkeen tsekkiviisikko on julkaissut seitsemän studioalbumia, joita on vertailtu mm. Frank Zappan ja The Residentsin tuotantoon. Niiden vaikutusta ei voi vähätellä, mutta Uz Jsme Doman totuus on kuitenkin itsensä kuuloinen: Itäisen ja läntisen musiikkiperinteen vaivatta sulattava veteraaniyhtye tarjoaa esityksen, jonka jälkeen alahuulta voi etsiä ainoastaan leuan tasolta.

MIKE WATT & THE MISSINGMEN (USA)
UZ JSME DOMA (CZE)

to 14.5.2015 Klubi, Turku (15/12 e)
pe 15.5.2015 Klubi, Tampere (16/14 e)
la 16.5.2015 Bar Loose, Helsinki (16/14 e)

Liput ennakkomyynnissä Tiketissä alkaen ke 18.3.2015

www.mikewatt.com
www.uzjsmedoma.cz/en

www.klubi.net/tku
www.tullikamari.net
www.barloose.com
www.nem.fi

https://www.facebook.com/events/1589028901310033/

pentd

Gimme Zydeco Or Gimme Death

kuka tahansa

Kopsaan tännekin Penan avunhuudon @ http://diyturku.net/forum/index.php/topic,2161.0/topicseen.html:

Lainaus käyttäjältä: Dassumyo

tää liittyy ens viikon UJD/MW keikkaan, kts http://diyturku.net/forum/index.php/topic,2101.0.html

niin nyt tuli tämmönen viesti kiertuemanakerilta, että jotkut järjestelyt on kosahtaneet, ja ne kyselee realismii semmoselle, että ne tulis jo la.9.5. suomeen ja hengailis siihen to.14.5. asti jossain.... eli 6 yötä 9.lle miehelle+naiselle. aika kova paukku. keikan yölle on omppu osalle ja loput meille. tää on siis se, mitä on sovittu ja näillä mentäis varmaankin sillon, mutta nyt siis tää keikkaa edeltävä aika, argh.

ellei ne ota tylysti jotain omppuu tms (widun callista lystii), nii mun luo mahtuu vaiks puolet, mutt ottaaks joku muutaman tyypin nurkkiinsa? ymmärrän jos ei kiinnosta, mutt ideoita otettais vastaan....

mielummin emailz mulle ku YV tänne kiitos = pentti )miu( umpio punto com

karol


karol

Mike Watt bändeineen kirjoittaa aika perusteellista kiertuepäiväkirjaa. Mitähän he kertovat Turusta!

www.mikewatt.com/hoot_3rd+30operatour2015diary.html

pentd

ellei tää o tajuntaa räjäyttävä tiivistelmä ni mkä sitt on:

https://en.wikipedia.org/wiki/U%C5%BE_jsme_doma

(jollei tuo linkki skulaa nii kuklaa wikipediasivu uz jsme domalta)
Gimme Zydeco Or Gimme Death

Vekenator


karol

#7
Mike Watt miehineen soitti hienon keikan. Ei paljon pidetty taukoja, ei tainnut olla ainuttakaan ennen encorea. Aikamoisia soittajia kaikki ja kitaristi Tom Watson teki kyllä vaikutuksen. Minutemeniäkin tuli. Yleisöä ei juurikaan tullut tosin...

Nyt on Turun osuus kirjoitettu: www.hootpage.com/hoot_3rd+30operatour2015diary.html

Hieman muuten hämmennyin tullessani sisään Klubille tsekkien setin jo ollessa käynnissä.

karol

Tsekeistä tuli mieleen, että arvostan toki bändin pitkää ja varmasti etenkin alkuaikona hankalaa taivalta, mutta aika kuluneelta vitsikkäältä avantgardelta se musa tuntui. Ehkä se ei vaan ollut mua varten. Kova rumpali oli tosin heillä.

Sanotaan vielä, että Mike Watt bändeineen... huh huh.


Vekenator

Lämppäri oli tommonen, että ihan mielellään livenä katteli ja varsinkin itsekkin rumpalina tuli oikeastaan keskityttyä suurimmaks osaks rumpalin meininkiin joka oli parhaimmillaan ihan älytöntä toimintaa. Levyltä ei kyllä jaksais ikinä kuunnella tota.

Mike Watt oli hyvä, mutta täytyy myöntää, että ei mikään tajunnanräjäyttäjä itelleni. Missingmenin rumpali oli sitten taas aika köykänen joka söi vähän fiilistä. Mukava ilta silti kaikinpuolin ja ehdottomasti katsomisen arvoisia keikkoja.

karol

#10
Lainaus käyttäjältä: Vekenator - 13:00:25 - 18.05.2015
Missingmenin rumpali oli sitten taas aika köykänen joka söi vähän fiilistä.

Tämä on ihan totta. Rumpali hoiti hommansa tyynesti mutta ei hyvällä minimalistisella tyylillä vaan tylsästi. (Eka kommenttini keikasta oli siis hivenen virheellinen.)