ti 17.9. Kirjakahvilan uusien ilta

Aloittaja karol, 13:01:42 - 13.09.2013

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

karol

Kirjakahvilan uusien ilta tiistaina 17.9.
   
Tahdotko olla mukana järjestämässä omaehtoisia kulttuuritapahtumia, vetämässä lukupiirejä, herättämässä yhteiskunnallista keskustelua, kaupittelemassa reilua kahvia ja vegaanista pullaa tai vain viettämässä aikaa mukavassa seurassa tunnelmallisessa pikku kahvilassa Brinkkalan pihan historiallisessa miljöössä?

Tiistaina 17.9. järjestettävä Kirjakahvilan uusien ilta on portti entistä yhteisöllisempään ja tapahtumarikkaampaan monikulttuurielämään. Huom! Toimintaan pääsee toki mukaan muutenkin kuin vain uusien iltaan osaa ottamalla. Kysy lisää vaikkapa päivystäjiltä.

Illan aikana voidaan myös miettiä, millaista ohjelmaa Kirjakahvilassa olisi mukava järjestää. Tule mukaan, mikäli vähääkään kiinnostaa. Samalla käydään läpi mm. keskustelutilaisuuksien, elokuvailtojen ja musiikkitapahtumien järjestämisen käytännön puolta Kirjakahvilassa. Oletko aina toivonut muidenkin kuulevan lempikirjailijastasi, näkevän jonkin tärkeän dokumenttielokuvan tai pysähtyvän miettimään jotain tärkeää seikkaa? Kirjakahvilassa onnistuu, eikä oikeasti edes ole vaikeaa!

Klo 19-20 toivomme paikalle erityisesti uusia Kirjiksen toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä ja klo 20 eteenpäin jatkamme päivystäjien ja aktiivien (myös uusien!) virkistysiltana, jossa luvassa mm. lautapelejä, tutustumista ja hengailua.

Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat toiminnasta kiinnostuneet kuulemaan pääosin vapaaehtoistyöllä pyörivän Kirjakahvilan elämästä!

Luvassa tarjoilua sekä ohjelmaa!

www.facebook.com/events/309347859205655/

Kirjakahvila
Brinkkalan piha
Vanha Suurtori 3
www.kirjakahvila.org

karol

Uusien ilta tänään, tervetuloa! Jos et pääse tänään paikalle, niin toimintaan pääsee kyllä muutenkin mukaan.