Quiet Earth Uusi-Seelanti, 1985, ohj. Geoff Murphy
Mies herää ja huomaa olevansa yksin maailmassa. Mun suosikkidystopiatyyppi. Teini-iästä lähtien olen kuvitellut vastaavanlaisia tilanteita.
Riittävän hyvin tehty leffa, jota ei ole logiikalla pilattu. Jännite pysyy yllä alusta loppuun asti. Tunnelma on hieno, mutta mehustelemaan ei jäädä, vaan tarina kulkee sujuvasti eteenpäin. Käänteet tapahtuvat oikeilla hetkillä, mutteivät silti ole liian ennalta-arvattavia. Erityisen hauska oli kohtaus, jossa päähenkilö ampuu ison krusifiksin palasiksi jumalaa etsiessään. Ja polttoainerekka työnnetään sivuun ajamalla räjähderekalla sitä päin. Ihastuttavan suorasukaista, vaikka elokuva osaakin olla myös hienovarainen ja herkkä. Kiitos suosituksesta, kuka tahansa.
The Dark Knight USA, 2008, ohj. Christopher Nolan
Viimeisin Batman tuli katsottua uudelleen joulun pyhinä. Erinomainen toimintaelokuvahan se on, mutta samalla se käsittelee ihmisluonnon oikkuja varsin kirpaisevasti. Onko kukaan viaton ja onko viattomuus mikään tae oikeille teoille, mitä ne sitten ovatkaan. Ja tämä on niin lohdullista: Batmankin kokee mustasukkaisuutta ja käyttäytyy typerästi inhimillisten tunteidensa takia.
Heath Ledgerin kohtalokas Jokeri jätti minut ensimmäisellä kerralla hiukan kylmäksi ylenpalttisen hehkutuksen takia, mutta toisella kerralla, kun odotukset eivät enää olleet niin korkealla ja ensimmäisestä kerrsta oli kulunut kolme vuotta, pääsi roolisuoritus oikeisiin mittoihinsa. Ehkä ensimmäisellä kerralla olin odottanut jotain ylitsevuotavaa sekopäisyyttä, joka tuskin olisi ollut vaikuttavampaa kuin Ledgerin tarkka ja ehkä jopa kylmäkiskoinen esiintyminen. Seuratkaa vaikka hänen ajoitustaan kohtauksessa, jossa Jokeri räjäyttää sairaalan. Herkullista, kuten koko jakso jossa Jokeri keimailee hoitsun asussa.
Naked Lunch 1991, Kanada, UK, Japan, ohj. David Cronenberg
Ai tää on kanadalainen leffa? Ilmiöt käyvät päälle ryppäissä, kuten kanadalaisuus vuoden 2011 aikana mun elämässä. No olenhan tämän toki nähnyt aiemminkin ja kirjaakin lukenut, joskaan en kokonaan. Pitänee ottaa uusi yritys. Burroughshan (William S. Burroughs, jonka samannimiseen kirjaan leffa hyvin löyhästi perustuu) on tietysti lähtökohtaisesti ainakin päällisin puolin sekavaa, mutta haluaisin nyt lukea vaikka tuon kirjan ja tsekata mitä sieltä alta löytyy. Leffassa ainakin on ihan sloganiksi noussut lause
Exterminate all rational thought. Niin, ja itseasiasiassa tämä leffa yhdistää elämänkerrallisia elementtejä Burroughsin oikeasta elämästä ja hänen kirjoitustavoistaan fiktiivisiin elementteihin, jotka ovat siis vain osittain peräisin tästä yhdestä kirjasta.
Päähenkilö - Burroughsin alter-ego Bill Lee - on tuholaistorjuja, joka kehittää riippuvuuden jauheeseen, jota käytetään torakoiden tappamiseen. Hän päätyy agentiksi salajuoneen, jota orkestroi joukko jättiläishyönteisiä... ei kun mitenkäs se nyt menikään. En oikein muista muuta kuin että kiinnostavinta minulle tällä kertaa oli päähenkilön ambivalentti seksuaalisuus ja muu homostelu.
Kuriositeettina mainittakoon, että pääosan esittäjä Peter Weller kieltäytyi Robocop 3-elokuvan pääroolista voidakseen esiintyä tässä elokuvassa.
