Sivusto, kalenteri, foorumi ja edesmennyt galleria

Aloittaja mirosol, 11:21:34 - 22.10.2022

« edellinen - seuraava »

mirosol

Nokkelimmat varmaan ovatkin jo huomanneet, että sivusto on muuttunut lokakuussa 2022. Tämä johtui aiempien ohjelmistoversioiden PHP-tuen päättymisestä. Vanhoja sivuja ei ollut enää teknisesti mahdollista pitää samassa muodossa käytössä, sillä alustan teknologia ei enää tukenut tietoturvattomiksi jääneitä ohjelmistoja. Esimerkiksi Galleria-sivu oli kuollut jo aikaa sitten, emmekä olleet saaneet ohjelmistoa takaisin toimintaan.

Kalenteri ja keskustelualueet ovat kuitenkin käytettävissä kuten ennenkin - näihin on tullut vain pieniä muutoksia. Olemme pyrkineet pitämään vanhoja kirjoituksia ja sisältöjä kuitenkin saatavilla, vähintäänkin arkitstoituina.

Hyvää tässä muutoksessa on ainakin sivuston huomattavasti parempi toimivuus mobiililaitteilla. Lisäksi poistimme käytöstä vanhoja yksityisyyttä loukkaavia kolmannen osapuolen liittymiä (facebook, google, jne.).

Gallerian kuvat vuosilta 2011-2013 ovat nähtävillä osoitteessa http://diyturku.net/galleria/var/albums/.

Jatkakaamme kuten ennenkin!
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

papu

Hieno ominaisuus muuten toi, että pystyy tekstiä maalaamalla valitsemaan lainattavan pätkän!