Julkaisutahti

Aloittaja mirosol, 21:24:09 - 13.09.2011

« edellinen - seuraava »

mirosol

Nyt tuntuu taas mukavalta, kun ei ainakaan arvioiden puolesta ole mitään hätää julkaisutahdissa. Taidan ihan itte koittaa raapustaa siitä Armless Childrenin seiskasta. Ja sanotaan nyt saamaan virkkeeseen, että jos olis yks aktiivinen arvioija enempi, niin julkaisutahti vois olla ma-ke-pe... Se oliskin poikaa. :)
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

Hatshoe

Mulla kestää aina vaan noiden arvioiden kanssa, ei voi mitään.

Mutta tosta julkaisutahdista olen hiukan eri mieltä. Yksittäiset tekstit eivät saa kovin kauaa paistatella paalupaikalla kun jo seuraavat jyräävät ne. Ei ehdi edes kaikkia lukea. Toisaalta sitten taas jatkuvasti päivittyvä etusivu voisi saada ihmiset käymään useammin. Pääasia on kuitenkin se, ettei määrä mene laadun edelle. Ehkä voisi ajatella sellaistakin, että esim jos  tulee jotain pidempää tekstiä, niin seuraava päivitys ei tulisi ihan niin äkkiä päälle.

mirosol

Pysyn kannassani julkaisutahdin osalta. Kaikkia ei välttämättä kiinnosta jokainen kirjoitus samalla tavalla. Jos nyt ajatellaan, että keskivertotahti olisi se kolme artikkelia viikossa - Se tarkoittaa yhteensä vajaata 160 artikkelia vuodessa. Mikä on nyt kuitenkin todella vähäinen määrä. Eikä ainakaan tällä hetkellä ole määrä nousuut sekunniksikaan laadun edelle...

Tällä tahdilla jokaisen artikkelin paalupaikka-aika on vähintään kaksi vuorokautta. Kyllä mun mielestä se pitäisi olla riittävä aika lukea teksti jos se sattuu yhtäään kiinnostamaan. Zine etusivulla on kuitenkin pelkän skrollauksen päässä aina 10 viimeisintä artikkelia.

Nyt mennään jo tämän viestiketjun aiheesta ohi pahemman kerran, mutta mikäli tämä johtaa "runsaudenpulaan", niin voihan tuota etusivun tarjontaa muoksia siten, että näyttää pelkästään otsikot kirjoituksista. Ensimmäisenä esimerkkinä tulis mieleen The Register.




Ja muuten tämän perjantain julkaisuhan on arvio Tuhkauksen Demo CDr-rästä...
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

jankke

Mä olen kanssa mirosolin kanssa samoilla linjoilla julkaisutahdin kanssa, helpolla sieltä löytyy kategorioittainkin kirjoituksia niille, jotka harvemmin täällä käy. Olis oikein luksusta jopa se ma-ke-pe, mutta lisäjoukkoja tietty tarvittaisiin kirjoittelemaan... Välillä sitä tekstiä syntyy helpommalla paljonkin ja välillä on pirun vaikeaa löytää aikaa moiselle touhulle. Mukava harrastus!

Hatshoe

Nuff said. olkoon sitten niin.

papu

Meikää ei pelota etteikö tekstit saisi tarpeeksi huomiota. Eihän ne tuolta mihinkään katoa ja ovat helposti haettavissa.

Sensijaan ihmisten jaksaminen mietityttää. Vajaa 160 artikkelia vuodessa ei ole paha, mutta entäs kun on hiljaisempaa keikoissa tai levyjä ei julkaistakaan samaan tahtiin. Tai "alkuinnostuksen" jälkeen kiinnostus alkaa hiipua ja tekstien kirjoittaminen muuttuu pakko pullaksi ("saa kirjoittaa" vs "joutuu kirjoittamaan"). Tai yksinkertaisesti kukaan ei vaan ehdi kirjoittamaan (bändien kiertueet jne). Zineily-maailmastahan on lukemattomia esimerkkejä, jossa zinen ekat numerot numeroa ilmestyy "säännöllisesti", mutta liian tiukkana pidetty aikataulu tai itsensä muutenvain ruoskiminen laittaa homman maistumaan puulta ja innostus lopahtaa.

Tätä mä ajoin takaa, että kannattaa mieluummin kirjoittaa tekstejä omaan tahtiin kuin (liian?) tiukkaan määrätyn aikataulun mukaan. Zine-päivitykset tuovat jengiä saitille säännöllisesti, mutta sieltäkin suunnasta mielenkiinto lopahtaa jos julkaisutahti alkaakin hiipumaan.

Itehän oon toisaalta hiukka huono tähän mitään sanomaan, ku oon sen verran jämäjätkä että vasta yhen jutun saanu kirjoitettua. Jotain levyarvoita mietiskelin, mutta en mä oikeen osaa. Keikkaraportteja voin kyl tehä jahka taas joku sopiva keikka osuu kohdalle.

jankke

Ratkaisu kaikkeen olis, et saataisiin lisää joukkoja värvättyä mukaan kirjoittelemaan. Kyllähän se parasta olisi, kun etusivu vaihtuisi 2-3 kertaa viikossa.

En mäkään vielä keväällä olis ikinä uskonut, et kirjoittelisin muutakuin naiiveja tekstejä bändille, mutta kuinkas kävikään ;)

mirosol

Jankke/Minä/Hättis/Paavo saadaan kyllä sen verran kirjoitettua ongelmitta, että kaksi julkaisua viikkoon on ihan realistinen. Ilman kenenkään ylityöllistämistä. Yksi arvioija ja muutaman randomilla tapahtumista kirjoittelijat olis tietty hyvin tervetulleita...
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

mirosol

Nyt tarvii pitää vaan pää kylmänä ja pysyä tuossa kahden julkaisun viikkotahdissa. Tavaraa on seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Seuraavia assignementtejä onkin sitten vähän niukemmin. Levyarvioista kaikki tehtävät on jaettu ja melkein kaikki noista odottaa julkaisua. Raportteja tulee todella nihkeästi, oli tapahtuma mikä tahansa.

Eli nyt siis lähinnä toivon, että seuraavan parin viikon aikana alkaa ilmestyä arvioitavaa.

Toi Hasse's Pubin keikka olis kanssa kova saada raportiksi. Itse en sitä tee, koska meinasin olla "vapaalla" - jos nyt ikinä saan edes raahauduttua sinne asti. Kameran voin ehkä ottaa mukaan.

Onko kellään ehdotuksia mistä noita arvioitavia voisi saada? Tai ehdotuksia, että mitä levyjä voisi arvioida?
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

papu

Missä on tän päivän julkaisu!?!? KÄÄK?

kuka tahansa


papu

Päätoimittajan hiiri ja näppis hajonnu!?! ???

mirosol

#12
Eiku kato vi**u. Sehän on tosiaan perjantai. Asia korjattu :D

Kiitos huomautuksesta. Oli päivät ihan sekasin, enkä ollu ihan kärryillä. Ei anneta toistua.
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

papu


mirosol

Tulee aika pörröinen olo tosta. Kiitos Paavo!
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.