Erään keikan tarina (M.O.T.O. Klubilla 16.9.11)

Aloittaja Everclear, 10:26:42 - 09.10.2011

« edellinen - seuraava »

Jussia

Lainaus käyttäjältä: mirosol - 13:05:44 - 11.10.2011
Nyt kun sulattelin noita summia vielä yön yli, niin pakko todeta, että Klubi pääsee minun osalta jonkinmoiseen boikottiin. Yhtiöllä ei ole omatuntoa. Voisikin olla aika muistaa sanoa tuttaville miten tuolla asiat hoidetaan. 400 vuokraa ja 1500 juomatakuuna on aivan käsittämättömän ahnetta.

Eihän noi sinänsä pahoja ole, jos vertaa vaikka sosiksen kanssa, jossa tilavuokra on 700 € miinus satanen jokaisen oluen myynnillä tienatun tonnin jälkeen. Kun sitten mennään juoman hintaan jossa on aikamoinen ero: Klubilla tuoppi 6 €, sosiksella vastaava 3.80 muistaakseni. Omasta kokemuksesta väittäisin, että jos paikat sijaisisivat vierekkäin ja vaikka klubilla soittaisi mikä Suomirocktusinaradiopaska olisi sosis täynnä piikki- ja pitkätukkia. Tietenkin sosiksen vuokra ja henkilöstökulut ovat varmasti jonkin verran pienemmät kuin klubilla, mutta Klubihan sisältää kolme eri baaria joiden kaikkien pitäisi kantaa kortensa kekoon.

Klubin kannattaisikin miettiä juomien hinnoitteluaan. Mutu sanoo, että joka kerta kun oluen hintaa on nostettu eurolla, varsinkin tuntemattomampien bändien keikkojen kävijämäärät on pienentyneet kolmanneksella ja tiedän Turusta moniakin, jotka boikotoivat klubia juuri tämän takia. Keikoille mennään Suomessa edelleen ryyppäämään ei pelkästään katsomaan bändiä. Juomahinnat alas, lippujen hinnat ylös, siitä hyötyy kaikki.

J

Everclear

Lainaus käyttäjältä: villeyk - 18:57:14 - 12.10.2011
Lainaus käyttäjältä: mummon välilihapullat - 18:04:40 - 12.10.2011
onko klubin ilta tilassa tilavuokra systeemit muuttuneet?? itse muistaakseni kolme tai neljä kertaa järkännyt sinne punkkia (viimeksi huhtikuussa 2011) ja tilavuokra on ollu n. 250 e ja juomarajoista ei ole ollut mitään puhetta. Sepon kautta spostilla itse hoitanut aina sopimukset.

Mietin itsekin samaa, tosin edellisen keikan olen järkännyt hieman yli 1,5 vuotta sitten. Silloin tilavuokra oli muistaakseni juuri jotain tuon luokkaista.

Mutta ne olivat toisaalta arkikeikkoja. Voisin täysin mutuna heittää, että perjantai- ja lauantai-iltaisin rahapeli on kovempaa.

-Ville

Hyviä kysymyksiä. Näin noviisina aluksi yritinkin jopa etsiä hintatietoja Klubin sivuilta mutta eipä niitä sieltä löytynyt. Todennäköistä onkin että Su-to hinnoittelu eroaa pe-la hinnoittelusta ilmeisestä syystä. Se että arkena ei olisi juomarajaa ollenkaan olisi tietysti hyvä mutta nostaa kyllä mielestäni kontrastin arkikeikan ja esim pe-illan keikan välillä todella suureksi. Veikkaan että hintatietojen löytyminen sivuilta madaltaisi ihmisillä kynnystä järkätä Klubilla keikkoja mutta kai siihenkin joku syy on miksi niitä sieltä ei löydy.

Lainaus käyttäjältä: Jussia - 19:07:50 - 20.12.2011
Lainaus käyttäjältä: mirosol - 13:05:44 - 11.10.2011
Nyt kun sulattelin noita summia vielä yön yli, niin pakko todeta, että Klubi pääsee minun osalta jonkinmoiseen boikottiin. Yhtiöllä ei ole omatuntoa. Voisikin olla aika muistaa sanoa tuttaville miten tuolla asiat hoidetaan. 400 vuokraa ja 1500 juomatakuuna on aivan käsittämättömän ahnetta.

Eihän noi sinänsä pahoja ole, jos vertaa vaikka sosiksen kanssa, jossa tilavuokra on 700 € miinus satanen jokaisen oluen myynnillä tienatun tonnin jälkeen. Kun sitten mennään juoman hintaan jossa on aikamoinen ero: Klubilla tuoppi 6 €, sosiksella vastaava 3.80 muistaakseni. Omasta kokemuksesta väittäisin, että jos paikat sijaisisivat vierekkäin ja vaikka klubilla soittaisi mikä Suomirocktusinaradiopaska olisi sosis täynnä piikki- ja pitkätukkia. Tietenkin sosiksen vuokra ja henkilöstökulut ovat varmasti jonkin verran pienemmät kuin klubilla, mutta Klubihan sisältää kolme eri baaria joiden kaikkien pitäisi kantaa kortensa kekoon.

Klubin kannattaisikin miettiä juomien hinnoitteluaan. Mutu sanoo, että joka kerta kun oluen hintaa on nostettu eurolla, varsinkin tuntemattomampien bändien keikkojen kävijämäärät on pienentyneet kolmanneksella ja tiedän Turusta moniakin, jotka boikotoivat klubia juuri tämän takia. Keikoille mennään Suomessa edelleen ryyppäämään ei pelkästään katsomaan bändiä. Juomahinnat alas, lippujen hinnat ylös, siitä hyötyy kaikki.
J

Itse ymmärsin Sosiksen hinnoittelun erillaiseksi: 700 €uroa juomaraja eikä tilavuokraa ollenkaan? Muutenhan Sosis saattaisi olla kalliimpi kuin Klubi tilanteessa jossa Sosiksen keikalle saapuisi vain raittiusseuran jäseniä mutta Klubilla vastaavassa tapahtumassa juotaisiin kuin onttoon jalkaan. (Joku viisaampi voisi aukaista Sosiksen hinnoittelua jos tietää paremmin..) Muuten olen kyllä sataprosenttisesti samaa mieltä siitä että keikoilla pitäisi olla esim. opiskelijankin mahdollista juoda (Itsellä sellainen periaate että en lähde keikoille kittaamaan vettä) ja näin ollen olisinkin taatusti itse valmis maksamaan kovempia lipunhintoja halvempien juomien toivossa.

-I-

papu

#17
Lainaus käyttäjältä: Everclear - 20:26:52 - 20.12.2011

Ei kai nää mitään valtionsalaisuuksia oo ja oletan, että jokaiselle vuokraajalle samat. Juomaraja menee väkimäärän mukaan ja tuo 700€ on se "punkkikeikan" raja eli maksimissaan 150 sisällä. Mikäli alittuu, maksaa järkkääjä vajeesta puolet. Keikkoja järkätessä on käytännössä pakko vuokrata PA sosikselta, joka maksaa 100€ illalta. Kaipa tuo on noinniinku eräänlainen "tilavuokra", syitä tuskin lienee järkevää julkisesti huudella. Miksaajan voi tilata sosiksen kautta jos haluu, mutta ottaa siitä kaiketi jotain välistä ja ei ole taetta minkäläinen mistään tajuamaton hanu sinne nappulapöydän taakse tulee aku ankkaa selaamaan. Lipunmyynti tulot saa luonnollisesti pitää itte. Niin ja nuo Teosto-maksut tosiaan joutuu maksamaan (jos kärähtää), koska sosis ei niitä hoida.

Mut juu tuohon Klubin hommaan vois kommentoida, että ns. "sedula-meininkiä" vois harkita, kun nyt kerran haluavat rahastaa. Halvat hinnat juomissa, mut sisäänpääsyyn plus narikkoihin meneekin sit päälle toistakymppiä :)