20.7. Mentiinkö sinne hipsterifestareille? (Ilmiö)

Aloittaja kuka tahansa, 18:16:23 - 21.07.2013

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

kuka tahansa

Kattoon Circleä?

Mä menin. Päätin viime hetkellä ilmoittautua talkoolaiseksi, ja sain peruutuspaikan viimeiseen työvuoroon. En ollutkaan aiemmin tuolla käynyt, vaikka kovastihan festaria on joka vuosi kehuttu. Ja oli Ilmiö oikeastaan tosi kiva tapahtuma: hyvä tunnelma eikä mitään kohtuutonta sekoilua ja urpoilua niin kuin perusfestareilla. Poikkeuksellista on myös se, että maksullisen alueen ulkopuolella on kolme ilmaislavaa (rannalla ja metsän siimeksessä), joten ei edes tarvitse olla varoissaan tai työkykyinen voidakseen ottaa osaa. Ilmaisen Rantalavan ekana artistina oli muuten tänä vuonna Sammal, jonka ikävä kyllä missasin kun en ihan kahdeksitoista paikalle kerennyt.

Circlen ohella näin M.A.Nummisen & Pedro Hietasen & Severi Pyysalon, Kiilan, Talmud Beachin, Grateful Dädin, Barry Andrewsin Diskon, Vibravoidin ja Dr. Robotnikin. Näin toki paljon muutakin, mutta noista ihan tykkäsinkin.

torre

mä kävin! ei suuria yllätyksiä, mutta näkemäni keikat oli hyviä.

niilo pielinen

Viime vuonna onnistui tehä hammeri ja ilmiö, mut tänä vuonna ei pystyny. Harmi et ne on samanä päivänä, vaikkei välttämättä uskois, ne kyl vetää jonku verran samaa porukkaa. Ilmiö on kyllä erittäin hieno festari, mahtava paikka, todella rento meininki, ja aina myös hyviä bändejä. Jos ens vuonna sinne menis, tai jos hyvällä tuurilla ne ois eri päivänä...
Milläistä Circle oli??
Sinne sit: http://diyturku.net/forum/index.php/topic,1346.0.html
...Speak finnish like Tarzan, write it like Cheeta...

http://www.last.fm/user/tiitusnakke

mögälix

Kun menin ohi, niin oli hienoa nähdä kuinka paljon porukkaa oli saapunut polkupyörillä. Se pyöräparkki oli ihan piukeena.
Hyvä te!


Puuha peten lippa lakki

Poljin 10km sinne kahtomaan Suomen Tullin keikan joka loppu pahasti kesken sähköongelmien vuoks. Vissin useammallakin lavalla oli näitä ongelmia. Alko vituttaan ja poljin toiset 10km takas. Mun mielestä aivan liikaa porukkaa tilaan suhteutettuna ja nuo sähköhommatki ihmetytti.

kuka tahansa

Sähköongelma oli Rantalavalla ja Maisemalavalla. Maisemalavalla se saatiin suht' nopeasti korjattua jatkojohdoilla, rannalla taisi kestää vähän pidempään.

Ihmismäärä oli muuten ihan jees, mutta Maisemalavan keikoille eivät kaikki mahtuneet. Se on kyllä kiva juttu, etteivät aio festaria tuosta laajentaa, vaikka kysyntää olisi.

Puuha peten lippa lakki

Voisivat henkilökunnan tietämystä ainakin laajentaa esim. sähkötekniikkaan.

kuka tahansa

No, sähköongelmiltahan ei vältytty tämän vuoden Puntalassakaan. Tekevälle sattuu. Eikä pelkästään sen-itse-tekevälle.