Tilanneraporttia ja idea

Aloittaja Anthony Borderline, 21:33:07 - 18.07.2012

« edellinen - seuraava »

Anthony Borderline


kyselin hieman alustavasti ihmisiltä hyvin tuloksin. Jokainen olisi mielellään ja melko varmasti tulossa.  Eli esintymään olisivat tulossa Laminoidut tunteet, Tonin ja laulullaan enkelien sydämiä särkevän Varpun duo, Jazzterapeutit, joiden toiveena oli Taiteiden Yönä päästä jamittelemaan. Mahtava persoona, liki 80-vuotias valokuvailija sekä trubaduuri Mauri Kivikoski oli hänkin kovin innoissaan kutsusta, erityistä ajankohdasta ei ollut toivetta. Lisäksi suurta halua Slummiin tulla esiintymään ilmaisi Hisko Detria, bändi joka oli perjantaina Brinkkalan pihalla soittamassa. Rummuissa Noituudesta tuttu Belet. Soittamaan pääsisivät joko perjantai iltana tai lauantai iltapäivänä tahi yönä. Lauantai lienee sopivampi jos silloin olisi muutenkin juhlapäivä.
Eeron ja Katin paku olisi näillä näkymin käytettävissä, bensan lisäksi olisi aiheellista maksaa jonkin näköistä vuokraa. Tiedän näet että heitä hieman ärsyttää kun joku on koko ajan pyytämässä pakua milloin mihinkin.
VASP:illa on kuulemma retkimajan kortti josta sitä pj-telttaa ja soppatykkiä pitäis kysellä. Miikka jo sanoi että se bändikatos olisi näillä näkymin käytettävissä.

Sain tässä sellaisen idean, että jos järjestäisi joku päivä lapsille sopivaa tapahtumaa. Jonne vois laulattaa ja pelattais vaikka kirkonrottaa, krikettiä tai jotain. Mukavuutensa lisäksi näyttäisi hyvältä. Ettei kysymys ole vain syrjäytyneiden nuorten halusta rällästää, sekoilla ja dokata.

ehdota jotain parempaa

Ohjelmaan ovat ilmoittautuneet myös bändit Noituus, Ekaria ja Identiteettikriisi. Lisäksi matu on ehdottanut erilaisia työpajoja. Lapsipäivä ois mun mielestäni todella kiva, tällöin voisi olla myös keskustelu vaihtoehtoisista kasvatusideologioista ja käytännöistä, mitä matu myös ehdotti.

Ohjelmaryhmä vois kokoontua tässä jonain päivänä ja vähän luonnostella ohjelmarunkoa. Mulla on aika paljon vapaata aikaa, joten joku muu saa ehdottaa aikaa ja paikkaa.

matu

Voisin myös tulla osallistumaan, mullakin on paljon vapaata aikaa.

Hatshoe

Esiintymään vois tulla myös Spermwhale? Ollaan soitettu monessa taideslummissa nimellä ACD.  Nyt paremmilla biiseillä ja hieman eri jäsenistöllä. Lajina herccä ja koskettava rääkymispunk.

ehdota jotain parempaa

Jepajee! Suunnitteilla on punkpäivä, kun tuon ihanan musiikkityylin edustajistoa on ilmoittautunut jo kiitettävästi :)

Hatshoe

Sehän paikkaa sit mukavasti sitäkin että kesästä on ilmeisesti tulossa punk-piknikitön! Raivoraittiudella on keikka trella silloin perjantaina, eli en ite pääse silloin, mut ei nyt mun takia tarvii siirtää punk-päivää. Paitsi et en sit tiä haluisko Rr:ki soittaa, mut ehkä ei. Pitää kysellä.