Vuosi vuodelta mulle tulee rohtuneempi ja rohtuneempi suhde Genesikseen. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että tuli hommattua tämä magnum opus, josta en ole aiemmin pitänyt. Jos nyt proge-Genesistä ajatellaan, niin siinähän on aina yhdistynyt progen pahimmat ja parhaimmat puolet. Suurin osa kamasta on ihan hirveää tyhjäkäyntiä, mutta bändillä on myös taipumus taikoa esiin musiikinhistorian kovimpia melodioita. Itse asiassa suosikkini on post-Gabriel aikainen Trick of the Tail, jolla on ehkä kaunein progefolk-balladi Entangled. No takaisin The Lambiin... Tässäkin kuuntelijaa tavallaan palkitsee se, että loputtomalta tuntuvan hakemisen jälkeen bändi aina välillä osuu maaliin. Välillä tuntuu, että Gabriel vain haluaa kertoa loputonta surrealistista tarinaansa ja bändi on säveltänyt musiikkia laulun päälle. LP-muodossa tämä järkäle on mahdollinen sulattaa. Yritin joskus kuunnella CD:ltä, mutta totesin, että aivan liian raskas pala, jossa kokonaisuudet eivät hahmotu, koska kappaleiden välissä ei tarvitse vaihtaa levyn puolta. En mä haluaisi tykätä tästä bändistä, mutta minkäs teet. Vei mennessään.
