15.10.2011 Globaali mielenilmaus: Torilla tavataan

Aloittaja niilo pielinen, 11:21:44 - 09.10.2011

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

niilo pielinen



LainaaKansainvälinen toimintapäivä 15. lokakuuta – Espanjan torien demokratialiike laajenee myös Suomeen

"Me olemme kyllästyneet siihen, että emme saa ääntämme kuuluviin. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Lisäksi meistä tuntuu, että emme ole ainoita."

Viime keväänä Espanjassa syntyi puolueista riippumaton verkosto, joka ryhtyi vaatimaan todellista demokratiaa suuryhtiöiden ja poliittisen eliitin sanelun sijaan. Verkosto kutsui toukokuun 15.päiväksi koolle massamielenosoituksen. Madridin, Barcelonan ja monen muun kaupungin keskusaukioille kerääntyi kymmeniä, päivien kuluessa jopa satoja tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään työttömyyttä, demokratian puutetta ja korruptiota vastaan iskulauseenaan "Emme ole kauppatavaraa pankkiirien ja poliitikkojen käsissä".

Toreille kokoontumisesta tuli satojen tuhansien ihmisten joukkoliike, jonka tuotoksista eräs on kansankokouksiin perustuvan päätöksentekojärjestelmän kehittäminen. Nyt suurta kansainvälistä kiinnostusta saavuttaneen, väkivallattoman demokratialiikkeen alulle panijat ovat tehneet aloitteen kansainvälisestä toimintapäivästä 15.10.2011, jotta muutosta ja demokratiaa haluavat ihmiset myös muissa maissa saisivat äänensä kuuluviin.

Liike on kansainvälisen toimintapäivän myötä leviämässä myös Suomeen. Tänä syksynä on Turussa ja useilla muilla paikkakunnilla kokoontunut ihmisiä, jotka haluavat luoda samankaltaisen, puolueista riippumattoman verkoston Suomeen, jotta tavalliset ihmiset pääsisivät sanomaan sanansa ja poliitikkojen olisi pakko kuunnella heitä.

"Me vaadimme avointa keskustelua leikkauksista ja eurokriisistä. Me vaadimme, että korruptoituneen eliitin sijaan puheenvuoro annetaan nyt tavallisille ihmisille – sellaisille kuin sinä tai minä", sanotaan suomalaisessa torikutsussa.

Suomessa kansainväliseen toimintapäivään osallistutaan Turun lisäksi muun muassa Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa, Hyvinkäällä ja Iisalmessa.

Yhteydet:
torikokous [at] gmail.com

Lisätietoja:
http://torillatavataan.wordpress.com/category/turku/

Kansainvälinen liike:
http://torillatavataan.wordpress.com/tietoja/kansainvalinen-vetoomus/
http://torillatavataan.wordpress.com/tietoja/espanjalaisten-manifesti/
http://www.facebook.com/event.php?eid=217223788318602
...Speak finnish like Tarzan, write it like Cheeta...

http://www.last.fm/user/tiitusnakke

nazimode

^
Tulin käymään laudalla lisätäkseni ilmon yo tapahtumasta; hukkaan valuivat taas kaikki hyvät aikomukseni. :D
"Kristinuskon jumalan puolustukseksi voidaan sanoa, että hän sentään on selvästi androidi."


Hatshoe

Miten kauan kokous kesti? Jouduin itse lähtemään treenikselle kesken kaiken, juuri kun alkoi käymään mielenkiintoiseksi.

niilo pielinen


Sama kysymys olis...
Piti myös lähtee aikaisin sieltä...
Ja miten meni muissa kaupungeissa? Maissa?
...Speak finnish like Tarzan, write it like Cheeta...

http://www.last.fm/user/tiitusnakke

papu

Jatkuu vielä tänään! Ja kukaan ei varmasti arvaa mikä bändi on tänään klo 13 soittamassa  :P

niilo pielinen

Lainaus käyttäjältä: papu - 10:48:53 - 16.10.2011
Jatkuu vielä tänään! Ja kukaan ei varmasti arvaa mikä bändi on tänään klo 13 soittamassa  :P

Hieno homma. Alkaaks bändin nimi Y:llä? :) Onks muuta soittajia? Sinne vois mennä käymään...
...Speak finnish like Tarzan, write it like Cheeta...

http://www.last.fm/user/tiitusnakke

papu

Juu jokapaikanhöylä soittaa klo 13 :-) Noituus kans soittamaan? Kamat ois valmiina.

niilo pielinen

Lainaus käyttäjältä: papu - 12:39:26 - 16.10.2011
Noituus kans soittamaan? Kamat ois valmiina.

Miehet ei :)

Ei ees pääse sinne tänää, tuli jotain muuta...
...Speak finnish like Tarzan, write it like Cheeta...

http://www.last.fm/user/tiitusnakke

Hatshoe

Torilla erittäin hyvä meininki tälläkin hetkellä! Tulkaa istumaan iltaa ja hieromaan suunnitelmia. Jengiä jää yöksikin. Teltassa on lämmin ja jotain ruokaa. Juopuneena ei paikalla sovi olla, mutta hillitty maistelu ok.

jankke

Mielenilmaus sai sitten kuitenkin kipinää tai jotain? Itse oltiin lauantaina päivällä kolmen neljän maissa varmaan tunnin verran, mut siinä vaiheessa ei ollut kuin kourallinen väkeä?

papu

Ite pyörähdin lauantaina siinä yhen kahen paikkeilla ja silloin oli ainakin paljon porukkaa. Lauantain aikana oli kai mennyt joku 250 annosta ruokaa, joten kai siellä joku oli :) Sunnuntaina oli ihan mukava soittaa vaiks ei olla treenattu taas vähään aikaan ja oli pirun kylmä! Oli silloinkin joku ~20 tyyppiä, vaiks puolenpäivän aikaan näyttikin, että saatais soittaa keskenämme treenit kauppatorilla :P


egge

#13
Mikäköhän tilanne? Oli toi ainakin pystyssä vielä eilen päivällä kun kävin tarkistuskieroksella töiten jälkeen.

edit: Niin ja siellä oli aika hyvin kiinnostuneita "ulkopuolisia" (=ei mielenosoittajia) myös.

papu

Lainaus käyttäjältä: egge - 19:22:05 - 19.10.2011
Mikäköhän tilanne?
Äsken kun olin keikkajulkkia levittelemässä, niin porukka näytti majoittuneen lavalle. En sen kummemmin lähempää tuttavuutta ehtinyt tekemään.