pe 19.10. Tarmon talo: Lasten Hautausmaa, Mansion, Ronski & Satanic

Aloittaja karol, 11:48:50 - 17.08.2018

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

karol

pe 19.10. Tarmon talo: Lasten Hautausmaa, Mansion, Ronski & Satanic
klo 20–01
lisätietoa tulossa

Lasten Hautausmaa
Mansion
Ronski & Satanic

"Lasten Hautausmaa tekee kotimaan kiertueen ja jää luovalle tauolle

Tämän vuoden tammikuussa kolmannen levynsä julkaissut Lasten Hautausmaa on muutamassa vuodessa noussut suomenkielisen melankolisen rockmusiikin kärkinimien joukkoon. Svart Recordsin julkaisema yhtyeen viimeisin levy III nousi helmikuun alussa Suomen virallisen listan sijalle 2. ja fyysisten äänitteiden myyntitilaston ykköseksi.

Yhtye lähtee lokaluussa kotimaan kiertueelle ja soittaa kymmenkunta keikkaa ennen kuin jää pienelle tauolle. Lasten Hautausmaan nokkamies Tuomo Mannonen kertoo breikistä seuraavasti:
- Lasten Hautausmaa keskittyy keikkatauolla uuden musiikin luomiseen. Syksyn kiertueella saatetaan jo kuulla jotain enteitä tulevasta materiaalista. Palaamme lavoille uudestaan sitten, kun materiaali alkaa olla valmista – kuitenkin todennäköisesti ensi vuoden aikana.

Yhtyeen Suomen kiertue alkaa 11.10. Kouvolan House of Rockista ja käväisee seuraavan kuukauden aikana ainakin Porissa, Helsingissä, Joensuussa, Äänekoskella, Lappeenrannassa, Oulussa sekä Tampereella.

Lasten Hautausmaa on vuonna 2013 perustettu kuusihenkinen kouvolalaisyhtye, joka soittaa tummanpuhuvaa rockia pop-vivahteilla. Yhtye on tehnyt kolme albumia, sinkun ja ep:n, jotka on julkaissut Svart Records. Nimensä yhtye on napannut Aapeli Kissala ja Antipatia -yhtyeen kappaleesta. Bändin jäsenet vaikuttavat yhtyeissä Kivesveto Go Go, Vaarallista, Gretel´s Moonlight Motel ja The Mutants.. Suomen Rock-klubien liitto palkitsi yhtyeen vuonna 2015 livemusiikin edistämisestä Tankki täyteen -palkinnolla."

https://www.facebook.com/svartrecords
https://www.facebook.com/lastenhautausmaa

Tarmon talo, Virusmäentie 10 // https://www.facebook.com/www.tarmontalo.fi // www.tarmontalo.fi

papu

Vittu mikä paikka! Siis erittäin positiivisessa mielessä.

Vekenator

#2
Lähestyy. Ennakkolippuja saa vielä toistaiseksi käteisellä Turun Äxästä.

Paikan päällä saa ostaa myös erittäin rajoitettua (50 kpl) Mansion: First death of the Lutheran täyspitkää levyä vinyylinä. Tästä ei oteta ennakkovarauksia.

eso


papu