la 20.10. TVO: Jess And The Acient Ones, Sammal, NYOS

Aloittaja papu, 18:50:46 - 02.09.2018

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

papu



Lauantai 20.10.2018 // TVO
Klo 21:00-02:00 // Liput 14€

Jess and the Ancient Ones
Sammal
NYOS

Pääsylippujen ennakkomyynnistä tiedotetaan myöhemmin!

K-18 // A-Oikeudet
_______________

Jess and the Ancient Ones on tehnyt lukuisten pikkulevyjen ohella kolme täysimittaista levyä, jotka ovat haalineet arvostusta Suomen virallisen listan Top-10-sijoitusten lisäksi ympäri maailman. Uusin levy The Horse and Other Weird Tales nousi suurten keskieurooppalaisten musiikkilehtien kriitikkolistojen kärkeen ja yhtye on nykyisellään vakiovieras kansainvälisillä psykedeliarockiin keskittyneillä festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Yhtyeen uusin levy ilmestyi vuosi sitten ja on nyt julkaisua seuranneen kiertueen loppupuolella. Vuoden vaihteessa sulkeutuu treenikämpälle säveltämään ja äänittämään neljättä albumiaan, joten TVO:n keikka on viimeisiä ellei viimeinen sauma nähdä yhtye Turussa keikalla ennen ensi kesää.

Sammal löi itsensä läpi kotimaisen progressiivisen rockin kärkikahinoihin arvostetulla nimikkoalbumillaan jo vuonna 2013. Sen jälkeen yhtye on jatkanut vakuuttavalla linjalla kakkoslevyllään Myrskyvaroitus (2015) sekä tänä vuonna ilmestyneellä albumillaan Suuliekki. Sammal on vakuuttava yhtye livenä ja on kotimaan keikkojen sekä festivaalien lisäksi ehtinyt esiintyä muiden muassa legendaarisella Roadburn-festivaalilla, jonka äänityksistä on julkaistu viime vuonna albumi Live At Roadburn.

Illan avaa virtuoosimaisella soitollaan vaikuttavan äänivallin kasaava NYOS.

https://www.facebook.com/jessandtheancientones/
https://www.facebook.com/pages/biz/turku/Sammal-109324700030/
https://www.facebook.com/pg/nyosband/


papu


papu

Ennakkoliput myy Levykauppa Äx Turku! Liput tulevat myyntiin lauantaina 6.10.

Hinta 14€ ja maksu käteisellä.

papu

Ennakkolippuja on mennyt 30kpl. Lippuja myydään yhteensä 100kpl.

papu

Aikatauluja lauantaille:

21:00 ovet auki
21:30 NYOS
22:30 SAMMAL
00:00 JESS AND THE ANCIENT ONES

papu

Äxään toimitetut 50kpl ennakkolippuja on nyt myyty! Toimitamme lisää ennakkolippuja myyntiin Äxään huomenna perjantaina n. klo 13 aikaan. Sitä ennen ei kannata siis mennä kyselemään!

papu

PERUUTUS!!!!

Jess And the Ancient Ones on valitettavasti joutunut perumaan lauantain keikkansa sairastapauksen vuoksi. Pyrimme järjestämään korvaavan keikan ensi vuoden alkuun.

Ennakkoon ostetut pääsyliput kelpaavat luonnollisesti lauantain keikalle ja lipun käyttämisen yhteydessä hyvitämme 6€ käteisenä lipputiskillä. Kaljarahaa iltaa varten!

Halutessanne voitte myös palauttaa lipun ja saada 14€ takaisin. Palautus on valitettavasti hoidettava lauantaina 20.10. keikkaillan yhteydessä ovien auettua klo 21:00-22:00 välisenä aikana.

Keikalle myydään ovelta vähintään 50kpl lippua hintaan 8€. Illan bändeinä SAMMAL & NYOS. Illan aikataulut:

21:00 ovet auki
22:30 NYOS
23:30 SAMMAL

papu

Tänään sit! Sammal on hyvä ja NYOS o vitu hyvä. Ennakkoon ostetuista lipuista saapi rahaa takas lipputiskillä tosiaan. Ja mukaan mahtuu vaikkei ennakkolippua olisikaan hommannut sillä katkaistiin ennakkomyynti 50 lipun kohdalla.


karol

Lainaus käyttäjältä: papu - 12:44:51 - 20.10.2018
Sammal on hyvä ja NYOS o vitu hyvä.

Voe hemmetti, olisinpa tsekannut tuon NYOSin eilen enkä tänään, niin ehkä olisin voinut löytää energiaa lähteä keikalle. Tosi kiinnostava duo!

Vekenator

Nyos oli kyllä sairaimpia keikkoja mitä oon aikoihin nähnyt... Tuomas on suomen kovin rumpali ihan miltä kantilta tahansa katottuna :o

papu

Juu kyl.

JATAO:lle pyrin säätelee korvaavan keikan tohon ens vuoden alkuun.